Blackie the Pirate (Pääkallolipun alla)

Pienen tauon jälkeen ajattelin palautella ruudulle veikeät velmut temppuineen ja kolttosineen, eli kaksikko Bud Spencer ja Terence Hill meriä seilailemaan tihutyöt mielessä. Viihtyvyyttä kotisohvan puolella varmistellaan viileillä juomilla sekä lämpimällä pussilla poksahtelevia maisseja.

Voisinpa kuitenkin mainita, että joitakin vuosia sitten Blackie the Pirate ei aivan armotta nauruhermoja kiusinut, vaan ennemmin tympäisi. Siksipä siis uusinta-ajatustakin vähän vierastin, mutta kyllä siinä huolettomassa merirosvohulinoinnissa jokin sen verran kiehtoo, että soittimeen saa toistamiseenkin sujahtaa. Nostellaanpa siis pääkallolippua salkoon ja ihmetellään uudelleen...

Rumpu päristelee niin pirusti ja seilailulaulu siellä tunnelmia nostattelee purjehduskuvat taustalla vaihtuen. Vähemmän elävien kuvien jälkeen siirrytään seuraamaan, kun pahamainenen merirosvokapteeni Blackie (Terence Hill) apulaisineen öisillä kaduilla vaeltelee kyseenalaiset suunnitelmat mielessään.

Lain rajamailla operoivaan pieneen juottolaan tie vie. Siellä tuopillisia avokätisesti muillekin tarjoillaan ja kaadellaan. Tietenkin tällä kaavalla pikkuisen rähistelyäkin saadaan aikaan. Sivullisetkin innostuvat mieskasan päälle pomppimaan, etteivät jäisi hyvästä kahinasta paitsi. Blackiekin löytää tietysti syynsä sekaantumiselle ja niinpä hyvässä hengessä hieman miekoilla kalistellaan.

Jotta kivaa kärhämää ei liian pitkään jatkuisi, niin virkavalta reippaana paikalle rientää ja onkin tullut aika kaivella hyvät selitykset toisesta taskusta. Sellaisia toki löytyy, kun kertoillaan, että urheilullisessa hengessä vähän miekkaharjoituksia vietettiin. Baarin puolelta vielä lisätään, että vahingot ovat luonnollista seurausta. Ainahan sitä huonekalua ja muuta rompetta pikkuisen rikkoutuu.

Tyhjin käsin ei tarvitse piraattipaatille poistua, vaan tavoitteet täyttyvät, kun tietoa tarpeellista kertyy ja uusi värväyskin siinä sivussa tehtyä. Laivalla pitäisi käydä hivenen hämärää kauppaa, kun tarjouksia tehdään paikallisen johtohahmon puolisosta sekä hänen avustajastaan. Pientä vääntöä on luvassa kilpailevan kapteeni Skullin (Spencer) kanssa.

Paateissa pähkäillään uhkarohkeita suunnitelmia kullan kähveltämiseksi kymmenien tykkien seasta, eikä eri rosvokuntien välille oikein yhteistä säveltäkään tunnu löytyvän. Kimaltelevien kultapalojen perään kuitenkin päätetään lähteä vaaroista huolimatta ennen kuin se tavoittamattomiin pääsee laukkailemaan. Olisihan se kovin onnetonta merirosvotouhua, jos ei edes yritettäisi.

Itsehän en ole oikein ikinä osannut täysillä innostua merirosvoseikkailuista, oli sitten kyse vaikkapa vanhemmista klassikoista tai näistä uudemmista Deppin ja kumppaneiden kyhäilemistä menomelskeistä. Blackie the Pirate ei uusintakierroksellaan ainakaan kiinnostusta tähän alahaaraan kohottele, melkeinpä päinvastoin.

Hieman toisenlaisen merellisen purjehteluelokuvan uusiminen kyllä tuli katsellessa mieleen, eli ehkäpä pitää jossakin vaiheessa hyllyistä kaivella se Master and Commander: The Far Side of the World esille. Siinähän näyttävät tykkijysäyttelyt yhdistyvät erinomaisesti rennompaan ja rauhalliseen tunnelmointiin. Se sattuu olemaan sellainen elokuva, jolle olisi kovin mielellään jatkoakin nähnyt, mutta tosiaan ehkä siitä myöhemmin lisää...

Aivan tyypillisenä Spencer/Hill-kohkauksena tämä Blackie the Pirate ei minulle näyttäydy. Terence toki tässäkin se vallattomampi kaveri ja Budille suodaan myrtsimpi osa, mutta se osa on samalla huomattavasti pienempi. Nyrkkikään ei heilu samaan tapaan kuin monissa muissa elokuvissa ja enemmän panostellaan tuimiin tihrustuksiin. Terence joutuukin enemmän muiden tukeen turvautumaan. Onhan hänellä toki matkassa suurikokoinen korvike, jolla on vähintään yhtä rouhea parta. Lopetus on hengeltään myös varsin poikkeava kaksikon tavalliseen melskeeseen vertaillessa.

Niitä miekkoja kyllä kohtalaisesti heilutellaan, mutta eipä sellainen puuhailu samalla tavalla hymyä nostattele kuin hölmöt hutkimiset. Sävykin saattaa olla pikkuisen toisenlainen, kun ihmisiä lävistellään hengiltä varsin huolettomasti. Kuviltaan meno kuitenkin on sen verran kesyä, että 11 vuoden ikäsuositukseen ollaan päädytty. Jos sattuu kaipailemaan suurien paattien välisiä jysäyttelykisailuja, niin joutunee pettymään, sillä Blackie the Pirate tarjoaa parhaimmillaankin lähinnä pientä esimakua mahtavista meritaistoista.

Jos laittaa Future Filmin kiekon laitteeseen ja ihmettelee kestoa, niin ei kannata säikähtää, eihän kyseessä mikään kahta tuntia lähentelevä elokuva ole, vaan sinne perään on samaan pötköön laitettu bonussisältö, joka koostuu trailerista ja vaihtoehtoisista alku- sekä lopputekstijaksoista. Elokuvalle mittaa kertyy 97 minuuttia, mikä lienee ihan lyhentelemätön pituus.

Valitettavasti täytyy todeta, ettei tällä kaavalla kovin kaksista Spencer/Hill-elämystä saada aikaan. Muiden valittelujen jatkoksi voisi vielä lisätä senkin, ettei kaksikon välillä ole lainkaan sitä hyväntuulista hölmöilyä, joka usein onnistuu omalla tavallaan viehättämään. Kyllä näihin seikkailuihin se hassuttelu paremmin sopii kuin tuima tuijottelu. Alkunujakointien jälkeen vielä jumitellaan sen verran, että innostus entisestään laantuu. Aarrejahtia toki yritetään käynnistellä, mutta se saa laukkailla menemään, eikä katsomossa saada edes seikkailuhengestä kiinni. Muistikuvat eivät tässä tapauksessa paljoakaan valehdelleet, vaan Blackie the Pirate on suunnilleen niin heikko kuin muistelinkin.

Blackie the Pirate (1971) (IMDB)