Vauhtiin päästään ilman sen suurempia tökkimisiä, sillä kone keltainen taivaita halkoo pilottinaan Fok Ming-Ming (Michelle Yeoh) ja seikkailuväreet laitetaan samalla nousuun reippaalla musiikilla. Välietapin kohdilla lentokone saa vaihtua heppaan ja kärryihin. Kuorma ei aivan viattomin ole, sillä kyytiin laitetaan useampikin laatikko kiväärejä sekä ammuksia, eli asekauppiaan hommissa tässä ollaan. Fok lähtee kokeneemman ketkun matkaan, sillä tarkoitus olisi tulevan kaupan myötä saada tältä velkoja kuitattua. Ehkä rahakasta uraakin voisi pyssykaupoilla luoda, mutta se saa jäädä nähtäväksi. Pysähdyspaikka pienen ratsastusretken jälkeen näkösille saadaankin ja kai se eräänlaisesta heppoisasta linnakkeesta käy.
Ilmeistä ja jutuista päätellen kauppias ja asiakkaat yhteistä historiaa omaavat, mutta lainkaan selvää ei ole, että onkohan se mikään tae onnistuneelle liiketoimelle. No, joka tapauksessa kuolettavasti paukahtelevat tuotteet kovasti kiinnostavat. Eletään kuitenkin sellaista aikaa, että kyseiset kiväärit vielä kovin outoja kapistuksia ovat ja käyttö vaatii perehdytystä. Kauaa ei mene, kun jo saadaankin ajatuksesta kiinni. Kenties liiankin hyvin, sillä hieman epäilyttävän tähtäilyn päätteeksi ostajan ampuma "harjoituslaukaus" löytää paikkansa myyjän rinnasta. Viimeinen kauppa siis jää pahasti vaiheeseen ja poistuupa tyyppi elävien kirjoista vielä omien tuotteidensa avittelemana. Katsellessaan toisten asehulluista riemua, päättää Fok kysäistä, että mitenkäs hänen maksunsa on ajateltu hoitaa pois päiväjärjestyksestä...
...Ja tietenkin on päivänselvää, ettei kolikkoja noin vain kouraan ojenneta. Jos rahaa haikailee, niin pitää vähän potkia, jotta pyyntö perille varmasti menee. Sehän tältä sankarilta sujuu ja tuleepa siinä samalla todistettua, että ruoskakin viuhuu käsissä yhtä näppärästi kuin eräällä tunnetummalla saman aikakauden seikkailijakollegalla. Tilien selvittyä voikin ottaa lentävän lähdön, eli kekälettä panoslaatikkoon, luotia ilmaan viuhumaan ja ratsaille. Jos joku hölmö sattuu perään ryntäilemään, niin voi kauniisti tehokkaammalla tykillä muistutella, että lieköhän sellainen kirmaaminen ajatuksista kirkkaimpia. Tiedä sitten, voiko kauppaa aivan putkeen menneeksi luonnehtia, mutta maksu taskussa, oma nahka ehjänä, linnake savuaa takana ja kone kiitää kotia kohti, joten kai siinä urakkaa yhdelle päivälle ihan riittävästi lie.
Laskeutumisen lähestyessä alkaa kuitenkin epäilyttämään, että pitääkö sitä vieläkin ryhtyä riehumaan, koska näyttää siltä, että määränpäänä toimiva isoisän asumus on saanut mahdollisesti kutsumattomia yövieraita. Kunhan maihin ehtii, niin toinen onkin jo melkein kättä vailla, sillä isompien sotaherrojen innokkaat kätyrit ovat sitä pois pätkimässä. Pitkäksi päivä venähtää, kun pitää vielä pikkutuntien pieksäjäisiinkin osallistua, mutta eipä paljoa vaihtoehtojakaan jätetä. Reippaan verryttelytuokion päätteeksi aseistettua kaveria juoksee kuviin niin paljon, että lie parasta rauhoittua hetkiseksi. Samalla paljastuu, ettei kyseessä tiukka tositilanne ollutkaan, vaan testi, jolla kokeiltiin, soveltuisikohan Fok tärkeään ja vaativaan erikoistehtävään, joka pitäisi armeijan puolesta hoitaa.
Jutun juonena on, että hieman etäisemmässä kaupungissa salainen agentti on päässyt jäljille Kiinaa miehittävien japanilaisten suunnitelmista ja kaipaa auttavaa kättä sekä jalkaa. Elellään siis 1900-luvun ensimmäisen puoliskon sotaisia aikoja, jolloin katalia julmuuksia monikin suunnittelee. Japanilaisten aikomuksena on alkaa tehtailemaan myrkkykaasuja suuremmissakin määrin ja sellainen vaikuttaa kovin huolestuttavalta kehitykseltä. Fokin pitäisikin löytää tämä agentti ja kaksikon yhdessä lähteä "pelastamaan" japanilaisten kanssa yhteistyötä tekevää Youdaa (Lowell Lo). Tällä taas on enemmän tietoja ja vaikutusvaltaakin, joten asia ja toinen saattaisi edistyä parempaan suuntaan.
No, koko operaatiohan eksyy vauhdikkaan alun jälkeen harharetkille, sillä maita kiertelevä onnenonkija Wong (Richard Ng) itsensä sattuu sekoittamaan soppaan mukaan hotkaistessaan viestikyyhkyn. Muutenkin kaveri tuntuu omanlaiseltaan menijältä, jonka kohtalo vaikuttaa olevan ongelmasta ongelmaan tarpominen. Pitkälti taitaa tämä olla itse aiheutettua, koska perässä tulee kavereita, jotka tahtoisivat keskustella Wongin aiemmista rahapelihuijauksista. Se ei tietenkään estä häntä virittelemästä uusia uhkapelikuvioita, mikä taas kerryttää pulmataakkaa, mutta pitäähän sitä silti yrittää tilipussia lihotella. Ennen pitkää Fok törmää Wongiin ja erehtyy olettamaan tätä agenttikaverikseen ranteeseen kähvelletyn kellon perusteella. Tämän tuoreen kaksikon joutuessa tiukkaan tilanteeseen astuu viimein se oikea agenttikin esiin ja auttavaa kättä sekä kenties myös kenkivää koipea ojentamaan.
Vastustajille höykytystä tarjoillessa yhteinen iskusävelmä pulmitta löytyy, eli kaipa tässä ryhmittymässä on ainesta haastaa vihollisleiriä hieman enemmänkin. Youda ei sinänsä mikään vanki ole, mutta tavallaan tiukassa valvonnassa kuitenkin, ja sitä tarkkailua entisestään tehostetaan, kun korviin kiirii tieto siitä, että toisen puolen vakoojat ovat tulossa herran kaappaamaan. Youdaan ihastunut vartijakaartiin kuuluva Chin-chin (Chindy Lau) päätyy myös lyhyiden arpomisten jälkeen kapinallisten puolelle. Kaksikko siis vähitellen paisuu viisikoksi, mutta sehän ei automaattisesti voittoa lupaile. Yhtenä mahdollisuutena onkin, että teloistustuomio useammalle julistellaan. Toiseltakin puolelta toki löytyy halukkuutta vastaavia kohtaloita jaella, joten kiihtyvien yhteenottojen myötä sitä lähdetään selvittelemään, kuka ne kavalimmat kortit lopulta käteensä saa...
Päätarkoitushan tässä elokuvailtamassa oli lähteä suureksi kasvanutta toimintanälkää tyydyttelemään ja siinä mielessä Magnificent Warriors varsin makealta maistuu. Tiukka, vauhdikas, näyttävä ja tiivistahtinen mätke kelpaa oikein hyvin, etenkin kun edellisestä tuimemmasta toimintarutistuksesta on ehtinyt kulumaan jo useampikin viikko. Tokihan viime aikoina katselluissa Luken seikkailuissakin nyrkkejä kohotellaan, mutta täyttä höyhensarjaa se hutkiminen on siihen verrattuna, kun Yeoh ja kaverit vähän kierroksia nostattelevat. No, sen verran jäähdytellään hehkutuksia, ettei tässä aikakautensa kärkiosaston veroisesti verrytellä. Rima oli Hongkongissa 1980-luvun lopussa erittäin korkealla vauhdikkaan toimintaviihteen suhteen ja kyllä kuvista päätellen tässäkin lähdettiin omaa parasta tekijöiden toimesta yrittämään, eli tylsistyä tai ankeutua ei ainakaan tarvitse.
