1970-luvun alkuun tämä jossakin määrin todellisuuspohjainen tarina vie ja ensimmäiset askeleet otetaan Meksikon puolella. Pieni vankikuljetus etenee pölyisillä teillä ja rahakin kädestä toiseen kulkee vartiomiesten taskuihin päätyen. Homman henki oletettavasti on, että tuomiosta ostettaisiin merkittävä pätkä pois ja alkuunsa näyttääkin sujuvan suunnitellusti. Vapaan ilman hengittäminen tuo hymyä huulille, mutta ilo jää lyhyeksi, sillä vahdeilla onkin muuta mielessä. Tylyyn tyyliin karkulainen tielle teloitellaan ja vieläpä piinaa pitkitellen. Pientä Peckinpah-vivahdettakin saattaa olla havaittavissa, kun epäonnekkaan kaverin maallinen taival päätökseensä saatellaan ja samalla tiedotellaan, että kovia otteita on luultavasti jatkossakin luvassa.
Seuraavaksi hipsaistaan Chileen ja tarkemmin Santiagoon, jossa tavalliselta vaikuttava arkipäivä on aluillaan. Jay Wagner (Robert Duvall) on juuri tekemässä lähtöään liikematkalle, vaimo Ann (Jill Ireland) taas ratsastusretkelle. Kauniista ilmoista huolimatta tästä on tulossa kaikkea muuta kuin aurinkoinen päivä ja sepä on vasta alkua pidemmälle piinalle. Virkavaltaa saapuu paikalle parinkin poliisiautollisen verran ja siinäpä onkin ihmettelemistä Jaylla, kun lyhyesti lukaistaan murhasyytteet ja seuraavassa hetkessä tuupitaankin kyytiin. Selittelyille ei paljoakaan paikkoja suoda, eikä oikein kysymyksillekään. Kyytiin vain ja oikeudenkäyntiä odottelemaan.
Taustalta löytyy tietysti juonitteluja, joiden alkulähde sijaitsee New Yorkissa. Lienee selvää, ettei Jayn suhde isoisäänsä Harrisiin (John Huston) mikään lämpimin mahdollinen ole. Harris onkin taustapiruna siihen, että Jayta ollaan toimittamassa vankilaan suunnilleen kolmeksi vuosikymmeneksi. Jotenkin on järkeilty niin, että on parasta siivoilla Jay yrityksen kuvioita sotkemasta ja pitkä pätkä Meksikolaisessa vankilassa vaikuttaakin juuri sopivalta ratkaisulta. Tosin Harrisin neuvonantajana tässä tapauksessa toimiva virkavallan edustaja vielä tahtoo omasta kannastaan muistutella, että parasta olisi varmuuden vuoksi tappaa heti pois, niin ei tulisi ikäviä yllätyksiä myöhemmin. No, Harris sen verran pehmoisen sydämen omaa, että murhauttaminen liian julmalta tuntuu. Sukulainenkin ja kaikkea...
Sävelet alkavat olla Jayn osalta soiteltu, eikä mikään selittely auta, vaikka olisikin ollut mahdottoman kaukana murhapaikalta. Tuomio kuuluu, että 28 vuotta vankila-aikaa minimissään pitäisi jaksaa läpi lusia ja se taitaa kuulostaa samalta kuin elinkautinen. Bussi piakkoin jo kuljetteleekin tuomittuja mutkittelevaa hiekkatietä ja päämääränä toimii kukkulan huipulta löytyvä linnakemainen vankila. Sinne kiviseinien sisään pitäisi asennoitua vuosikymmeniksi kotiutumaan. Vieläpä syyttömänä ja kovin kaukana rakkaista. Tuskin on lainkaan liioiteltua väittää, että Jayn varsin mielekkäältä elämältä kertaheitolla pyyhkäistiin pohja pois.
Ann ei tietenkään tahdo miestään yksin kurjuuttaan kärsimään hylätä, vaan vierailumatkoille lähtee. Jokseenkin lohduttomia nämä tapaamiset tosin ovat, ja kumpaisellekin koville ottavat. Jay tuntuu kuitenkin toistaiseksi jotenkin pärjäilevän ankeudesta huolimatta. Hän onkin jo alkanut kehittelemään keinoja poispääsyn suhteen ja siinä Annin salakuljettamat setelit paljonkin auttavat. Ann tahtoisi neuvotella Harrisin kanssa ja lähteä viemään asiaa eteenpäin oikeusteitse, kun taas Jay on tullut päätelmään, että lahjonta on vauhdikkaampi tie vapauteen kuin virallisten valitusten kanssa päänsä seinään takominen. Kumpikaan ei tietenkään tiedä, mikä mies Harris pohjimmiltaan on. Siksi Ann lopulta päätyykin ottamaan tähän yhteyttä, mikä samalla paljastaa aikomuksia vähän ikäville hepuille.
Lakiapu ei siis niin innosta ja Jay lähteekin riskialttiimpia sekä hämärämpiä koitoksia kokeilemaan. Rahanippu vaihtaa omistajaa ja sellin ovi kolahtaa auki. Tarkoituksena olisi päätyä huomaamatta kuljetettuna muurien ulkopuolelle, mutta kuten arvata saattaa, niin eihän se ihan putkeen mene. Seikkailu kääntyy nopeasti ahdistavaan suuntaan, eivätkä vartijat malta olla ilkkumatta. Aivan tällaista vapautta ei tullut tilattua ja luultavasti tyyppien tarkoituksena onkin lannistaa Jaysta kaikki karkailupuuhat matalalle. Seuraavien päivien ja viikkojen aikana sekä fyysinen että henkinen vointi alkaa lähteä romahdusta kohti, mikä laittaa vauhtia vaimoonkin. Hänkin alkaa etsiä vähemmän virallisilta keltaisilta sivuilta erikoiskavereita kyseenalaisiin lentohommiin ja niissä merkeissä saadaankin viimein Nick Colton (Charles Bronson) apulaisineen (Randy Quaid) kuvioihin sotkettua. Nämä ovat omasta taidokkuudestaan varsin vakuuttuneita, mutta katsomoon kaksikon kohkaus vähän harkitsemattomalta näyttää. No, näillä voimin lähdetään Jayta järjestämään muurien mukavammalle puolelle...
Breakout tosiaan nappaa innoituksensa todellisista tapahtumista muutaman vuoden takaa. Luotanpa jälleen vähintään puolisokeasti IMDB:n triviapuolelta löytyvään summaukseen, joka kertoilee, että vuonna 1971 Joel David Kaplan vapautettiin meksikolaisesta vankilasta vauhdikkaasti helikopterilla. Tämä uhkarohkea temppu oli asianajajana toimineen Vasilios Basil Choulosin järjestelemä. Kaplanilta itseltään löytyi epämääräisiä yhteyksiä Fidel Castroon, mutta tuolloin työskenteli isomman mittakaavan sokeriteollisuudessa. Kaplan pidätettiin ja vangittiin jo 1962, eli hän ehti viettää noin yhdeksän vuotta vankilassa ennen sisarensa ja kalifornialaisen lentäjän suorittamaa pelastusoperaatiota. Pikkuisen pidempään siis kuin Duvallin hahmo elokuvaversiossa. Meksikossa ei ilmeisesti pidetty tämän tempauksen elokuvaversioinnista, ja niinpä kuvaukset hoidettiin Kaliforniassa, Espanjassa ja Ranskassa. Yksityiskohtia kaiveltiin Warren Hincklen, William Turnerin ja Eliot Asinofin kirjasta The Ten-Second Jailbreak: The Helicopter Escape of Joel David Kaplan. Tosin IMDB:n puolella todetaan, että elokuva jättää suosiolla suuren osan taustahämäryyksistä vähemmälle huomiolle, vaikkakin mukaan on napattu juonitteleva isoisä ja tämän kumppanina toimiva CIA-heppu.
Bronsonille Breakout antaa mahdollisuuden vähemmän kurttukulmaiseen rypistykseen. Kameran eteen hän pääsee suhteellisen myöhäisessä vaiheessa, eli noin 18 minuutin kohdilla. Alusta lähtien tehdään selväksi, ettei kyseessä täysi tosikko ole, vaan virnettäkin väläytellään paikoin ja Quaidin esittämän toverinsa kanssa tämä säheltelee esimerkiksi kyseenalaisten kalasavustuspuuhien parissa. Siitä sitä ammennetaan katkeruutta terveysviranomaisia kohtaan. No, muutenkin nämä kaverusten rahanteko-operaatiot tuntuvat olevan puolivillaisia huitaisuja, joita ei ainakaan liian perusteellisella suunnittelulla rasitella. Mennään, kaahotetaan ja touhotetaan. Sitten ihmetellään mitä tulikaan saatua aikaiseksi tai muuten vain summaillaan törttöilyjä. Komedian puolelle paikoin siis vilkuillaan ja pääseepä Bronson hieman epätavallisesti korottelemaan ääntään pariinkin otteeseen. Tällaisiin teoksiin velmuilu onkin mielestäni oikein tervetullutta, mutta leikkisyys usein halutaan lopetella kovillakin otteilla. Sekin sanottakoon, ettei Bronsonin ja Quaidin yhteistyö tässä mielessä parhaalla tavalla toimi, vaan jättää vähäsen laimean vaikutelman. Mielessä pääseekin käväisemään kysymys, että olisikohan meno pikkuisen pirteämpää ja hymyilyttävämpää, jos Bronsonin osaan alkujaan kaavailtu Kris Kristofferson olisi päätynyt tarjoukseen tarttumaan.
Vauhtiviihteenäkin Breakout jättää toivottavaa ja se onkin mielestäni kohtalaisen kaukana mistään tiukemmasta toimintarypistyksestä. Kärhämää kyllä löytyy tasaisesti, mutta nämä ovat usein lyhyitä rähistelyjä, eikä näyttävyyskään mitään huippua ole. Vartijapataljoona kera kiväärien toki vapauttajia vastassa on, mutta nämäkin hetket ovat, no, hetkisessä yleensä ohi. Tylsäksi väittäminen olisi varmaan kohtuutonta, mutta pikkuisen tiukemmin olisi voinut puristaa. Suunnitelmia sekalaisia kyllä kehitellään, kun välillä tunnelipakoa väläytellään, toisaalta taas suoraviivaisempaa taktiikkaa tahdotaan testailla. Viimeistä ponnistusta lähdetäänkin monenlaisin menopelein toteuttamaan, mutta mistään suuresta finaalista ei tee mieli jutustella. Bronsonin loppupuolen muksintakin on vähäsen valju, ja jättää jälkeensä lähinnä mietteen, että kai oli vain pakko heittää sankareiden tielle vielä yksi este. Saadaanhan siinä tietysti pahan palkkoja makseltua, jos ei muuta.
Kaikkineen Breakout on kohtalaisen viihdyttävä paketti sarjassaan. Mukana kuitenkin on tyyppejä, joiden olisi voinut olettaa saavan aikaan kovemmankin menomelskeen. Mainittujen näyttelijöiden lisäksi musiikista vastailee Jerry Goldsmith, vaikkakaan ei millään uransa muistettavimmalla sävelkokoelmalla. Kuvaajana taas hääräili Lucien Ballard, jolta on myös tullut paljonkin komeampaa jälkeä todistettua. Ohjaaja Tom Gries taas onnistui Bronsonin kanssa pykälää paremmin jäätävissä maisemissa seikkailevassa jännityselokuvassa Breakheart Pass, joka samaisena vuonna ilmestyi. Vähän olisi voinut pirteämminkin velmuilla tai vaihtoehtoisesti panostaa toimintapuoleen enemmän. Nykyisessä muodossaan Breakout on hiukkasen hajanainen teos, eikä muistettavia huippuhetkiäkään juuri löydy. Bronsonin filmografiassa se pyristelee mielestäni keskisarjassa, mutta siinä määrin vetävästi kuitenkin, että ihan mielellään muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleenkin vilkaisee.
Breakout (1975) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti