Ensin kurkkaillaan suunnilleen vuosikymmen taaksepäin Munron perheen menneisyyteen, kun isä Bob (Robin Williams) säikytteleväistä iltasatua nuorelle tyttärelleen Cassielle (Joanna Levesque) höpöttelee. Ehkei hirveän hirmuinen sukkahirviö kuitenkaan ole sellainen peto, joka yöunet mukanaan veisi. Katsomoon nämä hassuttelut taas tahtovat viestiä, ettei huumorinkukka nyt välttämättä aivan hehkeimmillään ole, eikä toiveita taivaille laita liitelemään. Pieni Cassie siinä jo naimisiinmenoakin pohtii, vaikka hivenen aikaisia ne suunnitelmat vielä ovat. Tähän väliin tuleekin paikka laittaa kellon viisarit viuhumaan kunnolla ja päästään nykyhetkeen, jossa Cassie alkaa lähestyä täysi-ikäisyyttä ja pikkuvelikin kymmenen vuoden tienoille ehtii vanhenemaan.
Rullailevat vuodet ovat vieneet arkea hektisempään suuntaan, kun Bobin työkiireet ovat suuremmaksi taakaksi kertyneet ja kaikilla tuntuu menoa riittävän vapaa-ajalla. Nyt ollaan etsimässä Cassien kaveria mukaan pomon juhlallisuuksiin ja kärsimättömyys tuntuu kaverina olevan. Nämä joutavat juhlistukset ovat pientä pakkopullaa, mutta pakko mikä pakko. Bobin olisi hyvä pysytellä ylempien suosiossa, sillä nuorempaa pyrkyriä on jo paikkaa kärkkymässä niskaan hönkien. No, Cassien kaveri onkin tiukka tapaus ja saa tavalliset lätinät vietyä mielenkiintoisempaan suuntaan. Siinä saa pomo kuunnella tulista terveysläksytystä siitä, miten herrojen virvoitusjuomakauppa on tärvellyt suuren joukon koululaisia lihottavilla limonadeillaan. Bob saa sydän takoen seurata, miten johtoportaan ylin tyyppi saa vasten kasvojaan varsinaisen mönjän arvoituksen. Ilman suurempia draamoja ikävästä välikohtauksesta kuitenkin selvitään, vaikkakin Bob taitaa jotakin vastajäynääkin mietiskellä.
Työkiireiden lisäksi nykyinen perhe-elämäkin vetää Bobin mieltä vähän apeaksi, sillä ei se oikein kohtaa taannoisia haaveita yhteisestä ajasta ja onnesta. Kaikki tuntuvat tekevän tahoillaan omia juttujaan, eikä koko perhe juuri lainkaan onnistu keskenään aikaa viettämään. Toisten kuunteleminenkin saattaa olla vähän niin ja näin, koska yhteys Jamie-vaimoon (Cheryl Hines) pätkivältä vaikuttaa. Toiveita laitetaankin lähitulevaisuudessa vartoilevaan Havaijin lomaan, jolloin olisi tarkoitus neljästään viettää viikko lötköilyn ja aurinkoisen puuhastelun merkeissä. Kaikkien kiireisistä kesäaikataulusta onkin löytynyt pätkä, joka jokaiseen kalenteriin saadaan soviteltua, mutta sitten tuleekin suurempi kuoppa näiden suunnitelmien tielle.
Pomo tiedottelee, että Bobin olisi parasta valmistautua osallistumaan tärkeään kokoukseen, joka liittyy parin yhtiön yhdistymiseen. Puolihuolimattomasti tämä vielä mainitsee harkinneensa jo erottamistakin, koska ei yhtään tykännyt tyttären ystävän yllätystempauksesta, mutta kun Bob tosiaan on oiva supliikkimies ja sosiaalisemmat tilaisuudet hoitaa mahdollista korvaajaansa paremmin, niin uutta mahdollisuutta tarjoillaan uran pelastamiseksi. Kappas vain, kyseinen kokous sattuu juuri lomaviikolle ajoittumaan, mutta vaihtoehdot rajataan varsin vähiin, eli jos tahtoo siitä pitää kiinni, niin voi samalla alkaa uusia työpaikkoja ihmettelemään. Bobin on joustettava ja seuraavana perjantaina pitäisi puhella Coloradossa uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. No, kukapa ei ilahtuisi, kun Havaijin rannat vaihtuvat Coloradon vuoristomaisemiin...
Taukohetkellä toinen työkaveri juttelee Bobille asuntoautoreissailusta ja siitäpä kipinä syttyy ja idealamppu alkaa uudenlaista mahdollisuutta työstämään. Yhdestä välähdyksestä ei olekaan pitkä matka siihen, että työpäivän päätteeksi kotipihaan kurvaillaan vuokratulla menopelillä. Muu perhe vähän kauhistuneena ihmettelee, että miksi sellainen hirmu oman talon edessä nököttelee. Bobilla onkin tiukka paikka käännellä muuttuneet suunnitelmat parhain päin. Kuten arvata saattaa, niin isän maalailemat Nirvana-järven taianomaiset tunnelmat eivät kovinkaan kaksisesti tepsivää lääkettä ole menetetyille aurinkorannoille. Cassiekin on sitä mieltä, että lämpimillä laineilla lautailu olisi saattanut pikkuisen parempaa puuhaa olla kuin useamman osavaltion läpi taivaltava pitkä automatka.
Innokkaat hihkumiset jäävät käytännössä olemattomiin, mutta Bob yrittää pitää myönteistä mielialaa yllä ja matkaan pikaisesti pinkaistaan. Tosin ei lainkaan sujuvasti, sillä kaverin ajotaidot ovat luokkaa onneton ja tämä yhdistettynä kömpelöön sekä suurikokoiseen ajoneuvoon tarjoaa höykytystä yhdelle ja toisellekin. Joka tapauksessa nyt olisi Munroilla tilaisuus viettää sitä kaivattua yhteistä aikaa, ehkäpä jopa turhankin tiiviiseen pakettiin sullottuna. Olematon suunnittelu yhdistettynä monenmoiseen käytännön osaamattomuuteen johtaa tietysti kommellukseen sekä toiseenkin. Alkutaival onkin sen verran pomppuista kyytiä, että lieköhän määränpää aivan liian kaukana...?
Jos kansikuvista ei vielä tule selväksi pelin henki, niin melko nopeasti se huumorin laji asetellaan ääliöinnin sekä tumpeloinnin karsinaan. Välillä kurkitaan vessaosaston puolellekin ihan kirjaimellisesti. Eli jos näistä ei niin innostu tai suorastaan rasittuu, niin RV ei taida tarjoilla juuri muuta kuin tuskallisia tuokioita. Bobin säheltäessä autollaan alkaa jo kelloa vilkuilemaan ja suunnilleen samaa on luvassa lisää. Kiusallisen venytetyt matkalaulelut vievät juttua tarkoituksellisen perhelomapiinajaispainajaisen suuntaan, mikä saa miettimään, että tekijät tahtovat maksavaa yleisöä armotta rankaista ja rääkätä.
"Tuesday's meatloaf, after that we're goin' to sit around and watch "Ernest Goes To Jail"."
"It is Fuuuu-nny!"
"It's a classic!..."
Eräs näistä ääliömäisen kohkauksen "herkkuhetkistä" saavutetaan, kun isommalla porukalla tyhmäillään ylitsepursuvaisen ulostesäiliön tyhjennyksen parissa. Melkeinpä tulee paha mieli, kun katselee Williamsia vähän väkinäisesti väkertelemässä yököttävien lietteiden parissa, mutta kaipa hän kipukorvausta osuudestaan sai ihan riittävästi. Tällaisten törttöilyjen tarpeeton venyttäminen saa myös ihmettelemään, etteikö tosiaan parempaa hupia ole katsojille keksitty. Pysäytysnapin painaminenkin saattaa ajatuksissa vilkahtaa. Lisää lättäotsaisuutta on luvassa, sillä menoon mukaan saadaan Jeff Danielsin esittämä Travis perheineen. Näiden kahden porukan huumorintajut eivät tunnu kohtaavan ja vieläkin valitettavampaa on se, etteivät yhteentörmäilyt lainkaan katsomossakaan hykerryttele. Näihin nähden lupaukset "hulvattomasta koko perheen komediasta, johon kaikki voivat samaistua", ovat lähinnä surkuhupaisaa sanahelinää.
Williams usein onnistuu esiintymään sinänsä sympaattisena heppuna, joka sutjakasti höpöttelee. Tässä tapauksessa jutut kuitenkin ovat jostakin jämäkorista kaivettua lörpöttelyä, jotka eivät millään hörähtelyjä onnistu kirvoittelemaan. Virnuilukin menee monesti väkinäisyyden puolelle ja jos haluaa vaivaantuneen tunnelmahetken, niin Williamsin ja Danielsin väsähtäneisyyttä huokuva "kaulailu" kelvannee. No, RV silti pysyy pykälää korkeammalla näiden kovakouraisten halailujen osaltakin kuin Williamsin ja John Travoltan uuvuttava kaveeraus elokuvassa Old Dogs. Sehän ei tietenkään juuri minkäänlainen saavutus ole, sillä kumpikin herroista uransa pohjakosketuksia kaivelee kyseisessä komediassa. Sanonpa silti, että Williams on kuitenkin pidettävämpi tai ainakin siedettävämpi vähän epäkiitollisessa matkailuautokaaoksessa kuin vaikkapa Brendan Fraser tai Adam Sandler vastaavissa kohellukseen ja möykkään panostavissa virityksissään. Välillä kärsivällisyyttä RV myös kovasti koettelee. Siitä esimerkiksi kelpaa Williamsin pitkä ja kovin nolostuttava sössötys, joka ei vain tahdo loppua:
"Scottsdale! In the zoner, ya'll that's a hardcore hood, but you want take on my man C here, go ahead because you know, he's fierce, he gonna come up in your face he gonna major damage you, you gonna walk away maybe limp but I say talk to the hand, call waiting, 'cause he's out, boy is ou... I can't restrains him 'cause I'm conversatin' you right now to give him a chance to cool down, to get back to a realistic level, as it were because we could be chillin' in our crib, not just on this mobile home thing, representing Malibu, and Westwood, you know. Mallin' it like we all can, boys to mensh, pimp my Mercedes, call me back, put you on hold, you know what I'm sayin'?"
Barry Sonnenfeld on aikoinaan ohjaillut ihan hyviäkin teoksia perhekomedioiden kerhoon, mutta siinä seurassa RV on lähinnä yhdentekevä hutihutkaisu, jonka olisi voinut tekemättäkin jättää. Eihän se tosin kunnolla hermoillekaan käy ja kohtalainen etäisyys saadaan pidettyä vaikkapa sellaiseen hirvityksen kauhistukseen kuin Furry Vengeance, joka tosissaan ottaa asiakseen piinata katsojaparkaa lähes tauottomaksi yltyvällä tyhmäilyvyörytyksellä ja korvia raastelevalla rääkymisellä. Sen rinnalla RV onkin lähinnä kehno ja varsin mielikuvituksetonkin viritelmä, joka viestittelee, ettei tekijäpuolellakaan suurempia intohimoja hommaan ilmennyt. Muistikuvat kertoilevat, että esimerkiksi Chevy Chasen seikkailut Clark Griswoldina edustavat paljon viihdyttävämpää vähän pieleen menevää perhelomailua. Yleisilme on niissä selvästi pirteämpi ja huumori pikkuisen pirullisempaa ja muutenkin uskaliaampaa. Josko viimein kylmän talven hiipiessä ylle saisi nuokin ansaitulle uusintakierrokselle tuupattua...
Katkerien valittelujen perään voisi yrittää jotakin myönteistäkin lausua ja ehkä sieltä seasta jotakin kivaakin löytyy. Olisihan se onnetonta, jos reissuelokuvaan ei kaunista taustakuvaa saataisi, ja niinpä RV tässä mielessä kunnostautuu viimeisellä kolmanneksellaan. Utahissa ei vielä ehditä kuin pikaisesti vilauttamaan kanjoninäkymiä, mutta kunhan Coloradoon päästään, niin kivojen kuvien kokoelma karttuukin jo reippaammin. Päästään pikkuisen maistamaan leppoisampaakin retkeilyä, josta voisi jopa nauttia. Mukavasti vuorimaisemat metsäpolkuineen varastavat huomion toisaalle, eikä hutkaistuista herkistymisyrityksistä jaksa enempiä muristella. Nämä näkymät ovat toki vain pieni pilkahdus muuten joutavassa kokonaisuudessa, jota läpi elokuvan sävyttää väsähtänyt pöllöily, joka ei jaksa naurattaa. Levyltä tuli tarkistettua myös mokaotokset ja yksi vaihtoehtoinen kohtaus. Ensimmäisessä koosteessa on enimmäkseen Williamsin höpöttelyjä ja hylätty kohtauskin on ihan aiheesta nypätty pois elokuvasta. Tosin samassa hengessä saksien kanssa olisi sopinut riehua enemmänkin... Bonuksia löytyy enemmänkin useamman minidokumentin muodossa, mutta kellon tikitellessä yötä kohti, välkähti väsyneessä päässä jonkinlainen hetkellinen järjen valo, joka tahtoi sanoa, että aika on liian arvokasta tällaisen torveloinnin venyttelylle, eli unille mars!
RV: Runaway Vacation (2006) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti