Kim Jamesonin (Andrea Roth) renessanssiesitelmä pyörii tyhjälle katsomolle, sillä harjoitusversio on menossa. Lukuvuoden lopulla ollaan ja monet muut ovat kesälomarientoihin valmistautumassa, mistä opettajakin käy Kimiä muistuttelemassa. Toinen kuitenkin toteaa, että kaikilla ei ole aikaa lötköttelyyn, jos tahtoo tutkinnon asettamassaan aikataulussa ahertaa valmiiksi. Sen verran täytyy kuitenkin paussia pitää ja poistua pihan puolelle, että opettaja saa napattua ryhmästään viimeisen valokuvan. Muutenkin lukupuuhat pitää hetkiseksi huiskaista sivuun, sillä pitäisi kaksoissiskon kanssa aikaa viettää.
Siinä missä Kim puurtaa yliopistossa taidehistorian opintojen parissa, viettää Kate (myös Roth) vauhdikkaampaa elämää uransa huipulla olevana mallina. Neljä vuotta on ehtinyt vierähtämään edellisestä näkemisestä, eli yhteydenpito ei mitään erityisen tiivistä ole. Kim vähän varomattomasti toteaa sisarensa näyttävän kovin väsähtäneeltä, mutta siitä huolimatta Kate tahtoo tanssimaan. Melko nihkeästi Kim mukaan suostuu lopulta lähtemään, mutta ei tunne oloaan lainkaan kotoisaksi salamavalojen kirkkaassa räpsähtelyssä. Tanssilattialle uskaltaudutaan ja etenkin Katen käsissä lasit tyhjenevät varsin vauhdikkaasti. Kulauttelu kiihtyykin siinä määrin, että iltamalle tulee ennenaikainen päätös olotilan kallistuessa kohti heikompaa vointia.
No, kunhan takaisin asunnolle ehditään, niin onhan juhlapuhtia päässyt lisää kertymään ja pullo nopsasti käteen löytyykin. Iltapäivästä yöhön venyvä jatkuva ryypiskely alkaa Kimiä siinä määrin huolestuttaa, ettei tämä pysty pitämään suutaan kiinni, vaan yrittää vähän torua sisartaan. Aluksi Kate suhtautuu syytöksiin pilkallisesti, mutta hetkeä myöhemmin suostuu myöntämään, että onhan alkoholiharrastus karkailemassa käsistä ja jotakin pitäisi tehdä, mutta luopuminen ei taida niin vain onnistua. Kim ehdottaa kuntoutusjaksoa jollakin päihdeklinikalla, mutta Kate on sitä mieltä, että ura on sellaisessa pisteessä, jossa ei voi mitään vieroitustaukoa pitää. Poissaolon jälkeen paluu saattaisi muodostua mahdottomaksi.
Kim yrittää jatkaa suostutteluaan muistutellen, että tässä ei enää ole pelkästä urasta kyse, vaan koko elämästä. Mutiseepa hän siinä samalla, että kunpa vain voisi ottaa sisarensa paikan, mikä saa Katen innostumaan ajatuksesta. Kim yrittää estellä tätä suunnitelmaa sanomalla, ettei oikein tiedä mitään näiden piirien ja maailman nikseistä sekä tavoista, mutta Kate lupailee pikaista kurssitusta aiheeseen. Ajatuksena on, että Kate kirjautuisi kuukaudeksi klinikalle laittaakseen elämänsä järjestykseen ja sen ajan Kim sitten tuuraisi sisartaan. Toinen kuitenkin kovasti epäröi kykyjään pitää neljää viikkoa näitä kulisseja pystyssä täysin vieraiden ihmisten keskuudessa. Kate alkaa esitellä lähipiirinsä avainhenkilöitä kuvien kautta, joten eipä kai muu auta kuin yrittää parhaansa.
Mihinkään kattavaan perehdytykseen ei ole aikaa ja kohta kaksikko onkin matkalla kohti Fair Oaksin maineikasta parantolaa, jossa osataan suojella asiakkaiden yksityisyyttä. Sääntöihin tosin lukeutuu, ettei ensimmäisten kolmen viikon aikana saa soitella tai vierailla, eli Kim joutuu pitkälti ilman sisarensa apua pärjäilemään. Vale-Kate saakin alkuun pienen annoksen innokkaita valokuvaajia, mutta siitä vielä selvitään ilman, että epäilykset heräilevät. Asunnolla meneekin jo hankalammaksi, sillä Jacques (Geordie Johnson) on palaillut matkoiltaan ilmoitettua aiemmin. Kim vastailee vähän varovasti tämän juttuihin. Myöhemmin soittelee Katen pomo Henri Chambertin (Ian Richardson), joka toimii myös yrityksensä pääsuunnittelijana. Pitääkin jo pinkaista matkaan, eikä ole hirmuisesti aikaa opetella, että kuka kukin on.
Toimistolla Philip (Rick Springfield) antaa lyhyen läksytyksen, sillä ei ole lainkaan suotavaa poistua Pariisista ilmoittamatta ja vielä muiden baareja mainostamaan. Sekin pistää silmään, että lyhyen loman aikana paino on noussut pari kiloa, mikä saattaa kallistua Katen pahimman kilpailijan eduksi. Malleja avustava Marie (Stephanie Beacham) näkee heti, että kyseessä on ihan joku muu kuin Kate. Onneksi Marie on luottoystävä toimistolla, ja hänelle voikin hankalan pulman taustat selvittää. Marie toki ymmärtää syyt tähän henkilöllisyyden vaihtoon, mutta epäilee voimakkaasti, ettei Kim pysty siskonaan niin pitkää aikaa esiintymään. Etenkin kun tärkeä muotinäytös on päätetty siirtää varhaisempaan ajankohtaan. Pakkohan se silti on yrittää ja Marie tietysti auttaa parhaansa mukaan. Haastetta ilmenee lisääkin, sillä ainoa ongelma ei ole sisaren esittäminen, vaan taustalla vaikuttaisi olevan hämäräheppuja hääräilemässä ja jotenkin Kate on onnistunut itsensä vaarallisiin juonitteluihin sotkemaan...
Höttöistä tarinaa tämä paikkojen vaihto odotetusti tarjoilee ja kuten suomennos vihjailee, niin eipä se siskon tuurailu pelkästään työasioihin jää. Tuttujen mutkien kautta järjestyy jännitystäkin matkaan, vaikkakin sitä osastoa vähän taka-alalle tuupitaan, mikä ei lainkaan haittaile. Harlekiini-elokuvat eivät muutenkaan ole mistään järkyttävän kovista otteista tunnettuja, mutta onhan niitä pyssyleikkejä ja muita tuikeampia koitoksia nähty, joten siihen nähden A Change of Place liikuskelee nähtyjen suhteen pehmoisemmassa laidassa. Väkivaltaa ei juurikaan harrastella ja ikäsuosituskin on päädytty asettelemaan seitsemään vuoteen, kun suurin osa hankituista vaihtelee 11 ja 16 vuoden välillä. Edelleen olen sillä linjalla, ettei näihin niinkään mitään seikkaperäisempiä raakuuksia kaipaakaan, vaan hempeämpi meno kelpaa kyllä.
Kyllähän Kim tavallaan tiukkaan paikkaan joutuu, kun mallitoverien joukosta kovimpana kilpailijana erottuu Jacqueline (Viktoria Kerekes) ja yritys on muutenkin pahassa jamassa, sillä Henrin talousvainu on puutteellinen ja lisäksi uusimpia suunnitelmia on murron yhteydessä kähvelletty, ja epäilykset kohdistuvat myös Katen suuntaan. Vuodesta olisi pakko saada aikaan menestyksekäs, mutta viimeisimpien käänteiden jälkeen alkaa näyttää jo uhkaavasti siltä, ettei seuraavaa ole edes tulossa. Kiristys, uhkailu ja naljailu kikkakirjaan tässä tapauksessa kuuluvat, mutta tarpeettoman ylilyöty ilkeily pääsääntöisesti vältetään. Lopun lähestyessä vihjailut käyvät vähemmän hienovaraisiksi kärsivällisyyden vähentyessä ja otteiden koventuessa, mutta eipä silti kannata mitään tiukkaa rutistusta odotella. Nämä vanhojen kaunojen innostamat kavalat katkeruudet eivät tätä katsojaa niin innosta, vaikka pientä salaperäisyyden verhoa yritetäänkin tapahtumien ylle vaivihkaa levitellä. Myönteiseksi seikaksi laskettakoon, ettei tämä juonittelu oikein missään vaiheessa ala rasittamaan, vaikka omat tökkivyytensä kieltämättä sisältääkin.
Paremmin A Change of Place rullailee niissä tuokioissa, joissa kepeämpää värähtelyä pyritään nostattelemaan. Otsa rypyssä ja pää huolia täynnä ei Kim lähde sisarensa saapikkaisiin hyppäämään, vaan tietyistä hankaluuksista huolimatta puuha paljon hymyjäkin tarjoaa. Pariin otteeseen ehtikin käydä mielessä ajatus, että ehkä tyylilajia olisi voitu tyrkkiä enemmän romanttisen komedian suuntaan, sillä ainakin omiin silmiin näyttää siltä, että potentiaalia hyväntuuliselle huvittelulle olisi enemmänkin löytynyt. Rothkin tuntuu olevan parhaimmillaan vähemmän vakavissa hetkissä. Sinänsä onkin harmi, ettei lähdetä romanttisen jännitysviihteen tutuksi muodostuneesta kaavasta irtiottoa tekemään.
Pukeutumishuoneen puolella nähty pikkuisen tavallista paljastavampi kuvasto laittaa odottelemaan, että ehkä taideinnostuksen kautta yhteisen kipinän kehittelevän parin lemmenhetkiä päädyttäisiin hieman totuttua rohkeammin toteuttamaan, mutta turhaksi toivoksi sellainen osoittautuu. Edelleen joutuu ihmettelemään, että miksi näihin rakkauskohtauksiin tunnutaan suhtautuvan tekijöiden toimesta täysin huihai-asenteella. Eihän sen pitäisi olla liikaa pyydetty, että romanttiselta elokuvalta odottaa edes etäisesti muistettavaa ja kuumottelevaa hehkua. No, jonkin näkemyksen mukaan huomattavasti vähempikin katsojille riittää, ja niinpä valitettavasti jälleen saa nähtäväkseen lyhyen ja suttuisen pätkän mielikuvituksetonta sähellystä.
Pariisi on taidehistoriaa opiskelevalle varsin otollinen paikka henkilöllisyysleikkejä harrastella ja hyvinhän sitä ehtii myös taidetarjontaan tutustumaan. Tavallaan lomaa itsestä ja samalla mukavalla maisemien vaihdolla, mutta aivan parasta puolta tästäkään ei päästä katsomoon vilauttamaan. Televisiotuotannoissa rajoituksensa ovat ja tässäkin tapauksessa tavoitteena on kai ollut saada homma sujumaan halvalla ja nopeasti, mikä tarkoittaa, ettei houkuttelevimmin hehkuvaa kaupunkikuvaa ruudulle ilmesty. Ennemmin joutuu ihmettelemään, miksi jälki on niinkin nuhjuista. Museo- ja veistoskierroksistakin olisi kenties voinut yrittää nättiä kuvastoa runsaamminkin kerrytellä...
Mikään uskottavin esitys A Change of Place ei tietenkään ole, eikä mitään ehdotonta todenmukaisuutta olla vaatimassakaan ja onneksi suhteellisen sujuva lopputulos hiukan hölmöistä ideoista kyhäillään. Viimeisten 15 minuutin aikana pitää odotetusti vähän tiukentaa otetta ja laittaa parin välejäkin koetukselle, mutta yleisesti ottaen elokuva ylläpitää kevyttä ilmapiiriä huolista huolimatta. Tulihan tuossa taas niitä näitä valiteltua, mutta siitä huolimatta A Change of Place ihan menettelevä tapaus lajissaan on ja nähtyjen Harlekiini-elokuvien joukossa paremmalle puolikkaalle pääsee. Se ei tosin niinkään kerro tämän teoksen erinomaisuudesta, vaan lähinnä toivomisen varaa jättävästä yleisestä tasosta. Joka tapauksessa kelvollista katseltavaa etenkin elokuvaillan harmitonta hömppäviihdettä edustavana alkupalana.
A Change of Place (1994) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti