The Magical World of Winnie the Pooh: A Great Day of Discovery (Nalle Puhin taikamaailma - suurien keksintöjen päivä)

Piti näitä viimeisimpiä Taikamaailma-hankintoja säästellä pikkuisen tuonnemmas, mutta jos nyt toisen kurkkaisi hieman aiottua aiemmin. Vähän aikaa sitten tuli täydennettyä pikkuväen seikkailukokoelmaa yhdellä kirjasella, eli David Benedictuksen kynäilemä Paluu puolen hehtaarin puistoon päätyi kirjahyllyyn. Kyseessähän on paljon A.A. Milnen alkuperäisten kertomusten jälkeen ilmestynyt tarinakokoelma, mutta tavallaan virallistettu jatko-osa kuitenkin. Joka tapauksessa menin lukaisemaan pari lyhyttä juttua sen sivusilta ja niinpä yksi Puh johti toiseen. Mitäpä Puh-varastojen tyhjenemisestä enempiä mäkättelemään, sillä saahan niitä lisää ja vanhojakin voi uusia aina kun mieli tekee.

Jälleen olisi siis luvassa levyllisen verran jaksoja televisiosarjasta The New Adventures of Winnie the Pooh. Aiempien kokoelmien tapaan on valikoitu neljä tarinaa ihmeteltäväksi, ja tällä kerralla ne ovat kestoltaan vähäsen mittavampia kuin pari edellistä katsausta, sillä päästään selvästi yli tuntiin. Suurella mielenkiinnolla sitä lähtee seurailemaan, että millaistakohan keksintökimaraa ja hupaisaa höpsötystä ystäväiset saavatkaan aikaan. Voinee olettaa, etteivät nämäkään yritykset ja viritelmät aivan vailla kommelluksia sekalaisia sujukaan. Piristäähän se päivää, kun hassua sattumusta mukaan eksyy ihmettelyineen.

Suuria, pieniä ja keskikokoisia kaikenlaisia toiveita on ensimmäisessä tarinassa tulossa, kun lähteelle lähdetään: All's Well That Ends Wishing Well (Toivomuslähde). Kaveriporukka on tiensä kaivolle löytänyt ja on Nasun vuoro viskaista oma roposensa vesiin toivomuksen kera. Aivan loppuun asti harkittu tämä pyyntö ei ole, sillä hänpä tahtoisi kolikon, mutta lähinnä pääsee vain yhdestä eroon. Kani taas ei osaa millään päättää, vaan jahkailee ja jahkailee, kunnes Tiikeri tulee tuuppaamaan vauhtia touhuun ja toivomuskolikko häviää teilleen. Ihaa taas haluaisi olla vähemmän synkkä, mutta tämän toiveen toteuttava killinki kimpoilee puskiin. Puh on mietiskellyt, että olisi kiva viettää vuodessa useamman kerran syntymäpäiviä. Tokihan siinä tavallaan pikavauhtia vanhenisi, mutta saisi kahmalokaupalla hunajaisia herkkulahjoja.

Syntymäpäivien tullessa puheisiin päästäänkin toisenlaisen aivopähkinän kimppuun Tiikerin ihmetellessä, että entäs sitten jos onkin syntynyt aivan muuna päivänä kuin syntymäpäivänään. Muutenkin ankeaksi vetää, kun on kokonaan ilman tällaista juhlapäivää onnistunut jäämään. Nasu ehdottelee toisen lohduksi, että voitaisiin yhdessä päättää jokin sopiva päivä tähän tarkoitukseen ja malttamaton Tiikeri tietenkin tahtoo heti päästä lahjasateista nauttimaan. Kani vaikuttaa kovin nyreältä tästä käänteestä, mutta isommasta innostuksesta kiinni saanut pomppija alkaa heti toivomuslistoja kehitellä. Lievästi sanottuna hommahan karkailee hienosti käsistä ja kohta jo havitellaan kuutakin taivaalta, puhumattakaan muista tilpehööreistä ja härpäkkeistä. Toverit tahtovat parhaansa yrittää ystävänsä piristykseksi ja pikaista vauhtia väsäilevät juhlat paketteineen. Tiikeri puhkuu ja puhisee kakun toivomuskynttilöineen Kanin kasvoille rientäen lahjojensa pariin. Tietäähän sen, että kun kaikki mahdoton ja mahdollinen on kilometrien mittaiseen listaan rustailtu, niin pettymyshän sieltä tulee. Puh kovasti tahtoisi ilahduttaa ja lähteepä sitä himoittua kuutakin kaappaamaan, mutta molskahtaakin itse toivomuslähteeseen. Sepä ei olekaan mikään tavallinen kaivo ja tovia sekä toista myöhemmin isompikin porukka sen salaisuuksia on selvittelemässä...

