Disney-tuotantoa on tullut ihmeteltyä lähinnä animaationa, mutta vaihteeksi vähän tällaistakin höttöä voisi vilkaista. Ensikosketuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Snow Dogs tuli aikoinaan puolivilkaistua. Jos oikein muistan, niin syynä oli se, että sattuupa se olemaan ilmestymisvuonna tästä maailmasta poistuneen James Coburnin viimeisiä elokuvia. Silloin lähinnä taisi Coburnin puolesta tulla harmiteltua, että mihin kaikkeen sitä kovia ja komeitakin elokuvia tehnyt kaveri vanhoilla päivillään lähti mukaan. Toisen yrityksen kimppuun kuitenkin vähemmän kiristävän pipon kanssa.
Katsojaa suojellaan talvishokilta, sillä Miamista lähdetään liikkeelle. Aivan alkuun kutsuu vuosi 1977, jolloin kovin nuori apulainen hammaslääkäröinneissä isäänsä auttelee. Pikkuapuri hieman pääsee järkyttymäänkiin potilaan suuhun vilkaistessaan, mutta toipuu sen verran, että isän jalanjälkiä seuraillaan.
Traumat eivät siis niin suuria ole, että ammattiin astumisen estäisivät. Niinpä Ted Brooks (Cuba Gooding Jr.) runsaat 20 vuotta myöhemmin samoissa puuhissa hääräilee. Kaverilla tuntuu menevän hyvin ja hymykin varsin leveänä välkehtii. Mikäpä siinä, kun mieliala liitelee korkealla Miamin aurinkoisia katuja taivaltaessa. Töihinkin ilomielin sitä marssii muiden purukalustoja korjailemaan.
Kesken tohinoiden paikalle saapuu vanha ystävä tai siis haastemies, joka lätkäisee kirjekuoren käteen. Sepä ei olekaan kutsu oikeuden eteen, vaikkakin muuten vähän hämmentävä lippulappunen. Testamenttiasiaa olisi selviteltävänä. Ihmetyttää vain, että pitäisi ihan Alaskaan asti lähteä. Tedin äiti joutuukin hieman tukalaan paikkaan. Eipä auta muu kuin kertoa totuus siitä, että poika on aikoinaan adoptoitu.
Unet muuttuvat hivenen häiritseviksi ja muutenkin juttu siinä määrin Tediä kiusii, että päättää poistua pariksi päiväksi Alaskan suuntaan juuriaan etsimään. Menneisyydessä tuntuukin riittävän pikkuisen penkomista. Konetta alle ja matkaan varustehankintojen jälkeen. Siinä vaiheessa sitä alkaa miettiä matkan järkevyyttä, kun eteenpäin pitäisi pyyhältää rämäisellä pienkoneella, jota M. Emmet Walshin esittämä George ohjailee. Perille pääseminen ja yleensä hengissä selviäminen vaikuttaa kyseenalaiselta.
Lumihuippuiset maisemat kuitenkin kutsuvat ja ehjänä saavutaan pienehköön kylään. Tylysti tuiverteleva tuuli toivottelee tervemenneeksi. Aikaa ei hukkailla, vaan George alkaa paikallisessa baarissa käymään läpi Tedin äidin testamenttia. Tilaisuus ei mikään murheinen muistelotuokio ole, vaan tuonpuoleisesta tarjottu viimeinen viskikierros tuo hilpeää mieltä mukanaan. Ukkos-Jackin (James Coburn) astellessa paikalle ilmeet hieman vakavoituvat. Myreä mies hän kieltämättä onkin.
Ted saa tietää perineensä kylästä hieman etäällä olevat tilukset. Sinne hänet saattelee baarin omistava Barb (Joanna Bacalso), joka oli läheisissä väleissä äidin kanssa. Mökki pitää sisällään reilun kourallisen reippaita valjakkokoiria, joiden kanssa Ted on hätää kärsimässä. Pari päivää on kovin vähän, kun tekisi mieli selvittää, kuka isä mahtaa olla ja lisäksi lähialueella järjestettävä koirakilpailukin tahtoisi tarjota mahdollisuutta todistella jotakin, jos sattuisi tarvetta olemaan...
Muihin blogissa kommentoituihin Alaskan maisemiin sijoittuviin elokuviin vertaillessa Snow Dogs on lumihippusen kepeää höttöä, eikä sitä muuksi kannata erehtyä luulemaankaan, ettei ala närästelemään. Toinen vastaavanlainen vuosia sitten katseltu hassuttelu lienee Kevin of the North, jossa Leslie Nielsenkin pikkuisen hupailee. Tosin jos muisti yhtään toimii, niin väittäisin sitä pakkasajelua tätä kehnommaksi.
Näillä kahdella yhteistä on yleisen vähemmän tasokkaan hassuttelun sekä maisemien lisäksi koiravaljakkokilpailu. Niistä en valitettavasti tarkemmin ole perillä, joten en osaa sanoa, onko tässä elokuvassa suoritettava viiden päivän raskas 400 mailin Arktiseksi haasteeksi nimetty taivallus siirretty suoraan todellisuudesta vaiko keksitty. No, vastaavia kuitenkin harrastellaan, joten suurtako väliä sillä loppujen lopuksi.
Tälläinen kisailu on toki hyvä tekosyy päästää nelijalkaisia menijöitä valloilleen. Kohellusta tietenkin saadaan aikaan, kun isommista hauvoista kokemusta omaamaton Ted pääsee yrittämään olemattomia valjakkotaitojaan todistellessaan. Eipä se mestariohjastajaksi muuntuminen ihan tuosta vain käykään. Valjakko kyllä kiitelee kiitettävästi, kyytiläinen vain sattuu silloin tällöin pötköttelemään kinoksissa. Sanoisin kuitenkin, ettei mitään naurokohtausten kirvoittajia onnistuta taikomaan näiden sähellysten avulla.
Koiraporukan johtohahmo, Demoni nimeltään, ei aivan heti halua lämmintä ystävyyttä Tedin kanssa solmia. Ehkäpä ennemmin haukkaista vähän takapuolesta. Valjakkokoiraksi liian nuoreksi katsottu Nana taas tuntuu kovin tykkäilevän uudesta omistajasta. Kyllähän tässä suhteessa sen verran mukavaa menoa löytyy, että arvelisin koirasöpöilyn ystävien viihtyvän kohtalaisesti, kun kaikenlaista harrastellaan ja toheloidaan. Samalla olisin taipuvainen arvailemaan, että koiruuksien ilmeikkyyttä on erikoistehosteavusteisesti pikkuisen auteltu. Sen verran luonnottomilta eleilyt paikoitellen vaikuttavat, mutta eipä sellainen tässä yhteydessä hirveästi harmita.
Jos koirien kanssa kitkaa ilmenee, niin eipä Ted paljoakaan paremmin Jackin kanssa pärjäile. Tapaamiset ovat kovin töksähteleviä. Välillä yllytään juustoa kilpaa kiskomaan, niin että posket vain pullottavat. Yleisesti Jack lähinnä uudelle tulokkaalle erinäisistä asioista naljailee.
Jackia esittävä Coburn pysyi aktiivisena viimeisiin vuosiinsa saakka. 2002 sydänkohtaus yllätti tuolloin 74-vuotiaan näyttelijän. Itse en ole läheskään kaikkia Coburnin elokuvia nähnyt, mutta lienee turvallista väittää, ettei Snow Dogs hänen huippuhetkiinsä lukeudu. Parhaat pätkät löytynevät aiemmilta vuosikymmeniltä. Näiden kahden välinen ruutukemiakaan ei parhaalla tavalla sädehdi. Huvittelut tuntuvat nitkahtelevan, eikä koskettavuuskaan katsomossa tartu.
Muutenkin Snow Dogs on sen verran höntti elokuva, ettei se mitenkään kaksisesti onnistu herkistämään, vaikka loppupuolella ilmeistä yritystä siihenkin suuntaan on. Mitään kyyneltulvaa ei varmaan ole tavoiteltukaan, mutta pikkuisen näitä elementtejä yhdistellessä kompuroidaan.
Löytyyhän niitä pidettävämpiä puoliakin onneksi. Siinä vähitellen Ted alkaa arvostaa ympäröivää karumpaa kauneutta ja verkkaisempaa elämänmenoa ja tunnelmat katsomossa ovat myös siihen suuntaan. Siellä sudet metsissä ulvoen kutsuvat iltanuotion leimutessa ja löytyyhän sieltä se pakollinen karhun kohtaaminenkin. Kaikenlaista silmiä kivasti kiusivaa lumimaisemaa kyllä vilautellaan mukavasti. Välillä jopa maltetaan vähän rauhoitella menoa ja ihastella kauemminkin.
Eihän niiden pohjoisiin maisemiin sijoittuvien seikkailujen aina tarvitse katkerien selviytymiskamppailujen lajia edustaa. Niinpä sitä tuli pohdittua, että mitäköhän muuta samoille seuduille sijoitettua kepeämpää höttöä voisi vilkaista. Snow Buddies voisi olla yksi vaihtoehto. Vakavampien lumistelujen sarjassa uusintavuoroa odottelee Eight Below. Disney-tuotantoa sekin ja onnistui ensikatselulla yllättämään kovin positiivisesti.
Snow Dogs kuitenkin on vähän sellainen tapaus, että jos eivät koirat ja kauniit sekä jylhät talvimaisemat innosta, niin voinee hyvin jättää väliin. Lumista kohellusta ja epätoivoista taiteilua katoavien jäiden päällä kyllä riittää, mutta komediana tämä kohkaus ei erityisen onnistunut ole. Alaskan maisemia mielellään ihaileville ja kujeilevien koiruuksien kavereille.
Snow Dogs (2002) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti