Lucky Luke: Who Is Mr. Josephs

Tämän kauemmin ei jaksanut tai malttanut odotella uutta kokeilua, vaikka joitakin päiviä sitten marisinkin, että ensimmäinen yritys pienen pettymyksen aiheutti. Uudella nosteella tässä olisi aikomuksena lähteä ihmettelemään, että millainenkohan tyyppi tämä Josephs on ja joskohan siitä hiukkasen viihdyttävämmän jakson saisi kyhäiltyä. Runsaaksi 50 minuutiksi Terence Hill pääsee jälleen Lucky Lukena seikkailemaan ja heppasensa kanssa rötöksiä ratkomaan siellä missä neljä tuulta puhkuu ja puhaltelee.

Täyskättä tahdotaan heti pöytään lätkäistä, mutta sillä ei vielä näissä korttiringeissä suurta vaikutusta tehdä ja muille luuta kurkkuun laiteta. Siellähän virne nousee, kun kovempaa kättä olisi tarjolla. Liekö sitten aivan puhtain keinoin ja pelkkään onneen luottaen hyppysiin taiottu, joten hihaässien ilmaantuminen tuo mukanaan käpäliin revolverit. Kukapa sitä pottinsa hävitä haluaisi, mutta se samalla tarkoittaa, että ehkä tilannetta sivusta seurailevan Luken olisi hyvä aika loikata väliin ennen kuin lyijykuuro ilmoille ehtii. Tämä sarjakuvaseikkailujensa päätteeksi usein yksinään auringonlaskuihin karkaileva sankari on siis edelleen Daisy Townin lainvartija. Pienet erimielisyydet lienevät hyvinkin arkipäiväistä huttua hänelle, eikä niiden selvittely paljoakaan vaadi.

Hyvä kun Luke ulos ehtii, niin onkin jo uusi kärhämä kehittymässä kadulla. Kaurakiista on edennyt siihen pisteeseen, että viljasäkin takia kuoleminen ihan siedettävältä vaihtoehdolta vaikuttaa. Seuraavana aamuna olisi molemmille osapuolille kokonaista pussukkaa tarjolla, mutta liian pitkä se puolivuorokautinen vartoilu lienee. Ennemmin sitä päiviltä pois paukuteltuna harppua soittelisi ajasta iäisyyteen. Reipas sheriffi sekaantuu ja voimakkaasti kehottaa kaivamaan sen ilmeisen vähäisen järjen kätöseen ja tasajakoon tyytymään. Heittääpä hyvää hyvyyttään ärhentelijöiden kiukkusuihin tikkarit kaupan päälle. Josko se känkkäränkkä siitä vähitellen hellittäisi? Vieläpä Luke ei tiedä, ettei tässä pelkästä kaurasäkistä ole kyse, vaan hiukkasen suuremman mittakaavan asiat taustalla vaikuttavat.

Karjatilallisten sekä seuduille suuntaavien viljelijäuudisasukkaiden edut ovat ajautumassa törmäyskurssille ja sopuratkaisu on ilmeisesti molempien mielestä nössöjen hommia. Vahvempi voittakoon ja häviäjät voidaan vaikkapa maan multiin taputella viimeisten vaikerointien jälkeen. Tilanne on sellainen, että maanviljelijät näkevät oman elinkeinonsa mahdottomaksi, jos pelloilla tuhatpäiset karjalaumat laiduntavat tai läpikulkevat. Toisessa leirissä taas kiroillaan, että hyviä laidunmaita ollaan peltokäyttöön haikailemassa. Ratkaisuna mielissä polttelee ylivertaisen tulivoiman hankkiminen ja kilpailijan pyyhkäiseminen pois maisemista häiriköimästä ja tappiota tuottelemasta.

Luke käväisee vierailemassa maanviljelijöiden luona ja nälkäiselle sheriffille toki tarjotaan papulautanen murkinoitavaksi. Hymyähän se huulille tuo, mutta toisaalta varsin suoraan ilmoitetaan, että omat ongelmat hoidetaan itse ilman ulkopuolista apua. No, heppu ja heppa jatkavat karjamiesten iltanuotiolle käväisemään ja suunnilleen sama ohjelma käydään läpi. Paputarjoilu pelaa, mutta sheriffiä ei todellakaan kaivata tätä kiistaa selvittämään. Aivan hirvittävän pitkään ei kannattaisi jumitella jutun suhteen, sillä seuduille on saapunut joku Josephs, joka kovasti tuliherkkiä tuotteitaan kaupustelee. Ensin pitäisi selvitellä, kuka kyseinen herra on ja mistäpä hänet löytää. Luke on niinkin viekas veijari, että varsin helposti nämä kysymykset on selvitelty ja sitten saakin todeta olevansa jälleen kerran erään tutun veljesnelikon kanssa vastakkain...

IMDB:n mukaan neljättä jaksoa tässä katsellaan, vaikka oma järjestysluku onkin vasta toiseen ehtinyt. No, minulle huomautettiin edellisen kirjoituksen kommenteissa, ettei näissä mitään sellaista suurempaa kuviota ole, mikä häiriintyisi "väärästä" järjestyksestä ja etukäteen itsenäisiksi tarinoiksi näitä veikkailinkin. Tälle jaksolle kestoa on kertynyt pari sekuntia vaille 53 minuuttia ja sen verran tässä vaiheessa tiivistelisin, että ne kuluvat selvästi mielekkäimmissä merkeissä kuin mihin viimeksi katsellun kummitusjunahöpöttelyt kykenivät. Mitään aivan uutta ja ihmeellistä ei sentään lähdetä esittelemään, mutta kevyttä lännenhupailua nautittavasti toteutettuna.

Liikkeelle päästään varsin vauhdikkaasti ja kieltämättä komeastikin, kun korttihai varsin oma-alotteisesti ottaa pöydästä lentävän lähdön ja loikkaa läpi lasista hylkien sitä tavanomaisempaa poistumisreittiä. Rikkoutuvat erinäiset esineet eivät siihen jää, vaan kohtalaista riehaa saadaan aikaan toisella puoliskolla. Alkuun porukka uhkaavan sotatilan voittajaa veikkailee, mutta eihän pelkkä vedonlyönti riitä, vaan pitäähän se joukkotappelu omakohtaisestikin kokemaan päästä. Taisteluhumu nousee nopsasti ja kohta kaduilla muksautellaan reippaasti. Näitä vekkuleita vesikaukalon mätke vetää kovasti puoleensa ja useampikin siellä käy kastumassa sekä kopsauttelemassa. Suuri pamahdus säästellään viimeisille minuuteille ja kieltämättä niin kovasti posahtaakin, että maakiistat ratkeavat siinä samalla kuin itsestään. Liioitteluun sitä jälleen lipsahdetaan, mutta samalla päästään elokuvaversion tapaan leikittelemään hieman vaihtoehtoisilla historiankirjoilla. Tiedä sitten, miten hyväksytty selitys tämä on Grand Canyonin synnylle, mutta ihan kiinnostava teoria ainakin.

Uskaltaisikohan sitä sen verran paljastella, että Josephsin takaa löytyy varsin tuttu naama, mikä tarkoittaa että kolme muutakin luihua lähellä pyörii. Siispä siis Joe Dalton (Ron Carey) veljiensä kanssa jälleen pahat mielessä juonittelee ja taitaa taas kannustimena olla katkera kosto Lukelle. Daisy Townin räjähtävä loppu haaveissa näyttäytyy ja kovasti ruutitynnyreitä tahdotaan vieritellä. Kelmikerho ahkerasti armeijan varastoilla tihutöitään pohjustaa, mutta voipi olla, että ketkuille kasvoille jotakin niljakasta mätkähtää palkkiona ilkeilyistä. Täytyy antaa tunnustusta Careylle ja sanoa, että tämä varsin viihdyttävästi Joen osassa yrmyilee ja kivastikin kähisee. Toistaitoisten ja/tai täysääliöiden johtajana ei ymmärrettävästi helppoa ole ja kaikenlaista höykytystä joutuu osakseen ottamaan. Kerta kerran jälkeen suunnitelmat suuret loppumetreillä tärvellään piloille, joten kovillehan se ottaa.

Sarjakuvia en ole vieläkään ehtinyt tai ehkä oikeammin jaksanut kertailemaan, mutta sellainen seikka tuli mieleen, että lehtien sivuilla ahkerasti savutteleva Luke on tainnut sätkänsä jostakin syystä tumppailla. Terencen esittämä Luke saa tyytyä oksanpätkän järsimiseen, joten niinköhän vain savuttomuuden korrektit päivät ovat kaverin lakkoon laittaneet...? Tosin lieköhän 1990-luvun alku vielä turhan aikaista aikaa näille arvailuille. No, pahisten riveissä seisoskeleva Joe saa luvan sikareitaan tuprutella ja sankoista savuista nautiskella...

Huuhaa-höpinää tämä jakso tarjoilee vähemmän ensimmäiseen yritykseen verrattuna, mikä eduksi katsottakoon ja muutenkin palikat naputellaan Richard Schlesingerin ohjaksissa paremmin paikoilleen. Carl Sautter ja Lori Hill vastaavat edelleen tarinasta. Tiedä sitten, kumpikohan autoista innostuneempi lienee, mutta joku ainakin on lähtenyt hiukkasen hassuttelemaan ja sanaleikitellen linnakkeita nimennyt. Yleisesti ottaen huvittelut toimivat ja nujakoinninkin suhteen tarjotaan reippaampaa menoa, joten vajaa tunti ihan miellyttävästi silmien ohi vilahtelee. Terencekin innostuu hieman tunnelmoimaan nuotiokahvittelun ihanuuksista ja näistä voi kyllä samaa mieltä olla. Toivottavasti samanlaisesta hyvästä vireestä saadaan lopuissa jaksoissakin kiinni, niin saa laatikon hyväksi hankinnaksi ja uusintakatselukelpoiseksikin leimailla.

Lucky Luke: Who Is Mr. Josephs (1992) (IMDB)