Urakka käynnistyy tässä tapauksessa kohtalaisen mittavalla tarinalla, sillä kestoa kertyy noin 21 minuuttia. Varsin vauhdikkaissa merkeissä näitä aikayksikköjä läpi viedään, kunhan saadaan jutut luistamaan. Lahjaideatkin laittavat liitelemään, kuten Nasu saa huomata pelastusrengasta testaillessaan. Pian pikkupossu paniikissa pöristelee renkaineen holtittomasti talonsa ilmatiloissa. Sekoilu ja säntäily toki tuttua puuhaa tässä metsässä ovat, mutta toivomusmaailmaan siirryttäessä päästään aivan toiselle tasolle meuhkaamisessa. Kolikkorannat vievät kohti tuhannen toivekynttilän kakkua, ja Tiikerin saatua ajatuksesta kiinni, hyökyy jättimäinen lahja-aalto päälle. Kanille sadaksi vuodeksi porkkanaa, Nasun päähän ropisee terhoja suurempikin kuuro ja hunajavirta vie Puhin mennessään. Voi se toiveiden toteutuminenkin välillä ottaa koville, mutta lopulta saadaan yhdessä summailla koitos kaikkineen loistavaksi syntymäpäiväksi. Ehkei tämä pätkä herttaisinta puhistelua edusta, mutta näiden vauhdikkaampien kohkausten karsinassa sanoisin sen pärjäävän kohtalaisen hyvin. Muutama pöhköily hymyilyttää enemmänkin ja samoin tekee Tiikerin juhlavauhkoontuminen.

Juhlistelujen jälkeen on vuorossa Babysitter Blues (Lapsenvahti), joka avaushetkillään tahtoo julistella, ettei vinhasta vauhdikkuudesta olla lainkaan luopumassa. Pikkukaverit ovat syystä tai toisesta päätyneet huipputurvalliseen vankilaan, mutta uskalias pakomatkakin on aluillaan. Eipä ole aikaa tiedotella, millaisten rötöstelyjen takia tiilimuurien sisäpuolelle heidät on siirrelty, sillä Risto Reippaan ohjastama pakojuna vartoilee kiskoillaan. Tulipesä haukkaa halkoa kiihtyvään tahtiin, rata muuttuu jyrkemmäksi ja jarrutkin räsähtelevät rikki. Kovaa kyytiä onkin tiedossa, mutta tavallista lennokkaampia leikkejähän nämä vain. Riston lastenvahti käykin vähän yrittämässä hillitä hupailuja, mutta jokseenkin kuuroille korville pyynnöt päätyvät, koska lyhyen tauon jälkeen Tiikeri antaa ensi-iskunsa tyynysodalle ja niinpä mennään ja muksitaan taas.

Riehakas telmiminen ottaa mielikuvituskiitoa avukseen ja niinpä päästään merirosvopaatin kannelle, jossa tyynyä tykkiin tungetaan ja tulitellaan. Ryöväri-Tiikerin katalana aikomuksena on pihistää hunajalaivan herkullinen aarre, mutta sitä vartioiva Puh taas osaa kertoa varsin varman turvapaikan. Armotta tyynytäyslaidallista räiskitään ilmoille ja toisella puolella taistelun tiimellyksessä Nasukin jyskäytetään lentoon. Mielikuvistusmaailmankin rajat saattavat vauhdin kiihtyessä tulla vastaan ja tässä tapauksessa laita löytyykin. Kovin tuntuu levottomalta yöltä ja varsinaiselta lastenvahdin painajaiselta. Huone sotkettu, keittiössä syömiset lattialla ja hurja taisto pölyimurilohikäärmettä vastaan huipentuu siihen, että vastustaja rähisee kidastaan kunnolla kuonaa tupaan. Osat voivat kuitenkin olla vaihtuvaisia, sillä vähän myöhemmin Risto saakin vahdittavakseen pari vilkasta vipeltäjää, kun menee Kengulle lupaamaan, että Ruun leikkejä voisi pitää silmällä.

Taitaa tämäkin sarjan pidempiin jaksoihin lukeutua, koska samainen minuuttimäärä kasaan saadaan kuin ensimmäisessä. Ote tahtoo olla pykälää opettavaisempi, mutta erittäin leikkisällä tavalla toki, eli eipä tarvitse mitään totista saarnaa pelätä. Arkisemman maailman kahleet tosiaan helpostikin poikki napsaistaan ja siinähän voisi kysäistä, että onko näissä pätkissä paljoakaan järkeä. No, niitä ei jaksa jumittua jurisemaan, sillä ihan kivaa vaihtelua kotimetsän kommelluksille huimat pakomatkat ja meritaistelut ovat. Nasustakin on tulossa tilapäissiivekäs, kun taas tahtoo korkeuksiin kiitelemään, tällä kerralla kermavaahtoisen lentolaitteen avustuksella ja sillä tykitetyllä tyynyllä. Höyhenhävityksen lisäksi pienet mellastajat muutenkin ahkerasti säheltelevät, josta esimerkkinä vaikka kakkupäinen Tiikeri pöllöilemässä, lumiukkojen rakentelu sisätiloissa ja lumisotailut. Vastuu saattaa vähäsen iloja verotella, mutta onneksi ei sentään kaikkea huvia Ristoltakaan riistele.

Seuraava tarina tuokin jälleen mukanaan sitä juhlahumua, sillä Kani aikoo järjestää isommatkin kestit, jonne olisi tulossa kymmeniä sukulaisia sekä tuttavia. Pupuvilskettä on siis tiedossa tarinassa Party Poohper (Kanin kekkerit), mutta kun kerran tarkan järjestyksen mukaan mennään, niin ei hypätä asioiden edelle. Kanin motto kuuluu jotenkin niin, että onni on aikataulu ja siinä pysyminen. Hänpä on vallan järjestelmällinen jänis heti herättyään ja aamutoimien suorituskin aikataulusta varmistellaan. Jokin on päässyt pettämään, sillä juhlavalmistelut ovat jääneet kokonaan tekemättä, eikä aikaa ole paljoakaan käytettävissä. Tärkeimmät ensin, joten pitää tehdä uusi tarkka aikataulu ja pian päästäänkin jakelemaan topakasti komennellen tehtäviä vapaaehtoiselle avustusjoukolle. Vieläkö pirskeet ehditään pelastamaan, vai meneekö kaikki mönkään?

Tiikeri tahtoo esittää näkemyksen, jonka mukaan kaavamaiset juhlallisuudet ovat kaukana aidosta hauskuudesta, mutta eipä se Kania paljoakaan kiinnosta. Puhista tehdään kakkuvastaava, vaikkakin tarvittavat taidot leipuroimiseen uupuvat täysin. Tiikeri laahaa pahasti lakaisuaikataulusta jäljessä ja Nasun koristeluyritykset menevät järjestään metsään. Sekaannukset ja sähläykset innostavat juhlavastaavan aivan armottomaan pomotukseen ja käskytykseen. Pupuvieraat tunkevat kotikolon ovesta järjestelyjen ollessa vielä vaiheesta ja niinpä Nasu saa uudeksi hommakseen satusetäillä muille pari tuntia lisäaikaa. Uusi aikataulukin on pahasti koetuksella, kun leipuri-Puh saa lähinnä hotkaistua osan aineksista masuunsa. Stressi kohoilee entisestään, kun apulaisista ei tunnu varsinaista apua olevan ja pikkupupusten päiväretkikin harhautuu ties minne luolastoihin...

Jos on sattunut näkemään elokuvan Winnie the Pooh: Springtime with Roo, niin voinee helposti löytää samankaltaisuuksia Kanin käytöksestä ja sen seurausten ihmettelystä. Päreitä poltellaan ja pieniä kavereita komennellaan armotta ja kun jokin menee pieleen, niin rähistellään. Vaikka parhaansa yrittää, niin suurtakaan arvostusta siitä ei tältä "työnjohdolta" saa, vaan lähinnä haukkuja. Kani pääseekin siis vilauttelemaan enemmänkin kurjempaa puoltaan. Aikataulu on suunnilleen kaikki kaikessa ja vähän enemmänkin, joten tarvittaessa elävämpien juhlavieraiden karatessa teilleen, voidaan ne korvata väkertelemällä karkeita nukkeversioita. No, näistä muppeteista ei paljoa iloista seuraa saa, vaikka aikatauluun on kirjattu, että hauskaa pitäisi olla. Onneksi nämä riehumiset ja riehaantumiset pääsääntöisesti ihan huvittavasti hoidetaan ja kevennysosastoon voidaan kirjailla myös myyrän hunajanhankintareissu, sillä tällä kaverilla on kovemmat keinot käytössä. Mitä sitä turhaan kiipustelemaan, kun omista koloista löytyy enemmänkin ruutia, jolla tarvittaessa posauttelee vaikka koko pikkumetsän samalla vaivalla. Lopussa kuitenkin lepytään ja pipojen löysääntyessä ehkä sitä aitoa juhlatunnelmaakin ilmenee?

Viimeisenä vuorossa on Piglet's Poohetry (Nasu runoilee) ja otsikkokin kertoo, että suloinen sanailu pientä Nasua vie. Tämä tahtoo toki ystäviäänkin tuotoksillaan ilahdutella ja käypi kyselemään toveriensa runonälkää. Katsoja ainakin niitä tahtoisi kuulla ja onneksi Puh ja Tiikerikin ovat jossakin määrin suopeita ajatukselle. Oodi kukkasille saakin käynnistyä ja kesäisten kukkaketojen ihanuuksista kertoillaan. Harmi vain, että Tiikeri summailee tuntemuksensa muotoon yökyökyök, eikä ole lainkaan haltioitunut ruusuisista tunnelmoinneista. Hän vaatiikin oikeutta korjailla Nasun sepityksiä toiminnallisempaan ja seikkailullisempaan suuntaan.

Hiukkasen hurjempi runosuoni lähteekin muokkailemaan kukkaishaihatteluja vauhdikkaammiksi. Enää ei ole aikaa väreistä ja tuoksuista nauttia, kun hirmuinen herlihäisparvi runoilijaa jahtaa ja kiviseinämääkin esteeksi kohoilee. Nasu toteaa, ettei tällainen sanataide ole lainkaan hänen juttunsa, ja lähtee uutta yleisöä etsimään. Mielellään sellaista, jossa Tiikeri olisi teillään. Tämä vaatii suuremmat varustelut linnoittautumisineen ja telkeääpä taiteilija itsensäkin varmuudeksi häkkiin. Uusin teos kertoilee pienikokoisen elämästä ja haasteista. Kuokkavieraana paikalle pölähtävä Tiikerikin pääsee näistä pulmista osalliseksi ja saakin siinä samalla huomata, ettei ehkä olekaan niin kivaa joutua isompien ja maailman pyörteiden mielivaltaisen höykytyksen kohteeksi...

Kokoelman jälkimmäinen puolikas tarjoaa lyhykäisemmät tuokiot, sillä molemmat tarinat ovat noin 11 minuutin mittaisia. Etenkin Nasun runoseikkailun kohdalla tämä hiukkasen harmittaa. Sammakon selässä saa seikkailemaan puolestani lähteä ja hurjien putousten ryöpytyksissä vettyä, mutta olisin kovin mielelläni kuullut sekä katsellut edes yhden häiriötekiöttömän runostelun Nasulta, siten että olisi enemmän tilaa niille kukkasille ja muille söpöstelyille. Näiden neljän pikkutarinan nipussa viimeisin on ehdottomasti eniten herttaisuuspotentiaalia omaava ja valitettavasti suuri osa siitä jyrätään seikkailuhenkisemmällä menolla. Mielikuvituksellisen vipellyksen keskellä ehditään kuitenkin muistuttelemaan, että välillä olisi hyvä seisahtua miettimään, miltä maailma toisen silmin näyttää, eikä vain kohkata oman mielen mukaan.

Vähän jotakin purnailtavaa aina löytyy, mutta sepä ei tämän kokoelman yleistä hyvää henkeä onnistu latistamaan. Pituutta kertyy selvästi enemmän kuin parissa edellisessä kokeilussa, eli yhteensä noin 70 minuuttia, mutta eipä sekään juuri missään tunnu, koska kaverusten touhut sujuvasti viihdyttelevät. Kyseiset pari aiempaa Taikamaailmaa, eli Share Your World ja Growing Up with Pooh tulikin kehuttua toistaiseksi nähtyjen parhaimmistoon ja samaan kerhoon mielelläni laitan suuret keksinnötkin. Täytyy tosin huomauttaa, ettei tässä juurikaan mitään laitteita tai vekottimia väkerrellä, vaan osuvampi käännös voisi olla suurien ideoiden tai ajatusten päivä. No, tuskinpa näistä monikaan mieltään pahoittaa. Alkujaan vähän epäilytti, että onkohan tässä paljoakaan mieltä lähteä keräilemään selvästi nuoremmille tarkoitettua sarjaa ja vieläpä tällä tavalla vinksahtaneesti. Väittäisinpä, että kun suodattelee kankeimmat opetustuokiot, niin kyllä sieltä sitä samaa hyvää ja herttaista puhistelua löytyy. Toistaiseksi on tullut nähtyä 20 eri tarinaa näiden kokoelmien kautta, eivätkä kaikki tietenkään ole miellyttämään onnistuneet, mutta vahvasti plussan puolella pyyhälletään ja viimeisten vilkaisujen myötä entistä selkeämmin. Tämä viimeisin nippu sopii mielestäni vauhdikkaampaa menoa kaipaaville. Vielä näkemättömien joukossa taas taitaapi olla niitä herttaisuutta painottelevia pätkiä luvassa, ja sellaisia tässä kieltämättä kovasti kaipaillaan, mutta ehkä hetkinen maltetaan säästelläkin...

Sinänsä näihin tarinoihin suuremmin liittymättä lainaanpa alussa mainitusta kirjasta omistuskirjoituksen, koska se vaikuttaa sopivalta sekä kivalta päätökseltä ja vähän summailee omiakin tuntemuksia, eli näihin sanoihin:

"Sinä Risto Reippaan ja Puhin loit,
metsän välkkeen ja eläinväen,
koko maailmalle hymyn soit,
unet joita kanssasi näen. 

Minä otin ja luin ja lumouduin,
en särkenyt tarinan taikaa,
uin untesi virrassa hymyssä suin.
Nyt elämme yhtä aikaa."

The New Adventures of Winnie the Pooh (1988-1991) (IMDB)