Toiveissa ei tietenkään mikään viuhuvien luotien ja posahtelevien rakennusten tuhosinfonia olekaan, kun tällaisen rauhallisemman sademetsäseikkailun soittimeen laittaa. Tai sitten on onnistunut päätymään jokseenkin ihmeelliseen valintaan. Parin aiemman vierailun perusteella itse ainakin uskallan hyvillä mielin lähteä jälleen katselemaan sinne toisaalle.
Kauaa ei tarvitse reissuun lähtöä odotella, vaan konehan laskeutuu kentälle alkuhetkillä ja Rae Crane (Lorraine Bracco) alkaa varusteitaan iloittelevan musiikin säestämänä tarkistelemaan. Suurempaa hengähdystaukoa ei ole luvassa, vaan jatketaanpa pienemmällä koneella utuisen sademetsän päälle. Määränpää edelleen kauempana vartoilee, joten auto alle. Pikkuisen olisi vielä köröttelyn päätteeksikin jäljellä, joten aasikulkueen matkassa tarpoen taivaltamaan. Kanoottikyytikin toki on välttämätön. Koko päivä siinä reissaillessa vierähtääkin ja matka uuvuttamaankin pääsee.
Mikä sitten lie kaiken tämän vaivan takana? Crane on liikematkalla edustamassa lääkeyhtiötä, jolle sattuu työskentelemään. Tarkoituksena olisi löytää yhtiöllä tutkijana toimiva Robert Campbell (Sean Connery) ja toimittaa tämän pyytämiä varusteita. Campbell ei ole tunnettu erityisen ihanteellisina yhteistyökumppanina, vaan on jättänyt raportoinnit vähemmälle, eikä hänen palkkaajillaan ilmeisesti ole edes kunnollista käsitystä siitä, minkä asian parissa toinen ahertelee.
Kaikenlaisten matkarasitteiden kiusaama Crane ei vaikuta olevan lainkaan kotonaan uudessa ympäristössään. Yhtään lisävarmuutta ei liikene ensikohtaamisen kautta, ennemmin päinvastoin. Siinä saa hetken ihmetellä, kun yön pimeydessä heimon joukoissa villisti tanssahdellut Campbell tulee vähän äristen tuttavuutta tekemään. Eipä ainakaan ilo ole ylimmillään, vaikka toinen on pitkän taipaleen taittanut.
Campbell ei koe yhtään aiheelliseksi piilotella sitä, että naispuolinen tutkimusapulainen vähemmän innostaa. Hyvä, että jaksaa toiselle edes lepopaikkaa yöksi miettiä, jos jaksaa. Kyllä niitä kadonneita käytöstapojakin silloin tällöin jostakin kaivella yritetään, mutta mitenkään esimerkillistä kaverin kommunikointi ei ole. Cranekin alkaa olla sitä mieltä, että ehkä on kaikille parasta ottaa pikainen paluuvene kotia kohti.
Sävy hieman muuttuu, kun Campbellille selviää, että yhtiö on lähettänyt Cranen arvioimaan operaation edistymistä ja raportoinneista vähän riippuu, jatkuvatko puuhailut yleensä lainkaan. Osa Campbellin ärhentelyistä selittyy sillä, että hän yrittää olla kovin tarkka siitä, ettei mikään katastrofaaliset seuraukset jälkeensä jättävä ulkopuolinen sairaus pääsisi vastustuskyvyttömässä yhteisössä riehumaan.
Työntouhuun vähitellen päästään ja alkaapa se salaisuuden verhokin pikkuisen nousemaan, kun Campbell kertoilee Cranelle, että millaista lääkettä hän viidakon kätköistä etsiskelee. Yksi valmistettu koe-erä on osoittanut lupaavaa potentiaalia, mutta tulokset eivät kaikista luotettavimpia ole. Harmi vain, että kyseinen erä on käymässä vähiin ja kaavan toistaminen vaikuttaa hankalalta. Lisäksi muitakin pulmia sieltä horisontista tasaiseen tahtiin liikkuu kylää kohti. Miten siinä sitten käypi, meneekö lopulta kaikki työ ja rohkaisevat kokeet hukkaan...?
Näyttelijävalinnoista voisi vähän närästellä, sillä vähintään näkymättömiä irvistyksiä tietyt tuokiot aiheuttavat. Jos Crane on pihalla määränpäässään, niin voisi varmaan väittää, että samansuuntaisesti Bracco on pihalla roolissaan. Aivan yksin en näiden aatosten kanssa liene, sillä Braccohan sai suorituksestaan sellaisen kyseenalaisemman ehdokkuuden, kun hänelle kultaista vattua yritettiin tyrkyttää. "Voitto" tosin meni samaisena vuonna toiseen osoitteeseen.
Connery onkin kinkkisempi tarkasteltava. Se myönnettäköön heti, että hänen jonkinasteisiin ihailijoihinsa kuulun, ja on tullut katseltua melkoisen kehnoakin tavaraa lähinnä Conneryn osallistumisen vuoksi. Omiin silmiin hän ainakin osittain sopii pikkuisen omalaatuisen Campbellin osaan, eikä todellakaan niin iloisesti metsään singahdeta kuin Braccon kohdalla. Mainittakoon, että harmahtava poninhäntätyyli hiuksiston suhteen on mukailtu tämänkin elokuvan säveltäjänä toimineelta Jerry Goldsmithilta. Connery on myös yksi elokuvan tuottajista, joten olettaa sopii, että hän on muutenkin sisältöön vaikuttanut kuin vain Jerryn hiustyylin näpistänyt.
Puikoissa heiluneelle McTiernanille ei loppujen lopuksi ole suurempaa röykkiötä ohjauksia päässyt kertymään, vaan runsaat kymmenen kappaletta. Aluksi tahti oli tiukempi ja elokuvien laadussakaan ei paljoakaan napisemista, mutta sitten välit väljenivät ja samalla alkoi tulla melkoisen keskinkertaistakin huttua. Erityisinä esimerkkeinä tästä osastosta 2000-luvun alun elokuvat Rollerball ja Basic. Ensimmäinen on kovin kurainen, eikä jälkimmäistäkään juurikaan kehua huvita. Niiden jälkeen tauko onkin päässyt venähtämään jo yli kymmeneen vuoteen, vaikka uutta yritystä on ilmeisesti pitkästä aikaa tulossa.
Muutamasta lajityyppinsä valiosta huolimatta väittäisin McTiernanin filmografian yleisilmettä pikkuisen epätasaiseksi. Nähtyjä on kymmenisen kappaletta ja kärkikolmikkoon ponkaisevat omalla listalla Predator, Die Hard ja The Hunt for Red October. Voinee siis hyvillä mielin todeta, että kyllähän McTiernan toiminnan ja jännityksen tarvittaessa taitaa. Die Hard: With a Vengeance on myös oikein näyttävää ja vauhdikasta ryminää. Sitten päästäänkin ongelmallisemmalle osastolle. Last Action Hero toimivat hetkensä omaa, mutta paikoitellen yritetään ehkä vähän liikaakin ja lisäksi reippaan kahden tunnin kesto on tälle tarinalle selvästi liikaa. The 13th Warrior pitää sisällään kiinnostavia elementtejä ja ihan hyvää toimintaa, mutta kokonaisuus valitettavasti töksähtelee. The Thomas Crown Affair taas mieleen muistuu jokseenkin löysänä rikoselokuvana, eikä onnistu juuri missään vaiheessa kunnolla jännitystä kehittelemään.
Kauniita sademetsäkuvia McTiernanin kanssa on ollut luomassa Donald McAlpine. Näiltä kaveruksilta löytyy aiempaakin yhteistä viidakkoseikkailua. Silloin viitisen vuotta tätä aiemmin meno tosin oli huomattavasti rajumpaa ja räiskyvämpää, kun Arnold ja kumppanit vaarallista viholaista saalistelivat...
Tämän yhteistyön tuottamat näkymät maailmaan vihreämpään ovatkin suuri osa elokuvan viehätyksestä omissa silmissä. Saattaa toki johtua asunnon viileydestäkin, mutta kyllä siinä miellyttäviä väristyksiä alkaa siellä ja täällä tuntumaan, kun pääsee vahtailemaan kaikenlaista hulinaa sisällään pitävän kylän toimia Cranen silmien kautta. Usein huomaa toivovansa, että josko maltettaisiin vähän kauemminkin katsella.
Kiipeilyjaksot ovat myös sellaisia, joissa ympäristön kauneus vie suunnilleen kaiken huomion. Musiikki vielä onnistuneesti auttelee vaikutelman syntymisessä. Ehkäpä se on ihan hyvä niin, sillä draamailu kyllä töksähtelee paikoin. Kookkaita puita pitkin kiipustellaan ja kaikenlaisia kiemurtelevia köynnöksiä silmien eteen eksyy. Siinä kohti korkeuksia noustessa mieli kovin mukaviin paikkoihin vaeltelee. Erilaiset eläimet ja kasvit sieltä vastaan tulevat. Tovi tämän vihertävän maailman huipulla saa haaveilemaan kaikenlaisesta kauniista.
Pelkkää kaunista sekä koskematonta vehreyttä ei kameran eteen ole aseteltu, vaan jo alkuteksien aikana utu osoittautuukin savuksi, kun sademetsää erinäisten raivaustöiden takia poltellaan taivaan tuuliin. Massiiviset tukit kulkevat toisaalle, tie etenee ja pellot kasvavat. Loppupuolella saadaan pienoista ja väkivaltaisempaakin vääntöä asiasta aikaan. Valitettavasti kuitenkin jää vähän sellainen vaikutelma, että lieköhän vain halua lisäillä dramaattisempaa menoa mukaan.
Samaisena aikakautena huoli näistä sademetsistä oli esillä muissakin elokuvissa. Yhtenä esimerkkinä blogissa aiemmin kommentoitu Mika Kaurismäen Amazon, joka valitettavasti ei aivan toiveita vastannut. Sen kirjoituksen yhteydessä tulikin mainittua John Frankenheimerin ohjaama The Burning Season, josta kyllä vähitellen voisi hankkia jonkin levyjulkaisun. Ainakin silloin aikoinaan oli olevinaan kovinkin vaikuttava elokuva aiheesta. Sademetsäelokuvia saa tietenkin aina suositellakin, jos sellaisia mieleen sattuu tulemaan.
Elokuvan lopun lähestyessä alkoikin miettiä, että ehkä tällainen kymmenien miljoonien dollarien budjetilla operoiva elokuva ei ole oikea lähestymistapa. Tavallaan on kyllä kunnioitettavaa, kun pyritään tuomaan vähemmän suosittujakin aiheita suuremman yleisön tietoisuuteen viihde-elokuvienkin kautta. Samalla voi kuitenkin olla, että suurempi budjetti huutaa draamaa, jännitystä ja tähtihetkiä, joiden joukosta tämän elokuvan suurimmat kompastuskivet löytyvät. Medicine Man oli käsittääkseni taloudellisessa mielessä pienoinen pettymys, eikä se mitään arvostelumenestystäkään kerännyt. Voinee todeta, ettei tällainen kaava ole menestys kummassakaan mielessä.
Jos vielä palaillaan viehättävyysosastolle, niin taikakasvikulttiin ihastuneelle tällainen on kyllä kutkuttelevaa katseltavaa. Jokin harvinaisen kasvin sisältä löytyvä ihmeyhdiste kiinnostaa helposti. Tässä tapauksessa kyse on käsittääkseni ananaskasvien joukkoon kuuluvasta lajista, jonka kukkia pitää latvakerroksesta lähteä etsimään. Kun samaan soppaan heitetään vielä heimo, jolta tietyt sairaudet tuntuvat mystisesti kokonaan puuttuvan, niin kyllähän sellainen helposti mieltä innostaa ihmettelemään. Viidakkojen harvinaisuuksistahan silloin tällöin niitä ihmelääkkeitä löytyy, joten sellaisten jäljille mielellään lähtee seikkailemaan.
Medicine Man on valitettavasti vähän sellainen tapaus, että kun summailemaan lähtee, niin ei sille ylistyksiä ylimpiä tahdo laulella. Tiettyjä juttuja olisi voinut nipsaista poiskin, kun esimerkiksi loppupuolen vihjailut Campbellin ja Cranen välillä jättävät viileisiin tunnelmiin. Toisaalta ihmeteltävää ja ihasteltavaa kyllä riittää, mikä nytkyttää vaakaa plussan puolelle varsin onnistuneesti. Sademetsän vihreyttä katsellessa heräili haluja uusia Michael Douglasin tähdittämä seikkailuelokuva Romancing the Stone. Sehän varmaan jossakin hyllyjen kätköissä piilottelee, joten pitänee lisäillä tulevan talven uusintojen joukkoon.
Kotisohvalta tapahtuvien sademetsäseikkailujen ystäville uskaltaisin kuitenkin tätä lääkejahtiakin varovaisesti suositella. Asiaa auttaa, jos Connerya kumartavien joukkoon kuuluu. Mistään täysin totisesta tahtojen taistosta ei ole kyse, vaan vitsaillakin yritellään, vaihtelevalla menestyksellä. Taivallusenergiaa ja muutakin puhtia saattaa löytyä hieman kyseenalaisista yhdisteistä ja näin... Jos siltä tuntuu, että elokuvan kautta itsensä haluaa altistaa vaihteleville säille ja paikoitellen nihkeyttä sekä kosteuttakin välittäville kuvasille, niin kokeillahan voi.
Medicine Man (1992) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti