Jokseenkin jäätävät näkymät alkuun saadaan, kun kaira hilettä pintaan nostelee. Yksinäinen pilkkijä omassa rauhassaan nypyttelee vapaansa ja lopulta saalistakin yhden silakan verran saa. Ida (Amira Khalifa) matkailee kalastelupäivän päätteeksi kotiinsa ja siellä masennuslääke vesilasin kera kurkkuun kipataan. Tavallaan siis kansallistunnelmissa heti ollaan. Seuraavaksi nuorta naista odottelee työhaastattelu, sillä tämä yrittää ompelijan hommia saada. Kolme kyllästyneeltä näyttävää nököttelee pöydän toisella puolella, eikä minkäänlaista rentoutta ole havaittavissa. Ilmeisesti ulkonäöstä johtuen kysymykset alkuun tulevat englanniksi ja oleskelulupa tuntuu kovin kiinnostavan. Utelut kotimaasta saavat Idan hämmentyneeksi ja selvästi kiusaantuneeksikin. Oikeastaan ennen kuin hän ehtii itsestään enempiä kertomaan, niin eniten äänessä oleva kaveri ehtii jo nostatella syytöksiä yhteiskunnalle haitallisesta vapaamatkustajasta. Kovin pitkään ei tätä menoa tarvitse tarkkailla, jotta voi päätyä kuittaamaan tilaisuuden menetetyksi.
Ida elelee kahdestaan äitinsä Katin (Marja Packalén) kanssa, joka taas vaikuttaa viettävän hyvinkin aktiivista elämää sekä töissä että vapaa-ajalla. Iltainen lukupiiri onkin jo käynnistymässä, mutta sepä ei taida olla ihan Idan kiinnostuslistan kärkipäässä. Sukellustunnit innostavatkin huomattavasti enemmän. Pienen ryhmän opettajana toimiva Ville (Matti Ristinen) tiedottelee porukalle omasta suuntautumisestaan, mikä ehkä joissakin hieman kiusaantumistakin aiheuttaa. Ida on joka tapauksessa ystävystynyt Villen kanssa ja vähemmän putkeen menneen päivän päätteeksi päätyykin tämän kanssa höpöttelemään niitä ja näitä. Joutilasta ja paikallaan polkevaa arkea viettävä Ida utelee mielellään Villen reissailuista. Niitä onkin kertynyt vuosien mittaan, kun tiet ovat vieneet minne lie, ja levottomat jalat ovat juurtumisen estäneet.
Suuren maailman erikoisuuksia tahtoisi Idakin ihmettelemään, mutta minkäs teet, kun ei ole juuri rahaa, eikä pahemmin tuttaviakaan rajojen ulkopuolella. Saattaa sitä myös vähän lopullista tahtoakin uupua, joka jämähtämistä osaltaan auttelee. Ville kuitenkin tahtoo neuvoa, etteivät Idan käytännölliset pulmat mitään lopullisia esteitä ole, jos oikeasti haluaa reissuun lähteä ja on päättäväinen asian suhteen. Taitaa siinä kipinä vahvistua, kun kaverin rohkaisuja kuuntelee. Vähemmän rohkaisevaa palautetta taas Kati-äiti saa lääkärikäynnillä. Hän on ilmeisesti kärsinyt sydänkohtauksen, joka on kuitenkin mennyt ohi ilman vakavampia seurauksia. Lääkäri napakasti kertoo, että nyt on aika suuremmille elämäntapamuutoksille. Tupakointi pitäisi jättää ja kaikenlaista kiirettä karsia. Kati tosin pohtii, että onko se sellainen enää lainkaan mielekästä elämää...
Katin mieltä riivaa, miten kertoisi Idalle sairaudestaan. Turhautumista taas aiheuttaa tyttären toimettomuus ja työttömyys, joka ei näillä näkymin ole ihan heti napsahtamassa poikki. Muutenkin etäiset välit joutuvat näiden hiertymien takia kovemmalle koetukselle. Idalla matkakuume vain yltyy, ja hän kyselee Katilta, miksi tämä nuorempana kävi useamminkin Berliinissä. Maailmanrauha ja muut haihattelut äitiä silloin innostivat osallistumaan, mutta aivan samanlaiset päämäärät ja pyrkimykset eivät tytärtä polttele ja aja eteenpäin. Ida tietää, että Katilla on edelleen tuttuja Berliinissä. Vanha ystävä Albert työskentelee Afrikassa, mutta hänellä on edelleen asunto ja tämän tytär Anita (Annika Ernst) myös kaupungissa asustelee. Siltä pohjalta voikin jo lähteä suunnitelmia pohtimaan, mutta äidillä on vähän muuta mielessä Idan tulevaisuudelle.
Toinen haaveilee seikkailuista kaukana kotimaasta, mutta Kati on jo alustavasti kysellyt Idalle hommia omalta työpaikaltaan. Ville jatkaa innostelujaan ja samoihin aikoihin äidin ystävä muuttaa kotiin potemaan kriisiään, eli Idaa maailma vetää entistä voimakkaammin teille tuntemattomille. Berliini tuntuu ainakin luontevalta aloituspaikalta, vaikka äiti hieman kuivasti toteaa, ettei kaupungissa enää ole aiempien vuosikymmenten viehätystä. Lisäksi työt on tavallaan sovittu alkamaan seuraavassa kuussa, joten pitkää reissua ei sopisi tehdä. Matkakassakin tosin on kovin niukka, mutta enää Ida ei halua antaa sen estää. Suuret tavoitteet mieleen ja ehkä samalla voisi äidillekin näyttää, että yksinkin pärjätään ja vieläpä kaukana kotikulmilta. Vanhaa autoa täytellään tarpeellisilla kamppeilla, eikä Katikaan hirveästi voi vastustaa, koska itsekin on nuorena maailmalla viilettänyt. Koleat kelit saadaankin vaihdeltua toisenlaisiin värähtelyihin ja Idan suuri seikkailu voi alkaa...
Sinänsä olisi aineksia tutun arjen ulkopuolelle seikkailevalle kasvutarinalle, kun omaa paikkaa etsitään ja siinä sivussa yritetään muillekin mahdollisesti jotakin todistella. Jokin vain laittaa vastaan ja usein vieläpä silloin, kun on jo jotakin herkullista kehitteillä. Syypääksi ei ainakaan Khalifa kelpaa, koska hän kiitettävällä tarmokkuudella tuntuu osaansa heittäytyvän. Ongelmana on ennemmin hätäily. Kaikki saadaan pakettiin noin 80 minuutissa, mikä saattaa olla turhan vähän tällaiseen. Siinä ei oikein ehdi kiintyä suuremmin hahmoihin ja kovin etäisiksi porukka tuntuu toisilleenkin jäävän. Haahuilu on toki olennainen osa tarinaa, mutta kun ei siitä juuri pois päästä, vaikka varmaan tarkoitus olisikin, niin viileähköt tunnelmat ovat suuntaan "ei niin väliä".
Vaihto lämpimämpään ja vapaamielisempään Berliinin ei Idalle suju kuin vettä vain, sillä useampikin seikka tuo pintaan epämiellyttäviäkin tuntemuksia. Voisikin sanoa, että nuorena adoptoitu Ida on kotoutunut suomalaiseen sielunmaisemaan liiankin hyvin. Toisenlaisessa ympäristössä suorasukaisuus ja kosketuksen karttelu ei välttämättä jäänmurtajana niin hyvin toimi, vaan saa aikaan töksähteleviä tuokioita. Vaikka avoimempaa maailmaa halutaan ihmettelemään, niin sen kyytiin heittäytyminen tuottaa vaikeuksia, kun epäilykset muiden tarkoitusperistä helpostikin heräilevät. Melkeinpä sitä tahtoo kysäistä, että korostellaankohan sitä oletettua kotoista kolkkoutta kenties liikaakin, sillä paikoin päähenkilön edesottamukset tuntuvat vähän väkinäisenkin takkuilevilta ja kontaktin ottaminen muihin taapertelee vaivalloisesti.
Onhan niissä epäonnekkaissa suoraan asiaan singahteluissa oma huvittavuutensa nolosteluineen, mutta samalla se tarkoittaa, ettei katsomon puolella oikein mistään uuden ystävyyden lämpimistä hetkistä pääse iloitsemaan. Myös ihastumista kovin kaipaillaan, mutta toteutuskaavan ollessa suunnilleen sama, jää siitäkin osastosta viileämpi vaikutelma päälle. Osittain nämä voinee laittaa turhan kiirehtimisen piikkiin, mutta eipä se sitä seikkaa poista, että potentiaalia jää hyödyntämättä ja lopputuloksena on kohtalaisen vaisu elämys. Välillä niitä joutavuuksiakin voisi joutaa höpöttelemään minuutin maagisen rajan rikkoen, niin ehkä isompi osa hahmoista läheisemmiksi kävisi. Viimeiset kohtaukset kuitenkin jättävät myönteisen väreilyn leijumaan, joten ihan lässähdyksestäkään ei voi puhua. Tietenkin merkittävä osa jäiden murtumattomuudesta on tarkoituksellista, mutta harmittelenpa silti, sillä omasta puolestani juttua olisi alkukangertelujen jälkeen voinut lähteä viemään vähän eloisampaankin suuntaan.
Paikoitellen siis kivasti hupsutellaan ja hassuillaan, mutta önktönk-tuokioiden edustus vähäsen viehätyksestä varastelee, kun vaikkapa silakoiden ominaisuuksista ja arvokkuudesta saarnaillaan. Uusien kotikulmien ihmettelyäkin olisi voinut enemmänkin harrastella ihan jo värikkäiden kaupunkikuvien takiakin. Vaikuttaakin siltä, että Maata meren alla jää monessakin mielessä pikkuisen vaiheeseen. Vähemmän mukavia käänteitäkin polulle mahtuu ja niistä kolhuja kulkijalle kertyy. Tässäkin tapauksessa vaikeudet ovat olennainen osa siinä kasvun tiellä ja nepä saattavat availla hieman enemmänkin niitä tavoiteltuja horisontteja kuin mitä voitaisiin pelkästään paikkaa vaihtamalla saavuttaa. Hyviä juttuja elokuvassa tavallaan ihmetellään ja kummastellaan, joten siitä mielellään enemmänkin tykkäilisi. Kaikkiaan pitää kuitenkin tyytyä keskitason kasvudraamaan. Ollaanpa silti optimistisia ja todetaan loppuun, että voisihan se huonomminkin olla.
Maata meren alla (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti