Tässä vaiheessa jo neljättä kertaa olen lähdössä Stig-Helmerin ja Olen kanssa reissailemaan ja intoa riittää. Taivallus sai alkunsa, kun hipsaistiin pakoon lumista Ruotsia ja talvilomaa viettämään etelän aurinkoon elokuvassa Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten. Toisessa koitoksessa eivät lumiset kukkulat enää ahdistusta aiheuttaneet, vaan luvassa oli kohkauksen värittämää hiihtolomaa Alppien rinteillä, eli Sällskapsresan II - Snowroller. Parisen viikkoa sitten käväisin näiden sympaattisten tyyppien kanssa purjehtimassa sekä mökkeilemässä Ruotsin saaristossa, kun SOS: En segelsällskapsresa soittimessa pyörähteli. Viimeisin vieläpä niin iloisissa merkeissä eteni, että elokuvasarjan parhaan paikan toistaiseksi vei. Odotukset siis ovat kohtalaisen korkealla, joten laittakaapas kaverit mailat viuhumaan...
Tarinamme sijoittuu jonkin ihmeellisen satumaisen noususuhdanteen aikaan, jolloin rahaa löytyy yhdeltä ja toiselta mittaviin sijoituksiin sekä hieman hintavampiin harrasteluihinkin. Yksi mukavasti porskuttelevista kavereista on Parvus Finansin johtoportaassa operoiva Bruno Anderhage (Mats Bergman). Hän sattuu olemaan myös paikallisen golfkerhon johtotehtävissä ja itsekin luonnollisesti kovalla poltteella lajiin suhtautuu. Toimistollakin täytyy päästä puttausharjoituksia tekemään ja vaikuttaa siltä, että työtehtävät ovat jokseenkin toissijaisia harrasteluun nähden. No, pystyyhän niitä päätöksiä siinä sivussakin tekemään ja pitäisi pysähtyä edes hetkiseksi harkitsemaan erään pienen, mutta pitkäaikaisen yrityksen kohtaloa, joka sattuu olemaan omistuksessa.
Pohdittavana oleva firma sattuu olemaan leivänpaahtimia valmistava Toastmaster, jonka linjastoilla Stig-Helmerkin (Lasse Åberg) on vuosia ahertanut. Bruno päättää lyhyen harkinnan jälkeen laittaa vuodesta 1955 toimineen tehtaan tuosta vain romukoppaan. Parvus Finans on alunperin hankkinut sen itselleen lähinnä sopivan tontin takia ja nyt on tullut aika laittaa seis laitteiden väsäilylle. Asiasta tiedotellaan lyhyesti henkilökunnalle ja jokaiselle irtisanotulle pari kukkaa ja leivänpaahdin lahjaksi palveluksista. Jälkimmäinen toki on se arvokkaampi erikoismalli, mutta siinäpä se taival sitten... Aivan tyhjän päälle henkilöstöä ei olla jättämässä, vaan uusia hommia on jo katseltu. Stig-Helmer kaverinsa kanssa pääsee ympäristöpalveluun, mikä käytännössä tarkoittaa kadunlakaisupartiossa päivystämistä.
Viimeksi veneilyvillityksen kokenut Ole (Jon Skolmen) on jälleen vaihtanut lajia, eli golfhurahdus on päähän kiipustanut. Harjoitusta lie jo kertynyt kohtalaisesti, mutta voihan niitä yksityiskohtia vielä oppitunneilla viilailla paremmiksi. Ole sattuu olemaan jäsen samaisessa golfkerhossa, jossa Bruno pomottelee. 18-reikäiselle kentälle on kehitelty mittaviakin suunnitelmia, sillä naapurilta on vuokrattu tonttia, johon olisi tarkoitus toteuttaa yhdeksän reikää lisää. Vuokrahomma ei maanomistajan kannalta täysin loppuun saakka harkittua ole ilmeisesti ollut, koska suuria valkoisia rakeita satelee pihamaalle ja käytännössä pihalla istuskellessa vallitsee kypäräpakko. No, enemmän rahaa tulee, joten kai siinä muutaman kallopallonkin kärvistelee.
Laajenemissuunnitelmat eivät aivan toivotulla tavalla etene, sillä ympäristövirastolla saattaa olla jotakin sanottavaa asiaan. Näillä näkymin aikataulu on venymässä talvea kohti, koska alueella tehdään tutkimuksia mahdollisten muinaisjäännösten suhteen. Metallinpaljastimensa kanssa hääräilevä Berglund (Claes Månsson) uskoo vielä löytävänsä näyttöä vanhan viikinkikylän jäämistöstä. Brunon pinna taas tahtoo kiristyä näitä selityksiä kuunnellessa. Tylymmänpuoleista tilittelyä suusta syöksähteleekin hetkeä myöhemmin, eli pölyiset luut eivät voisi vähempiä kiinnostella ja alueen herkkä luontokin joutaa iskun sekä toisenkin ottamaan harrastusväylien takia. Berglundin aherrusta haittailee sekin, ettei hänelle kaikkea oleellista kertoilla, sillä esimerkiksi maanvuokraustulojen kannalta voisi olla ikävämpi juttu, jos seutuja alettaisiin suojelemaan.
Ennen uusiotyöllistymistään roskaisille kaduille Stig-Helmerillä on paremmin aikaa harrastella, eli äidin kanssa käydään bingoilemassa ja Olen seurassa mätkimässä sulkapalloa. Tämä tietysti löytää napistavaa huoltoasemalta ostetusta mailasetistä. Kyllähän sen jo pitäisi Stig-Helmerillekin olla selvää, että kun Olen kanssa harrastellaan, niin tärkeintä ovat pelit ja vehkeet, suunnilleen kaikki muu lajiin liittyvä on toissijaista. Ole taas liikuskelee muina aikoinaan taidepiireissä ja sattuupa tuntemaan gallerian omistavan Mette Gulbrandsenin (Hege Schøyen), jonka kanssa on hyvissä väleissä. Mette taas on golfpakkomielteisen Brunon rakastajatar, joten piiriä pientä tässäkin pyöritellään ja parin käänteen kautta saadaan koko porukka samoihin sotkuihin sekaantumaan.
Eräänä kauniina päivänä Bruno on kavereineen golfkierroksella, eikä peli oikein kulje...taaskaan. Tunteja on takana vaikka miten, mutta kun ei niin ei ja siitähän Mette hiukkasen pirullisestikin toista pilkkailee. Lopulta innostutaan esittämään väitteitä, että joku täysin kokematonkin voittaisi viikon harjoittelulla Brunon. Tämä taas suivaantuu niin, että tahtoo lähteä lyömään asiasta vetoa. Panokseksi rapsaistaan miljoona kruunua ja tietäähän sen, kenestä koekaniinia tehdään. Stig-Helmer siellä taustalla tietenkin hääräilee siivoushommien parissa ja näyttää Brunon silmiin tarkoitukseen sopivalta höntiltä. Olen osa opettajan suuntaan tässä operaatiossa määrittyy. Ensin tietysti pitäisi hoitaa välinepuoli kuntoon, jonka jälkeen voidaan oikeanlaisia otteita opetella. Pikkuisen kiirettä on luvassa, sillä viikossa pitäisi Stig-Helmer saada perusteista lähtien voittokuntoon harjoitettua. Vastus ei erityisen korkeatasoinen ole, mutta tekemistä silti riittää. Stig-Helmerin mielikuvitus lähtee laukkaamaan rahakkaita voittoja kohti, mutta onkohan sittenkin vähän liikaa haaveiltu...?
Parissa edellisessä elokuvassa lähdettiin sinänsä onnistuneestikin kasvattelemaan kohkauspuolta, mutta golfkentille siirtyillessä rauhoitetaan selvästi tahtia näiden suhteen. Pieni pettymyshän se on, koska mielestäni etenkin edellisessä onnistuttiin virittelemään jutut hyvään tasapainoon ja siihen kaupanpäällisiksi vielä erittäin miellyttävää henkeä. Nyt peruutellaan kummankin suhteen ja painotellaan taas hivenen hillitympää nolostelua. Eihän tämä golfkatsaus täysin kylmäksi jätä naurujen suhteen ja kohtalaisesti viihdyttelee, mutta pienoiseksi pettymykseksi monilta osiltaan lopulta kallistuu. Niinpä uskaltaa huudella, että kaikki kolme aiempaa elokuvaa ovat kohtalaisen selvästi tätä edellä.
Voisipa veikkailla sellaistakin, että jos golf ei kiinnosta tuon taivaallista, niin kuivuuspitoisuus sekä huumorikato nousee samalla. Tosin eipä tässä lajivalinnalla lopulta niin hirmuisesti revitellä, että golfin ystäville ilonpäiviä haluaisi lupailla. Siis kyllähän lajiin liitetyille tiukahkoille säännöille ja vaikkapa pukeutumiselle naljaillaan, mutta kilttiä on pilkka lopulta. Saa ollakin ja jos pitää arpoa vaikkapa tällainen lähestymistapa tai Sandlerin mainitun elokuvan möykkäävä öykkäröinti, niin valinta ei ole vaikea. Valittelu liittyy enemmän siihen, että hillitymmän huumorinkin voisi ehkä mielikuvituksellisemmin hoidella. Toisella puoliskolla paikoitellen lähdetäänkin tähän suuntaan, sillä mukaan alkaa tulla vähemmän tavanomaista harjoittelumenetelmää omaperäisine opetuslaitteineen sekä yleinen levottomuuskin lisääntymään lähtee.
Vähäiset treenipäivät antavat myös oikeutuksen toteutella elokuvasarjan matkailuteemaa. Olisihan se läheisellä golfkentällä luuhaaminen vähän apeaa kaiken reissailun jälkeen, joten opintomatka sopii hyvin sekaan. Stig-Helmer ja Ole pääsevätkin vaihtamaan näkymät entistä vihertäväisemmiksi, kun maineikkaampaa golfhistoriaa omaavat seudut kutsuvat. Skotlannin kumpuilevat kukkulaiset kovin houkuttelevasti taustoissa vilahtelevat muutaman kohtauksen verran. Vanhassa kartanossa majoittuminen taas laittaa levottoman mielikuvituksen kiitämään tavallista vauhdikkaammin ja kohta jo unikuvissa käydäänkin pelottomana taistoon putkimiehen ilkeää aavetta vastaan. Kaverusten pikareissulle kyllä mielellään peukkua nostaa, sillä siirtymä piristää pikkuisen katsomossakin. Tiukasta aikataulusta huolimatta löydetäänhän niitäkin tuokioita, joina harjoittelun voi vähäksi aikaa unohtaa ja niityllä rennommin lötkötellä.
Kai kaveruksille on sen verran ikää kertynyt, ettei enää tuosta vain viiletetä seikkailujen perässä. Kunto on koetuksella jo kymmenminuuttisen sulkapallorupeaman jälkeen ja Stig-Helmer saa todeta, ettei tässä mitään muskelimiehiä olla, kun rautaisia tankoja kiskotaan ylös. Vaikka eivät mahtipainot maasta nousisikaan, niin ilmoille kuitenkin jää kysymys, että onkohan Stig-Helmerillä jotakin piilevää luontaista lahjakkuutta golfiin, joka pitäisi vain osaavan avustajan kanssa raaputella esiin? Näitä selvitelläänkin loppukoitoksissa. Olen rooli rajoittuu tässä yhteenotossa lähinnä kannustusjoukkoihin, mutta kaverin tukena kuitenkin ollaan. Nähdäänhän niitä hymyjä ja virneitä edelleen kaksikon kasvoilla, mutta kolmannen osan ollessa vielä hyvin mielessä, uskaltaa väittää, että taitaa se väsy olla vähitellen siirtymässä näkyvästi kuviin. Osittain siitä johtuen ei nyt niin harmitakaan, ettei terveysaiheista reissailua Hälsoresan - En smal film av stor vikt hyllystä vielä ainakaan löydykään. Sehän on saanut vielä kehnompaa palautetta ja jos näyttelijöiden into on laskemaan päin, niin ehkei menetys ole suuri.
Jokaisessa aiemmassa elokuvassa on mukaan matkalle päätynyt se pakollinen hankala tyyppi valittelemaan vähän kaikesta. Aurinkolomalla Gösta tuskaili kaikenlaisten pulmien kanssa ja hermot olivat koetuksella kohtauksesta toiseen. Golfkaan ei tyynnytellyt, vaan mailapussukka löysi uuden kodin vesiesteestä. Rinteillä experttinä taas hääräili Göte, joka kaikesta kaiken tietävänsä ja taitavansa kuvitteli, mutta eipä juuri mistään mitään tullut. Loputon vinku ja kitinä aikaansaannoksista suurimmat. Purjeveneiden ja merenkulun suhteen kolmannessa päteä päätti Arne, jonka perhe joutui nolosta tilanteesta ja sähellyksestä toiseen. Tähän sinänsä ansiokkaaseen jatkumoon lisäillään Bergmanin esittämä Bruno, joka parhaansa mukaan tekee itsestään kovin vaikeasti pidettävää ääliötä. Ilkeilee ja äksyilee tutuille sekä tuntemattomille, tietysti itsensä korkeuksiin kohottaen. Kentällä ei mitään osata, eikä tilannetaju muutenkaan pelaa, mutta mitäpä se estäisi muita pallontallaajia avoimesti halveksimasta ja vähättelemästä.
Voi siis summailla, että suuri loppukoitos on hyvää lääkettä yhdelle ja toisellekin. Samalla katsomoon se näyttäytyy ihan kaivattuna pikkupiristyksenä, vaikkakin mopo jälleen käsistä karkailee. Tässä yhteydessä sitä ei osaa kuitenkaan huonona juttuna pitää, vaan kahden tohelon katkeraan loppuun saakka käytävä kohtaaminen hymyilyttää. Varsinaista väylää vältellään ja pallot etsivät teitään hiekasta, vedestä ja metsästä. Ehkei siis mitään golfia maailman huipulta, mutta hassua torvelointia kuitenkin. Sirkus paisumaankin pääsee ja sanoisinpa, että lopulta ihan hyvä hutilyöntien hutiloiva näytös väsäillään.
Vähän nihkeään sävyyn olen tässä elokuvasta naputellut, mutta silti mielestäni edelleen plussan puolella palloja mätkitään, eikä kyseessä mikään täysväsähtänyt pohjakosketus ole. Hyviä juttuja sekä mukavaa tunnelmaakin löytyy edelleen, mutta aiempiin osiin vertaillessa kumpaistakin osastoa on selvästi leikattu. Kestoon nähden ollaankin ehkä hiukkasen turhan vähin eväin liikkeellä. Pääkaksikkokaan ei enää parhaassa terässään ole, mutta eivätpä rasittamaankaan ainakaan vielä käy. Hyviä heppuja edelleen, mutta parasta virettä kannattanee etsiä elokuvasarjan kolmesta ensimmäisestä teoksesta. Kyllähän tässä sellainen aatos alkaa mieleen hiipiä, että Stig-Helmerin parhaat päivät ja sattumukset on nyt nähty, eikä ole enää suurempaa poltetta niiden parin selvästi uudemman elokuvan suhteen. Hyvinkin luultavasti nekin tilaisuuden tullen vilkaistaan, mutta odotukset asettuvat luultavasti selvästi alemmalle tasolle. Se jää nähtäväksi, hyytyvätkö hymyt kokonaan ja katkera makuko suuhun jää, mutta golfhassuttelu kokonaisuutena vielä kohtalaisen kelvollista huvitusta tarjoilee.
Den ofrivillige golfaren (1991) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti