Bean: The Ultimate Disaster Movie (Bean: äärimmäinen katastrofielokuva)

Olisikohan sitä oiva aika vapautella tuttu toivoton törppö ja katastrofimagneetti erinäisiä vaikeuksia luomaan? Kun sitä edelleen tahtoo haikailla tuttua ja turvallista kevythenkistä hassuttelua, niin eiköhän tämä Beanin reissu Yhdysvaltojen puolelle kelpaa. Edellisestä näkemisestä onkin jo aikaa...

Minullekin hahmo tuli aikoinaan hieman vähäpuheisempana ja yrmympänä tutuksi televisiosarjan puolelta, mutta enpä silti ole tätä elokuvaversiota tahtonut karsastaa, vaan melko hyvin sekin useampaankin kertaan viihdyttelee. Tarkoituksena olisi viimeinkin vilkaista se jatko-osa Mr. Bean's Holiday, joten ensimmäisen kertaaminen kai sopii kuvioihin.

Aamutoimista on hyvä lähteä liikkeelle ja esimerkiksi hieman tavallisesta poikkeava teetuokio saattaa kilautella sarjaa seuranneiden kelloja. Naamakarvat kuntoon ja polttelevaa juomaa kurkkuun. Sitten voikin jo reippaana lähteä työpaikkaa kohti.

Bean (Rowan Atkinson) on vähemmän valpas vahti Lontoon taidegalleriassa. Johtoportaalla sattuukin olevan sopivasti menossa palaveri, jossa yhtenä asiana esille nousee Beanin jatko talossa. Yhdenmielisyys onkin suunnilleen sataprosenttista, mitä tulee potkujen kannattamiseen. Paikalle pikkuisen myöhemmin ilmestyvä puheenjohtaja on kuitenkin aikoinaan tykästynyt Beaniin ja ilmoittelee suorin sanoin, että jos kenkää tulee, niin hän poistuu sitten samalla.

Onhan kokoontumisessa muutakin mietittävää. Los Angelesissa sijaitseva galleria on tehnyt merkittävän hankinnan ostamalla James Whistlerin maalauksen Whistler's Mother. Miljoonat dollarit ovat omistajia vaihtaneet ja niinpä maalaus lähtee kohti uutta kotia.

Miten sitten Lontoo sopii tähän kuvioon? No, sieltä on pyydetty asiantuntija-apua. Toivotaan, että Beanin työnantaja lähettäisi arvostetun tutkijan juhlallisuuksiin sekä luennoimaan aiheesta. Kun ei kerran käytävillä uinahtelevaa kiusankappaletta saatu pois potkittua, niin suunnitelma B käyttöön ja Bean Yhdysvaltoihin. Onhan sekin jo jotain, että hänestä päästäisiin kolmeksi kuukaudeksi eroon.

Los Angelesissa David Langley (Peter MacNicol) on ollut merkittävä tekijä maalauksen hankkimisessa ja saa päävastuun järjestelyistä. Pomo muistuttelee, että kaiken olisi sitten syytä sujua. Hieman mietityttää, kun Lontoon tarjoama Bean vaikuttaa kovin tuntemattomalta taidepiireissä. Kai sitä pitää kuitenkin luottaa, kun kaverin neroudelle löytyy kovia vakuuttelijoita. Katsoja kuitenkin tietää, että Davidin ura on nyt nostettu kovin huojuville harteille.

"Why am I worried about this? You did it! All I gotta do is go tell 'em what happened. But they'll say, "Who left him alone with the picture?" And I'll say, "Me". And they'll say, "You're fired" and I'll say, "Fine". They'll say, "No, no, no, firing's not good enough. Let's prosecute you for negligence". I go to jail, my wife leaves me, my daughter becomes a prostitute, I wind up on death row sharing a cell with Butch McDick!"

David tahtoo vielä murheekseen majoittaa vierailevan neron oman perheensä kanssa asumaan. IsoVirhe numero 2. Vaimo ja lapset eivät lainkaan tästä suunnitelmasta tykkäile. Kyllähän siinä alkaa Davidille itselleenkin ensitapaamisten jälkeen vähitellen kirkastua, millaisen huippumiehen kanssa sitä ollaankaan tekemisissä, kun outoudet ja toheloinnit toisiaan seuraavat. Beanin päästessä säheltämään vaarassa ei ole enää David-paran ura ainoastaan, vaan perhe saattaa olla pysyvästi muuttamassa pois ja ei se vankilakaan mikään aivan utopistinen ajatus ole. Voi voi, näinkö onnettomasti tämä vierailu sitten päättyy...

Alkuperäisen sarjan parissa Atkinson kanssa puuhaillut Richard Curtis on tätäkin tuottamassa ja kirjoittamassa. Maisemanvaihdoksesta huolimatta mitään täysin uutta ei ole kehitelty, vaan vähän lämmitelty vanhoja juttuja sekä samansuuntaisesti kehitelty lisää tutunoloista kohkaamista. Sarjan näkemisestä on vierähtänyt sen verran vuosia, ettei toistokaan pääse kiusaamaan kovinkaan pahasti. Vanhojen kierrättämisen ymmärtää siinäkin mielessä, että elokuvan varmaan oletettiin saavan paljon sellaisia katsojia, jotka eivät sarjaa olisi aiemmin juurikaan seurailleet.

"I've given my life to art and from here on in, the only art I will get anywhere near are the pictures I draw on the pavement hoping passersby will throw nickels in my hat. I guess the long on the short of it: I wish I'd never been born."

Bean on edelleen se tyyppi, jota ei hyvistä tavoista ja hillitystä käytöksestä tee mieli ylistellä. Tahdikkuus ja sellaiset varmaan ihan hienoja luonteenpiirteitä olisivat, mutta Beanin kohdalla joutavuuksia ja muita hömpötyksiä. Hahmoa on tähän elokuvaversioon mielestäni hiottu hieman pidettävämpään suuntaan. Sarjassahan Bean silloin tällöin varsin ilkeämielisestikin muita kohtelee ja itsekkyys menee reippaammin muiden edelle. Elokuvaversiossa hän taas on enemmän sellainen pohjimmiltaan hyväntahtoinen koheltaja, joka puolivahingossa läheisten elämää kurjistelee.

"Mr. Bean, are you presently on any kind of medication?" 

"Not that I know of." 

"You certainly could use some."

Nolojen tilanteiden mies toki edelleen tekee sitä, minkä tahtomattaan taitaa, eli järjestää itsensä ja läheisensä pulmallisiin sekä kiusallisiinkin tilanteisiin. Ehkäpä elokuvan kohdalla voisi myös mainita, että niitä kiusallisia kohtauksia ei viedä aivan niin pitkälle kuin sarjassa ja muutenkin yleinen kohkaus syrjäyttelee monesti sitä noloutta.

Siinäpä elokuva sarjalle selkeästi häviääkin, koska monien mielestä ne nolostelut ovat suuri osa sarjan viehätystä. Vaikka Beanin töpeksintä ja hulluttelu esimerkiksi siellä lentokentällä saattaa hivenen vauhdikkaampaa olla, niin vaikutus jää laimeammaksi. Sen verran huvittavia törttöilyjä kuitenkin on saatu reiluun 80 minuuttiin tungettua, ettei todellakaan tee mieli elokuvaakaan lytätä, vaikka se Atkinsonin ja Curtisin muista puuhista pikkuisen jäisikin jälkeen.

Jos elokuvan jälkeen tuntuu siltä, että nälkää riittäisi edelleen, niin eipä hätää, sillä levyltä löytyy noin 20 minuuttia lisää ihmeteltävää tekijöiden selityksillä, kun Atkinson ohjaaja Mel Smithin kanssa poistoja pähkäilee. Ihan huvittavia juttuja koosteesta löytyy, eikä ainakaan kaikkia ole laatusyistä karsittu, vaan ennemmin pikaisemman tarinankuljetuksen takia.

Atkinson on ainakin omiin silmiin sen verran hauska kaveri, että on pienoinen harmi, ettei hän ole elokuvien parissa kovin tiuhaan tahtiin ahkeroinut. Olettaisin, ettei Bean kaikkien hymyhermoja kiusoittele, sillä tyhmien sähellysten korjaaminen tyhmäilemällä lisää saattaa joitakin rasittaa. Naamanvääntelylle allergistenkin kannattaa nämä seikkailut kiertää. Varmaan nämä Atkinsonin toheloinnit kuitenkin sellaisen menon ystäville hihiteltävää tarjoilevat. Aionpa itse kokeilla sen kymmenisen vuotta myöhemmin ilmestyneen ja kohtalaisesti parjatun lomareissun, kunhan tästä sopivalta vaikuttava tuokio löytyy.

Bean: The Ultimate Disaster Movie (1997) (IMDB)