Tässä tapauksessa elokuvan pohjana on pari vuotta aiemmin valmistunut näytelmä, joka sekin sai oman osansa palkinnoista. Elokuvaversion käsikirjoituksesta vastaa Alfred Uhry, joka kirjoitti myös näytelmän. Uhry sai yhden elokuvan neljästä Oscar-patsaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Myös parhaan elokuvan palkinto tuli ja naispääosaa esittävä Jessica Tandy nousi 81-vuotiaana iäkkäimpien Oscar-palkittujen joukkoon. Voittamatta jääneistä voisi mainita Morgan Freemanin ehdokkuuden parhaaksi miespuoliseksi näyttelijäksi sekä Dan Aykroydin saamaan ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta. Toki elokuva keräili ehdokkuuksia ja voittoja muistakin merkittävistä palkintotilaisuuksista, mutta eipä niistä nyt enempää.
Eräänä päivänä Daisy Werthan (Tandy) on lähdössä kauppakierrokselle. Kaasujalka on vähän raskas uudelle autolle, ja niinpä peruutellaan naapurin viherpihan puolelle. Poika Boolie (Aykroyd) on äitinsä tempauksen jälkeen sitä mieltä, että on tullut aika palkata kuljettaja auttelemaan päivittäisissä ajoissa, niin vakuutusyhtiötkin ovat tyytyväisempiä. Itsepäinen ja vähän äksyilevä Daisy ei ole lainkaan mielissään tällaisesta ehdotuksesta.
No, Boolie kuitenkin päättää toteuttaa palkkauksen vaikkapa sitten ilman suostumistakin. Perheen omistamalla puuvillatuotteita valmistavalla tehtaalla hän tapaa Hoke Colburnin (Freeman), jolle autonkuljettajana toimiminenkaan ei ole aivan vierasta työtä. Niinpä Boolie päätyy ottamaan Hoken töihin.
Kuten odottaa voi, äiti ei suhtaudukaan erityisen innokkaasti tähän palkkaukseen, vaan tahtoo hoitaa asiansa edelleen täysin itsenäisesti. Hoke saakin alkuun osakseen lähinnä tiuskimista ja muutenkin vähemmän lämmintä suhtautumista. Sinnikkäästi hän kuitenkin pyörii talolla tekemässä sekalaisia hommia.
Niinpä kuitenkin vain käy, että eräänä päivänä kyyti kauppaan kelpaakin, jonka jälkeen ajelut muodostuvat säännöllisemmiksi. Alkuun virallisemmat juttelut alkavat vähitellen mennä rennomman sanailun suuntaan, vaikka välit edelleen melko jäykät ovatkin. Tietyt asiat kuitenkin kuljettavat kaksikon suhdetta vähän lämpimämpään suuntaan.
Vuodet vierivät ja vuosikymmenet vaihtuvat, ja ehtii siinä yksi ja toinenkin matkan varrella harmaantumaan maailman mennessä menojaan välillä huonompaan, välillä taas parempaan suuntaan. Vaikka voimat siinä iän lisääntyessä alkavatkin vähenemään, niin rakkaista yritetään pitää huolta, eikä kyse ole enää hetkeen ollut velvollisuudesta tai työstä, mikä kyllä lämmittää sydäntä mukavasti.
Nopearytmistä ja toinen toistaan yllättävämpiä käänteitä pursuilevaa draamaa kaipailevien ei varmaan kannata tätä elokuvaa ensimmäisenä hankkia, sillä vauhti on usein vähemmän hurjaa, ja siitäkin on toki hyvä paikoin vähän hidastaa. Näkee sitten paremmin maisemiakin ja muuta tärkeää tai vähemmän tärkeää. Ilot pitää löytää pienemmistä hetkistä. Sopii toki minulle paremmin kuin hyvin, varsinkin, kun mukaan on vielä ujutettu enimmäkseen hyväntahtoista huumoriakin.
Vaikka ne ikävämmät asiatkin välillä jonnekin elon sivureunalle tai keskemmälle tulevat kolkuttelemaan, niin keskitytään lähinnä hyviin puoliin. Uhry ei onneksi ole nähnyt suurempaa tarvetta laittaa mitään merkittävämpää ilkeilevämpää tyyppiä mukaan. Pari kohdattua poliisia toki pohtii ja päivittelee, miten murheellinen näky onkaan kyseessä, kun tämä kaksikkoa matkaansa taittaa, mutta mikä sitten mahtaakaan olla se murheellinen näky...
Elokuvan hahmot muodostavat varsin helposti pidettävän sekalaisen joukon. Äksyilystä ja jääräpäisyydestä huolimatta heitä leimaavat lähinnä sellaiset ominaisuudet kuin ystävällisyys, kiltteys ja hyväsydämisyys. Vitsikkäimmistä osistaan paremmin tunnettu Aykroydkin sopii erittäin hyvin lupsakan ja sovittelevan Boolien osaan. Juuri miellyttävien hahmojen ja heitä esittävien erinomaisten näyttelijöiden takia Driving Miss Daisy jaksaa kiinnostaa ja koskettaa ilman ongelmia.
Driving Miss Daisy edustaa sellaista kiireetöntä draamaa, jollaisesta olen huomannut pitäväni koko ajan aina vain enemmän. DVD:n sisäkansi ystävällisesti muistutteli elokuvasta Fried Green Tomatoes, joka luultavasti olisi mukavaa nähtävää. Samalla muistui mieleen, että tuli jossakin vaiheessa osteltua kokoelmaan My Afternoons with Marguerite, joka toivottavasti omaa enemmänkin samantapaista henkeä.
No, tämä tällä kerralla katseluun päätynyt elokuva kuitenkin tarjoilee aidonoloista lämminhenkisyyttä koko rahalla ja hieman vielä kaupan päällekin. Se on kaunis ja kiireetön tarina luottamuksen löytämisestä, ystävyyden kehittymisestä, arvokkaasta vanhenemisesta ja ehkäpä vähän muustakin niitä pysäyttävämpiä hetkiäkään täysin unohtamatta. Arkisissa tunnelmissa ja tuokioissa usein liikutaan, mutta sitä ei ainakaan voi miksikään heikkoudeksi laskea.
Driving Miss Daisy kelpaa kevyesti erittäin nautittavien elokuvaelämysten joukkoon. Joulukin siellä jossakin vilahtelee, vaikka sinänsä mistään jouluelokuvasta ei ole kyse. Elokuvasta huokuva henki arvoineen kuitenkin on sensuuntainen, että varsin hyvin sellainen tähän(kin) vuodenaikaan sopii. Hankalinakin aikoina maailmaa voidaan viedä parempaan suuntaan, kunhan vain hyvää tahtoa ja uskallusta sellaiseen löytyy.
Driving Miss Daisy (1989) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti