Trivianurkkaus 9: Röllin sydän

Ajatuksena alkuperäisenä oli ottaa uusiksi Pekka Lehtosaaren ohjaama Röllin animaatioseikkailu, jota tuli runsas vuosi plus puolikas sitten pikkuisen kommentoitua ja kehuttua. Mietinpä myös, että miksipä ei ottaisi ja napsauttaisi samalla päälle kommenttiraitaa, jolla tarinoi Lehtosaaren lisäksi tuottajana toiminut Marko Röhr. Siihen jälkipalaksi tekemisestä kertoilevaa dokumenttia, niin onkin jo jonkinlaiset ainekset triviasarjan jatkamiseen taas venähtäneen tauon jälkeen. Kuten aiemmissakin osissa, niin tässäkään tapauksessa tarkoituksena ei ole näitä lisämateriaaleja kokonaisuudessaan tekstimuotoon naputella, vaan syystä tai toisesta omia korvia kiinnostavia tietohippusia keräillä koosteeksi jonkinlaiseksi.

Ymmärryksen sydämen legendaa selittelevä osuus oli Lehtosaaren mukaan syytä tuupata heti elokuvan alkuun, sillä on eräänlainen sääntö, että maaginen elementti pitäisi esitellä heti, eikä myöhemmin. Näin katsojat saadaan mukaan, eikä tarvitse myöhemmin yrittää selitellä. Alkukuvia harkittiin kolmiulotteisina, mutta oli vähän budjettipulmaa ja muutakin estettä sille visiolle, joten päädyttiin yhdistelemään tyylejä. Pelottavimpia näkemyksiä vähän karsittiinkin joukosta.

Kunhan päästään varsinaisen tarinan kimppuun, niin jokseenkin disneymäisen söpöstelevästi käynnistellään rauhallisen mukavissa tunnelmissa, mutta eihän siinä pitkään mene, kun jo röllit reuhaavat nopeasti ilmapiirin toisenlaiseksi. Lehtosaari kertoo, ettei halunnut lemmikkipossuista mitään suloisia ilmestyksiä, vaan hiukan hurjempaa ilmettä haettiin. Aiempiin röllimaailmaan sijoittuviin tarinoihin ja elokuviin verratessa animaatio antoi mahdollisuuden marssittaa kuviin lisää uusia ja erilaisia hahmoja. Lisäksi rohjettiin näyttää vähän erilainen Milli Menninkäinen, eli tätä lähdettiin viemään poikatyttömäisempään suuntaan vastavoimaksi Röllille. Tekijät toteavat Millin esiintyneen aiemmin enemmän hössöttävänä, mutta nyt tarkoituksella eräänlainen esiversio esiteltiin. Röllimaailmassa ei aiemmin juurikaan jousipyssyjä ole näkynyt, mutta se tuntui luontevalta työkalulta juurikin Millille. Lukuisissa tarinoissahan Milliä on uhannut kamala kohtalo röllien grilliherkkuna viime hetkien pelastumisineen, mutta yleensä satujen loppupuolella. Tässä versiossa kyseinen kohtaus sijoiteltiin selkeästi alkuun pohjustamaan ystävyyttä. Uutena hahmona esiteltiin Röllin pahana omatuntona toimiva Simo Sittiäinen, joka tavallaan on käänteinen Samu Sirkka.

Rölli ansaitsi Lehtosaaren mielestä oman sankarimenopelin, joten röllimobiilia lähdettiin suunnittelemaan ja käynnistelemään. Ensimmäisten ehdotusten myötä ei huimaan kyytiin päästy, sillä nämä tarjokkaat olivat ohjaajan mielestä todella tylsiä laatikoita. Lopulta taiteellisena ohjaajana toiminut Janne Kopu päätti tehdä tarkan suunnitelman mielikuvituksellisemmasta kiiturista ja sillä lähdettiin etenemään. Röllimobiilin avulla saatiin Rupeltajalle lisää puuhaa. Lehtosaari toteaa, että kyseinen hahmo on ollut monissa Allu Tuppuraisen satukaseteissa mukana, mutta eipä ollut kaveria juuri aiemmissa elokuvissa näkynyt. Hän sitten lisäili Rupeltajan olemukseen keksijäpiirteitä ja ääneksi saatiin Matti Ranin. Molemmat Lehtosaari ja Röhr muistivat Raninin oman lapsuutensa satutuokioista ja olivatkin tyytyväisiä, miten Ranin innostui hommasta ja löysi heti halutun äänen hahmolleen. Ranin onkin varsinainen konkari kotimaan kamaralla näissä puuhissa ja hänen uraansa liittyen tulikin vähän aikaa sitten luettua toisaalta mukava muistelo.

Ääninäyttelyyn liittyen hankalimmaksi rooliksi nostetaan Lakeija, jonka puolesta kameran toisella puolella rääkyi Aarre Karén. Lakeija hahmona on Lehtosaaren mielestä ehkäpä joukon todellisin rölli, mitä tulee synnynnäiseen ilkeyteen pyrkimiseen, mutta näyttelijälle kaikki huutaminen ja kirkuminen oli kovaa työtä. Raninin kanssa veteraanien kerhoon kelpaava Esa Saario esitti kahta hahmoa Kylänvanhimpana ja Löylynhenkenä. Näiden lisäksi hän hoitaa kertojankin homman. Lehtosaari huomauttaa pari kertaa, että vähän rikottiin sääntöjä, kun laitettiin Saario samassa kohtauksessa keskustelemaan "keskenään", mutta ei se lopputuloksessa oikein kuulu. Pitkän projektin loppua kohti Saarion näkö heikkeni siinä määrin huomattavasti, että viimeiset vuorosanat piti painaa todella suurin kirjaimin. IMDB:n mukaan Röllin sydän onkin Saarion viimeinen elokuva ja hän olisi ollut sen ilmestyessä 76-vuotias. Tuppuraisen työskentelyyn liittyen Lehtosaari höpöttelee, että Allu löysi välittömästi sydämellisen Röllin äänen, eikä tarvinnut säätää mihinkään suuntaan. Röllin muuttaminen aikuismaiseksi ja ymmärtäväiseksi tuntuikin tässä yhteydessä erittäin pahalta esteeltä leikkisän ja ilkikurisen sankarin tiellä.

Suurten pelkojen ja kauhujen maa oli tuttu jo varhaisista Tuppuraisen tarinoista ja samalla se tarjosi hyvän mahdollisuuden oppia matkalla hahmoista lisää. Lehtosaari tahtoi luolan opastukset ja muut merkinnät piirrettyinä symboleina ja riimuina, sillä hän halusi käyttää mahdollisimman lapsiystävällistä kuvakieltä, jotta ei vanhempien tarvitsisi elokuvateattereissa pienimmille tekstejä lukea. Hiukkasen piti tosin tasapainotella jälleen, sillä oli sellainenkin mahdollisuus, että pelot painajaisolioineen juurikin pienimpien silmille liian kauhistuttaviksi paisuisivat. Samansuuntaista harkintaa piti harrastella Röllin kauhukuvien kohdalla, joissa viettelevämpi Milli pusupainajaisineen kävi poloisen kimppuun.

Vastaavaa pohtimista ja hienosäätöä muutama muukin kyseenalaisilla rajoilla liikkuva kohtaus sai aikaan. Kyseessä kuitenkin oli kansainvälinen projekti ja eriävät näkemykset ja ehkä kulttuuritkin joissakin hetkissä pääsivät törmäilemään. Esimerkkinä toimikoon vaikka saunakohtaus. Lehtosaari saunomisen ja kuumien kiukaiden ystävänä halusi ehdottomasti tällaisen kohtauksen mukaan. Löylynhenki vähän pääsi paisumaan varhaisimmista versioistaan ja saunastakin niin suuri piirreltiin, että koko ja sieltä löytyvät esineet viestivät, ettei rakennus ole röllien rakentama. No, näissä jutuissa eivät sukset menneet ristiin, vaan kielteisempää palautetta tuli alastoman saunomisen suhteen. Lehtosaari vähän naureskelee siihen suuntaan, että joissakin piirretyissä housuttomuus on ihan ok, mutta tässä päädyttiin laittamaan lannevaatteet koko saunovalle joukolle. Toinen sävyltään vastaava törmääminen tapahtui sammakkoprinsessan eksyessä sankariporukan poluille. Satuhan esiintyy yhdellä Tuppuraisen kasetilla, mutta ilman Millin osuutta. Tämä lisäyshän sitä napinaa aiheutti, sillä Millin ja prinsessan suukkoa vähemmän suopein silmin tuijoteltiin. Sen verran sopimattomana sitä pidettiin, että joitakin otoksia karsittiin ja yleistä hienosäätöä harrasteltiin.

Lehtosaari toteaakin, että kansainvälisen projektin ollessa kyseessä, tuli monenlaisia toiveita usealta suunnalta, eikä aikahukkaakaan voitu välttää, vaikka ilmeisesti lopulta aiotussa aikataulussa pysyttiinkin. Pieni ydinporukka ehti olla mukana noin kuuden vuoden ajan, mutta yhteensä projektiin ehti osallistumaan päälle 400 henkilöä. Välillä väännettiin vuosikin jostakin asiasta ihan turhaan ja lopulliset ratkaisut saattoivat löytyä Janne Kopun alkuperäisistä ensimmäisistä luonnoksista ja piirroksista. Väliin saattoi mahtua satojakin kehitysversioita, mutta silti paluu ensimmäiseen ruutuun vaikutti välillä parhaalta ratkaisulta.

Työskentely Kopun kanssa saakin Lehtosaarelta enemmänkin ylistystä. Nimettömiksi jäävät yhteistyökumppanit esittivät esimerkiksi Iso Röllin suhteen kaikenlaisia Tarzan-toiveita, mutta lopulta palailtiin Jannen alkuperäisiin ajatuksiin. Lehtosaari kertoileekin, että Kopun kanssa työskentely rullasi loistavasti ja vähällä kitkalla. Intoutuupa jopa sanomaan, että jonkinlainen ajatustenluku kehittyi kaksikon välille projektin edetessä. Helpotti huomattavasti hommia, kun lyhyesti pystyi kertomaan, mitä tahtoo ja tavoittelee, eikä kaikkea tarvinnut selittää tai tarkemmin havainnollistaa.

Aivan yhtä sujuvasti yhteistyö ei moskovalaisten animaattoreiden kanssa läheskään aina edennyt. Vaaleanpunainen laakso tarjoaa tästä hyvän esimerkin. Vaikka Kopu oli tehnyt tarkkoja luonnoksia, niin animaattoreiden oli hankala käsittää, mitä lopulta haettiin. Siellä luultiin, että haluttiin vaaleanpunaista painajaismaailmaa söpöstelyn sijaan. Lehtosaaren ja kumppanien yhtenä ajatuksena oli, että vaaleanpunainen on värinä monille pienille pojille hyvinkin "pelottava", niin olisihan koko laaksollinen samaa tavaraa rölleille kovaakin kauhua.

Suomen luontoa Lehtosaari tahtoi kovasti piirroselokuvan kautta esitellä ja Moskovaa kohti lähtikin paljon valokuvamateriaalia avuksi. Aivan suoraan ei ollut ajatuksena kotoisia koivikkoja kopioida, vaan tietysti pikkuisen paisutellen. Lehtosaari oli tarkka siitäkin, että saataisiin suomalaisen luonnon tyypillisiä kiviäkin mukaan kuviin. Revontulet toki myös sopivat sekaan ja ovat jälleen yksi hyvä luontoelementti lisää. Loppupuolella taas kaksi- ja kolmiulotteisen tekniikan yhdistelyllä lähdettiin vedenalaisen maailman mystisyyttä katsojille näyttämään ja samalla napattiin kiinni kotimaan metsäjärvien tunnelmasta.

Aivan kaikkia näkymiä ei Suomen rajojen sisältä löytynyt, vaan suuren veden kautta siirtyillään kohti maagisempia maisemia. Vesi oli jälleen animoitavana elementtinä vaikea ja parhaaseen lopputulokseen päästiin yhdistelemällä uutta ja vanhaa tekniikkaa. Kesäiseltä rannalta siirrytään talvimaahan hyvinkin nopeasti ja suhteellisen sujuvasti. March of the Penguins toimi Lehtosaaren esimerkkinä siinä, millaista lumen ja jään maailmaa hän toivoi. Tietysti piti samalla pyrkiä paljon fantastisempaan lopputulokseen. Tekijät yrittivät vaihdella myös paljon yötä ja päivää visuaalisen tarjonnan laajentamiseksi ja niinpä talvimaailman yöaikainen puolikin haluttiin vilauttaa.

Jos animaatio antoi mahdollisuuden siirtää Rölli kumppaneineen tavanomaista taianomaisempiin kulisseihin noin maisemien suhteen, niin tarjosipa se samalla tilaisuuden laajentaa Röllikylää kunnianhimoisempia haaveita vastaamaan. Röllikylää ideoitiin Helsingin lukuisten lastentarhojen pohjalta ja niitä ahkerasti valokuvattiin. Näiden kuvien pohjalta lähdettiin taiteilemaan kyläläisille leikkisiä ja toisistaan eroavia kotiasumuksia, jotka toisivat esiin röllien luonteenpiirteitä. Animaattorit eivät tosin välttämättä hihkuneet lukuisista joukkokohtauksista...

Lehtosaari on sitä mieltä, että monia röllimaailman juttuja tämän lyhyen elokuvan kautta ehditään availemaan ja erityisesti sydäntä lämmittää se, että Tuppurainen nämä kuviot hyväksyi ja ilmeisesti enemmänkin elokuvaan tykästyi. Ripeästi päästään alkuun, sillä jo 15 minuutin kohdalla porukka on menossa matkoilleen ja tarinaakin hyvin pohjusteltu. Opetukset ja selitykset haluttiin pitää selkeinä ja tällaisista hetkistä kauhistuttavan hauen saattelu takaisin veteen on yksi Lehtosaaren suosikeista. Röhr vuorostaan saa paljon mielihyvää siitä, että Millin muutos tapahtuu halauksen ja sydämen siirtymisen myötä. Lehtosaari taas aiemmin kertoo painottaneensa sitä, että ymmärryksen sydämen tulee näyttää aidolta ja eläväiseltä, eikä miltään halvalta koristerihkamalta. Näiden kommenttien kuulija jää sellaiseen käsitykseen, että kumpikin äänessä olleista herroista kovin tyytyväinen on lopputulokseen.

Levyltä löytyvä 11-minuuttinen dokumentti kertailee vähäsen seikkoja samoja kuin kommenttiraitakin, mutta toki kuvin kurkistelee pikaisesti eri tekovaiheisiin. Lehtosaari silläkin enimmäkseen äänessä on ja toteaa, ettei tämä ystävyystarina lainkaan samalta näyttäisi ilman hänen ja Janne Kopun ystävyyttä. Janne aloitti näiden hahmojen piirtelyn jo aiemman elokuvan Rölli ja metsänhenki yhteydessä markkinointitarkoituksiin. Nämä piirrokset kehittyivät osaksi animaatioelokuvaa, vaikka ei niitä aivan suoraan voitukaan käyttää. Silloiset hahmot olivat Lehtosaaren sanoin liian litteitä ja kaksiulotteisia tähän elokuvaan, joten tekemistä riitti. Ainakin tässä tapauksessa prosessi eteni siten, että ensin ääniteltiin vuorosanoja ja sitten animoitiin hahmot. Näin Lehtosaaren mielestä suuri vastuu on lahjakkaiden ääninäyttelijöiden harteilla. Säveltäjä Tuomas Kanteliselle tämä elokuva tarjosi oivallisen tilaisuuden toteuttaa haaveensa tehdä fantasiamusiikkia ja Lehtosaari nautti suuresti tästäkin yhteistyöstä. Röllin alkuvaiheita kertaillaan ja summaillaan siten, että aikoinaan Allu Tuppurainen alkoi nauhoittaa satukasetteja autotallissaan ja tehtaili niitä lähemmäs kymmenen. Suosio siirsi hänet kameroiden eteen ja niinpä televisioon tuotettiin noin 50 osaan venähtänyt sarja Pikku kakkosen yhteyteen. Myöhemmin taas tämä yhden henkilön halusta ja mielikuvituksesta syntynyt maailma siirtyi suurille elokuvakankaille. Dokumentin lopussa Lehtosaari ja kumppanit vaikuttavat erittäin iloisilta siitä, että päätyivät oman panoksensa Röllin saagaan lisäilemään.