Kestoa ei ole lähdetty eeppisiin mittoihin viemään, vaan alle 90 minuuttia riittää ihan hyvin tässä tapauksessa. Siihen mahtuu potkua, seikkailua ja sekoilevaa hassutteluakin tarpeeksi. Jo ensimmäinen kymmenminuuttinen käytännössä osoittaa, että asioita kyllä saadaan aikaan ja linnakkeita romuksi lyhyessäkin hujauksessa, kun määrätietoisesti painellaan eteenpäin ja pidetään se tekemisen tahti reippaana. Ehkei tämä keitos kuitenkaan aivan kaikkien mieleen ole, sillä samassa kattilassa sekoittuvat välillä kohtalaisen hölmö huumori, tylyksikin käyvä toiminta, karkea kielenkäyttö ja kepeä seikkailuhenki. Hongkong-toimintakomedioita katselleelle tässähän ei mitään vierasta ole, mutta silti tällaisia yhdistelmiä paikoin saattaa vierastaa. Sanonpa kuitenkin, ettei Magnificent Warriors ole lähelläkään töksähtelevintä esimerkkitapausta tällaisestä, eikä sitä edes tee oikein mieli miksikään sekamelskaksi luonnehtia.
Michellen esittämä Fok on sellainen seikkailija, jolta eivät temput ja pomput heti kesken lopu, vaan neuvokkuutta ja kaikenlaisia taitoja löytyy. Ensimmäisessä yhteenotossa esitellään suoraviivaisempaa mätkettä, mutta toki se ruoskakin kohteensa löytää. Vähän myöhemmin tulevatkin jo miekat ja köydet mukaan menoon ja niputteleepa Fok vastustajansa narulla näppärästi siistiin pakettiin. Muutenkin tämä testinäytös esittelee varsin vauhdikasta hyppyä, lyöntiä ja loikkaa. Alkupuolisko tekeekin selväksi, että tahti tulee olemaan kohtalaisen tiivis, eikä siirtymävaihettakaan rauhallisessa hengessä taivalleta. Saadaanpa näin sujautettua yksi ilmataistelukin melskeeseen, sillä japanilaisten kone yrittää sankarimme matkan alkuunsa päättää ja taivaalta tipautella. Tätä lyhyttä yläilmojen kohtaamista ei elokuvan parhaana antina osaa pitää, koska ote on jokseenkin hapuileva, eikä siivekkään takaa-ajon lopputulos erityisen näyttäväksi muodostu. Kelpaapa kuitenkin pieneksi vauhtivälipalaksi ennen kovempia koitoksia.
Niitä tuimempia tirvaisuja kyllä alkaa kertyä, eikä Michellen energia ainakaan osoita lopahtamisen merkkejä. Välillä saa huomata suun olevan leveässä hymyssä, kun eräänlaiset vähäisemmät välikahakatkin kohtalaisen intensiivistä muksintaa esittelevät. Yeohin jalka nousee kovin ketterästi ja vaivattomasti, mitä suurella ilolla ja innolla seurailee. Uusia pahoja paikkoja kehitellään mukavissa määrin ja tietyt taistot sieltä huippuina erottuvat. Yhtenä esimerkkinä heittäisin yöllisen nujakoinnin, jossa Yeoh tuntuu yksinään pieksevän puolikkaan armeijan. Ehkei lukumäärää nyt täysin kirjaimellisesti kannata ottaa, mutta liekeissä ovat puitteet ja tulta tuntuu osallistujienkin sisältä löytyvän. Sieltäkin monia autsauts-hetkosien suuntaan kallistuvia ottoja löytyy, mikä taas on viestivinään, että yritystä ainakin on ja toki taitoakin. Loistavaa ja näyttävää toimintaviihdettä tämä tällainen ja tekeekin mieli käsiä yhteen napsuttaa.
Huippukohtia kertaillessa pitää tietysti se viimeinen kärhämöinti listalle sisällyttää. Väreet ovat iholla lisääntymään päin seuraillessa, miten paikalle tuodaan rekkalasteittain innokasta väkeä vastaan taistelemaan. Sankariporukka on pahasti alimääräinen joukkovoimaltaan ja lisäksi kaluston ylivertaisuuskin kallistuu sotavoimien suuntaan. No, altavastaajuudesta huolimatta toiset toivotetaan tiukkaan sävyyn tervetulleiksi näille taistelutantereille. Toisin sanoen tahdotaan tämä vähemmän kaunis ele suorittaa ampumalla palava nuoli vastapuolen lipun läpi ja siitä erään onnettoman rintaan. Tilejä lähdetään tasailemaan kranaatinheittimin. Muureja moukaroidaankin urakalla, eikä kaikkien kantti tunnu armotonta keskitystä kestävän. Muutenkin vaihtelevaa menoa tarjoileva Magnificent Warriors antaa katsojan nautiskella hetkisen verran linnakkeenvaltauksestakin, kun muurinmurto ja tikapuukikkailut vauhtiin laitetaan. Moni saa melskeessä todeta, ettei tainnut olla ideoista parhain tai edes puolimatkaan harkittu, mutta katsomon puolella näitä virhearviointeja osaa arvostaa. Lopulta portti räjäytetään pirstaleiksi ja vähitellen päästään ruudikkaammasta paukuttelusta kohti lähitaistelujen kuumenevia tunnelmia. Kyllähän nämä viimeiset noin kymmenisen minuuttia sen verran tiukkaa toimintaa sisältävät, että näitä elokuvia arvostava kiittää ja kumartaa. Jos jotakin napisemista tahtoisi naputella, niin ehkäpä homma loppuu vähän kesken. Juuri kun on onnistunut virittäytymään sellaiseen mielentilaan, että nyt painetaan kaasu pohjaan ja kierrokset korkealle viimeiseen loppurutistukseen, niin kamppailu onkin jo ohi.
Reipasta ja mielikuvituksellistakin potkuviihdettä seuraillessa tuli mieleen, että hyvinkin voisi ottaa uusintaan David Chungin ja Yeohin vuotta varhaisemman teoksen Royal Warriors. Sepä ei aivan yhtä lennokas noin hengeltään ole, mutta tiukempaa ja tylympääkin poliisitoimintaa arvostavalle katsojalle uskoisin siitä arvostuksen aiheita enemmänkin löytyvän. Niin, ja onhan siellä potentiaalisten uusittavien joukossa vähintään pari muutakin Yeohin kamppailutaitoja kauniisti ja innostavasti esittelevää repäisyä. Tokihan heräili myös halua viimeinkin ostella kokoelmaan niitä omalle silmäparille vieraiksi jääneitä Michellen elokuvia, etenkin 1980- ja 1990-luvulta. Näiden kausien teoksiin tämä aikoinaan ostamani levyjulkaisu antaa mahdollisuuden lyhyesti kurkistaa, eli tulipa vähän kuunneltua Yeohin ajatuksia katselun jälkeen.
Hong Kong Legendsin levyltä löytyy tosiaan Yeohin 14-minuuttinen haastattelu, joka ei juuri tähän elokuvaan keskity, vaan Michelle yleisemmin urastaan selittelee. Poimitaanpa sieltä kuitenkin jotakin juttua tähänkin, niin vähän asiaakin saadaan sekaan. Eli nuorena elokuvatähteys ei Yeohin tähtäimessä ollut, vaan urheilu kiinnosti paljonkin. Balettia hän ehti harrastaa varsin nuoresta lähtien, mutta vähän ennen täysikäistymistä tämä juttu lopahti loukkaantumiseen ja selkävaivoihin. Silloin häntä opastettiin, etteivät kovin fyysiset aktiviteetit olisi parasta puuhailua, mutta mitenpä lopulta kävikään...
Vieraillessaan Hongkongissa vähän vanhempana Yeoh päätyi samaan kellomainokseen Jackie Chanin kanssa, eikä siitä enää pitkä matka ollut yhteisiin elokuviin. Ainakin tässä haastattelussa Yeoh pitää Chanin kanssa työskentelyä mielekkäänä, sillä haasteita riittää. Hän on sitä mieltä, että tätä on ymmärretty jossakin määrin väärin, kun esimerkiksi elokuvan Supercop aikoihin leviteltiin huhuja, joiden mukaan kaksikko totisemminkin olisi toisiaan vastaan kilpaillut siitä, kumpi onnistuu varastamaan näytöksen tempuillaan. Yeohin mielestä aivan sellaisesta kisailusta ei kuitenkaan ollut kyse.
Elokuva-alalle vaihtaessaan Yeoh ei paljoakaan taistelutaitoja omannut, joten harjoittelua riitti ja pitkiä kuuden ja seitsemänkin tunnin salipäiviä kertyi samaan aikaan, kun Yes, Madam! (/In the Line of Duty 2 / Police Assassins) oli kuvattavana. Pelkkä taistelulajin opettelu ei tavoitteena ollut, vaan liikkeet piti pystyä esittämään kameralle suotuisasti. 1980-luvun puolivälin kohdilla Yeoh oli edelleen tunnetumpi entisenä Miss Malesiana ja televisiomainoksista tunnettuna tähtenä. Michellen kertoman mukaan Yes, Madam! -ohjaaja Corey Yuen ei ainakaan näistä ansioista hihkunut, vaan taisi ennemmin olla pelokkaan epätoivoinen. No, Yeoh pääsi näyttämään, että saa jutun juonesta nopeasti kiinni, koska ei tosiaan tarvinnut mitään taistelulajia täysin yrittää hallita. Elokuvatappelu on oma taiteenlajinsa ja sitä pystyi opettelemaan jatkuvasti lisää kuvausten edetessä.
Yeoh juttelee myös kenties vakavimmasta loukkaantumisestaan, joka sattui elokuvan The Stunt Woman kuvauksissa. Kyseenalaisista otteistaan tunnettu Sammo Hung oli ilmeisesti tuuppaamalla avustanut Michellen loikkaan ja tämä toteaa pitäneensä temppua niin vähäisenä, että keskittyi lähinnä näyttelemään. Niinpä laskeutuminen tapahtui aivan kamalassa kulmassa ja kasvot edellä. Yeoh joutuikin pitkään käyttämään niskatukea. Loukkaantumisistaan huolimatta hän on kuitenkin sitä mieltä, että erinomaisten ja muistettavien stunttien takia kannattaa ottaa kovempiakin riskejä.
Yeohin ja Stanley Tongin urat ovat kohdanneet useamminkin ja tässäkin haastattelussa mainitaan, että Tong oli mukana Magnificent Warriors -elokuvassakin. Tosin tuossa vaiheessa vielä vähäisemmässä roolissa stuntpuolella. Yeoh vetäytyi elokuvamaailmasta 1987, mutta viisi vuotta myöhemmin tapahtunut paluu tehtiin juurikin Tongin ja Chanin elokuvassa Supercop, mikä ei sattumaa ollut. Michelle kertoo jo kauan sitten luvanneensa Tongille tähdittää tämän ensimmäistä isoa omaa elokuvaa. Samalla hän tahtoi kunnolla näyttää yleisöille, etteivät taukovuodet olleet lainkaan terää tylsyttäneet. Seuraavana vuotena Yeoh tekikin pari yhteistä elokuvaa Woo-ping Yuenin kanssa ja näiden teosten myötä tuli tutuksi tarkempi vaijeritoiminta. Sitä Yeoh kuvailee uuvuttavaksi, kun liitelyihin yhdistetään tarkat potkut ja muut liikkeet. Toivotun lopputuloksen saavuttaminen saattaa vaatia monen monta yritystä.
Kun nyt lähdettiin lisukkeita tutkailemaan, niin voisi samalla summailla levyltä löytyvän biografian kohtia tähän haastattelukoosteen perään. Kyseinen tekstimuotoinen tiivistys lähtee liikkeelle ihan alusta mainiten Michellen syntyneen alunperin nimellä Choo Kheng Yeoh Ipohissa, Malesiassa päivämäärällä 6.8.1962. Urheilutaustaa tässäkin raportissa tuodaan esille ja alkuvuosilta mainitaan uiminen ja sukeltaminen, mutta samalla kertoillaan nuoren Yeohin pärjänneen hyvin squashissakin. Ehkä jonkinlaisena vastapainona pianoakin soitteli ja balettiharrastus alkoi tosiaan neljä vuotta vanhana. 15-vuotiaana Yeoh muutti perheineen Lontooseen ja jatkoi siellä balettia. Siinä määrin menestyksekkäästi, että hänet valittiin Lontoon kuninkaalliseen tanssiakademiaan. Valitettavasti yhdet harjoitukset päättyivät hänen osaltaan selkävammaan ja siihen loppui samalla balettiura.
1983 Michellen äiti ilmoitti tuolloin 20-vuotiaan tyttärensä missikilpailuun tämän tietämättä. Hän päätyikin voittamaan kisan, mikä tarkoitti jatko-opintojen keskeytymistä. Tuore kuuluisuus johti myös aiemmin mainittuun mainokseen Jackie Chanin kanssa, ja tämä lyhyt hassuttelu oli kohtalaisen suosittu. Sitten tuli toinen Yun-Fat Chown kanssa ja näidenkin ansiosta seurasi useamman elokuvan sopimus tuottajan uraa tuolloin aloitelleen Dickson Poonin yhtiön kanssa. Michellen ensimmäinen näyttäytyminen tapahtui vuoden 1984 elokuvassa The Owl vs. Bumbo, jonka ohjasi ja tähditti Sammo Hung. Paljoakaan ei Yeohille vielä tekemistä siinä tarjoiltu, mutta sai kuitenkin kokemusta toimintaelokuvan kuvauksista. Siitä nytkäytettiin liikkeelle rankka treeniohjelma, ja välillä runsaat kymmenenkin tuntia päivässä iskujen ja potkujen parissa opeteltiin. Seuraavana vuotena oli luvassa lyhyt judo-opettajan rooli elokuvassa Twinkle Twinkle Lucky Stars. Edelleen Sammon komennossa, mutta pääsipä Yeoh jo kameran edessä ohjaajaa vastaan kamppailemaan.
1985 tulikin jo tilaisuus astua isompiin osiin, kun aiemmin mainittu Yes, Madam! päätyi kuvattavaksi. Toisessa naispääosassa tyrmäili tuolloin taistelutaidoiltaan huomattavasti arvostetumpi Cynthia Rothrock, mutta tämä toimintapätkä tarjosi myös Yeohille hyvän tilaisuuden näyttää, mihin pystyy lyhyellä, mutta intensiivisellä harjoittelulla. Vastapuolelle marssitettiin tunnettujakin tähtiä ja Yes, Madam! menestyi hyvin. Seuraavana vuotena jatkettiin pitkälti samoissa merkeissä ja Royal Warriors (/In the Line of Duty) vyörytteli ruudulle tiukkoja taistoja. Niistä ei naarmuitta selvitty ja Yeohillekin palovamma ja sijoiltaan mennyt olkapää kirjailtiin. 1987 ilmestynyt Magnificent Warriors oli edellisen tapaan David Chungin ohjaama ja ruhjeitakin kertyi lisää. Ehkä näistä vastoinkäymisistä johtuen Michelle sai seuraavaksi vähemmän toiminnallisen osan elokuvasta Easy Money. Tuolloin hän oli jo kihloissa Dickson Poonin kanssa. The Thomas Crown Affair toimi innoittajana tälle rikoselokuvalle, eikä ilmeisesti ollut juurikaan katsojien mieleen. Samalla se oli tilapäinen päätös Yeohin elokuvauralle.
Michelle meni naimisiin Dicksonin kanssa helmikuussa 1988 ja jäi sen myötä tavallaan varhaiseläkkeelle miehensä vaatimuksesta. Avioliittoa kesti kolmisen vuotta ja eron jälkeen Yeoh alkoi suunnitella paluuta valkokankaille. Tarjouksia tulikin välittömästi, mutta Michelle päätti lunastaa vanhan lupauksen ja hoitaa Stanley Tongin aiemmin mainitun elokuvan Supercop toisen pääosan. Chanin kanssa viuhtoessa meno yltyi monesti varsin huikeaksi ja Yeohin osalta muistettavimpia hetkiä on uhkarohkea loikka moottoripyörällä liikkuvaan junaan. Kyseinen elokuva oli menestys myös muualla maailmassa, joten paluu osoittautui erittäin onnistuneeksi ja samalla vipusi Yeohin toimintatähtien kärkeen. Seuraavan vuoden Heroic Trio vei tummasävyisemmän fantasian suuntaan, Butterfly and Sword taas lähti vanhojen legendojen teille ja oli samalla uusintaversio elokuvasta Killer Clans. Uusioversiossa kuullaan Michellen lauleluakin lopputekstien aikana.
1993 oli kaikkiaan tiukka rutistus, sillä kuusi elokuvaa Yeohilta ilmestyi. Once a Cop (/Project S) oli löyhää jatkoa elokuvalle Supercop, Executioners taas toi sankarillisen kolmikon takaisin katsomoihin. Woo-ping Yuenin kanssa työstettiin vaijeriavusteista kungfuilua tarjoilevat Tai Chi Master ja Wing Chun. Samaan aikaan näitä kuvattiin, mutta jälkimmäinen ilmestyi vuoden 1994 puolella. Päällekkäisten kuvausten lisäksi Yeohilla jatkui rankka treenailu ja kovat kohtaukset pääsivät vammalistaakin runsastuttamaan, sillä kyynärpää meni sijoiltaan hevosen selästä pudotessa ja selkävaiva uusiutui. Holy Weapon ja Wonder Seven purkiteltiinkin Michellen osalta selkäongelmaisena, eivätkä kivut ihan pieniksi jääneet. Helpotusta ei tuonut lasketteluloma vuonna 1994, sillä sairaalareissuun sekin päättyi, kun polvi meni rikki ja vaati rankempaa paikkausta.
The Stunt Woman meni kuvaukseen 1995 ja runsaan viiden metrin putous päättyi kehnosti. Tosin paljon huonomminkin olisi voinut käydä, sillä niskan murtuminen ja elämän päättyminenkin oli lähellä. Lopulta kärsittäväksi jäi vähäisempi niskavamma ja murtunut kylkiluu. Nämä vaativat kuitenkin kolmen viikon toipumisjakson sairaalassa. Osa onnettomuusmateriaalista näytetäänkin samaisen elokuvan lopputekstien aikana. Vuoden 1997 The Soong Sisters laittoi Michellen toisenlaisiin kuvioihin romanttisen draaman pariin ja se olikin ensimmäinen täysin toimintaköyhä rooli Yeohille. Ilmeisesti hänen näyttelytaitojaan laajemminkin epäiltiin, mutta ehdokkuuksia tuli. 18. Bond-elokuva Tomorrow Never Dies taas tarjosi Yeohille tien kansainväliseen tähteyteen ja 1998 kuluikin pitkälti sitä mainostellessa ympäri maailmaa. Tämä loikka poiki paljon tarjouksia Hollywoodista, mutta Yeoh valitsi vähän erikoisesti pienen osan elokuvassa Moonlight Express palveluksena kaverilleen. Siinäkään hän ei juurikaan tappele. Pitkään ei mennyt, niin Ang Lee otti yhteyttä ja tarjosi osaa elokuvasta Crouching Tiger, Hidden Dragon. Taistelukohtauksista vastasi jälleen Woo-ping Yuen. Yeohin osalta viiden kuukauden kuvaukset vaikeutuivat heti alkuun uuden polvivamman takia. Mandariinikiinan opettelu taas antoi toisenlaista haastetta. Elokuva keräili neljä Oscar-palkintoa ja Michellekin sai ehdokkuuden osastaan. Samaisena vuonna hän käynnisti oman tuotantoyhtiön nimellä Mythical Films ja sen ensimmäiseksi elokuvaksi valikoitui Yeohin tähdittämä The Touch.
DVD on tosiaan 2000-luvun alkuvuosilta, joten se selittää, miksi Yeohin tekemisiä vain tuohon pisteeseen saakka tutkaillaan. Minultakin ovat jääneet uudemmat teokset vähemmälle seuraamiselle, eikä oikeastaan ole kiinnostustakaan aivan kaikkia katsella. Onhan viime vuosinakin ilmestynyt ja tulossakin sellaisia, jotka melkoisen varmasti vilkaisen, joten lienee parempi palailla höpöttelemään Yeohin 2000-luvusta jonkin toisen tekstin yhteydessä. Tässä hän tosiaan vielä on uransa ihan alussa ja nimeksikin alkutekstit vielä Khengin ilmoittavat. Miksikään suurimmaksi Yeoh-faniksi en tunnustaudu, mutta sen voin hyvillä mielin myöntää, että melkein kaikki häneltä näkemäni elokuvat ovat tavalla tai toisella miellyttäneet. Kiitettävän moni vähintään lähes lähtemättömän vaikutuksenkin päässyt tekemään ja kovin myönteisenä muistoissa kummittelee ja silloin tällöin niitä uusintakatselujakin innostelee.
Magnificent Warriors ei välttämättä kolmen kovimman joukkoon itseään moukaroisi, jos sellaiset pitäisi Yeohilta valikoida. Kovin kauas ei kuitenkaan jäädä, eikä kyse todellakaan ole mistään nuupahtaneesta kakkosdivarin tarjokkaasta. Kaikkea muuta, sillä reipasta ja hyvää seikkailuhenkeä ansiokkaasti herätellään paikoin, kun taas tiuhaan tahtiin toistuvissa tuokioissa Michelle iskee ja potkii pahoilta hepuilta luuloja pois. Yksi ja toinen tajunnan rajojen hämärämmille puolille tirvaistaan. Paikasta toiseen liikutaan hyvällä vauhdilla ja onhan monenlaisia jippojakin kehitelty katsojien iloksi. Välillä ollaan eksyä joutavamman hassuttelun pariin, kun Richard Ng yrittää tehdä sitä, minkä takia hänet oletettavasti on mukaan haalittukin, eli hölmöilyä harrastelemaan. Jonkin verran Ng:n elokuvia nähneenä toteaisin kaverin vetävän tässä hillitymmällä linjalla, eikä niitä rasittavuuden rajoja oikeastaan edes lähestytä, vaan huumorihöpötykset yleensä poikkaistaan hyvissä ajoin ja palataan tiukemman ilmaisun pariin. Onhan Magnificent Warriors kieltämättä väkivaltainen, mutta pitäisin brittiläisen julkaisun 18 vuoden ikäsuositusta liioitteluna. Minusta tässä ei mihinkään rankkoihin raakuuksiin missään vaiheessa yllytä. Näyttävää ja kovaakin toimintaa haikailevan uskoisin kuitenkin saavan, mitä toivookin. Potkut kohoilevat korkealle, miekat sekä muut aseet viuhuvat vinhasti ja sydämet liekeissä leiskuen pyyhälletään menemään. Turhista jaaritteluista ja muista koukeroista riisuttua hyvää toimintaseikkailua napakasti esiteltynä.
Magnificent Warriors (1987) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti