Puhelin hälyttelee jossakin päin lumista Etelä-Suomea ja Heikki Tolonen siihen hetken kuluttua vastailee. Soittajana on ilmeisesti dokumentin ohjauksesta vastaava Salmenperä, joka tiedustelee Hesenä elokuvassa tunnetun Tolosen kuulumisia ja nykyistä tilannetta. Ilmeisesti kaveri majailee sillä hetkellä bussissa ja soittaja kysäisee, että vieläköhän Alaskaan liittyviä aikeita olisi tarkoitus toteutella, johon Hese muitta mutkitta kuittaa, että menossa ollaan edelleen. Tekstimuodossa tarjotaankin lyhyt pohjustus näille suunnitelmille, kun tiedotellaan Hesen ostaneen noin vuotta aiemmin vanhan rekka-auton Alaskasta. Tarkemmin ilmaistuna 700 dollarilla hankittu menopeli sijaitsee osavaltion eteläisemmässä puoliskossa sijaitsevassa Wasillan kaupungissa. Mainitaanpa myös, että rekkavanhuksella on viimeksi ajeltu noin neljä vuosikymmentä aiemmin ja Hesen tavoitteena on korjata se käyntikuntoon ja samalla asumiskelpoiseksi kodiksi.
Suomen rajojen sisällä ei montaa minuuttia elokuvasta haaskailla, mutta kirpputorilla käydään osia pyörittelemässä kätösissä ja Hese kolikkokassaa keräilee soitellen kitaraansa. Kuvissa vilahtaa Nick Rosenin opus How to Live off-Grid, joka ilmeisesti osaltaan on ollut innostamassa ja opastamassa vähemmän perinteiseen asumiseen ja elämäntapaan yleensäkin. Internetin kautta pidetään yhteyttä Wasillassa elävään Bennett Durgelohiin, joka tiedustelee millaiseksi matka-aikataulu on asettumassa ja Hese kertoo, että 7.5. on valikoitunut reissupäiväksi. Lentokoneen kuljetellessa Heseä Alaskaa kohti etsitään kartalta Wasilla. Hetkeä myöhemmin Hese istuskelee avolavan kyydissä parin muun hepun sekä koirakaverin kanssa ja kolmikko on tietysti suuntaamassa kohti hankittua ajoneuvoa.
Kavereista ei lähdetä kaikkea kertomaan, vaan pikaiseen tapaan selvitellään, että kaksikosta nuorempi Jon on Hesen pitkäaikainen kanadalainen ystävä ja hän on toiminut suunnitteluapuna projektiin liittyen sekä aikoo myös toteutusvaiheeseen osallistua. Rhys ei ole Hesen tuttuja, vaan Jonin kautta tullut mukaan epäilemättä kaivattua osaamistaan tarjoamaan. Hän sattuu olemaan kuorma-autoihin erikoistunut korjaaja ja mukana kulkee kasa tarpeellisia työkaluja. Toistaiseksi vähemmän liikkuvaisessa tilassa oleva rekka napataan isomman auton kyytiin ja siirrellään Bennettin purkuliikkeeseen, sillä Bennett on luvannut tarjota tiloja ja laitteitaan kolmikon käyttöön.
Tyypit tutkailevat lavalta pihalle laskettua rekkaa ja moottoriakin vähän pyöritellään. Heti kunnostusoperaation alussa tulee selväksi, etteivät Hese ja Rhys täysin samalla aaltopituudella liiku, vaan näkemykset eroavat sen suhteen, miten mikäkin toimii. Hese on etukäteen hankkinut vanhan merkkikohtaisen huolto-oppaan, joka tarpeeseen tuleekin, sillä auto pitää käytännössä käydä kauttaaltaan läpi. Hesen iloksi rekka saadaan pöräytettyä hetkiseksi käyntiinkin, eli täysin toivottomasta urakasta ei ole kyse, mutta hommaa kyllä riittää ja siinä testaillessa saadaan pientä lieskaa ohjaamoon. Ennen kuin tositoimiin aletaan, ehtii Hese esitellä kameroille suunnitelmiaan, eli ajatuksena on rakentaa auton takaosaan kunnollinen maantiekoti, jossa mahtuu harrastamaankin. Makuutilat tietysti, pieni studionurkka, varasto ja kylpyhuone pitäisi saada soviteltua tulevien seinien sisään.
Muutakin kuin työtunteja vaaditaan, sillä osa jos toinenkin pitää uusia ennen kuin voi harkitakaan pitkän ajotaipaleen aloittamista. Renkaat näyttävät olevan suurin yksittäinen menoerä, sillä niitä pitäisi kuusi kappaletta löytää. No, Bennettin purkupihalla sattuu olemaan vanha bussi, josta löytyy ilman muutoksia rekkaan sopivat kumitassut, mutta hänpä tahtoo niistä 900 dollaria, mikä laittaa Hesen mietteliääksi. Toinen tahtoisi pyörähankinnoissa päästä pikkuisen halvemmalla ja lähtee etsimään edullisempia vaihtoehtoja lähistöltä, mutta tämä taas vie ilmapiiriä ikävämpään suuntaan. Vaikka Hesellä itsellään ei ole kiire minnekään, niin toisilla on tiukempi aikataulu, sillä Jon on kolmen viikon lomalla ja Rhysillä taas on pari viikkoa aikaa tälle projektille. Päiviä saa toki tuhrittua jahtaamalla sitä ja tätä osaa maan ääristä, mutta alkaapa Hesekin vähitellen heräillä siihen, että eräänä päivänä apulaiset saattavat olla palaamassa kotiin ja työt täysin vaiheessa...
Korjaamovaiheessa silloin tällöin tiedotellaankin katsojalle, monesko päivä on menossa ja ainakin alkuun vaikuttaa siltä, että edistystä ei jättiharppauksin saavuteta. Tekemistä riittää ja vielä yhdeksäntenä päivänä jarruasiassa jumitellaan, jolloin Bennett päättää pikkuisen ojentaa ja ohjeistaa Heseä. Hän muistuttelee tiukahkosta aikataulusta ja toteaa, että suunnitelmien jatkuva muuttelu hidastaa etenemistä. Rengaskysymys hiertää välejä lisää, mikä saa Bennettin tiukentamaan sävyään, jolloin Hese saa kuulla, että kaikenlaisten päättämättömyyksien sekä joutavuuksien takia koko haaveprojekti on harhautunut kauemmas valmiista kuin missä oltiin aloituspisteessä. Niinpä sitä laitetaan tärkeysjärjestystä kuntoon ja lähdetään kirvoittamaan bussista renkaita uusiokäyttöön.
Pelkkä rekan kunnostaminen ei tietenkään riitä, sillä pitäähän asumistilakin jostakin tempaista. Hesellä on alusta lähtien ollut haave tietynlaisesta vanhahtavasta "hopealuodista", joka asennettaisiin rekkaan ja eräänä päivänä ajellessaan hän sattuukin sellaisen näkemään ja kaupatkin syntyvät. Menneiden aikojen luksusta edustavan Airstream-asuntovaunun löytyminen palauttaa hiukkasen uupuneisiin sekä ärhenteleväisiinkin ahertajiin uutta puhtia ja taas työkalut heiluvat käsissä vauhdikkaammin. Puolen tunnin kohdilla saadaan auto koeajokuntoon, mutta haasteita edelleen riittää. Pitkän asuntovaunun asentaminen on vähän lain rajoilla ja muutenkin venähtävän yhdistelmän väkertely tuottaa teknisen pulman ja toisenkin. Taas pitää saada päätöksiä aikaan, jotta muutostöihin päästään käsiksi. Kyllähän Heseltä hymyä irtoaa erikoista menopeliä katsellessa ja toteaahan heppu siinä samalla, että ensimmäinen oma talo alkaa olla valmis.
Ennen kuin 86-minuuttinen dokumentti puolivälinsä saavuttaa, aletaan olla valmiita lähtemään varsinaiseen reissuun. Bennettin vaimo Rhonda antaa läksiäislahjaksi pajupuun, jonka Hese voisi määränpäässään juurruttaa, jos onnistuu aloilleen asettumaan. Suunnitelmana on ajaa uusi koti Kanadan puolelle sen länsirannikolla sijaitsevalle Vancouverinsaarelle. Tämä tarkoittaa sitä, että ajeltavaa kertyy noin 4000 kilometriä, mikä 60-70 kilometrin tuntinopeudella tarkoittaa useampaa vuorokautta. Mikään hirmuisin maantiekiituri ei alla hurise ja pitää hieman sitäkin miettiä, että jyrkät nousut ja pitkä matka saattavat laittaa vanhan moottorin koville. Kolmikko hyvästelee Durgelohin pariskunnan ja hyppää hyttiin kaasutellen kohti kaukaisia horisontteja. Tietysti sopii odottaa, ettei pitkä ajo aivan luikauksella ja vailla huolia suju, sillä tiet ovat paikoin rankkoja. Lisäksi Jonin ja Rhysin aikarajat alkavat pikkuhiljaa lähestymään...
Salmenperän dokumentti ei todellakaan lähde liikoja pohjustelemaan tai henkilöjä esittelemään, vaan muutamassa minuutissa ollaan hyvässä vauhdissa siirtymässä Alaskaan, eikä valittu niukan tiedotuksen linja paljoakaan suostu paljastamaan koko projektia innoittavan haaveen taustoista ja synnystä, puhumattakaan tarkemmista suunnitelmista. Niitä kyllä epäilemättä on, mistä kielii jo sekin, että rekka tosiaan on jo huomattavasti aiemmin hankittu ja luultavasti paljon asiaan liittyvää ajatustyötä jo kauemminkin harrasteltu. Siitä ei vain tahdota paljoakaan katsomon suuntaan höpistä, vaan homma pidetään etenkin alkuun melko utuisena yksityiskohdiltaan. Voineekin olettaa, ettei kaikkia tällaisella lähestymistavalla miellytetä, mutta niinpä vain reissussa oppii seikan ja toisenkin.
Miksikään nuoreksi ja kokemattomaksi unelmoijaksi Heseä ei oikein voi luonnehtia, sillä kaveri kuitenkin on nelikymppinen ja ilmeisesti harrastustaustaa sekä tietotaitoa aiheeseen liittyen kyllä löytyy, vaikka sitäkään ei lähdetä kattavammin käymään läpi tai muutenkaan painotella. Silti eräänlaisen haihattelevan ja haahuilevankin haaveilijan piirteitä kyllä löytyy. Tilaisuuden tullen Hese pääsee kameralle suoremmin kertoilemaan elämänkatsomustaan, jossa hän tuntuu karttelevan liialliseksi vietyä järjestelmällistä määrätietoisuutta, mikä ei tietenkään tarkoita, että Hese projektiaan olisi täysin spontaanilla otteella hoitamassa, vaan hyvinkin pikkutarkkoja suunnitelmia ja harkittua otetta niiden toteuttamiseen löytyy, ainakin välillä. Aikeet vain sattuvat muuttumaan, kun vastaan tulee muita mahdollisuuksia. Jääräpäisyys ja periksiantamattomuus saattavat olla hyveitä johonkin pisteeseen asti, mutta hedelmällisen yhteistyön kannalta nämä ominaisuudet voivatkin olla painolastia. Hese haluaa selvästi pitää kaikki langat omissa näpeissään, eikä millään tahtoisi päästää apulaisiaan vapaammin toimimaan ja hääräilemään, mikä ennen pitkää laittaa äänensävyjä kireämmiksi. Eräänlaisesta vänkääjästä on kyse, mutta jostakin syystä samaistuminen on kohtalaisen helppoa...
Jon on kaverinsa niin pitkään tuntenut, etteivät luonteenpiirteet isompana yllätyksenä tule ja eräässä vaiheessa hän selitteleekin Rhysille aiemmasta bussiprojektista, joka jäi vaiheeseen. Yhteisymmärryksen löytäminen Hesen, Rhysin ja Bennettin välille vaatiikin monesti joustoa ja ponnistelua puolin ja toisin. Sen voi myöntää, ettei autonkorjaus niinkään erityisen mielenkiintoista touhua omiin silmiin ole, mutta innostunutta puuhailua on siitä huolimatta mielekästä seurailla ja erityisesti sitä, miten kipinäsuihkujen keskellä kaveruus kehittyy, vaikkakin välillä kinastellaan. Rhys ja Bennett omaavatkin huomattavasti suoraviivaisemman asenteen projektiin ja kumpikin alkaa kypsyä Hesen jahkailuun sekä päättämättömyyteen, mutta samalla voinee olettaa, että pitkäpinnaisuuttakin kertyy. Kaveriensa neuvomana Hesekin joutuu hyväksymään, ettei tällä kerralla ole mahdollisuutta restauroida menopeliä entiseen loistoonsa, vaan pitää osata keskittyä olennaiseen ja pystyä hyväksymään kompromissejakin.
Yksi jännitteitä eniten nostavista jaksoista on renkaiden hankkiminen, sillä edullisempien etsimien ulkopuolelta loukkaa paikan omistavaa Bennettiä. Toisen ammattiylpeys saattaa saada pari kolhua ja ujuttaa päähän ajatuksen, että porukka on vain käyttämässä hyväksi hänen anteliaisuuttaan. Samalla dokumentti osoittaa, ettei Hese ole sosiaalisilta taidoiltaan välttämättä yhtä etevä kuin laitteiden parissa puuhastelun. Onneksi kaverit eivät ole lainkaan riidanhaluista sakkia, vaan kehottavat sovittelemaan ennen kuin erimielisyydet kärjistyvät liikaa. Kiroilua ei kartella, eikä kameroita olla sammuttamassa, kun aletaan hiukan tuimempaan sävyyn keskustella, mutta eipä tästä tosin välity sellaistakaan tunnetta, että olisi tekemällä tehty jonkinlainen välirikko draaman lisäämiseksi. Päivät ovat menneet pitkiksi, unet vähissä ja olematon edistys laittaa tyypit naljailemaan ja räksyttämään toisilleen. Eihän homman yhtä hymyä tarvitsekaan olla ja pulmia kaikkiaan hyvässä hengessä selvitellään. Ennemmin mielessä käväisee ajatus, että onkohan pahimmat riidat jätetty käyttämättä, jotta dokumentti säilyttäisi pirteämmän ilmeen, eikä lähdettäisi liikoja ankeuksissa ja yleisessä negatiivisuudessa vellomaan?
Pitkälle taipaleellekin pieniä ja valtaviksikin leimahtavia huolia sekä harmeja riittää, mutta eipä tässä mitään jatkuvaa kamppailua olla käymässä, vaan kaverukset vaikuttavat ihan yllättyneiltäkin, miten vähän autovanhus teettää työtä tiellä. Ehkäpä Jon ja Rhys kauhistuvat enemmän sitä, kun Hese haltioitunein silmin seikkailee milloin minkäkin eläkkeelle siirretyn bussin perässä, vaikka toisten aikaraja alkaa lähestymään. Pientä kinaa ja kuittailua ilmenee reissun edetessäkin, mutta ei mitään erityisen ilkeämielistä rähistelyä kuitenkaan. Mittavampiakin korjaustöitä vaaditaan viimeisellä kolmanneksella ja hieman harkitsemattomalta sekä riskialttiiltakin tämä touhu paikoin näyttää. Tummat pilvetkin vierittävät niskaan ukkosmyrskyä ja sadetta epätoivoisimmilla hetkillä. Kotoisilla voimasanoilla melkoisia manauksia päästetäänkin ilmoille, kun hetkellisesti näyttää siltä, että sepä taisi sitten olla siinä.
Dokumenttiin on saatu kuitenkin vallitsemaan varsin myönteinen ilmapiiri ja tummat taivaat jäävät vain hetkellisiksi synkentymisiksi. Hesen lannistumattomuus ilahduttaa mieltä katsomossa ja samoin sydäntä lämmittelee sekin, että moni väkertelyä ihmettelemään pysähtynyt tahtoo tuntematonta tyyppiä auttaa. Yleisesti ottaen Alaska Highway ei mikään korostetun koskettava ole, mutta näitäkin tuokioita löytyy. Viimeinen yhteinen iltama nuotiolauluineen on mukavan herkistävää katseltavaa ja kuultavaa. Seuraavan aamun väsyneet ja haikeat hyvästit tuntuvat myös ja samanlaista värähtelyä aiheuttaa Hesen lähteminen huoltoasemalta, jonka pihalla hän ehti tilapäistä tukikohtaansa useamman päivän ajan pitämään. Ehkeivät silmät näitä seuraillessa aivan holtittomasti ala vuotaa, mutta erkanevat tiet kuitenkin muistuttelevat elokuvassa aiemmin lausutuista sanoista, että pitää nauttia ja iloita niin kauan kuin aikaa riittää.
Ensimmäinen kolmannes, jossa puuhaillaan korjaamolla ja seikkaillaan Wasillan seuduilla annostelee katsomoon varsin maltillisesti maisemia ja kuvat pidetään pitkälti arkisina. Vuoret alkavat hiipiä kunnolla mukaan vasta matkavaiheessa, vaikka vilkahduksia huiouista aiemminkin pikkuisen pilkistelee. Paikoin edessä avautuu sellaista näkymää, että katsomossakin on helppo jakaa kolmikon innostus ajoneuvoyhdistelmän körötellessä verkkaista tahtiaan kohti lumoavaa horisonttia vievää pitkää tietä. Vancouverinsaaren lähestyessä alkavat vuoret menettää lumipeitettään, kuviin saadaan kirkkautta ja aurinko ahkerammin maisemia valaisee. Mikäpä siinä siis ihmetellessä ja ihastellessa. Kyllästymisestä ei pelkoa olekaan, vaan ennemmin reissuvaihe saisi kauemminkin jatkua.
Epäilemättä kuvaa tien päältä kertyi runsaasti, sillä ilmeisesti materiaalia oli käsissä lopulta 150 tunnin edestä. Jos lisää kaipailee, niin levyjulkaisu auttaa, koska sieltä löytyy pari pidempää jaksoa yhteiskestoltaan 41 minuuttia. Toinen näistä kasaileekin 16 minuuttia vaihtelevia pätkiä matkalta. Tarinan kannalta näissä ei minusta mitään erityisen oleellista vilahda, vaan saadaan lisää huoltoa, pari pysähdystä, jutustelua sekä laulelua. Jakson lopussa Hese höpöttelee tarinaa Aku Ankan tietovisailusta, jossa päänsä pyörälle järkeillyt sankari päätyy lopulta valikoimaan palkinnokseen lasten kolmipyörän täyden rahatynnyrin sijaan, mikä kyllä tavallaan tähän kuvioon sopii. Dokumenttia voisikin siitä kritisoida, ettei se lähde enempiä availemaan, mikä Heseä juuri tällaisessa vapaudenhaaveessa viehättää ja jutut aiheesta jäävätkin pariin hiukan irralliseen ja kangertelevaankin letkautukseen. Selvää on, ettei ole tahdottu tehdä mitään elämäntapamainosta, mutta kaipa siinä ajellessa olisi voinut näitäkin pähkäillä muiden juttujen ohessa. Ei minustakaan tarvitse lähteä unelmiaan läpikohtaisesti kameralle tilittämään, mutta haave vapaudesta tuolla jossain on häilyväinen ja ehkäpä yleisöystävällisemmällä lähestymisellä innostus olisi helpommin jaettavissa. Jotenkin oletin, että ehkä poistetuissa pätkissä höpistään tästä puolesta enemmän, mutta melko vähiin sellainen tarinointi näissäkin kohtauksissa valitettavasti jää.
Toisessa poistetussa jaksossa saadaan 25 minuutin edestä kohtauksia korjaamolta ja tätä kautta paljastuu pikkuisen järjestelmällisempi ote projektin käynnistelyyn. Vakuutusten kanssa pähkäillään ja varsinaisessa dokumentissakin nähtävä rengaskysymys saa lisää aikaa. Siihen liittyen päästään taas vitsailemaan Hesen päättämättömyydestä ja pikkutarkkuudesta. Myöhemmin Jon availee tuttavuuttaan Heseen, joka juontaa 1990-luvun loppuun ja jo silloin kaverukset pohtivat yhteisiä projekteja, joten liikkuvan kodin ja irtioton unelman alkujuuria hiukan poistetuissa pätkissä valotellaan, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, mitä tuossa hetki sitten tuli toivottua. Myös Bennett saa pari minuuttia lisää ruutuaikaa, kun hän istahtaa Hesen kanssa urakan päätteeksi summailemaan korjaamojaksolle hintalappua.
Lähes kolme vuotta vanhassa haastattelussa ohjaaja Salmenperä raottaa ajatuksia projektin takana sen verran, että oli alkujaan tekemässä dokumenttia motoristeista, mutta tapasi mutkan kautta Hesen ja päätyikin tekemään elokuvaa tämän vapautta tavoittelevasta ja itse rakennetusta autokotihaaveesta. Ainakin vielä 2013 Salmenperä oli sitä mieltä, että Alaska Highway oli uuvuttavin elokuvaurakka, jonka parissa hän oli raatanut ja mainitseepa myös ehkä pikkuisen pilkettä silmäkulmassa, ettei aio enää reissuelokuvia Alaskassa tehdä.
"Nämä olivat raskaimmat kuvaukseni ikinä. Suurimmat huolet liittyivät siihen, lähteekö rekka käyntiin enää aamulla ja krooniseen tulipalon riskiin. Aluksi se oli huvittavaa, mutta pitemmän päälle se kävi kaikkien hermoille. Voisin myös kuvitella, että kuvaamisemme otti joskus päähenkilöitä päähän."
Itse en valitettavasti ole Salmenperän kehujakin keränneisiin fiktiivisiin elokuviin juurikaan tutustunut. Miehen työ tuli aikoinaan lainattua, mutta eipä silloin syystä ja toisesta ollut inspiraatiota kotimaiselle draamakomedialle, joten palautui vilkaisematta. Kuitenkin dokumentissakin vallitseva letkeä ote ja mielekäs meno innostaa näidenkin pariin suuntaamaan, kunhan mahdollisuuksia sattuu tielle. Tuore Talvivaaran tarinaa kertova Jättiläinen kiinnostaa ainakin, kuten myös oletettavasti kepeämpää hassuttelua harrasteleva Häiriötekijä viime vuodelta.
Voi olla, että alkujaan tekijöiden toiveissa oli saada Hesen reissusta tarinaltaan eheämpi elokuva ja selkeä päätös sille, mutta dokumentti lopulta jättää viimeiset vaiheet hieman auki, mikä sinänsä luontevalta tuntuu. Loppuun poimittu lainaus Steinbeckilta korostelee sitä, ettei se perille pääseminen pisteeseen B pääjuttu välttämättä ole ja samaahan Hese jo oikeastaan korjaamolla vihjailee rupatellen, että noinkohan vain löytyy mitään paikkaa, minne lahjapajun voisi juurruttaa. Kaikkia ei välttämättä avoin loppu hirmuisesti miellytä, mutta eipä itselleni mitään suurempaa pettymystä aiheutunut viimeisiä kuvia katsellessa. Eteenpäin rullailevia autoja sekä junia vilkuillessa kajautetaan korville aiemmin nuotiotunnelmoinnin yhteydessä hoiloteltu Gram Parsonsin kappale Wheels, joka saattelee kovasti unelmiensa eteen ahertanutta ja vastoinkäymistenkin koettelemaa Heseä matkojaan jatkamaan kaukaisuuteen kaivaten niinkin tunnelmallisesti, että karvat väistämättä kohoilevat:
"Now when I feel that my time is almost up
And destiny is in my right hand
I'll turn to him who made my fate so strong
Come on, wheels, make this boy a man
We're not afraid to ride
We're not afraid to die
Come on, wheels, take me home today
Come on, wheels, take this boy away
Come on, wheels, take this boy away"
Dramaattisia tapahtumia, jännitettä, vaikeuksien voittamista, yllätyksiä ja uusia mahdollisuuksia matkalle saadaan mukavasti tiivisteltyä unohtamatta pitkän reissun arkisempaa puolta puolilämpimine tölkkivälipaloineen. Tekijät ovat selvästi tahtoneet pitää etäisyyttä tapahtumiin, mikä korostuu esimerkiksi lieskojen riehaantuessa, eikä muutenkaan näytä siltä, että olisi tahdottu lähteä sattumuksia paisuttelemaan ja sitä kautta isompaa elämystä yrittämään. Linjana vaikuttaa olevan, että pienemmistäkin iloista pysähdytään nauttimaan, mikä kauniiden sekä hallittujen kuvien avustuksella tuottaakin kieltämättä mielekkään elokuvatuokion, joka hyvinkin aidonoloisena näyttäytyy. Ehkä Alaska Highway ei aivan sellainen ole kuin mitä ennakkoon tuli toivottua, mutta teemaan sopien on helppo iloita siitä, että olosuhteet kuljettelevat sekä tekijöitä että katsojaa paikoin yllättäviin suuntiin. Jos hiukan haahuileva haaveilu innostaa ja vuoristomaisemilla koristeltu tie mieltä vie sekä vastustamattomasti viehättää, niin ehdottomasti kannattaa tämä reissu kokea.
Alaska Highway (2013) (IMDB)
Pari päivää dokumentin katselun jälkeen lukaisemani Hesen erinomaiset matkakertomukset innostivat summailemaan pikkuisen:
Trivianurkkaus 15: Alaska Highway
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti