Lähteenä toimii tässäkin tapauksessa kotimainen DVD-julkaisu, joka pitää sisällään ohjaaja David Dobkinin kommenttiraidan, käsikirjoittajien kommenttiraidan ja noin kymmenminuuttisen koosteen liittyen toimintakohtausten väkerrykseen. Eli eli, mitä sitä enempiä pohjustamaan, vaan kokeillaanpa alkuun, josko Dobkin jotakin kiinnostavaa höpöttelisi.
Dobkin tietysti aloittelee kehumalla ensimmäistä osaa ja mainitsee siinä yhteydessä, että hänelläkin olisi ollut jo silloin mahdollisuus ohjaksiin tarttua, mutta eipä sopinut aikatauluihin. No, samansuuntaiset aikataulupulmat estivät ensimmäisen ohjannutta Tom Deytä tekemästä paluuta puikkoihin, joten meni sitten näin. Jatko-osissa tosin aina omat haasteensa. Pitäisi saada aikaan isompi, parempi, hauskempi ja niin edelleen. Pykälännostoa lähdettiinkiin hakemaan. Pohdittiin myös, että miten paljon juttuja pitäisi ensimmäisestä raahata jatkoon mukaan, ja Dobkinin mielestä hyvä tasapaino sieltä löytyi.
Kiinaan sijoittuvassa alkujaksossa tavoiteltiin eräänlaista satumaista todellisuutta. Sen päättävää isän kuolemaa hetkisen verran ongelmallisena pähkäiltiin, kun mietittiin, miten sitten Chon Wangin vuoristoisesta muistohetkestä päästäisiin loikkaamaan elokuvan koomisemmalle puolelle.
Lyhyt Nevada-osuus kuvattiin ensimmäisen osan tapaan Kanadan puolella Calgaryn seuduilla. Suurin osa kuvauspäivistä kuitenkin kului Prahassa, eli Tšekki tuli jossakin määrin tutuksi tekijöille. Tietyt laajemmat kuvat piti käydä Lontoosta nappaamassa, ja silloin tällöin taustoja jouduttiin tietokoneavusteisesti yhdistelemään Prahassa kuvattuihin otoksiin. Dobkin naurahtaakin, että Praha ei noin vain Lontooksi taipunut, vaan esimerkiksi Moskovan siitä olisi helpommin naamioinut. Pitkät kuvaukset Prahassa koettelivatkin aikataulua, koska vieraskielisen kuvausryhmän kanssa työskentely väistämättä hidastaa tahtia pikkuisen. Dobkin valittelee myös, ettei paikallinen ruokakaan suurinta herkkua ollut ja painoa putosi melkoisesti siinä sivussa.
Näyttelijävalinnat aiheuttivat enemmänkin päänvaivaa. Hieman yllättäen nuori Chaplin osoittautui hankalimmin löydettäväksi. Chon Wangin sisarta esittävä Fann Wong oli Dobkinin tietojen perusteella tuolloin vielä laulajana paremmin tunnettu, mutta sopi osaan hyvin ja kykeni tekemään ainakin osan omista toimintahetkistään. Donnie Yen oli tietenkin silloinkin Hongkongissa toimintaelokuvien supertähti ja hänet aseteltiin tietoisesti Jackieta vastaan, kun se varmaan ainakin joitakin kuumottelisi.
Vaikka Jackie ei itse osallistunutkaan elokuvan ensimmäiseen tappeluun, niin silti hän sitä suunnittelemassa oli. Linin liikkeistä tehtiin tarkoituksella sulokkaampia ja selvästi veljensä tyylistä poikkeavia. Hotellin aulassa tapahtuvaan nahisteluun poliisipartion kanssa lisättiin varsin piirroselokuvamaisia äänitehosteita sekaan.
Torilavasteet Dobkin tahtoi tehdä mahdollisimman eläväisiksi, jotta Jackiella olisi hyvät mahdollisuudet ideoitaan toteutella. Jackie ei ilmeisesti ehtinyt siihen panostaa paljoa ennakkoon, sillä elokuvan The Tuxedo uusintakuvaukset pitivät niihin aikoihin miestä kiireisenä.
Dobkin mainitsee pitäneensä Jackiesta kauemminkin ja on sellaisella kannalla, ettei Chanin kykyjä ollut tämän aiemmissa amerikkalaisissa elokuvissa kunnolla hyödynnetty. Hän halusikin mukaan kunnollisia Jackie Chan -tappeluja ja varasi reilusti kuvauspäiviä, jotta tällaisia pystyttäisiin toteuttamaan. Hongkongissa Jackie käyttää tarvittaessa viikkojakin näyttävimpien kohtausten väsäilyyn, mutta Amerikan puolella aikaa taistelua kohti suodaan usein vain pari tai kolme päivää. Yhtenä syynä se, että Hongkongissa kuvausryhmien aika ei ole yhtä arvokasta. Lisäksi siellä halutaan painottaa enemmän toimintaa. Tässä Dobkin tekikin tietoisesti amerikkalaiselle tuotannolle epätyypillisen valinnan. Kuvauspäiviä oli käytettävissä 72, ja niistä päätettiin käyttää toimintaan reilut 50, muihin juttuihin taas 18 päivää. Näin tavoiteltiin pidempiä toimintajaksoja, joita ei tarinan takia torsottaisi olemattomiksi. Esimerkiksi toritappelun toteutukseen käytettiin kahdeksan päivää.
Kirjastotappeluun liittyen Dobkin kertoilee, että hänelläkin omia ideoitaan oli, mutta harvemmin Jackie päätyy muiden ajatuksia sellaisinaan toteuttamaan. Yleensä homma menee niin, että Jackie omat lisäilynsä tekee muokkaillen jutut tyyliinsä sopiviksi. Jackien järjestelmällinen tapa toteuttaa näitä kohtauksiaan on usein haastava ja aikaa runsaasti vievä prosessi. Kirjastossa saatiin sen verran materiaalia, että valmiiseen elokuvaan päätyi noin kolmannes.
Kauhukabinettisähellystäkin lyhenneltiin kirjastokohtauksen tapaan merkittävästi. Dobkinin mukaan innostavia esikuvia voi etsiä vaikkapa elokuvan Bud Abbott and Lou Costello Meet Frankenstein suunnalta. Kohtauksessa näkyvät lukuisat vahahahmot teetettiin elokuvaa varten, mikä ei erityisen halpaa huvia ollut.
Samansuuntaista typistelyä harrasteltiin Jackien ja Donnien kohtaamisen suhteen. Aluksi kohtaus oli suunniteltu yksinkertaisemmaksi, sillä kaksikon piti toisiaan teltassa kuritella, mutta keskelle laitettiin pyörimään pientä konekiväärilisää. Kokonaisuutena kohtaus on useamman paikan summa, sillä taustarakennuksia kuvailtiin Lontoossa, kun taas lauttatappelu ja ilotulitus hoidettiin Prahassa. Ilotulituksen suhteen yritettiin olla varovaisia, jotta yleisöä ei liialla paukkeella ja välkkeellä uuvutettaisi. Seikkailut ja kamppailut kellotornin puolella veivät pari viikkoa kuvausaikaa. Pahista esittänyt Aidan Gillen joutui pari kuukautta treenailemaan miekan kieputtelua, sillä ei aiempaa kokemusta asiasta omannut.
Aivan kaikkia suunniteltuja matseja ei lähdetty toteuttamaan. Esimerkiksi satamavarostassa piti hutkia enemmänkin, mutta ei haluttu kyllästyttää yleisöä liian monilla ja mittavilla mätkimisillä. Siinä kohtauksessa päädyttiinkin panostamaan enemmän hukutusjekkuiluun, mikä taas omat pulmansa toi, sillä näyttelijät eivät voineet roikkua ylösalaisin kuin pari minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen täytyi pitää noin 20 minuutin tauko kasvopunoituksen vähentämiseksi.
Muitakin muutettuja suunnitelmia mainitaan. Käsikirjoitus tarjosi Linille aluksi pienempää osaa, mutta Dobkin oli sillä kannalla, että hahmon suurempi näkyvyys palvelisi tarinaa. Alunperin Jackien piti ikävää viiltäjää kurittaa, mutta sekin laitettiin Linin kengittäväksi. Toteuttamatta jäi kadonneeseen kultaan liittyvä kolmiosainen pätkä, jossa oltaisiin näytetty, miten Roy onnistui omaisuuden törsimään. Rathbonen kotiinviemisiksi suunniteltiin pandaa, mutta sitä ei saatu järjestettyä. Toivomuslistalla oli myös valkoinen tiikeri, joka jäi myös ilmestymättä. Tavalliseen tiikeriin oli tyytyminen, kun ei Dobkinillakaan riittänyt rohkeutta värjätä kissakaveria valkoiseen karvapukuun.
Tyynymuksimisen Dobkin muistelee Wilsonin ideaksi. Haasteena oli keksiä jotakin hauskaa ja repäisevää vastineeksi ensimmäisen osan kylpyammehuvittelulle. Tällaiseen sitten ideamyrskyn tuloksena päädyttiin, ja hyvä niin, sillä kohtaus oli ennakkonäytösten tykätyimpiä. Pääsipä yksi apulaisohjaajakin sinne kalsareissaan pomppimaan viime hetken lisäyksenä.
Elokuvan lukuisista historiallisista epätarkkuuksista Dobkin on kyllä tietoinen ja tuumaa, että jos laskemaan lähtisi, niin kyllähän näitä varmaan kertyisi. Thames-jokikin taipuilee Lontoossa miten sattuu. Paikallisten ruokalajien suhteen otettiin kuviin paremmin sopivia vapauksia. Hollywoodiinkin riennetään pari vuosikymmentä etuajassa. Siinä tosin jo mietittiin, että mennäänköhän liian pitkälle. Samoin Chaplinin viiksien suhteen, mutta pakkohan se, kun hyvä tilaisuus käsillä.
Ennen muiden turinointeja voisi vielä keräillä Dobkinin jutuista silppukoosteen. Kommenttiraidan loppupuolella hän kertoo, että tuolloin kokemusta elokuvien ohjaamisesta oli kertynyt vasta yhden teoksen verran, mutta mainoksia sekä musiikkivideoita oli päässyt enemmän tekemään. Hän on tietoinen siitä, että Jackie Chan -elokuvissa on tiettyä painetta saada talteen hyviä mokia, jotta niitä loppuhuvina voitaisiin käyttää. Niitä kyllä kertyikin kiitettävästi. Valitteli jossakin vaiheessa, että heinäallergiselle tallikohtauksen kuvaaminen ei mitään herkkua ollut. Muista vaikeuksista esille nousee itsepäinen lammas, joka ei millään olisi halunnut Wilsonia lipaista. Yökuvausaika oli tämän elokuvan kohdalla poikkeuksellisen pitkä, kun kahdeksan viikkoa putkeen heräiltiin siihen aikaan, kun suuri osa muusta maailmasta painui unia kohti. Dobkin kyllä myöntää senkin, että Shangai Knights on hupsu ja päätönkin, mutta varmaan senkin takia mukava tehdä. Samassa yhteydessä mainitsee Wilsonin mantran, joka kuului: "We will entertain!"
Toisella kommenttiraidalla höpöttelevät käsikirjoittajat Alfred Gough ja Miles Millar, jotka myös ensimmäistä osaa olivat kynäilemässä. Mitä tulee kiinnostaviin juttuihin elokuvaan liittyen, niin huomattavasti kuivemmalla linjalla ollaan kuin Dobkinin tarinoidessa. Turhan usein kaksikon höpöttely on ruudun tapahtumien selostusta ja omille vitseille hekottelua, josta ei hirväesti katsoja innostu. Jotakin kuitenkin voisi sieltäkin poimia, koska kuunneltua tuli sekin. Päällekkäisyyksiä yritin poistella naputteluista.
Kumpikin vaikuttaa olevan iloisesti yllättynyt siitä, miten tuskatonta näiden elokuvien kirjoittelu ja kehitystyö oli. Helpoimpia ja miellyttävimpiä kokemuksia Hollywoodin puolella. Heti ensimmäiset käsikirjoitusversiot saivat vihreää valoa ja niiden hiominen edelleen muiden tekijöiden kanssa oli varsin sujuvaa.
Ensimmäisen osan kaupallinen vastaanotto ei ollut aivan toivottu teatterikierroksella, mutta viimeistään menestyksekäs kotivideomyynti toi kysyntää jatkolle. Ehkä tämä vaisumpi menestys takasikin sen, että jatko-osan kirjoitustyön parissa saatiin rauhassa väkerrellä tutkan alla.
Kumpikin elokuva ajateltiin road movie -tyyppiseksi tarinaksi, eli tarkoituksena ei ollutkaan luuhata samoissa paikoissa. Jatko-osakin päädyttiin aloittamaan Kiinan puolelta ja tarkoituksella vakavammalla vaihteella. Lyhyestä lännenosuudesta napsittiin pois pankkiryöstö, jonka Chon Wang estää. Chanin ja Wilsonin hahmoille tahdottiin antaa uudet esittelyt sellaisia katsojia varten, jotka eivät olisi ensimmäistä osaa nähneet.
Sitä mieltä ollaan, että Lucy Liulle olisi ensimmäisessä pitänyt antaa isompi osa ja enemmän tekemistä. Virheitä korjailtiin jälkikäteen sitten Wangin sisaren suhteen. Jackielle päätettiin tarkoituksella laittaa enemmän sanoja suuhun. Niinpä hänelle kertyy poikkeuksellisen paljon juteltavaa muihin tekemiinsä amerikkalaisiin elokuviin vertailtuna.
Kirjoittajat mainitsevat, että Jackie oli varsin kielteinen sille ajatukselle, että poliiseja vastaan pitäisi tapella. Niinpä sinne joukkoon sujautettiin vähän sekava selitys pahoista poliiseista. Muutenkaan Jackie ei oikein pitänyt pyöröovitappelun tekemisestä.
Historiallisista "virheistä" kirjoittajatkin toki ovat tietoisia. Autot ovat ehkä turhankin varhain Lontoon kaduilla huristelemassa ja Big Ben taitaa ainakin sisätiloiltaan olla todellisuutta mahtavampi. Viiltäjä-Jack oli ajatuksena aluksi vähemmän innostava, mutta lopulta hänen avullaan päädyttiin tekaisemaan lyhyt kannanotto.
Loppujakson suhteen oltiin hieman epäileväisellä mielellä, sillä se vaikutti etukäteen sen verran suurelta, että nipistyksiä saatettaisiin vaatia. Ohjaaja David Dobkin teki kuitenkin sen verran hyvää työtä toteutusta suunnitellessaan, että saatiin kuvattua ilman merkittävää karsimista. Jatko-osahan toteutettiin hieman ensimmäistä pienemmällä budjetilla, mutta se ei kaksikon mielestä kankaalla juurikaan näy.
Vielä lopuksi tappelukohtausten pariin, kun levyltä se hieman alle kymmenminuuttinen toimintaopas sattuu löytymään. Äänessä ovat Jackie ja David Dobkin. Jackie taas muistuttelee siitä, että onnistunut toimintakomedia on haasteista suurimpia. Kaikkihan tapella osaavat, mutta onkin eri asia saada meno näyttämään hyvältä. Pelkkä hakkaaminen on tylsää sekä väkivaltaista. Niinpä se koreografin osa monesti vaikein onkin, ja siksipä siis Jackie onkin kyvyistään varsin ylpeä. Hyvän rytmin saavuttaminen tosin vaatii sitä, että kameran kummallakin puolella hääräilevät oikeat ihmiset.
Elokuvan Gorgeous kommenttiraidalla Chan painotteli leikkaamisen merkitystä ja mainitsee samasta asiasta tässäkin yhteydessä. Toimintaelokuvia ohjaavan kaverin olisi hyvä ymmärtää enemmänkin leikkauksesta ja pitää siihen liittyvät seikat jatkuvasti kuvauksissa mielessä. Chan haluaakin työskennellä sellaisten ohjaajien kanssa, joilla nämä asiat ovat hallussa.
Chan kertoilee, että monesti hänen amerikkalaiset työkaverinsa ovat kovin ihastuneita Hongkongin puolella tehtyihin toimintakohtauksiin. Samaa menoa kaivattaisiin ja haluttaisiin toistaa, mutta yleensä into laskee, kun Jackie sanoo, että viisi minuuttia vauhdikasta viuhtomista saattaa vaatia paria kuukautta kuvausaikaa. Toiset taas tahtoisivat tarjota päivää tai paria.
Sellaisia juttuja Chan ja Dobkin kertailevat. Mukana on onneksi kuvaa kulisseista, josta varmaan jotkut ilahtuvat. Muistutellaanpa vielä loppuun, että vaikkei aivan heti niin osaisikaan ajatella, niin tyynysota se saattaa tukehduttavan vaarallista kivaa olla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti