Lyhyesti tekstimuodossa ensin tiedotellaan, millaista vaihetta viedään läpi Yhdysvaltojen historiassa, eli vuosi on 1933 ja suuri talouslama huipussaan. Samoin kodittomuus ja muu kurjuus rehottaa valtoimenaan. Moni on jäänyt ilman mahdollisuuksia työhön ja sen tarjoamaan tavallisen elämän vakauteen. Kulkurien kasvava joukko käyttääkin rautatieverkostoa epätoivoisilla työnhakumatkoillaan leiriytyen milloin missäkin. Yhteiskunnan taholta suotu arvostus näitä heppuja kohtaan on olemattomissa lukemissa ja niinpä tilanne on mennyt siihen, että suuri joukko on arkielämästä syrjäytynyt ja samalla jossakin määrin katkeroitunut sanoen vastavuoroisesti hyvästit yleiselle järjestykselle. Tiukkojen aikojen vallitessa aivan hyvällä ei suuntaan ja toiseen vapaamatkustavia katsella ja linjana onkin vastata kovin keinoin, missä vaiheessa kuviin tulevat paikoin tylytkin junamiehet, joiden tehtävänä on liikennettä valvoa.
Kuviin saadaankin halki maisemien puksutteleva ja taivaille mustaa hiilisavua syöksevä juna. Metsikön puolella oleilevat miekkoset kuulevat nuotiolleen tutun vihellyksen, mikä innostaa tavaroita kasailemaan. Kolmikko siirtyykin lähemmäs ratakiskoja ja puskien suojista silmäilee sopivaa tilaisuutta luikahtaa kyytiin. Juna pysähtyykin pakollista vesitankkaustaan tekemään, ja sen kestäessä Shack (Ernest Borgnine) tarkoin katsein vahtii luvattomia kyytiläisiä. Partiointi jää kohtalaisen lyhyeksi ja taitaa toisaalla odotteleva kolmikko olla tietoinen tämän vahtimiehen tylystä maineesta, sillä jäävät suosiolla odottelemaan seuraavaa junaa. Yksi kaveri kuitenkin tahtoo lähteä onneaan kokeilemaan ja asettelee itsensä vaunujen väliin. Tyyppi eväshetkeä aloittelee, mutta siitä ei pääse pitkää hengähdystaukoa muodostumaan, koska taakse hiipivä Shack laittaa puuhille nopean ja tylyn pisteen. Tämä leikki on julmaa, sillä varoituksen sanaakaan ei lausuta, vaan suoraan vasaralla selkään kalautetaan. Toisen roikkuessa henkensä edestä ja viimein tipahtaessa junan alle, ei Shack tee mitään sen eteen, että onnettoman pelastaisi. Raiteet vievät eteenpäin, mutta tämän kulkurin päivän yht'äkkisen loppunsa löytävät.
Radan lähistöllä liikuskelee myös A No. 1 nimellä tunnettu kaveri, joka kulkurien keskuudessa on enemmänkin mainetta kerännyt. Lee Marvin pääseekin lähikuviin nokikasvoisena ja yrmyilmeisenä harhailemaan. Hänelläkin on nuotiokahvittelut ajanvietteenä, mutta muutakin tehtävää ilmenee. Samaisessa metsikössä nuorempi alan mies Cigaret (Keith Carradine) kovasti himoitsee toisen kanaa. Cigaretilla on pari apulaistakin mukana, mutta tiukan paikan tullessa näistä vielä poikavuosiaan viettävistä viikareista ei liiemmin väkevyyttä irtoa. A No. 1 ei todellakaan ole omastaan luopumassa helpolla ja vähän kovakouraisesti kaveruksia käsittelee. Cigaret siinä jotakin vampyyrikikkaa yrittää toisen niskassa jäytää, mutta tappioksi sekin kääntyy. Kolmaskin yrittää rientää mukaan taltuttamaan, mutta hän on jo niin reippaasti junioriosaston puolella, että A No. 1 suunnilleen ärähtelee tältä luulot pois. Lähistöllä Shackin junan pilli ulvoo, mikä saa kahvittelijan nopeasti paikalta poistumaan ja kohti junaa rientämään.
A No. 1 löytää tiensä valvovien silmien ohi turvallisesti tyhjään karjavaunuun, mutta pitkäänpä hän ei saa rauhassa loikoilla, vaan vähäsen rasittava Cigaret tuppautuu seuramieheksi. Shack taitaa tämän livahtamisen huomata, ja käykin lukitsemassa kattoluukun, joten siinähän sitä olisi aikaa kuulumisten vaihtamiseen. Kovin ärhäkältä nuorempi kaveri vaikuttaa, mutta kokeneempi heppu päättää laittaa sikarin tupruttelemaan tuumaillen, että mennyttä miestä tässä taidetaan olla, sillä seuraavalla pysäkillä seuraksi ajetaan vaunullinen teräväsarvisia härkiä. Siinä poltellessaan hän sivistää uutta tuttavuuttaan tiedottelemalla lyhytsanaisesti maan tilasta, eli alamäki on jyrkkä sekä pitkä. Toinen taas kerskuilee tappaneensa eräänkin ratojen konkarin, mutta tämä uhoileva kehu ei pidä vettä paria sekuntia pidempää tovia. Hieman noloja ja luihumaisia ovat Cigaretin yritykset nostatella olematonta mainettaan. Kun aletaan asemaa lähestyä, niin A No. 1 tuikkaa vaunun takaosan tuleen, mikä taas saa kaverin panikoimaan, mutta tuhopolttajaa vain naurattaa.
Vahtiosastokin huomaa käryävän vaunun ja sepä aiheuttaa hieman hämminkiä sekä ylimääräistä askaretta. Vauhdin laskiessa, A No. 1 loikkaa lautojen läpi ja enempiä aikailematta jalkailee turvaan. Perässä pomppaavalla Cigaretilla ei käy ihan yhtä hyvä onni, vaan ratapihan henkilökunta kaappaa tyypin talteen. Savuisia keuhkojaan rykiessä joutuu Shack työntekijöiden pilkan kohteeksi, eikä lainkaan näistä virneistä ja naureskeluista tykkää. Palautetta saadaankin, ja tekeehän herra senkin kerralla selväksi, että potentiaalia paljon suurempaankin raivoamiseen löytyy. Silmien muljahteluista päätellen saattaa siellä sisällä tikitellä posahdustaan odotteleva pommi. Iltasella Cigaret tuttuun tapaansa kerskuu urotöillään ja sopivasti unohtaa mainita siitä, että samassa vaunussa toinenkin kaveri oli Shackin ankaraa valtaa uhmaamassa. Shack ei ole omien joukossakaan lainkaan pidetty kaveri, ja tästä viimeisestä kepposesta aletaankin haastetta kehitellä ja vedonlyöntitouhuja väsäilemään. Shackin juna on lähdössä aamuseitsemältä, ja se poikii ajatuksen sekä toisenkin.
Toisaalla A No. 1 on matkaamassa iltalevolle kulkurileiriin, jonne on myös kiirinyt tieto Shackin härnäämisestä, mutta tyyppi itse on sitä mieltä, ettei noin 30 kilometriä tyhjässä vaunussa vielä ole sankartyöksi kelpaava koitos. No, näissä piireissä Shack on suunnilleen maan päälle astuneen pirun asemassa, joten suosionosoitukset hehkutuksineen ovat sen mukaiset. Legendoista riippuen Shack on tappanut ainakin 11 kulkuria, ellei jopa 16. Epäilijöitä kuitenkin aina löytyy, mistä saadaan yllykettä suuremman haasteen hyväksymiselle. A No. 1 päättääkin kokeilla uudelleen ja vähän pidemmänkin matkan. Hän haluaa tehdä aikeensa kaikille selväksi ja näkyvästi, eli aseman vesitorniin kirjaillaan, millä junalla lähdetään ja minne. Kyseinen julistus sieltä hetkessä huomataan ja sepä saa vedonlyöntipiirit kunnolla vauhtiin. Asetelma aamujunineen alkaakin olla kohdillaan, ja saadaanhan mukaan menoon myös Cigaret, joka taitaa nähdä tässä tilaisuuden nopealle maineen kerryttämiselle. Luvassa on jääräpäistä vääntöä, ja nähtäväksi jää, miten pitkälle ollaan halukkaita menemään...
Jos lukaisee levyltä löytyvän yhdeksään kuvaruutuun venähtävän triviakoosteen, niin sieltä löytyy tietoa liittyen elokuvan nimeen, joka aluksi tosiaan oli muodossa Emperor of the North Pole, joka taas oli tapahtuma-aikaan kulkuripiireissä vitsi siitä, miten kulkureista kykenevin olisi tyhjän sekä hyödyttömän autiomaan valtias. Tuotantoyhtiö päätyi kuitenkin vetämään elokuvan pois levityksestä huonon taloudellisen menestyksen vuoksi ja ennen toista tulemista tehtyihin muokkaustoimiin kuului viimeisen sanan poistaminen otsikosta. Jossakin järkeiltiin, että se saisi yleisöt olettamaan virheellisesti elokuvan sijoittuvan Pohjoisnavalle. Elokuva pohjaa löyhästi pariinkin kirjaan, eli Jack Londonin omista kulkurikokemuksistaan kirjoittamaan opukseen The Road ja sitten Leon Ray Livingsonin kynästä lähtöisin olevaan teokseen From Coast to Coast with Jack London. Tavallaan molemmat herrat kuviinkin ovat siirtyneet, koska Livingson esiintyi kulkurien kuninkaana ja London taas käytti nimeä Cigaret. Nippelitieto-osasto kertoilee myös, ettei Robert Aldrich ihan ensimmäinen vaihtoehto ohjaajaksi ollut, vaan alkuperäisenä valintana oli Martin Ritt, joka sai potkut. Sittemmin hommaa tarjottiin Sam Peckinpahille, joka olisi tullut liian kalliiksi. Kolmantena jonossa oli sitten Aldrich. Alrichin kerrotaan sanoneen suoraan, että tahtoi asetella hahmonsa siten, että Shack edustaa valtaapitäviä, A No. 1 näitä vastustavia ja Cigarette taas hyljeksii kumpaakin aikansa nuorisona.
"But now I'm going to show you what happens to people who ride on my train without a ticket."
Katsojan onkin hiukan hankalampi siirtää itsensä yhdenkään näiden hahmojen kulmaan estoitta lippuja liehuttelemaan. Se nyt on selvää, että tylysti julmia menetelmiään käyttävä Shack varsin vastenmielisenä näyttäytyy, eikä oikeastaan elokuvan matkalle taida mahtua kuin yksi kirkkaampi pilkahdus, mutta sekin vetoomus on osittain epärehellisellä pohjalla. Hetkeä aiemmin heppu voi tuosta vain sanoa säännöille heissulivei kaahaillen sumuisen ratapihan läpi rapsakkaa ylinopeutta pitääkseen kiinni maineestaan, mutta pari tuokiota myöhemmin muiden turvallisuus vallan tärkeäksi muuttuukin. Kiskojen kuljetellassa eteenpäin ja minuuttien rullaillessa tulee aina vain selkeämmäksi, että Shack ei ole vain "tein mitä käskettiin"-tyyppi, vaan ilmeistä päätellen muiden kovasta kohtelusta taitaa enemmänkin iloa ja nautintoa irtoilla.
Vääntävän ja kamppailevan pääkaksikon pidettävämpänä osapuolena näyttäytyy helposti Marvinin esittämä kulkuri, vaikka on hänkin kilometrien päässä puhtaista pulmusista. Tarjoaapa rooli Marvinille tilaisuuden esitellä sitä hieman kovapintaisempaa ja häijympää puoltaan, vaikka kyllä sieltä jostakin taustalta se huolettomampi velmukin yrittää paikoin kurkistella. A No. 1 on sen verran kokenut kettu näissä ympyröissä, että tietää niksin ja toisenkin sekä on asennoitunut ottamaan muutamia kolhujakin matkalla, kun kerran on vapaaehtoisesti tullut leikkiin lähdettyä. Välillä pitää pahojakin palovammoja ensihoitaa rasvailemalla, toisena hetkenä taas vastaanottaa koviakin iskuja ja kolmantena saattaa nirhitty kahva jäädä käteen kupsauttaen kokonaan kyydistä pois. Sellaista se on mahdollisimman rankan kyydin valitsevan vapaamatkalaisen arki, ja kuten A No. 1 itsekin julistelee, niin pitää vain kovettaa kyljet ja pitää sydän hommassa mukana. Välillä kaveri intoutuu palavastikin paasailemaan, etenkin höykytellessään nuorempaa matkakaveriaan.
"Hey kid you got no class. Hit the bums, kid. Run like the devil. Get a tin can and take up mooching. Knock on back doors for a nickel... Tell them your story. Make 'em weep. You could have been a meat-eater, kid. But you didn't listen to me when I laid it down... Stay off the tracks. Forget it. Its a bum's world for a bum. You'll never be Emperor of the North Pole, kid. You had the juice, kid, but not the heart and they go together. You're all gas and no feel, and nobody can teach you that, not even A-No.1. So stay off the train, she'll throw you under for sure. Remember me for that. So long, kid."
...Ja tämä ainakin osan niistä sanallisista läksytyksistä kieltämättä ansaitseekin, sillä osaapa paikoin olla varsin rasittava, opportunistinen ja ilkeäkin. No, viimeisintä ominaisuutta on kaikkiin kolmeen hahmoon ammennettu, joten se ei pelkästään Cigaretin syntilistalle kuulu. Kaipa ne kovat ajat ja rankka elämä veronsa vaativat ja luonteenpiirteitä tiettyihin suuntiin vievät. Cigaretia luonnehtii myös se, että suurella suulla huudellaan vähän kaikenlaista, mutta toiminta meneekin helpommin pakoon pötkimisen puolelle. Lopussa vielä varmistellaan, että tämäkin heppu enemmän hyypiön suuntaan kulkee. Ehkä A No. 1 osuu hyvinkin lähelle huudellessaan toiselle omat päätelmänsä tämän vahvuuksista ja pahemmista puutteista...
"You ain't stopping at this hotel, kid. My hotel! The stars at night, I put 'em there. And I know the presidents, all of them. And I go where I damn well please. Even the chairman of the New York Central can't do it better. My road, kid, and I don't give lessons and I don't take partners. Your ass don't ride this train!"
Nämä kulkijatoverit eivät oikein missään vaiheessa varsinaisesti ystävystymään pääse, mutta lähenevätpä ainakin hetkellisesti. Kyse ei sinänsä ole mistään opettajan ja oppipojan suhteestakaan, sillä koko ajan kaveria vastaan kisaillaankin, vaikkakin A No. 1 ottaa asiakseen matkan varrella toiselle vähän kikkoja opetella ja välillä elämäntavan sääntöjäkin takoa päähän. No, elokuvan toisella puoliskolla on tunnelmaltaan miellyttävä mukavan vähäpuheinen jakso, jossa kaksikko yhdessä puuhastelee toimeliaana. Saatetaan näillä yhteisillä harharetkillä hivenen erikoisiin tilaisuuksiinkin päätyä virnistelemään ja sitten onkin jälleen luvassa kovempaa koulutusta.
"Don't worry, Shack. We'll keep a place for you in the jungle. Six feet down."
Tiukempia tuokioita on muutenkin tiedossa, vaikka Emperor of the North Pole ei varsinaisesti mikään toimintaelokuva olekaan. Lennokkailla loikilla ja komeilla tempuilla tykittelevä stuntjuhla jää kovin kauas näiden vääntöjen ollessa lähempänä todellisuushakuisempaa linjaa. Aseeksi kelpaa se, mikä milloinkin käden läheltä löytyy ja mahdollisimman paljon satuttelee. Tätä teosta ei ihan heti tee mieli lähteä syyttelemään väkivallan viihteellistämisestä, sillä lähes jokaiseen kovakouraiseen koitokseen saadaan taustalle vähän vastenmielinen sävy. Oli niskan päällä kuka tahansa näistä tyypeistä, niin eipä höykytyksiä seuraillessa erityisesti ketään innostu kannattamaan. Aldrichin elokuvia katselleille tyyli on tuttu, eli korutonta, suoraviivaista ja rujoa kamppailua, jota ei ole tarkoitettu näyttävyydestä kehuja keräämään. Näillä eväillä tuupataan odotukset helpohkosti siihen suuntaan, ettei kiskojen päässä välttämättä kovinkaan iloisissa tunnelmissa olla viimeisiä selvittelyjä suorittamassa. Mustelmia kertyy ja haavoja saa moni paikkailla, mutta riittääköhän se? Nimittäin nämä ovat sellaisia kavereita, jotka voivat poksauttaa sinänsä mitättömät riidat kunnon ylilyönneiksi, ja niissä mielettömyyksissä henkikin saattaa olla pieni hinta maksettavaksi, kunhan saa oman kovakalloisen linjansa loppuun asti pitää.
Synkistäkin aiheistaan ja ajoistaan huolimatta Emperor of the North Pole ei mitään yhtäjaksoista tuimaa tuijotusta ja armottomuuden ylistystä ole, vaan paikat kevennyksillekin löydetään ja väläytellään edes toiveita tulevista paremmista päivistä. Iltaleireistä kuuluu edelleen naurahtelua sekä rennompaa jutustelua ja muutenkin huumorilla on tässäkin tarinassa oma osansa. Hivenen tummasävyisellä veistelyllä toki, mutta kuitenkin. Musiikki myös osansa tuo ilmapiirin leppoistamiseen. Välillä se onnistuu olemaan hyvinkin kepeää ja kaunistakin. Mainittakoon, että Marty Robbinsin laulama avauskappale A Man and a Train tuo heti mukanaan varovaisen optimistista henkeä ja haikailua unelmien perään:
"A man and a train, a train and a man
They both tried to run as far
And as fast as they can
But a man's not a train and a train's not a man
A man can do things that a train never can
Goin' up a mountain even half way to the top
The minute that a train runs out of steam it's gotta stop
But it's a different story when a man runs out of steam
He still can go a long, long way
On nothin' but a dream
Goin' cross the country when a train runs out of track
It has to stop and turn around and then start headin' back
But many miles from nowhere out where all the tracks are gone
A man who's got himself a dream
Can still keep goin' on
So don't try to stop me
Don't try to stop me cause nobody can
I've got a dream, a beautiful dream and that makes me a man
No don't try to stop me
Don't try to stop me cause nobody can
I've got a dream, a beautiful dream and that makes me
Makes me a man"
Kasvoille kyllä vääntyy vähän pirullistakin virnettä, kun yhdistelee tämän laulun synnyttämiä tuntemuksia niihin kuviin, joita paikoin silmille lätkitään. Elokuva ei kuitenkaan ole mitään 1970-luvun tylyintä tavaraa, joten paikka haihatteluillekin löytyy. Useamman kerran olen tämän rajumpaa kyytiä tarjoavan junan mukaan loikannut, eikä ainakaan vielä ole tylsistyttäväksi matka käynyt. Käänteet ovat siis tuttuja aiemmista katseluista, mutta silti väännöt onnistuvat jossakin määrin jännittävinäkin näyttäytymään. Kaltoinkohteluissa ei tosiaan mitään ylimääräistä akrobatiaa haluta harrastella, eikä se näiden herrojen keinovalikoimaan välttämättä kovin luontevasti sopisikaan. Tähtiensä ja erityisesti Marvinin ansiosta tämänkin koitoksen voi helposti laskea hyvien äijäelokuvien joukkoon. Sitä energiaa kyllä huokuu katsomoonkin, kun tyypit rähistelevät ja räyhäävät. Etenkin Marvinin kailottamat lopputilitykset laittavat suupieliä hyväksyvään hymyyn. Laadukasta ja hyvää jälkeä toverit tässä tekevät, mutta aivan nappisuoritus se ei ole. Vähän harhailevat väliosat ovat kyllä kelvollista katseltavaa myös, mutta noiden minuuttien aikana ote aina vähän kirpoilee. Epäilemättä Emperor of the North Pole ei ole mieleen aivan jokaiselle, etenkin, jos railakkaampaa ja harmittomampaa höttöä hinkuu. Välillä se raitellaan rauhallisemmin puksuttelee, paikoin taas ravistellaan rajumminkin. Jos kovien körmyjen ärähtelyistä vetovoimaa löytää, niin sitä ainakin olisi tarjolla yhden elokuvan tarpeisiin vähintään riittävästi.
Emperor of the North Pole (1973) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti