Hymyilevä aurinkoinen ei heti ole katsojaa moikkaamassa, vaan pikkuisen pitää hytisyttää lumituiskuisilla viimoilla. Sisätiloissa koulupäivä on kääntynyt jälkimmäiselle puolikkaalle ja ilmeisesti talvilomakin jo kovin lähellä kurkistelee. Luokassa muiden joukossa kemiaa vähemmällä kiinnostuksella ovat opiskelemassa sisarukset Madison (Mary-Kate Olsen) ja Alex (Ashley Olsen), ja heidänkin ajatuksensa tuntuvat aivan muualle karkailevan kuin veden olemukseen ja fotosynteesin ihmeellisyyksiin. Tulevasta vapaasta ja pojista ennemmin haaveillaan sekä tietysti siitä, että lomapäivät olisi tarkoitus viettää kuumissa tunnelmissa Havaijilla. Innostunutta kutkutusta lisäilee ajatus ilman vanhempia tehtävästä reissusta, joka olisikin kaksikon kohdalla ensimmäinen lajiaan. Hiukan pahaenteinen kutsu rehtorin kansliaan osoittautuukin iloiseksi yllätykseksi, sillä siskokset pelastuvat kemian pitkästyttävältä piinalta ja saavat varaslähdön matkalleen.
Aikailuille ei ole aikaa ja seuraavaksi limusiini kuljetteleekin heitä kohti lentokenttää, jossa odottelee isän ohjastelema yksityiskone. Pelkkää iloa ja riemua ei kuitenkaan ole luvassa, vaan isä ilmoittelee, että Havaijin rannat jäävät muiden pötköteltäviksi ja tämä lentokone liitelee kohti Bahamaa ja siellä sijaitsevaa hulppeaa ja monipuolista Atlantiksen lomakohdetta. Hui kauhea, mikä järkyttävä pettymys! Ei yhteistä aikaa tuttujen kaverien kanssa ja mikä pahinta, vanhemmat ovat sittenkin lähdössä seuraksi. Hetkisen asiaa pureskeltuaan, pääsevät tytöt ainakin osittain järkytyksestä yli.
Tahti on tiukka, joten noin viidessä minuutissa saadaan valkoiset pyrytykset vaihdeltua hehkuviin hiekkarantoihin. Hymyjä ilmestyy kasvoille isän ilmoittaessa, että palkkioksi aherruksesta opintojensa parissa tytöt saavat käyttöönsä oman hyvin varustellun huoneiston. Niin, ja onhan niitä kavereitakin tulossa, sillä vanhemmat ovat kutsuneet Graysonit mukaan matkalle. Griffen-poika (Austin Nichols) on hieman tyttöjä vanhempi, mutta Keegan (Ashley Hughes) vasta kouluikään saapumassa. Hotellin aulassa tavataan myös tuleva kilpailija, kun Brianna (Megan Fox ensimmäisessä osassaan) tylysti ja ylimielisesti etuilee. Nuorempaa sukupolvea ranta vetää vastustamattomasti puoleensa, eikä hotellilla tee mieli jumitella. Isä taas kaverilleen muistuttelee, että työasiat olisi tarkoitus unohtaa ja keskittyä huvitteluun.
Nopsasti tulee jutuista ilmi, että taitaa Madison olla pikkuisen kiinnostunut Griffenista, mistä Alex kiusiikin. 15-vuotiaiden siskosten rantahöpöttelyt muutenkin vaeltelevat jatkuvasti lähistöllä liikuskeleviin poikiin ja nuoriin miehiin, mutta pitäähän vauhtiharrastuksiinkin välillä venyä. Rannalla vanhempien keskuudessa hieman hirvittyneinä seuraillaan, yltyykö vauhdintarve kenties liiankin hirmuiseksi kyydiksi, mutta toistaiseksi vesileikeistä selvitään ilman vahinkoja. Madisonin tunteet Griffenin suuntaan eivät yksipuolisia ole, vaan ihastelevin silmin toiseen suuntaankin tuijotellaan ja sepä saa nenäkkään pikkusiskon Griffenille naljailemaan. Noin vain ei ole tämä lomaromanssi liekkeihin leimahtamassa, sillä häiriötekijöitä kyllä ilmenee.
Illalla juhlat kutsuvat ja siellä Alex tapaa vesipuistossa eläintenhoitajana työskentelevän Jordanin (Ben Easter), mutta samaan heppuun myös toisaalla huomio kiinnittyy, kun poikatarjontaa silmäilevä Brianna sattuu tietenkin Jordanista kiinnostumaan. Brianna tahtoo tehdä heti kättelyssä selväksi, että hän on tottunut saamaan haluamansa, eikä tämä juttu tulisi poikkeus olemaan, mutta Alex ei tahdo niin vain luovuttaa. Griffen taas saa murehdittavaa, sillä Madison on sopimassa tapaamisia komean Scottin (Billy Aaron Brown) kanssa. Iltamenot lipsahtavat rapsakasti kotiintuloajan väärälle puolelle, mistä sanomista seuraa ja isä muistuttelee, että jatkossa olisi syytä tunnollisemmin kunnioittaa yhdessä sovittuja asioita.
Erimielisyyksistä huolimatta jatketaan kuitenkin rantalomasta nautiskelua ja seuraavana päivänä Alex ja Jordan tutustuvat toisiinsa rauskuja ruokkien, vaikkakin Brianna tahtoo toki tällaiset touhut torpata. Madisonin ja Scottin onnikin vähän kyseenalaiselta vaikuttaa, sillä Scott pyytää, että Griffen vähän auttelisi häntä löytämään yhteisen aaltopituuden ihastuksensa kanssa. Griffen ei välttämättä ole erityisen innoissaan ajatuksesta, mutta Madisonin onnea tuumaillen lupautuu suhdevalmentajaksi nuoremmalle kilpailijalleen. Senhän tietää heti, että tämä operaatio johtaa kivikkoiselle tielle. Muutakin pulmaa ilmenee, sillä saarella hämäryyksiä harrastellaan ja niihin ystävykset onnistuvat sotkeutumaan. Leppoisa lomailu onkin vaihtumassa salakuljetusten selvittelyyn ja takaa-ajoihin poliisien kanssa...
Rajalliset lomapäivät pitää tietysti hyödyntää ja puristaa iloa irti mahdollisimman paljon, mutta näistä ei kummoistakaan elokuvallista elämystä kylläkään kyhäillä. Jos lähtisi kaapimaan loppulauselmia tylympien tuomioiden pussukasta, niin voisi jopa täysin amatöörimäiseksi ja räpellysmäiseksi sekä monessakin mielessä metsään karauttavaksi turhakkeeksi summailla, mutta ehkei sentään niin pikaisesti pidä suivaantua, vaan tarkemmin tarkastella. Odotuksethan olivat vallan maltilliset, miltei jopa olemattomia lähentelevät, kun toiveissa oli mukavaa maisemaa ja hyväntuulista lomailua, minkä ei pitäisi olla liikoja pyydetty, mutta voihan senkin säheltää pieleen. Mukaan kyllä saadaan vesiskootterihulinaa, riehaa vesipuiston vauhtiviritelmissä, ostosmaratonia, ratsastelua rannalla ja muuta kuvioihin sopivaa huuhaa-puuhaa, mutta näistä napsauksista ei kovinkaan eheää elokuvaa muodostu, vaan irrallisia ja melko yhdentekeviltä näyttäviä pätkiä heitellään toisensa perään, kunnes mitta täyttyy ja voidaan laittaa loma pakettiin. Mielikuvitukseton ja kehno kooste ylellisemmän lomailun huvituksista jää kohtalaisen kolkoksi ja hengettömäksi, eikä sitä valitettavasti saada eloon "paljon kaikkea"-filosofialla tai parilla kömpelöllä ihastuksella.
Yhdentekevä höttö on tottuneille silmille sinänsä kivutonta katsottavaa, mutta luvattoman heikkotasoisella huumorilla sitä helposti heilutellaan ja keinutellaan rasittavuuksien aalloille. Katsojan ikäväksi yllätykseksi merkittävä osa vitseistä ja hassuiksi tarkoitetuista kommelluksista liittyy ryhmä-tyhmän yrityksiin saada Madison ihastumaan Scottiin. Kirjallisuuskeskustelu menee vähemmän putkeen, eivätkä klassikot ole hallussa, eikä oikein mikään muukaan kirjallinen tuotos urheilulehtien ulkopuolelta. Tästä ei valitettavasti lannistuta, vaan noloa töpeksintää on puuhaparin toimesta luvassa lisää. Yleisestikin elokuvan vitsailut ovat järjestään melkoisen kurjaa turisemista.
Loppuun joku on vielä keksinyt kuningasajatuksen, että vaihdetaanpa lennosta kulissien taakse. Jos muuten on heikkoja hassutuksia harrasteltu, niin ei tämä pariminuuttinen ainakaan ole tasoa ylöspäin kenkimässä, vaan ennemmin survoo syvemmälle suohon. Jatko-osaakin ehditään pohdiskelemaan ja mokaotosten kautta vaihdetaan vielä musiikkivideoon. Jotenkin viimeiset minuutit onnistuvatkin summailemaan elokuvan sekä sisällöllisesti että tekniseltä toteutukselta melko hyvin, eli höpistään ja puuhataan vähän mitä sattuu ja laitetaan kasaan sen suuremmin harkitsematta, eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut jäljestä tai välitä siitä, miten kamalan töksähtelevä viritelmä lopulta syntyy. Kunhan jotakin, niin hyvä ja hui-hai...
Samaa huolimattomien huiskausten ja olemattoman ajatustyön tulosta edustaa loppupuolelle kehitelty kuvio arvokkaiden antiikkiesineiden salakuljetuksen ympärillä. Saadaan vähän vauhtia ja vaaraa, eikä ajatus itsessään karvoja pystyyn nosta, vaan ennemmin se, että tämä amatöörietsivien touhu torveloinniksi kallistuu. Suurimmaksi saavutukseksi tästä sivupolusta nostaisin lopussa nähtävän takaa-ajon vesillä, joka on eräänlainen varoittava esimerkki siitä, miten koostetaan nuhjuinen sekä mitäänsanomaton toimintajakso, jossa on suunnilleen kaikki pielessä.
Tyylistä ja toteutuksesta toki on aiheellista tilittää ja paasata enemmänkin, vaikka jo ennakkoon osasi odotella suoraan videomarkkinoille tähdätyltä elokuvalta vähemmän näyttävää jälkeä. Paikoin hätäinen kuvaus huonolla leikkauksella onnistuu kuitenkin muistuttamaan kehnoin varustein taltioitua ja hätäisesti kokoon kyhäiltyä amatöörilomavideota, mikä ei luultavasti tarkoitus liene. Nekin kohtaukset, joissa olisi ainakin etäisesti potentiaalia kivoihin tunnelmiin latistellaan nopsasti tekemällä tehdyllä kiireellä ja levottomuudella. Levyltä löytyy lyhyt tekodokumentti, jossa katselun aikana heräilleet epäilykset vahvistetaan, eli tyyliin on haettu vaikutteita mainoksista, musiikkivideoista ja tositelevisiosta. Eipä sekään yllätä, että ohjaajana toiminut Steve Purcell omaa tällaista taustaa.
Kyllähän sen ymmärtää, että rähisevämmällä musiikilla ja kameran hötkyilyllä yritetään saada räväkkyyttä lisää, mutta tämä touhu kääntyy nopeasti itseään vastaan ja tarkoituksellinen levottomuus alkaa rasittaa. Mitään erityisen villiä visuaalisuutta ei saavuteta, vaan luokaton tyylittely toimii silmiä ja korvia kiusaavana häiriötekijänä. Muutenkin kuvallisten tehokeinojen käyttö on ontuvaa ja kikkakirjasta menetelmät loppuvat pikaisesti. Niinpä lähes jokaisessa vauhtijaksossa on havaittavissa samaa sähellystä. Hötkyilevää zoomailua, kameran kieputtelua sekä älytöntä vaihtelua värillisyyden ja mustavalkoisuuden välillä. Ostosreissukin on kuin mikäkin kehno musiikkivideo. Niinpä sitä sopii sanoa, ettei tässä sentään olla hurmaamassa lumoavien kuvien ketjulla, vaan jollakin ihan muulla...
Jos elokuvaa tahtoisi puntaroida eräänlaisena matkailumainoksena paratiisimaiselle lomakeitaalle, niin sellaisenakaan se ei oikein toimi. Monenlaista aktiviteettia kuviin tungetaan, mutta houkuttelevuutta ei kuvista kovin kaksisesti tunge katsomoon ja voinee tehdä oletuksen, että todellisuudessa saari näyttää huomattavasti upeammalta kuin mitä tekijät onnistuvat kameroiden kautta välittämään. Näkymiä kyllä löytyisi, mutta niistä jokseenkin leväperäisesti kiskotaan irti kohtalaisen köyhiä kohtauksia. Samantapaisista aurinkorannoista ja maisemista on monessa muussa elokuvassa tekaistu nautittavia tuokioita, mutta tämä jo otsikossaan aurinkoista lomaa lupaileva viritelmä jää yrityksessä pahasti puolitiehen. Tai tiedä sitten, onkohan lopulta paljoakaan edes yritetty, vaan päätetty laittaa hanskat naulaan ja keskittyä vapaa-ajan viettoon? Joka tapauksessa niitä nättejä näkymiä haikaileva katsoja joutuu tyytymään melko toislaatuiseen tarjontaan tässäkin mielessä.
Ennen katselua käväisikin mielessä, että jos Holiday in the Sun on hyväntuulista höttöä ja kaunista katseltavaa, niin ehkäpä sitä ihan mielellään jostakin tarjouskorista nappaisi toisenkin Olsenin sisarusten reissuelokuvan ihmeteltäväksi. Näitähän löytyisi: When in Rome, Our Lips Are Sealed, Passport to Paris ja Winning London. Jos Holiday in the Sun kuitenkin kertoo yleisestä tasosta ja näiden sisältämästä menosta, niin ehkäpä on parempi antaa olla ja etsiä muuta ihmeteltävää. Levyltä löytyy traileri pariin seikkailuun ja näyttää siltä, että viehättävistä ympäristöstä ei paljoakaan saada irti, mutta ehkä Olsenien ystävät näistä hupailuista innostuvat. Tosin lukaistujen kommenttien perusteella muunnos lapsitähdistä pojista höpötteleviksi teini-ikäisiksi ei kaikkia sisarusten seuraajia tainnut niinkään miellyttää. Yhden elokuvan huikean heikolla tietämyksellä on melko turhaa lähteä tarkemmin analysoimaan, miten kasvu lapsitähdistä kohti nuorisoelokuvia sisaruksilta sujui, mutta sellaisen huomion voinee naputella että Mary-Katen ja Ashleyn elokuvaurat lähtivät hiipumaan 2000-luvun alkuvuosina. Kumpikin on 2010-luvulla näyttäytynyt enää yhdessä elokuvassa, joten ehkä se urapolku alkaa olla talsittu. Ymmärtääkseni sisarukset ovatkin siirtyneet enemmän vaatesuunnitteluun ja muotimaailmaan. Siinä missä Mary-Kate ja Ashley ovat vetäytyneet valkokankailta, on heidän nuorempi sisarensa Elizabeth lähtenyt leikkiin, mutta hivenen toisenlaisilla roolivalinnoilla ja voisi ajatella, että hänellä on aikomuksena pikkuisen kauemmas kantava filmografia saada aikaiseksi.
Holiday in the Sun kuitenkin on pohjimmiltaan puhtoinen ja kiltti nuorisokomedia kömpelöillä romansseilla, vaikka se pintapuoleltaan yrittääkin hurjistelevampana näyttäytyä. Eihän se ole mitään yhtäjaksoista hirvittävyyttä, joka saa kaikki hiukset repimään tai muutenkaan täyttä kamaluutta, mutta tosiaan ne hyvätkin hetket melko pitkälti uupuvat ja keskinkertaisuus tuntuu olevan parasta, mitä tarjolla on. Höpsöjä hetkiä ja rauhallisempaa rantalötköilyä olisi enemmänkin saanut olla, kuten pikkuisen maltillisemmin kätösin taltioituja lomakuvia. Sen myönnän, etten kohderyhmään kuulu, mutta epäilenpä, ettei tämä kuviltaan sekava hutilointi kehnoilla vitseillään olisi juuri enempää vaikkapa 15 vuotta aiemmin innostanut. Tämä rantalomailu kääntyy nopsasti vaatimattomien ja luokattomien ideoiden kyhäelmäksi, joka levottoman toteutuksen avustuksella taituroidaan yhdentekeväksi pilipalitouhuksi, eikä se oikein edes tunnu elokuvalta. Jos tahtoo Bahamalle sijoitettua höttöistä komediaa, jossa on myös pari ripausta toimintaa ja runsaasti kaunista vilkuiltavaa, niin ehkä vaikkapa After the Sunset vastaa paremmin toiveisiin...
Holiday in the Sun (2001) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti