Sherlock Hound (Sherlock Koira)

Kerran vielä ajattelin palailla Sherlockin, kumppanien, ystävien, rakkaiden vihollisten ja muiden vastavoimien maailmaan pienen koostekirjoitelman muodossa. Hetken verran mietin jaksojen jakamista ja asettelua tarkempaan paremmuusjärjestykseen, mutta monesti laadulliset poikkeamat eivät hirveän suureen hajontaan repeä ja ensimmäiset vilkaisut tapahtuivat noin neljä kuukautta sitten, joten päädyin karkeampaan kahden kerhon laatuluokitteluun. Tässäkin järjestelyssä tosin kuluneet kuukaudet saattavat hiukan haalistuneiden muistikuvien johdosta jossakin määrin hommaa hankaloittaa. Ehkä näitä puolikkaita voisi luonnehtia vaikkapa niin, että parempien joukkoon päätyneet saatan tulevaisuudessa toiseenkin kertaan silmäillä, kun taas jälkijoukkoon tuupattujen pariin ei niinkään poltetta ole toistamiseen poiketa. Jotenkin noin nämä 26 osaa muistivilkahdusten pohjalta asettuvat ja tarkemmat jutustelut jaksoista löytyvät linkkien kautta...

Ihan hyvät, kiinnostavat ja kekseliäät koitokset

Jakso 3: A Small Client (Little Martha's Big Mystery!?)

Ensimmäinen Sherlock-iltama onnistui parin vaisumman jakson myötä pienoisen pettymyksen tuottamaan, mutta kolmas tarina lähtikin vääntämään laatukäyrää selvästi parempaan suuntaan. Moriartyn kavalana juonena on laittaa koko Englanti polvilleen vyöryttämällä väärennyskoneestaan epäkelpoa kolikkoa hyvinkin ahkeraan tahtiin. Pirullisiin puuhiin liittyy tässä tapauksessa sieppauskin, jonka kautta Hound saa kunnolla hampaansa upotettua juttuun ja pääsee ketkujahtiin. Mistään monimutkaisuuksien ihmeestä ei sentään ole kyse, mutta eipä tosiaan suoraviivaisimmasta "ryöstö + takaa-ajo"-kuviostakaan ja jaksossa annostellaan mukavassa suhteessa salapoliisipuuhaa, huumoria ja toimintaa. Tässä vaiheessa tyyppien touhuilutkin tuntuivat vielä tuoreela, eikä sarjassa ahkerasti harrasteltu toisto vielä ollut tympäännyttävää vaikutustaan päässyt katsojan ylle langettamaan.

Jakso 4: Mrs. Hudson Is Taken Hostage (The Kidnapping Case of Mrs. Hudson)

Kuten nimikin vihjailee, niin myös tässä osassa sieppauspuuhia Moriarty kelmikavereineen suunnittelee ja toteutteleekin. Aivan sattumanvaraisesti ei kohdetta valita, vaan aikomuksena on saada omaan kätöseen kortit, joilla voidaan Sherlockia pompotella ja kiristää, sillä tavoitteena on ryvettää tämän maine kunnolla mutiin ja samalla poistaa rötösmestarin uraputkea häiriköivä etsiväheppu kertaheitolla kuvioista. Kunnianhimoa siis löytyy, eikä tämänkään jakson suunnitelma sarjan kokonaisuutta katsottaessa tavanomaisimpiin lukeudu. Varsinaista toimintaa on tarjolla minusta selkeästi vähemmän kuin yleensä, mutta kiinnostavuutta lisää huomattavasti se, että vähemmän vapaaehtoinen vieras kelmikätkössä kaivelee Moriartysta hiukkasen herkempää puolta pintaan. Tulikin toivottua, että myöhemminkin olisi vastaaville poluille lähdetty käpsyttelemään, mutta melkoisen minimaaliseksi Moriartyn hempeämpien aatosten tutkailu sarjassa lopulta perintensemmän ilkeilyn ja irvistelyn tieltä jäi. No, hyvä että edes kerran siihenkin suuntaan kurkistettiin.

Jakso 6: The Green Balloon (Solve the Mystery of the Green Balloon!)

Etenkin sarjan alkuvaiheilla hieman verkkaisemmilla kierroksilla käyvät jaksot tuntuivat miellyttävän helposti ja sellaisesta on kyse kuudennenkin osan kohdalla. Moriarty tosin heti alussa pääsee Lestraden komentamaa poliisijoukkoa nöyryyttämään, kun nämä järjestään laukkaavat tynnyriratsuillaan jorpakkoon. Muuten kelmit vetäytyvät hieman kauemmas kaupungista katalia juoniaan punomaan, ja näiden puuhien jäljille Sherlock pääsee saatuaan ilmapallon tuoman hieman erikoisen avunpyynnön. Etsiväkaksikko saakin järjestää siivet alleen lähtiessään paikantamaan pienempää majakkasaarta. Alkupuolen tummempien ja utuistenkin kuvien vastapainoksi toinen puolisko heittää valoa, värikkyyttä ja ihan mukavia merimaisemia. Lyhyen aikarajan puitteissa ei tosin erityisen mittavaa rannikkolentelyä pystytä tarjoilemaan. Lopussa toki tuttuun tapaan jahdit ja pienet muksauttelut, mutta säntäilyä on sopivassa suhteessa muuhun näpräilyyn.

Jakso 9: Treasure Under the Sea

Eräs onnekas sukeltaja löytää laineiden alta eväkkäiden valtakunnasta vanhan uponneen purjelaivan, joka pitää sisällään valtavan röykkiön kultaisia sekä kimaltelevia rikkauksia. Mahtava aarrekasa toki laittaa päitä pyörälle ja innostaa nostamaan nyrkkejä pystyyn, jos joku erehtyy apajalle tunkeutumaan. Juttu menee sekavammaksi, kun Moriarty apureineen kähveltää tekniikaltaan edistyneen sukellusveneen ja muitakin erikoisia varkauksia ympäri Lontoota harrastellaan. Tuttujen kelmien ja heitä jahtaavien etsivien lisäksi mukana menossa vipeltää merivoimien joukkoja, jotka eivät tahdo salaisuuksistaan hirmuisesti huudella ja ovat valmiita isommillakin tykeillä kajauttelemaan. Aarreriehaa annostellaan räyhäten merellä, maalla ja ilmassakin melkoisen toimivaan tyyliin. Lisäksi useampikin heppu tuntuu olevan tavallista kärkkäämpi uhittelemaan ja kiehauttelemaan tunteitaan, mikä osaltaan hymyä herättelee.

Jakso 10: The White Cliffs of Dover (The Air Battle Over Dover!)

Kymmenes jakso rämäyttää uuden päivän seesteisen aamun nopeasti loppuunsa, kun kaupunkialueelle pakkolaskun tekee postia kuljettava pienkone. Kovinkaan perusteellista tutkintaa ei tarvitse Sherlockin harrastella, jotta voikin jo sabotaasia vahvasti epäillä. Entistä epäilyttävämmältä alkaa homma vaikuttaa, kun tietoon tulee, että Englannin ja Ranskan välille avattu ilmapostiyhteys on ollut ennätyksellisen epäonninen ja käytännössä kaikki lennot ovat menneet pieleen. Tietäähän sen, mikä porukka on tätä hanketta vaarallisestikin vaikeuttamassa, mutta jakson viehätys muualla piilee, sille se tuo esille enimmäkseen taloudenhoitajana hääräilevästä Hudsonista rämäpäisemmän puolen ja valottelee hänen ilmailuun liittyvää menneisyyttäkin. Loppukoitosten tullessa ajankohtaisiksi intoudutaan niinkin vauhdikkaaseen kyytiin, että sarjan alkutekstijaksoonkin on sieltä useampia paloja napsittu.

Jakso 11: The Sovereign Gold Coin (The Targeted Giant Coin Bank)

Eräässä laaksossa sijaitsevaan tehdaskaupunkiin Houndin ja Watsonin auto köröttelee, eikä tämä pikkuisen ankean ilmeen omaava paikka mikään lomakohde ole, vaan työasioissa tietysti liikutaan. Tummaa savua taivaalle tupruttavat pitkät piiput jo kauempaa tulijoita tervehtivät ja raskaan kaluston mutaisiksi murjomat kadut hyydyttävät sekä menopelin että etsivät. Vierailijoihin suhtaudutaan paikallisten toimesta alkuun erittäin ystävällisesti, mutta sävy muuttuu heti, kun väki kuulee, että Sherlock on saanut työtarjouksen käytännössä koko kaupungin omistavalta liikemieheltä, jonka loistokas linna nököttää muusta asutuksesta erillään kukkulan laella. Rahoistaan erittäin tarkka herra on huomannut valtavassa kolikkolippaassaan selittämätöntä hupenemista ja huoli on suuri, ettei omaisuus pääse hyppysistä livahtamaan vieraisiin taskuihin. Kultakolikkojen arvoitus onkin jälleen enemmän päättelyä painotteleva jakso, vaikka arvoitus sinänsä ei Sherlockin hoksottimille mikään hillitön haaste ole. Yleisesti kuitenkin kekseliästä menoa ja keskimääräistä kauniimpaa kuvitustakin.

Jakso 12: The Stormy Getaway (The Professor's Big Failure in the Storm!!)

Räjähteleväisesti tahtoo tämä jakso liikkeelle lähteä, sillä Lestrade tuntuu joutuvan harmilloisten sabotaasijekkujen kohteeksi ja posahteleehan sitä Houndin asunnossakin, vaikkakin vika jälkimmäisessä tapauksessa taitaakin olla varomattomissa kemiallisissa kokeiluissa. Varsinaisena tehtävänä kuitenkin olisi turvata arvokas rahalähetys, vaikka kuljetuksen omistaja itse ei tahdokaan ylimääräisiä etsiviä nuuskimaan. No, tämän tyttären palkkaamina Hound ja Watson etäämmältä eteneviä vaunuja tarkkailevat, ja tietysti touhu tarpeelliseksi osoittautuu, sillä Moriarty tahtoo osansa anastella. Synkkien ja myrskyisten öiden takaa-ajojen ystäville tämä kapeilla vuoristoteillä hurjasteleva vauhtipala ihasteltavaa tarjoilee. Kekseliäitä ansoja sekä viritelmiä Moriarty on toisten turmioksi rinteille kyhäillyt, eikä yrityksen puutteesta voi ainakaan syyttävin sormin osoitella. Sanoisinkin, että näiden vauhdikkaampiin jahteihin panostelevien jaksojen joukossa The Stormy Getaway on sarjan parhaimmistoa.

Jakso 13: The Runaway Freight Car Loaded with Gold Bullion (Missing Freight Car!? The Professor's Big Magic Trick)

Tietäähän sen, että kun junavaunu aiotaan lastailla täyteen kultaharkkoja, niin sellainen touhu kiinnostaa arvoesineiden perään haikailevia varkaitakin. Moriarty kumppaneineen kultakuljetusta tutkaileekin ja keljut kelmit onnistuvatkin harkot haltuunsa kähveltämään siitä huolimatta, että etevät etsivät samassa junassa matkaavat. Houndin tehtäväksi jää tuttuun tapaan järkeillä ensin, miten ryöstö on toteutettu ja kipaista johtolankojen perässä kohti aarrekätköä. Ovelia jippoja sekä niksejä osaa yksi ja toinenkin taho, mutta Lestrade jälleen osoittaa rajallisen kärsivällisyytensä kantavan lähinnä yleiseen säheltelyyn. Joka tapauksessa reippaaseen tapaan lähdetään kultakasaa takaisin nappailemaan ja saadaanhan sekaan perinteiset loppuriehatkin.

Jakso 14: The Coral Lobsters (Gourmet! The Coral Lobsters)

Sherlock ja kumppanit ovat niinkin ansiokkaasti tärvänneet Moriartyn juonia ja ryöstöyrityksiä, että kelmien piilopaikassa taloudellinen ahdinko sekä kituuttelu vallitsee. Hanskoja ei kuitenkaan olla ripustamassa viimeistä kertaa naulaan, vaan haaveet herkullisista hummereista ja tilipussukkaa lihottavista ryöstöistä mielessä pyörivät. Hound ja Watson ovat saaneet tehtäväkseen tarkastaa erään kartanon uutukaisen hälytysjärjestelmän ja paikkoja silmäillessään nämä sattuvat havaitsemaan, että ryövärit ovat jo tainneet ehtiä apajille. Jälleen katsoja saa vertailtavakseen Sherlockin järjestelmällisen sekä määrätietoisen rikostutkimuksen ja Lestraden käskyttämän sinne sekä tänne säntäilevän kohkausoperaation. Vaikeaa ei ole arvailla, kumpi lähestymistapa tulosta tuottaa ja kadonneiden kapistusten perään johdattelee. Takaa-ajoon toki lopussa yllytään, mutta kaikkiaan tämäkin jakso antaa tavallista enemmän tilaa pähkäilylle ja päättelylle.

Jakso 16: The Secret of the Sacred Cross Sword (The Magic Castle! Holmes, Dead or Alive?)

Lehdessä tiedotellaan, että yleisöjen ihmeteltäväksi ollaan tuomassa erittäin arvokas miekka, joka sattuu kiinnostamaan odotetusti kyseenalaisempiakin aatoksia hautovia heppusia. Yön pimeydessä kassakaapin kimppuun käydään, mutta virkavallan hämmästykseksi arvoesine ei kuitenkaan konnien matkaan kelpaa. Siinä missä Lestrade on innokas jättämään selvittelyt alkuunsa, niin Hound tuumailee, että luultavasti taustalta jokin juoni löytyy. Oikeassahan Sherlock jälleen on ja miekka johdattelee lopulta mittaviin maanalaisiin tunneliverkostoihin isompien arvoitusten äärelle. Vanhat mysteerit eivät noin vain ole ratkeamassa, vaan touhuun sekoitetaan ripaus Indiana Jonesin seikkailuista napsaistua henkeä, kun ansakäytävät ja täpärät pelastumiset tulevat tutuiksi. Katselun yhteydessä harmittelinkin, että näille tutkimuksille olisi voinut parikin jaksoa uhrata, sillä jokseenkin pikaisesti joudutaan kohti maalia kiirehtimään.

Jakso 17: The Adventure of the Thames Monster (The Monster of the Thames River)

Thamesia pitkin kulkeva laivaliikenne joutuu uhatuksi, sillä jokin salaperäinen voima suuriakin paatteja tahtoo pinnan alle vetää. Yölliset hyökkäykset saavat aikaan huhuja, että jokeen on pesiytynyt hirmuisen hurja vesipeto, mutta Hound ei niinkään suostu uskomaan sanomalehtien hirviöillä revitteleviä otsikkoja. Kaavaan putkahtaa poikkeus, sillä iltapäivään ajoittuva hyökkäys vetää isomman rahtilaivan mukana upoksiin soutuveneen, jonka myötä saadaan ensimmäinen kadonnut henkilökin mukaan. Sherlockilta pyydetäänkin apua, sillä Mary ei millään usko, että mekaanisen hirvityksen perässä veteen vajonnut David olisi hukkunut, joten Houndin pitäisi paikantaa kadonnut sulho ja samalla selvitellä laivaliikennettä kiusaavat hyökkäilyt. Sinänsä perusmenoa kyseinen jakso silmille singauttaa, mutta päädyin asettelemaan sen kuitenkin paremmalle puolikkaalle kekseliäiden laitteiden ja vaikkapa Moriartyn musiikkiherkistelyjen takia.

Jakso 21: The Disappearance of the Slendid Royal Horse (Buzz Buzz! The Fly Fly Mecha Operation)

Suuri osa kaupungin asukkaista on ansaittuja lepohetkiään viettämässä, mutta eipä se tarkoita, etteikö öisillä katoilla vipinää ja vilskettä riittäisi. Samalla selviää, että kaupungin melkoisen pieniltä vaikuttaneet varaspiirit ovat ainakin tilapäisesti laajenemassa, sillä Moriartyn johtaman kelmikolmikon tavoittelema saalis napataan toisiin taskuihin rikosruhtinaan ihmetellessä yllättävää käännettä hölmistyneesti. Uuden tulokkaan nenäkäs näpäytys saa Moriartyn ärhäköitymään, mistä päästään käymään kisaa, että kumpi onnistuu kähveltämään kuningattaren suosikkihevosen. Apurit alkavat jo kyllästyä toistuviin tohelointeihin, eikä Lestraden kerta kerran jälkeen kaoottiseksi kohkaukseksi karkaileva poliisitoimintakaan erityisen ammattimaiselta näytä ja jää jälleen Sherlockin tehtäväksi osoittaa, että joku hommansa sentään hallitsee. Muuten jakso ei erityisesti edukseen poikkea tai hehkutuksiin kannusta, mutta haastajan ansiosta pääsee paremmalle puolikkaalle.

Jakso 22: Disturbance, The World Flight Championship (Grand Flight Championship of Chaos!?)

Sarjan aiempien yli 20 jakson aikana on taivailla ehditty liitelemään lentokoneilla ja hivenen epämääräisemmilläkin härpäkkeillä useampaan otteeseen, mutta lähestyvät mestaruuskilpailut lisäävät liikettä yläilmoissa. Sherlock päätyy kuvioihin selvitellessään pienellä konepajalla tehtyä moottorivarkautta ja sattuupa siten, että rikoksen uhrit ovat Hudsonin vanhoja tuttuja. Päättelyketju johdattelee sankarit tällä kerralla itsekin kisailuun osallistumaan ja varsin hurjaa koitosta onkin luvassa. Moriarty ei ole ottanut asiakseen olla vain maalissa ensimmäinen, vaan muut osallistujat täydellisesti nöyryyttävä murskavoitto on tavoitteena. Tylyjä temppuja ei lainkaan kartella, joten useampi mestaruutta tavoitteleva joutuu huomaamaan, että lentovempeleet hajoilevat alkutekijöihinsä kesken matkan. Loppuhuipennuksena onkin reipasta, muttei niinkään reilua taiteilua korkeuksissa ja pääseepä Hudsonkin vielä kerran vauhdikkaampiin puuhiin.

Jakso 24: The Bell of Big Ben (Listen! The Tribute to Moriarty)

Muutamaankin kertaan nöyryytetty Moriarty on päättänyt laittaa koko Englannin hämmästelemään, mihin näppärä rötösnero kykeneekään, jos sattuu suuremmin innostumaan. Aikomuksena on julkisesti näpäyttää virkavaltaa viemällä kuuluisasta kellotornista kumistin sekä toki siinä sivussa ansaita pieni omaisuuskin. Eihän sitä nyt ihan huvin vuoksi viitsi suunnittelua ja valmistelua vaativaa operaatiota käynnistellä. Jälleen näyttää hetkisen varsin hyvältä Moriartyn kannalta, mutta Sherlock saa pienellä jäynällä toisen kekseliäät ketkuilut horjumaan. Ei tarvita muuta kuin lievää tölvimistä lehdistön kautta, niin harkinta alkaa pettää ja ihan hyvä niin, sillä kyllähän näillä ponnistuksilla päästään sarjan näyttävämpään tarjontaan. Monenlaisilla menopeleillä yritetään erheitä korjailla ja kyllähän kiukkukin laittaa kihisemään varsin viihdyttävästi.

Keskinkertaisemmat kohkailut ja kommellukset

Jakso 1: The Four Signatures (He's the Famous Detective)

Sherlock on avausjaksossa lähdössä laivareissulle ja sattuupa erääseen tohtoriin tällä matkalla törmäämään. Myöhemmin miekkonen itsensä esittelee kaukaisemmilta mailta palailevaksi Watsoniksi. Samaan paattiin on päätynyt salaperäisempi herra, jolla on mukana arvokkaampaa kuljeteltavaa. Illan pimentyessä käykin selväksi, että kimaltelevista aarteista häikäilemättömät merirosvotkin ovat kiinnostuneita. Jostakin syystä ensimmäinen jakso ei onnistunut erityisen ihastuttavaa vaikutusta tekemään, vaan ennemmin nihkeänä lähtönä näyttäytyi, eivätkä kuluneet kuukaudetkaan ole sille muistojen kultausta suoneet. Samansuuntaisten peruskuvioiden ympärillä moni sarjan jaksoista toki pyörii, mutta toteutus ei tässä tapauksessa puuhiin puhku isompaa innostusta, vaan edelleen väittäisin, että avaus on yksi sarjan valjuimmista elämyksistä.

Jakso 2: The Crown of Mazalin (The Evil Genius, Professor Moriarty)

Toisessa jaksossa Watson on muuttamassa Sherlockin kanssa samaan taloon Baker Streetille ja herrojen aikomuksena on jatkaa sutjakasti sujunutta yhteistyötään. Kaksikko pääseekin melko pikaisesti kokeilemaan, että miten varkauksien ratkominen maissa sujuu, sillä Moriarty on vienyt jylhällä kalliolla nököttävästä rantakartanosta arvokkaan kruunun, mikä tietysti takaisin tahdotaan. Johtolankojen kaivelu jyrkällä seinämällä on hivenen riskialtista puuhaa, mutta selvittely edistyy ja kohta ollaankin jo kelmien vanavedessä. Vetisellä takaa-ajolla ja reippaalla hutkimisella tutkimista päätellään. Vaikka toinen jakso pikkuisen edellisestä minusta onnistuukin parantamaan tasoa, niin silti sekin kuuluu selvästi keskinkertaisempien kerhoon. Lokakuinen avausiltama sarjalle olikin siten kokonaisuudessaan pieni pettymys. Onneksi seuraavat pari kappaletta osoittivat, että pirteämpiä pätkiäkin on mukaan sujauteltu.

Jakso 5: The Adventure of the Blue Carbunkle (Blue Ruby)

Lontoon iltapäiväruuhkassa jumittelu saa etsiväparin kärsimättömämmän puolikkaan tuskailemaan, mutta eipä sitä pitkään pitkästytä, sillä taivaalle ilmestyy salaperäinen jättilintu liitelemään, mikä saa kaduilla kulkevat hämmästelemään. Muiden katsellessa korkeuksiin, livahtaa Moriarty sisään koruliikkeeseen ja nopsasti sinisenä hehkuva jalokivi livahtaakin pihistäjänsä pussukkaan. Itsekehuinen hykertely onkin hyvässä nousussa, mutta Moriartyn kannalta hieman liian nopeasti, sillä muitakin näppäräsormisia näpistelijöitä samoilla kaduilla seikkailee. Sitten onkin aika vaihtaa tyytyväinen hyminä räyhäilyyn ja ottaa kovat keinot käyttöön. Varastelut hoidetaan melko pikaisesti alta pois ja kokonaisuudessaan jakso onkin jahtipainotteinen, sillä pariin otteeseen painellaan takaa-ajojen merkeissä maalla ja ilmassa enimmäkseen, mutta innostuuhan joku veteenkin kipittelemään. Sarjan vauhdikkaampaa laitaa arvostavat oletettavasti tykkäilevät tällaisesta sinänsä riehakkaasta hulinasta enemmän.

Jakso 7: A Sacred Image Disappears (The Great Chase of the Little Detectives)

Kultaista patsasta tuttu tyyppi kiikareillaan tiirailee ja tietenkin suunnitelmakin siitä kehittyy, sillä eihän sitä pelkkään ihailuun tahdo tyytyä. Moriarty haluaa jälleen pikkuisen uhitellakin, sillä röyhkeästi lennätellään juonista kertova paperiliidokki kirjaimellisesti Lestraden näköä päin ja siten julistellaan, ettei paikallisia poliisivoimia juuri millaiseksikaan vastukseksi lasketa. Suuresta vartijaryhmästä huolimatta kultakimpale kähvelletään, mutta niinpä vain hankalammaksi purtavaksi osoittautuu joukko uteliaita katulapsia ja arvatenkin myös etsiväkaksikko. Myös tämä on niitä jaksoja, joiden kestosta kohtalainen osuus takaa-ajoihin lohkaistaan. Vedessä veneitä ja vimpaimia toki vinhasti kiiteleekin, mutta innostus ei hirmuisen korkealle kuitenkaan kohoile.

Jakso 8: The Speckled Band

Kahdeksas jakso pudottelee pikkuisen kierroksia jahtien ja muiden viuhtomisten suhteen, sillä Moriarty apureineen on päätynyt maaseudun rauhaan valepukuisina vanhaan kartanoon. Uusimpaan juoneen kuuluu kauan kotiseudultaan poissa olleen neidon jymäyttäminen, mutta kiemurat eivät kovin pitkälle ehdi kehittymään ennen kuin Hound ja Watson paikalle päätyvät. Kaverukset liukkailla teillä kohtalaisen mutaisesti sähläilevät ajoneuvon riistäytyessä käsistä, eikä kartanosta saatu sateensuojakaan erityisen turvalliseksi ympäristöksi osoittaudu. Hetken ajan jo ehtii toivoa, että vanhan talon hämäriin salakäytäviin saataisiin vinkeämpääkin menoa aikaiseksi, mutta pikkuisen laiskasti ja kaavamaisesti tämä seikkailu loppuunsa lupsahtelee.

Jakso 15: The Golden Statue of the Great Burglar (Look! The Shining Thief)

Moriarty on jälleen antautunut hivenen hassujen ja suuruudenhullujen haaveidensa vietäviksi, joten pitää pihistellä yön tunteina noin miljoonan punnan edestä kultaharkkoja. Kylmä käteinen ei kuitenkaan kassaholvista kelpaa mukaan, vaikka välillä raha kovasti kiinnostaa. Pankissa näinkin merkittävä kultakähvellys tietysti huolestuttaa kovastikin, eikä Lestraden hutiloivat otteet kaikkia vakuuta, joten Houndille ja Watsonillekin kutsua toimitellaan. Päättelyosaston vahvistuessa päästäänkin melko nopeasti Moriartyn juonen jäljille. Sinänsä hyvää yritystä jaksosta löytyy kaikenlaisine kultahuuruisine houreineen, mutta kaavamaisuus alkaa tässä vaiheessa jo reilusti intoa kalvamaan. Kun samat tyypit samantapaisia varkauksiaan harrastelevat ja lyhyen päättelyjakson kautta keräännytään kohkailemaan viimeiseen takaa-ajoon, niin voinee sanoa, että kuviot ovat ehtineet jo hiukkasen kulahtamaan, eikä parin yksityiskohdan muuttelulla yleisilmeeseen enää merkittävää piristystä saada väänneltyä.

Jakso 18: The Adventures of the Three Students (Blundered Operation at Loch Ness!)

Kolme Lontoossa lomailevaa taideopiskelijaa saa myöhään illalla vähemmän toivottuja vieraita ja kovaa kopulointia seuraa, kun Moriartyn kopla tahtoo kaverukset mukaansa kaapata. Muuten kaupungin tilanne rikollisuuden suhteen vaikuttaa rauhoittuneen merkittävästi ja tällainen hiljaiselo Watsonia tuntuu tympäisevän, vaikkakin Hound osaa lötköttelystäkin nautiskella. Kunhan kolmen kadonneen opiskelijan kaveri tulee tiedottelemaan ystäviensä salaperäisestä häviämisestä, niin otetaan toimeksianto ihan mielellään vastaan. Mitä sarjassa esiintyviin sieppauksiin, kavalluksiin ja muihin tihutöihin tulee, niin tämä operaatio ei pienoisesta poikkeavuudestaan huolimatta erityisen viihdyttäväksi missään vaiheessa muodostu. Skotlannin puolella toki käväistään, mutta melko mielikuvitukseton mylläkkä siellä lopulta käynnistellään ja kaikkiaan puhtia uupuu siinä määrin, ettei kehuttavaa kolmisen kuukautta katselun jälkeen enää juurikaan mieleen muistu.

Jakso 19: The Rosetta Stone (The Soseki Kite Battle Over London!)

Museoon on saatu Rosettan kivi yleisöjen ihailtavaksi, mutta eihän se pitkään ehdi näytteillä pölyttyä, sillä illan tullen tuttujakin piirteitä omaava ärhäkkä muumio nousee kirstustaan ja rähistelee esineen oikeasta omistajasta kinastelevat herrat ulkopuolelle. Kohta saadaankin todistaa, miten raskas mötikkä liitelee teilleen ja kysymys kuuluukin, riehuvatko kaupungissa eriskummalliset voimat vai mistä mahtaa olla kyse? Sherlockia tietysti kaipaillaan avuksi ja hän onkin tietoinen omistajuuskiistoista, eikä lainkaan ole taipuvainen sille kannalle, että muumion kirous tai mikään muukaan yliluonnollinen henkiolento olisi varkauden takana. Kunhan asiaa tarkemmin tutkitaan, niin eiköhän sieltä järjellisempi selitys löydy... Menetelmiltään tämä kepponen edustaakin jälleen kekseliäämpää laitaa ja sanoisin, että myös ilmavasti hoidetut lopputaistelut vinkeytensä sisältävät. Positiivisista puolistaan huolimatta olen kuitenkin taipuvainen sijoittamaan jakson keskinkertaisempien kerhoon, vaikka todettakoon, että ihan siinä rajoilla häälytään.

Jakso 20: The Silver Blade Getaway (Chase the Airship White Silver!)

Varsin tavanomaisissa merkeissä saadaan pyörät pyörimään, kun vankkureihin arvotavaraa lastaillaan Lestraden tuiman katseen alla. Valitettavasti hämärä ja sumu ei kuljetukselle turvaa suo, vaan se vallan julkeaan tapaan siepataan poliisivoimien silmien edestä. Moriarty onkin tavallista röyhkeämmällä tuulella ja ilotulittein tykittelee käyntikorttinsa taivaalle. Myöhemmin hän harmittelee, kun rohkea ryöstö ei isompaa mainetta ole mestarivarkaalle suomassa. No, voihan sitä uudelleenkin yrittää ja oikotie parrasvaloihin saattaa ojentaa ilmalaivan suunniteltu ensilento, joka jo ennakkoon etusivuilta tilaa vie. Sherlock taas on kaverinsa kanssa lentomatkan sujumista valvomassa, eikä paljoakaan joudu venymään tietyt tihutyöt ehkäistäkseen. Ilmailuaihe ihastuttaa pikkuisen, mutta muuten on jokseenkin valjua ja unohdettavaa menoa. Moriartyn tarmokkuuskin matkalla hiipuu ja lopulta homma paketoidaan vähemmän värisyttävän takaa-ajon kautta. Etenkin marraskuussa mielikuvituksen puute selvimmin katsomossa harmitti, sillä tuolloin jaksoja tuli tiheämmällä tahdilla urakoitua. Pienoista kyllästymistä pääsikin syntymään, minkä seurauksena loppujen jaksojen katseluvälit venähtelivät välillä viikkoihinkin.

Jakso 23: The Secret of the Parrot (Game of Wits! Parrot vs Professor)

Sarjan lopun lähestyessä ei enää juurikaan jaksanut löysimmistä ja köyhimmistä kyhäelmistä suuremmin innostua. Siihen joukkoon kuuluu tämä junasta liikkeelle lähtevä rikossarja. Aiempaa hämäystään mukaillen ja toistaen Moriarty vie erään matkustajan papukaijan. Samassa junassa matkaavat etsivät ovat liian voipuneita alkaakseen tuoreeltaan sitä setvimään ja vetäytyvätkin kotiin pötköttämään. Katsomossa tunnelmat eivät ehkä aivan niin kuolemanväsyneet ole, mutta nuupahtaneeseen suuntaan joka tapauksessa. Saadaanhan mukaan toinenkin sieppaus, joka ilmeisesti liittyy papukaijaan, mutta Hound ja Watson päätyvät ilman suurempia pulmia tekijöiden perään ja sitten päästäänkin panostamaan venytettyyn takaa-ajoon. Melkoisen rutiinimaiselta suoritukselta tämä seikkailu vaikuttaa, eikä mitään mainittavaa piristystä siitä saada, että Lestrade jälleen kerran sekoilee ja säntäilee vähän miten sattuu. Onhan sitä jo nähty...

Jakso 25: The Priceless French Doll (Chaos! The Doll Swap Case)

Millään suuremmalla neronleimauksella ei päästä toiseksi viimeisessä riehassakaan herkuttelemaan, sillä kovin tavanomainen ja suoraviivainen jalokiviryöstö alkuminuuteilla toteutetaan. Ylimääräistä vaivaa ja harmia Moriartylle aiheutuu toisen apulaisen tumpeloidessa jo kähvelletyn saaliin harhateille. Hound osaa suunnilleen arvata tekijän jo ennen kuin varsinaista varkautta on edes toteutettu, joten sekään ei suurempaa päänvaivaa aiheuta. Lähinnä sitä keskitytään puolin ja toisin säntäilemään kadonneen jalokiven perässä. Hulivilinä muuttuu muksautteluksi ja Moriarty joutuu kovakouraisesti kopuloiduksi, mutta tuskinpa lienee juurikaan liioiteltua todeta, että vallan hurjaa aivotyötä tämä touhu ei ole vaatinut ja vähän on taidettu jo ideapussukan pohjallekin kurkotella. Jos sarjasta tahtoisi vaikkapa viisi mitäänsanomatonta ja unohdettavaa torvelointia karsia, niin nukkejahti saisi puolestani kuulua siihen joukkoon.

Jakso 26: The Missing Bride Affair (Good-bye Holmes! The Last Case)

Unohdettavista koitoksista puhuttaessa viimeiseksi valikoitunut jakso sopii tietysti mukaan. Melkoisen joutavat hyvästit se etsiväosastolle sekä heppujen tutuiksi tulleille vihollisille tarjoaa. Sieppauskuvio vaikuttaa melkoisen innottomalta touhulta ja Moriartyn roolikin jää varsin väkinäiseksi. Lähinnä sellaista vaikutelmaa tästä syntyy, että pakko on sama porukka viimeiseenkin koitokseen jotenkin ujutella, vaikka mitään erityisen mielekästä ei keksittäisikään. Jos muistelee tyypin aiempia ja paikoin varsin suuruudenhulluja hankkeitakin, niin onhan tämä melko väsähtänyttä jäähdyttelyä. Pari kotitekoista tynnyrimiinaa toki räjäytellään ja veneillä karkulaisia jahdataan, mutta niin... Nämä hommat on hoidettu sarjan aiempien osien toimesta jo moneen kertaan ja vieläpä paljon puhdikkaammin. Mitään varsinaista loppua ei sarjalle tahdota laittaa, vaan ihan yhtä hyvin perään voisi heittää seuraavan jutun selviteltäväksi. Jaksojärjestystä olisi mielestäni voinut hiukan enemmän miettiä, sillä ainakin omiin silmiin näyttää siltä, että viimeisten neljän joukkoon päätyneistä kolme osaa edustaa sarjan heikompaa tarjontaa. Suuren finaalin ja huipennuksen puuttuminen ei sinänsä rasittele, mutta tässä pääsee käymään niin, että viimeisistä seikkailuista jää kovin valju vaikutelma. Ideaköyhyyden ja keskinkertaisuuden keskittäminen viimeisiin jaksoihin ei ainakin nitkauta näkemystä myönteiseen suuntaan, mitä kokonaiskuvaan tulee.

Viimeisten jaksojen pienoiseen laskuun kääntyvästä laatukäyrästä huolimatta enimmäkseen Sherlock Hound on mielekästä katseltavaa, vaikkakin vaihtelua olisi tosiaan saanut olla enemmän. 26 kappaletta kestoltaan jokusen sekunnin yli 25-minuuttista jaksoa muodostaa yhteensä melkein 11 tuntiin venähtävän kepeää henkeä ja toiminnallisuutta painottelevan rikosryppään ja kun toistoa tosiaan riittää, niin ei näitä tee mieli suositella erityisen tiiviiseen tahtiin katseltaviksi. Omalla kohdalla alkoi etenkin marraskuussa maistua puulta katselutahdin tiukentuessa ja kohtalaisen mielikuvituksettomilta täytejaksoilta tuntuvien pätkien verotellessa yleistä viehätystä ja mielenkiintoa. Yleensä pari jaksoa kerralla tuntui ihan sopivalta annokselta iltaa kohden, ja harvemmin sen jälkeen jäi enää nälkää jatkaa jaksojen läpikäyntiä. Jos uusintoihin innostun, niin melko varmasti valikoiden tulee niitä puuhia harrasteltua, koska joukossa kuitenkin on mukana reilusti sellaisiakin tapauksia, että kiinnostuksen ylläpitäminen kertakatselussakaan ei oikein onnistunut. Sinänsä suuremman tarinan tai useampaan jaksoon jaettujen juttujen puuttuminen onkin osittaisen uusimisen kannalta ihan hyvä juttu.

Omassakin levylaatikossa Hayao Miyazaki mainitaan tekijöistä ensimmäisenä, mikä tavallaan oikeutettua onkin, koska hän oli kuitenkin sarjaa luomassa. Miyazakin valvonnassa tuotantoa aloiteltiin tosiaan jo vuonna 1981, mutta kuuden jakson jälkeen tekeminen laitettiin tauolle, koska Arthur Conan Doylen perikunta ei erityisen suopeasti touhuun suhtautunut. Erimielisyydet saatiin sovittua 1984, mutta Miyazaki oli tuolloin jo muissa projekteissa kiinni, joten pitkälti eri tekijöiden toimesta tuotettiin loput 20 jaksoa. Miyazakin ohjaamat kuusi jaksoa otettiin toki mukaan ja ripoteltiin sarjan ensimmäiselle puolikkaalle. Miyazakin ohjaamiksi on merkitty seuraavat jaksot: A Small Client, Mrs. Hudson Is Taken Hostage, The Adventure of the Blue Carbunkle, Treasure Under the Sea, The White Cliffs of Dover ja The Sovereign Gold Coin. Noista viisi sijoittuu omassa laatujaossa sarjan paremmalle puolikkaalle ja lisäksi minusta A Small Client, Mrs. Hudson Is Taken Hostage, The White Cliffs of Dver ja The Sovereign Gold Coin kuuluvat vieläpä viiden kärkijakson joukkoon. Siksipä arvailenkin, että jos Miyazaki olisi tuotannon jatkuessa ollut edelleen mukana, niin keskinkertaisuuksien kerho olisi kutistunut huomattavasti.

Miyazakin televisiotöistä höpötellessä voisin mainita, että tuli hankittua vuosina 1971-1972 ilmestynyt Lupin the 3rd kaikki 23 jaksoa sisältävänä kotimaisena julkaisuna. Saa sitten nähdä, innostaako siitä kirjoittelu täällä vastaavaan tapaan. Onhan sarjaa kohtalaisesti kehuttu, mutta aihepiiri ei etukäteen kiinnostavimpiin kuulu ja kun vielä huomioi senkin, että samoista touhuista kertova Miyazakin esikoisohjaus elokuvien puolella, eli Lupin the Third: The Castle of Cagliostro on minusta niitä vähemmän innostavia herran teoksia, niin voi olla, ettei Lupinin rötöksistä tule aivan yhtä kattavasti jaariteltua. No, tämä katselu-urakka Lupinin hämärähommien parissa ei kuitenkaan aivan ajankohtainen ole ja laatikko saanee jokusen kuukauden odotella avautumistaan. Kaikkiaan ihan kiva Sherlock Hound hiukan hillitsee odotuksia vanhemmankin sarjan suhteen, sillä vaikka niitä hyviäkin jaksoja joukossa on, niin mielestäni silti kovin kaukana piirrosviihteen parhaimmistosta kommelletaan. Onhan tämä toki omanlaisensa tulkinta tunnetusta etsivästä, kun Hound pääsee jakso toisensa jälkeen osoittamaan, että hurjasti viuhtovan toimintasankarin puuhatkin sujuvat tarvittaessa siinä aivotyön lomassa, mutta puuhailu käy katsojan kannalta vähän turhankin kaavamaiseksi.

Sherlock Hound (1984) (IMDB)