Memories

Siirtyilinpä tuossa varsin miellyttävästi muistojen poluille, joten jatketaanpa menneiden mukavuuksien ja mahdollisesti murheidenkin kertailua. Tosin vaihteeksi piirroselokuvan keinoin ja luultavasti muutenkin löyhää aasinsiltaa pitkin. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin nämä muistelot sijoittuvat aikoihin tuleviin, eivätkä muutenkaan ole kovinkaan tiiviisti arkiseen todellisuuteen liimailtu.

Suurempia etukäteisselvityksiä en taaskaan ole jaksanut harrastella. Sen verran on kuitenkin ennakkotietoa, että elokuvan episodimaisuus ei ainakaan pääse katsojaa yllättämään. Kolmea kovinkin erilaista tarinaa kai olisi tarkoitus lähteä ihmettelemään. Kokeillaanpa, miten sattuvat innostamaan...

Ensimmäiselle tarinalle on päädytty lätkäisemään nimi Magnetic Rose. Jossakin avaruuden hiljaisemmilla joutomailla liikkuu pieni alus, joka pitää sisällään muutamasta henkilöstä koostuvan miehistön. Nämä kaverit ovat juuri saaneet pelastettua räjäytettäväksi joutavasta satelliitinrähjästä nauhurin talteen. Työvuoro alkaa lopuillaan olla ja kaverukset vaihtelevat rennommalle pykälälle.

Pomo kuitenkin tahtoisi sinnikkäästi tarjota ylityöhommaa, mutta toiset laittavat yhtä kovin vastaan tälle ehdotukselle. Pitkää aikaa ei kuitenkaan ehdi vierähtää ennen kuin alus vastaanottaa hätäsanoman. Hieman epäilyttää se, että sanoman lähtöpiste vaikuttaisi olevan avaruuden hautausmaalla, jonne on sekalaista romua kertynyt enemmänkin. Lisäksi kyseisellä alueella on huomattavia pelastusta haittaavia magneettikenttiä. Sinnepä kuitenkin lähdetään lipumaan.

Joitakin kiinnostaa sellainenkin ajatus, että tämä romukertymä saattaisi hyvinkin kätkeä jotakin arvokastakin löydettävää. Pelastushomma kuitenkin menee aarrejahdin edelle. Niinpä pari tyyppiä lähtee kohdetta lähempää tutkailemaan. Ovet saadaan kyllä avautumaan, mutta minneköhän ne vievät? Valtavan romukasauman ulkopuolelta ei voisi millään päätellä, mitä sisältä löytyykään.

Melkoisen nopeasti robottipalvelijat, rapistuvat menneisyyden kaikuset ja hologrammit alkavat kaksikon päitä pehmentää. Ei oikein tiedä enää, mikä on aitoa ja mikä taas ei. Nuorempi seikkailija joutuu pahemmin aavemaisen naisen pauloihin, kun taas toinen tulee perhemuistojensa piinaamaksi. Alkaa vähän vaikuttaa siltä, että seireenilaulu houkutteli pelastajapoloiset sellaiseen paikkaan, josta paluu ei yhtään varmaa olekaan...

Kakkosepisodi, nimeltään Stink Bomb lähtee liikkeelle selvästi toisenlaisista maisemista ja tunnelmista. Yamanashille toivotellaan reippaasti hyvää huomenta, mutta ilmeisesti vuoristokaupunkia kiusaa tavallista sitkeämpi flunssa. Tanaka on yksi näistä taudin vaivaamista, mutta päättää kuitenkin lääkärikäynnin kautta marssia työpaikalle.

Olotila ei edelleenkään kovin hyvä hänellä ole, mutta työkaverit innostavat ottamaan uutta kokeiluasteella olevaa kuumelääkettä. Tanaka löytääkin yksikön johtajan työhuoneesta oikeaksi olettamansa purkin, ja eipä muuta kuin nappia naamaan. Väsyttää, joten voisi sitä vähän silmiäkin lepuuttaa.

Herätys ei olekaan miellyttävin mahdollinen, kun pikaisella silmäyksellä vaikuttaa siltä, että kaikki muut ovat kupsahtaneet torkkuillessa. Yhtiön pääjohtaja vaatii Tanakaa viemään tietyt asiakirjat Tokion päämajaan. Niinpä matka alkaa, mutta erinäistä elämää lakoaa kaverin lähistöltä. Alkaakin vaikuttaa siltä, että Tanaka kantaa kehossaan varsin vakavaa hajuvitsausta, joka vain yltyy matkan jatkuessa. Vastaan asetetaan rankempaakin kalustoa, mutta ei vain tunnu olevan onnea mukana, joten miljoonien henki on kohta vaarassa kalman käryn kulkiessa kohti suurkaupunkia...

Kolmikon viimeisenä katsojalle tarjotaan lisää sotaisemman puolelle taipuvaa menoa tarinassa Cannon Fodder. Pieni poika herää päivään uuteen tykitysteeman sävyttämässä makuuhuoneessaan. Perheen koti vaikuttaa muutenkin sen verran erikoiselta, että samantien voinee olettaa maailman vinksahtaneen hivenen häiritsevään suuntaan.

Rakennusten katoilta löytyy reippaasti kaukaisiin kohteisiin suunnattua tykistöä. Työikäiset näyttävät puurtavan erinäisten hommien parissa, jotka näihin kattotykkeihin liittyvät. Nuoremmat saavat koulussa opiskella teoriatietoa samoista seikoista. Luultavasti ei montaa kertaa kysellä, että kiinnostaako tykitys pääaineena... Halu aseistautumiseen ja niiden käyttämiseenkin vaikuttaa olevan varsin valtava.

Ampumakäskyt raikaavatkin ja suuret tykit viivellä pyyntöjä toteuttelevat lukemattomien niitä lataillessa ja laukoessa. Ihmeteltäväksi jää, minneköhän sitä ammusta kovempaa lopulta satelee? Toisaalta, lieneeköhän sillä niin väliäkään... Kaupungin edessä "viehättävänä" avautuu pommien elottomaksi murjoma laaja sekä tyhjä seutu. Kai se kaikki lopulta on maksetun hinnan arvoista, vaikka ei tietäisikään, minkä takia ammusta taivaalle lähettelee. Suuri voitto kenties vielä siellä miljoonan pommin paukahduksen jälkeen olisi otettavissa...

Kolme kohtalaisesti toisistaan poikkeavaa tarinaa on siis samaan pakettiin sullottu ja ne pikkuisen kestoiltaankin vaihtelevat. Ensimmäinen on noin 40 minuuttia, toinen 41 minuuttia ja viimeisin noin 22 minuuttia. Kepeämmän keskiosan kohdalla kyllä pääsee pariinkin kertaan sellainen ajatus mieleen hiipimään, että hivenen venytetyltä vaikuttaa. Sitä olisikin sopinut tiivistellä.

Näistä kolmesta oma suosikki on ensimmäinen. Tarinansa puolesta se ei mitään aivan yllättäviä ihmeellisyyksiä tarjoile, mutta toteutus vetää puoleensa. Miehistön ihmetellessä valtavaa romukertymää kauniin musiikin taustalla soidessa, alkaa helposti innostumaan. Samaa tekevät sisätiloista löytyvät harhakuvamaiset vihertävät maailmat houkutuksineen.

Toisenlaisia väristyksiä taas tuottavat käsiin hajoilevat rapistuvat menneistä menestyksistä kertovat palkinnot ja esineet. Vähitellen juttua hivutetaan aavemaisesta hermoilusta avaruuskauhun suuntaan ja esimerkiksi eräs Event Horizon mielessä käväisee. Itse olen sillä kannalla, että olisi ollut varaa ottaa vielä pari askelta enemmän pelottavuuksien suuntaan. Pelot ja unelmat sekoittuvat varsin sujuvasti, houkuttelevista lupauksista taas romahdetaan hyvinkin äkillisesti lohduttomuuteen. Siihen vielä viimeinen loistokas esitys tuhon kiihtyessä ympärillä, niin voikin todeta, että varsin karvojanostattelevasti kuvia ja musiikkia tässä ollaan yhdistelemässä. Menneiden haamujen ja harhojen maailmassa pyörivä avaustarina onkin sen verran onnistunut, että eivät ne seuraavat omalla kohdalla sitä onnistu ylittämään.

Näistä rapistuvista haikeista hetkistä ei aivan töksähtämättä saadakaan vaihdettua selvästi kevyemmälle vaihteelle. Sinänsä aihe itsessään ei hilpein ole, mutta kun se nyt on päätetty tällä tavoin kertoa, niin huvittaahan sellainen. Epäonninen päähahmo siinä kuljettelee kuolonpilveä mukanaan taivaallisen tietämättömänä. Sekoileva armeija ei paisuvista yrityksistään huolimatta tunnu onnistuvan oikein missään. Sadan taistelukopterin ohjustervehdyskin siellä eräässä vaiheessa kaveria odottelee, mutta siinähän viuhuvat lisähävitystä tuottaen. Ihan hauskaksi voi tämän pätkän todeta, mutta tosiaan hieman pitkitetyltä tuntuu.

Viimeisessä otetaan askel ylöspäin. Voittoa kovasti lupaillaan loppumattomalta vaikuttavan sodan rattaissa ahertaville kaupunkilaisille. Ehkä sellainen vielä joskus saadaankin, mutta jokseenkin typertynyttä virnettä Cannon Fodder enimmäkseen kasvoille vääntää. Kauas on toki menty, mutta aivan heti ei kannata aamua aurinkoista odotella, vaikka Suurta Voittoa toiset kovasti huutelevat. Henkeen sopivasti ilmahälytys tuudittelee kaupunkilaiset yölevolle voiton unia etsimään ja samalla katsojan lopputekstien pariin.

Näin jälkiviisaana on hyvä todeta, että onneksi tuli lueskeltua muiden hehkutukset vasta katselun päätteeksi. Sen verran merkittäväksi teokseksi useampikin tätä kolmikkoa kohottelee, että odotukset olisivat saattaneet kovin korkeiksi karata. Erityisesti ihmetyttää keskimmäisen osion saamat ylistykset, sillä minusta se Stink Bomb edustaa lähinnä jotakin "ihan kiva"-sarjaa.

Kokonaisuutena laadullisesti liikutaan hyvällä tasolla. Pienoinen pitkitetty notkahdus keskivaiheilla häiriköi, muttei niin merkittävästi. Luultavasti kyse on osittain siitäkin, ettei se hajustelu ihan yksiin oman huumorintajun kanssa osu, vaan oikeastaan Cannon Fodder hymyilyttää enemmän. Selväksi voittajaksi nostelen kuitenkin ensimmäisen tarinan, joka riipaisemaan ja koskettamaankin pääsee. Luettujen kehujen perusteella kannattaa kokeilla, jos kiinnostaa, sillä Memories on selvästi monet saanut ihastumaan huomattavasti minua enemmän. Mitään erityisen yhtenäistä pakettia en kuitenkaan lähtisi toivomaan.

Memories (1995) (IMDB)