Aikaisen aamun aavemaiset usvapilvet hiljaisia tienoita vaeltelevat, kunnes sieltä seasta materialisoituu tanssahtelevien epämääräisten otusten kerho. Tutun torpan kattoon on jostakin isompikin reikä ilmestynyt ja ilkikurinen sadepilvi sen löytää ropsauttaen vetiset hyvät huomenet Pesosen pirttiin. Aluillaan oleva vesivahinko toisen uuteen päivään herätteleekin. Siinäpä sitä pähkäiltävää, että josko olisi viimeinkin syytä toimeen ryhtyä ja katto vedenpitävämpään muotoon nikkaroida. Viiru-kissa tulee kaveriaan tervehtimään ja ehdottelemaan, että jospa kattonaputtelupäivän sijaan erinäisen heittelyn merkeissä edettäisiin. No, sopiihan se hieman leikkisämpi päivä ukollekin ja auringon kunnolla esille uskaltautuessa, kaksikko rannalle lampsiikin kaunista kesäpäivää kuluttelemaan.
Pesonen haluaa kaverilleen näyttää, että kyllähän kädestä ruutia löytyy ja sen sinkoama kivi veden pinnasta useammankin kerran ilmoihin kimpoilee. Yritys ei vain ota sujuakseen ja hullustihan siinä on käydä saappaan vipeltäessä kohti omia vedenalaisia seikkailujaan. Jalkineen painuessa kohti pohjaa, molskahtaa mieskin perään mutia ihmettelemään. Pienimuotoista kohellusta saadaan lisää aikaan, kun saapasrapu vähän nipsauttaa varvasosastoa. Jutustellessa Pesonen pääsee kehaisemaan uimataitojaan, joita Viiru kylläkin suuresti epäilee. Toinen intoutuu muistelemaan nuoruutensa uimakoulupäiviä, jolloin opettajankin oli pakko mestarilliset kyvyt tunnustaa. Räpiköintiä katsellessa katsomossakin hämmästellään, että mahtoikohan mennä ihan niin...?
Ruostuneeseen uimataitoon on ainakin yksi oiva vastaus, eli uintiharjoittelukonetta vesille virittelemään. Pesosen aivoriihi on tuottanut jälleen kerran varsin veikeän vimpaimen. Viiru vääntelee vekottimen käyntiin ja täysin käsistähän sekin karkaa. Kapistus vapauttaa itsensä käyttäjänsä hallinnasta ja tarjoilee lisäksi hirvittävää höykytystä. Minuuttia myöhemmin Pesonen saa todeta olevansa pikkujärven kenties ensimmäinen haaksirikkoutunut ja siitäkös ohi souteleva Kosonen tahtoo naljailla. Sattuupa samainen herra muistamaan uimakoulun päätöksen ansiomerkkeineen aivan toisin. Pelastuspuuhiin lähtenyt Viiru taas soolemiukuu paattinsa alta pois ja kohta onkin saarella kaksi nököttämässä. Pesonen lohduttautuu sillä, että odottelihan yksikin tyyppi vuosikymmeniä pelastajia. Lisäksi on niinkin, että viimeistään talvi kantavine jäineen kaksikon päästää kotia kohti tarpomaan. Viirun mielestä päivässäkin on aivan liikaa odottelua ja keksiipä neuvokas kissa pikaisesti keinot, jotka mahdollistavat paluun rantaan.
Leikit on leikitty ja molskahdukset pulahdeltu, sillä kova urakka katonkorjausoperaation parissa odottelee. Siitäpä syntyy uusi idea, että mitäpä jos heittelypäivän kunniaksi väsäilisi koneen viskomaan kattolaattoja korkeuksiin, niin raskaalta kantamiselta ainakin välttyisi. Keksimisverstas siis kutsuu, mutta Viiru onnistuneesti maukuu väliin lettutaukosen. Lettuherkuttelun parissa kissalle tulee pulma, eli mitä tehdä, jos tahtoisi syödä 18 lettua, mutta vatsa vetää vain muutaman. Isojen ukkojen mahoihin mahtuu vaikka miljoona herkkua, eli ei ole elo pikkukisun kannalta lainkaan reilua, ei. Heittelypäivä vaihtuukin kiukuttelupäiväksi Viirun purnaillessa pieni- ja suurikokoisten erilaisista mahdollisuuksista nauttia elämän lämpöisistä jutuista, kuten suurista sängyistä. No, juuri ennen kuin viiruiset silmät kiinni painuvat, niin vilahtaa yötaivaalla tähdenlento, joka saa huulilta karkailemaan puolittaisen toiveen mitäpä jos...?
Haikailut suuruudesta näyttävätkin toteutuvan, kun uusi aamu koittaa. Samaten Pesonen saa totutella pienemmän koon tuomiin haasteisiin. Onkin ison Viirun aika ottaa arkiaskareet hoidettavakseen. Harmi vain, ettei pelkkä koko näytä taitoja tarpeellisia mukanaan tuovan ja hetken kuluttua ovatkin kädet täynnä pulmia monenlaisia. Kanala tulvii ja siivekkäät kapinaan nousevat ilmoitellen, etteivät palaa ennen kuin katto vettä pitää ja lisäksi olisi kakkua haluavia vieraitakin tulossa. Uudet vastuut eivät juurikaan laiskoja lepohetkiä suo. Sielläpä uunissa leivontayritys korpuksi kärähtää, eikä oikein mikään muukaan ota onnistuakseen. Viiru saakin huokaista helpotuksesta heräillessään ja todetessaan, että olipas unta vain, eikä pikkuinen koko enää lainkaan harmita.
Kattohommiin päästään viimeinkin ja se onkin alkutahdeistaan lähtien varsin riskialttiilta näyttävää puuhastelua. Uhkaava myrsky vielä pakottelee lisää vipinää viskomiseen. Paikalle pölähtävät kanat tahtovat testailla laattakatapulttia ja siitä se kaaos viimeisen alkutuuppauksensa saa. Sekoilu siis alkakoon ja kohta on laattaa, kissaa ja salamaa ilmassa. Ehjin nahoin koetuksesta ei selvitäkään ja alashan sieltä muksahdellaan. Kohta pahasti kärähtänyt ukkeli itseään keräillessään saa todeta, että kaikki vieraalta vaikuttaa. Kissakaveria ei tunnu tuntevan ja lisäksi taitaa oma identiteettikin olla muistista pois pyyhkäisty. Pesosen päässä lyö pahemman kerran tyhjää, mutta onneksi Viirulla raksuttelee edelleen. Kissa pohtiikin, että jospa ystävän muistia saisi eheytymään kertoilemalla yhteisiä hyviä hetkiä menneisyydestä. Näinpä päästään muutaman pienen tarinan kera lämpimiä muistoja ihmettelemään.
Parin aiemman katsellun edeltäjän tapaan tässäkin tapauksessa muutamasta lyhyemmästä pätkästä yhdistellään runsaan tunnin mittainen kokonaisuus. Taisin aiemminkin todetä, että Viirun ja Pesosen seikkailuissa tämä kyllä toimii, sillä mitä sitä suotta venyttelemään väkisin. Tämänkin kokoelman kohdalla saa huudella, että osaset pääsääntöisesti ihan hyvää juttua tarjoavat. Arkinen puuhastelu on ehkä vähän väärä sanavalinta, sillä varsin vinkeäksi väkertely monesti menee. Nurkissa hääräileviä ihmeellisiä otuksiakaan ei sovi unohtaa, sillä nämä vekkulit veijarit vähän toismaailmallisilta vaikuttavat.
Näiden vintiöiden salaista maailmaa päästäänkin kurkkaamaan nuoren Viirun eksyessä Pesosen talon sisäisiin sokkeloihin. Seinälautojen toisella puolella mahdottomasti askarrellaan ja väkerrellään kaikenlaista jännää. Tosin samaahan voisi sanoa samaisten lautojen toisella puolella hääräilevästä ukkelista ja tämän sekalaisesta touhuilusta erikoisine kapistuksineen. Ehkä pikaisella pintavilkaisulla voisi päätyä erehtymään, että elokuvan piirustelut yksinkertaista linjaa edustavat, mutta näinhän ei ole, vaan kaikenlaista taustalle viskottua ja paikoin hieman kätkettyäkin ihmettelyä löytyy. Keksimisverstaan puolella on niinkin hujanhajainen sekamelska, ettei yhdellä vilkaisulla kunnollista käsitystä kaikista tarvikkeista ja viritelmistä saa. Muutenkin Pesosen mökissä vallitsee omanlaisensa kodikaskin rähjäisyys, joka lämpöisyyttäkin huokuu.
Pääosa niistä lämpöisistä värähtelyistä tulee toki edelleen äijänkäppyrän ja kissan ystävyydestä ja tässä elokuvassa päästään alkuvaiheistakin sujuvasti muistuttelemaan. Aikoina menneinä Pesonen oli Viirun sanojen mukaan tylsyyden päiviä läpi lusiva surullinen sekä kärttyisä ukko, mutta kävipä niin, että kaikki parempaan muuttui. Erään kiltin henkilön tuoma laatikko lupaili vihreitä vikiseviä herneitä, mutta aivan toisenlainen yllätys esiin kuoriutui ja viiruinen sekä vihreä silmäpari sieltä tuijotteli tuoden tupaan ystävyyden valoa. Samalla tämä pikkuinen kisu laittoi lopun Pesosen äksyileville päiville...tai ainakin melkein sentään. Olisihan se ihan mahdoton ajatus, että yhdeksi aurinkoiseksi tieksi kaikki yht'äkkiä kääntyisi. Kumpaisellekin kiukuttelupäivätkin suotakoon, kuten meille kaikille. Tärkeintä tietysti, että satunnainen naapureille rähjääminen sai vaihtua hyväntuuliseen höpöttelyyn sekä kekseliäisiin leikkituokioihin. Mieltä jäytävä yksinäisyyskin samalla toivoteltiin tervemenneeksi aikojen uusien tieltä.
Erikoisemman toveruuden alkutaivalta kuvaava lyhyt muistelo on omasta mielestäni elokuvan jaksoista paras ja selvästi herttaisin, mutta eihän se tarkoita, etteikö vauhdikkaassa sekä ovelassakin aarrejahdissa omat riemunsa olisi. Laivapullostahan Viiru löytää lähes ihka aidon aarrekartan, joka öisille retkille vie. Samoista rikkauksista olisi muitakin kiinnostuneita, mutta onnistuvatkohan kaverukset uteliaiden silmäparien ulottumattomiin hiippailemaan...? Kauhukaakattajien linnakkeen kautta polku vie kohti salaperäistä kirstua, jonka kätköistä löytyvät kalleudet voisi kai sitenkin summailla, että yhden aarre ei välttämättä ole toiselle juuri romua arvokkaampi. Lempeällä tavalla opettavaista sävyä onkin näissä pikkutarinoissa havaittavissa, eikä se sieltä onneksi käy korville pahasti paasaamaan julistelujaan. Selvästikään ei ole ollut tarvetta taivutella niitä kankeimpia rautalankoja näitä näkemyksiä jaellessa.
Tämän tarinakourallisen kohdalla harmillisin seikka omille silmille lienee se, että yhdentekevimmiltä ja vähän huitaisultakin tuntuva pätkä on säästelty viimeiseksi. Jos oikein muistelen, niin viimeksi katseltu kaksikon seikkailukooste huipenneltiin hyvinkin lämpimiin ja iloisiin tunnelmiin. Yritetäänhän tässäkin lopettelussa ystävyyden merkitystä esitellä, muttei se oikein kiitoonsa pääse ja vieraileva soittoyhtyekin jää jokseenkin turhaksi lisäykseksi. Pienestäkö suurempaa yritetään vähän pöllösti paisutella, tahtoo tämä katsoja kysellä. Mitään järkyttävää kamaluutta musiikkivetoisempi päätösnumero ei ole, mutta tipahdetaanpa kuitenkin pykälän verran alaspäin. Siinä ei kuumailmapallojen nosteetkaan paljoakaan auta.
Myöhempien ikävuosien kolmas kohtaaminen tämän parivaljakon kanssa alkaa kohta olla naputeltu, mutta tulevia tapaamisia innolla odottelen. Ne kyllä jatkuvat, sillä edelleen jouluelokuva on jo osteltuna ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin se onkin samalla viimeinen näistä animaatioelokuvista. Toki uusin seikkailukin kiinnostaa ja melko varmasti pääsee kokoelmaa koristamaan. Siihen liittyy pienimuotoista epäluuloisuutta, että miten piirroksissa hyvinkin toimiva maailma erityisine olioineen saadaan toisenlaisella tekniikalla henkiin puhkuttua. Senhän näkee sitten joskus...
Tasaisen hyvää laatua toistaiseksi nämä vierailut ovat tarjoilleet ja olisikin vähän hankalaa laittaa ne paremmuusjärjestykseen. Jokainen omat hyvät juttunsa sisältää ja samoin kaikista koosteista löytyy se hieman nihkeämmin etenevä osuutensa. Ukon ja kissakaverin verkkaista ja monesti hullunkuristakin elelyä kyllä seurailee edelleen mielellään. Huumori pääsee kukkimaan, eikä muiden tuhahteluista tai naljailuista jakseta yöunia menetellä. Menköön se muu maailma sitten vaikka toiseen suuntaan, jos siltä tuntuu. Yhdelle ja toisellekin silloin tällöin unohduksia sattuu, mutta jos jopa oman hajamielisyytensä unohtaa, niin ehkä se on hälytyskellojen kilkatuksen paikka. Sellaisessa tilanteessa täpärässä on hyvä olla ystävä kertoilemassa tuttuja tarinoita, niin joskopa se siitä. Katsomossakin on kivaa, kun kaunistii kuvitettuna niitä esitetään ja saa ihmetellä, mitä mistäkin nurkasta mahtaa löytyä. Kyllähän se väsynyt sekä jumitteleva mielikin siitä huomaamatta virkistyy nousevasta hyväntuulisuudesta puhumattakaan.
Pettson & Findus - Glömligheter (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti