You May Not Kiss the Bride on yksi tällaista tarkoitusta varten hankittu elokuva. Siinähän se tavallaan menettelee, mutta eipä muuten mikään erityisen hohdokas tapaus ole. Kohtalaisen heikosta esityksestä on ennemmin kyse. Pikaisella muistelulla tulevat mieleen sellaiset blogissa aiemmin kommentoidut elokuvat kuin vaikkapa Love Wrecked ja Six Days Seven Nights. Pahimpaan aurinkopakokaipuuseen nämä välttävästi vastaavat, mutta mitään sen suuremmin riemastuttavaa tai ihastuttavaa ne eivät tarjoa.
Pari vuotta sitten Rob Hedden päätti yrittää väsätä kasaan romanttista komediaa ja toimintaa yhdistelevän Havaijille sijoittuvan seikkailun. Hedden ei mitään kelloja kilkatellut, mutta jälkikäteen huomasin, että onhan hänen ohjauksistaan tullut nähtyä Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan. Melkoisen heikko tekele sekin. Jos tämä saariseikkailu olisi ollut edes pikkuisen onnistuneempi, niin Heddenin vuoden 2007 surffailuelokuva BoxBoarders! saattaisi kiinnostaa, mutta nyt ei niinkään. Varsinkin, kun tuo aiempi on saanut osakseen vieläkin penseämmän vastaanoton.
Tämän tekstin aiheena oleva hassutteluhömppä kuitenkin tutustuttaa katsojan Dave Annablen esittämään valokuvaajaan, Bryaniin. Haaveet maailmaa kiertävästä ja eksoottisia paikkoja kuvaavasta toimittajasta on olosuhteiden myötä kuopattu ainakin toistaiseksi. Niinpä Bryan ansaitsee elantonsa kuvaamalla lemmikkejä paikoin vähän vaateliaillekin eläinihmisille.
Assistenttina työskentelevä Tonya (Mena Suvari) olisi kiinnostunut enemmänkin pomostaan, mutta Bryan taas ei ole kovin innostunut ajatuksesta. No, Tonya ei aio aivan niin helposti luovuttaa. Eräänä päivänä asiakkaaksi ilmestyy Kroatiasta lähtöisin olevan rikollispomon vaimo. Tämän kissa loukkaantuu yleisen sähellyksen seurauksena, josta Bryan on toki erittäin pahoillaan. Asia ei kuitenkaan aivan niin helposti ole kuitattu pois...
Läheisestä akupunktiohoitolasta apua jäykkiin paikkoihin ja stressiin hakeva Bryan saa hoitajakseen vähän kovakouraisemman yksilön, kun tämän rikospomon kätyri Brick (Vinnie Jones) ilmestyy paikalle suostuttelutarkoituksessa. Siinä ei sitten enää neuloja hirveästi säästellä ja Bryan-parka joutuu vaikean valinnan eteen.
Kroatiasta lähtöisin olevalla perheellä on pienoinen pulma. Tyttären viisumi on umpeutumassa ja pysyvämpää oleskelulupaa ei ole tiedossa. Lisäksi Masha (Katharine McPhee) on laitettu maahanmuuttoviranomaisten erikoistarkkailuun epäonnistuneen lahjusyrityksen seurauksena. Ehdotus kuuluu siis siten, että Bryanin tulisi suostua kulissiavioliiton toiseksi osapuoleksi. Vuoden kuluttua ero olisi mahdollinen ja kumpikin voisi lähteä omille teilleen.
Epäonnisella valokuvaajalla ei lopulta ole paljoakaan käyttökelpoisia vaihtoehtoja, joten hän sitten suostuu ajatukseen. Yhtenä ehtona on, ettei Bryan kiintyisi enempää valevaimoonsa, sillä isällä on muita suunnitelmia tyttärensä tulevaisuuden suhteen. Näpit pitäisi siis malttaa pitää tiukasti kurissa. Tilannetta entisestään vaikeuttaakseen Bryan menee vielä ihastumaan Mashaan jo varhaisessa vaiheessa.
Vanhemmat maksavat parille kulissihäämatkan Havaijin lomaparatiisiin. Mitään leppoisaa loikoilua ei kuitenkaan ole luvassa, sillä jo perille pääseminen on suurempikin haaste ja henki on mennä siinä samalla. Ongelmia kasaantuu lisää, kun kärsivällisyyden suhteen hieman rajoittunut ja mustasukkainen Brick seuraa perässä. Myös maahanmuuttoviranomaiset haluavat pitää silmällä, mitä siellä oikein puuhaillaan. Mukaan kuvioihin tulee myös Rob Schneiderin esittämä helikopterilentäjä sekä tämän serkku Lani (Tia Carrere). Eikä Tonyakaan aivan niin helpolla ole luovuttamassa.
Sähellystä, kohellusta ja väärinkäsityksiä on ainesosalistalla vähintään riittävästi yhtä 90-minuuttista elokuvahetkeä varten. Harmi vain, että niistä on kokkailtu sellainen soppa, ettei mistään erityisen miellyttävästä elämyksestä voida puhua. Omalla kohalla esimerkiksi The Big Bounce osoittaa, ettei lopputuloksen tarvitse näissä niin ihmeellinen olla, jotta niistä pystyisi nauttimaan.
Liekö Hedden sitten vain tumpelo, kun ei tunnu saavan mitään mukavaa aikaan. Takakannen esittelytekstistä poimittu pätkä "Pienissä häissä on nopeatahtinen, hysteerisen hauska ja todella superromanttinen komedia" alkaakin huvittaa nopeasti. Omiin silmiin vaikuttaa ainakin siltä, että etenkin hauskuus ja romanttisuus unohtuivat kiireessä jonnekin matkalle.
Komediasta kuitenkin on kyse, joten ei liene liikaa vaatia edes vähäistä huvittavuutta. Sekin kuitenkin tuntuu olevan aivan liikaa pyydetty. Siinä sitten seurailee, millaista hassuttelua saadaan aikaan koiran alapäätä rapsuttelemalla ja muuta vallan hassunhauskaa esittelemällä. Vähän aikaa sitten katseltu Mickey Blue Eyes hoitelee epäonnisen harhautumisen järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan paljon sujuvammin, nokkelammin sekä hauskemmin. Ensimmäinen kolmannes meneekin pitkälti näissä vähemmän huvittavissa merkeissä. Siinä alkaa jo lähes ääneen pyytelemään, että voitaisiinko jo mahdollisesti siirtyä sinne Havaijille, jotta saisi edes jotakin kaunista taustakatseltavaa.
Hieman ennen kuin puoli tuntia on täynnä, niin vaihdetaankin lopulta maisemaa. Onhan se selkeä parannus ainakin niiden näkymien suhteen, mutta kaupan päälle joutuu hyväksymään rasittavan Schneiderin ja jatkuvasti typerämpään suuntaan seikkailevan kohelluksen. Jos näiden juttujen eteen on enemmänkin aivotyötä tehty, niin ei voi todeta muuta kuin että huh huh! On siinä ollut melkoinen aivoriihi raksuttamassa.
Toiminta nyt on enimmäkseen tavanomaista räiskintää ja jokseenkin hengetöntä takaa-ajoa, joten eipä niitä tarvitse sen enempää selvitellä. Vihreitä maisemia korkealle nousevine terävine vuorineenkin tietysti esitellään, mutta olisihan niihin voinut enemmänkin keskittyä, koska ei elokuvassa juuri muuta innostavaa seurattavaa useinkaan ole. Muutamasta kivasta näkymästä huolimatta maisemapuolikin jää lopulta jokseenkin vaiheeseen. Jää sellainen vaikutelma, että on oltu hieman laiskasti liikkeellä sopivien kuvauspaikkojen tutkailunkin suhteen. Sopii tietysti hyvin kokonaiskuvaan, mutta katsojalta ei suurempia kiitoksia tällaisesta lepsuilusta heru.
Kun loppupuolella yritetään kaiken sekasotkun päälle vähän tavoitella jonkinlaista koskettavuutta tai haikeutta, niin huomaa viimeistään miten kertakaikkisen yhdentekevää katseltavaa edeltänyt reilu tunti on ollut. Hahmoista ei välitä pienoista pisaraakaan, suunnilleen aivan sama miten käy, niin ei liikuta suuntaan tai toiseen. Esimerkiksi Havaijille sijoittuva 50 First Dates onnistuu yhdistelemään hassuttelua ja koskettavampiakin hetkiä huomattavasti viihdyttävämmäksi paketiksi.
Voipi tietysti olla, että jokin mielentilassa ei osunut nyt juuri tämän elokuvan kannalta kohdalleen. Epäilenpä kuitenkin, ettei asian pyörittely oikein muuta tilannetta merkittävästi mihinkään suuntaan. Vaikea tätä on käännellä parhain päin, kun niitä hyviä hetkiä saa väkisin miettiä, eikä siltikään tule juuri mitään mieleen. Varsin väkinäinen ja muutenkin heikko esitys You May Not Kiss the Bride on. Jos haluaa katsella sinänsä yhdentekevää aurinkoista seikkailuhömppää, niin vaikkapa Sahara on muistikuvien mukaan paljon kelvollisempi elokuva. You May Not Kiss the Bride taas edustaa sitä lajia, ettei varmaankaan tarvitse harkitakaan toisen mahdollisuuden antamista. Saa ihan suosiolla painua jonnekin unholaan. Oma tunnelmapalajahti tuotti tässä tapauksessa onnettoman laihan saaliin.
You May Not Kiss the Bride (2011) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti