Sherlock Hound: The Priceless French Doll / The Missing Bride Affair

Sherlock Koiran seikkailujen seurailu on venähtänyt jo viidelle kuukaudelle, joten ehkäpä on vähitellen aika laittaa löysätahtiselle katselu-urakoinnille loppu. Pari jaksoa enää ja sitten on koko 26 osion mittainen kasa vilkaistu ja käsitelty. Edellisellä kerralla selviteltiin kaapatun papukaijan salaisuutta menettelevään tapaan ja toisessa koitoksessa Moriarty päätti ottaa isomman haasteen vastaan ja näkyvästi nöyryyttää koko Lontoota maailman silmien edessä, mikä kieltämättä ihan viihdyttävää keljuilua olikin. Saa nähdä, onko viimeiseen jaksokaksikkoon kenties säästelty jotakin poikkeuksellisen kekseliästä ja repäisevää jäynää, vai tyydytäänkö lopettelemaan tuttujen ja turvallisten käänteiden kautta. Jos nimistä jotakin sopii päätellä ennakkoon, niin ei nyt mitään vallan uutta ja ihmeellistä uskalla toivoa, mutta vilkaistaanpas!

The Priceless French Doll (Chaos! The Doll Swap Case)

Taas kerran lippaista paljastuu kovasti kimaltelevia ja epäilemättä eräitä tahoja enemmänkin houkuttelevia arvokoruja. Tilaisuus on päättymässä ja tavaraan tyytyväiset kauppiaat pakkailevat laukkujaan. Turvallisuudesta ja yleisestä järjestyksestä vastaamaan on palkattu Hound ja Watson. Mitään ongelmia ei ilmenekään, joten rauhassa saa kaksikko kehuskella timanttiloiston kauneutta. Hound tosin aiempien kokemustensa perusteella osaa arvioida, ettei näiden korujen turvaaminen tähän yksittäiseen myyntitilaisuuteen ole rajoittumassa, vaan asiasta kuullaan vielä. Syyllinenkin mielessä jo vilkahtelee ennen kuin mitään rötöksiä on ehditty käytännössä toteuttamaan.

No, toisaalla Moriartyn toimet vahvistavat, että ihan oikeaan suuntaan Sherlockin päättelypolut kuljettavat, sillä oman elämänsä rikollismestari on hankkimassa valepuvustusta tulevaa ja epäilemättä nerokasta suunnitelmaansa varten. Kunhan naamioista ja näytelmistä saadaan sovittua, voidaankin Smiley-apurin kera lähteä vähän "ostoksille". Jalokiviliikkeessä kiista korusta riehaantuu käsistä ja siinä tulee kauppiaskin tiskin toiselta puolelta vähän tunteita viilentämään, mutta eipä kaveri tajua, että tämä siirto antaa näppärälle varkaalle tilaisuuden näpistää himoitsemansa esine. Taka-ajatukset selviävät myyjälle hiukan liian myöhään, vaikka hän toki epäilyttävän kaksikon perään pinkookin...

Vähän vaisummaksi perusmenoksi toiseksi viimeinen jakso minusta summautuu kaikkiaan. Varsinainen rikos ei suurempaa mielikuvituksen venyttelyä osoita, sillä korut ovat aiemminkin kiinnostaneet ja toteutustapakin edustaa vähemmän kunnianhimoista mallia, vaikkakin kerrankin Moriarty jopa apuriaan kehuu. No, sopii sanoa, että katoavaista on kunnia tässäkin tapauksessa, kun toinen sähläilee saaliin näpeistään ja onkin taas haukkujen aika. Itsekehut ja juhlatuulet pyyhkäistään pois ja pettynyt harmistus jälleen kerran Moriartyn piilopaikassa valtaa mielet. Niinhän niille aiemmillekin suurille suunnitelmille on käynyt. Puiston puolella Lestrade taas osaltaan käynnistää tutut hälinät komentaessaan joukkojaan käymään jokaisen puskan tarkasti läpi. Salapoliisiosastokin paikalle saadaan, mutta timanttiarvoituksen ratkaisu siitäkin huolimatta nihkeästi edistyy.

The Missing Bride Affair (Good-bye Holmes! The Last Case)

Hääkellojen pitäisi piakkoin iloisesti kilkahdella, mutta jostakin syystä tuleva morsian kovin haikeana katselee taivaan teille liiteleviä lintusia ja toivoo, että voisi itsekin ottaa siivet alleen. Seremonia on kuitenkin alkamassa ja kohta isä tulee Elizabethia noutamaan, koska sulhanen alkaa olla jo pikkuisen kärsimätön. Jotakin salaperäistä sattuu ja hetkeä myöhemmin alttarin äärellä odotteleville tiedotellaan, että isä ja tytär ovat vähin äänin kadonneet jonnekin. Sulhanen isänsä kanssa ottaa yhteyttä Sherlockiin, sillä paikalliset poliisivoimat eivät ole innokkaita juttuun tarttumaan.

Lestrade on tulkinnut tilanteen siten, että morsian omasta tahdostaan jätti avioitumisen väliin ja otti jalat alleen, mutta Hound suostuu kuitenkin vilkaisemaan, josko sittenkin taustalta hämäryyksiä löytyy. Kirkkoa tarkemmin tutkimalla alkaa näyttää, ettei kyse ole vain Elizabethin mielenmuutoksesta, sillä johtolankojen joukosta löytyy viitteitä Intiaan, josta Elizabethin isä on vain vähän aiemmin palannut liikematkalta. Hound alkaa arvella, että kyseessä on sittenkin sieppaus ja vahvistusta päätelmälle ilmenee, kun kirkkotiloista löytyy salaluukku, joka johdattaa käytävän kautta pimeään lepakkoluolaan. Syyt sieppauksen takana vaikuttavat hieman mutkikkaammilta, vaikka pahantekijänä hääräilee vanha tuttu velmu.

Sarjan päätökseksi ei valitettavasti mitään huikaisevaa lopettelua lätkäistä, vaan ennemmin liikutaan keskinkertaisella tasolla. Jos Moriartyn aiempia suunnitelmia muistelee, niin tämä edustaa niitä pohjimmaisia yritelmiä. Jotenkin laiskasti tyyppi apureineen mukaan menoon yhdistellään, eikä touhussa vaikuta tällä kerralla olevan innokkuudesta rippeitäkään jäljellä. Sama puhdittomuus muitakin tuntuu vaivaavan, ja valjusti Lestradekin kiukkuaan ennakkoon nostattelee. Heitelläänhän lopussa kotitekoisia tynnyrimiinoja, että saadaan edes vähän piristävää pauketta ja lyhyt takaumajakso Intiassa pientä omaperäisyyden vivahdetta tuo mukaan. Muuten kyllä saa yleistä laimeutta ihmetellä ja etenkin sitä, että millä meriiteillä juuri tämä seikkailu on päädytty finaaliksi valikoimaan. Tunnelmat eivät siis erityisen ylhäällä ole, kun lopputekstit viimeistä kertaa rullailevat.

Viimeinen jaksopari ei oikein missään mielessä sarjan parempaa puoliskoa edusta. Ensimmäinen näistä tarjoilee sekoilua puolin ja toisin sekä on muutenkin enemmän yhdentekevää säntäilyä ja hulivilinää painotteleva tapaus, jossa juoksentelu odotetusti muksautteluksi muuttuu. Onhan varsinaisessa päätöksessäkin venejahtia yhteentörmäyksineen ja Moriartylle luvassa tylyä sekä kivuliasta kyytiä, mutta aiempien jaksojen joukosta löytyy huomattavasti pirteämpää ja kekseliäämpää jahtia sekä toimintarutistusta. Vähän jäähdyttelevässä ilmapiirissä koitoksia ollaankin lopettelemassa, etenkin jos on sattunut toivomaan reipasta viimeistä leiskautusta. Toisaalta, eipä tässä mitään varsinaista paketointia harrastella, vaan lähinnä yksi ratkaistu juttu pinoon lisää. Ainakin tämän katsojan mielestä jaksojen järjestys olisi hyvin voinut olla toisenlainenkin. Saa nyt nähdä, jaksaako jossakin vaiheessa muistella menneitä ja laittaa jaksoja laatuluokkiin koosteen muodossa. Sanotaanpa nyt toistaiseksi vaikka niin, että hyviä hetkiä ja viihdyttävää menoa sarjaan kyllä on saatu, mutta paljon keskinkertaista tavaraakin. Kokonaisuus näyttäytyisi reilusti pirteämpänä, jos sieltä olisi vaikka viisi väsähtäneintä pätkää karsittu. No, ehkä näistä vielä myöhemmin, mutta tässä vaiheessa huikataan heipat Houndille, Watsonille ja rakkaille vihollisille!

Sherlock Hound (1984) (IMDB)