The Christmas Bunny (Joulupupu / Tyttö ja jänis)

Oli taas tuossa edellisenä iltana sellainen häiriökäyttäytymisen täyttävä meluisa mellastus käynnissä naapurissa, että tuli tarve vilkaista jotakin hyvää ja kaunista. Mukavampia tunnelmia lähdettiin tavoittelemaan jouluisen pupuelokuvan kanssa, jonka olin alunperin ajatellut säästellä aattoon. No, eiköhän sinnekin jotakin kivaa katseltavaa löydy.

En ihan mitään ihmeitä odotellut, ja taannoin katsellusta trailerista sai sellaisen kuvan, ettei kyseessä ole mikään kaikista iloisin tarina. Suunnilleen näitä käsityksiä vastaava elokuva sieltä paljastuikin, joskin kuitenkin tummempien elementtien runsaus pääsi hieman yllättämään. Onhan näitä vaikeuksien kautta kohti parempia aikoja suuntaavia tarinoita tullut enemmänkin nähtyä, mutta kun tämä nyt kuitenkin on koko perheelle suunnattu jouluelokuva, niin vähän erikoinen ratkaisu on kyseessä.

Lueskelinkin katselun jälkeen IMDB:n jokseenkin harvalukuiset kommentit elokuvasta. Siellä oli ainakin yksi pahemminkin pettynyt tilittäjä, joka ainakin oli sitä mieltä, että tietyt elementit ovat liikaa pienimmille katsojille. Ainakin tässä kotimaisessa julkaisussa ikäsuositus on asetettu seitsemään vuoteen, mikä omasta mielestäni on ihan sopiva.

Alussa avautuu rauhallinen talvinen maisema maaseudulta. Lumi on jo peitellyt pellot ja pientareet talvilepoon. Siitä sitten hypätään autoon, joka kuljettaa nuorta Juliaa (Sophie Bolen) kohti uutta sijaiskotia, sillä oma äiti on ajautunut huumeiden avustuksella toivottomaan tilaan, eikä kykene enää tyttärestään huolehtimaan. Sijaiskoti ei ole Julian ensimmäinen, vaan jo kolmas puolen vuoden sisällä. Nuoresta iästään huolimatta kolhuja on ehtinyt kertymään jo vähintään riittävästi.

Rauhallisemmalla seudulla kolmihenkinen perhe odottelee uutta tulokasta. Innokkaimmin tyttöä kaipailee perheen äiti Patti (Madeline Vail), isä Scott (Colby French) on ilmeisesti lähinnä taipunut vaimon tahtoon tässä asiassa. Kun auto viimein kaartaa pihaan, niin Sophien ei tee mieli paljon jutella. Viranomaiset kuitenkin suosittelevat ottamaan tiukan linjan alusta lähtien, ja neuvovat, että asiat pitäisi tehdä ennemmin vanhempien ehdoilla.

Tyttö pysyy edelleen erittäin harvasanaisena ja viettää aikaansa mieluiten yksin vanhaa jatkuvasti mukana kulkevaa kanivideota katsellen. Margery Williamsin rakastettuun ja arvostettuun The Velveteen Rabbit -lastenkirjaan perustuva video pyöriikin kerta kerran jälkeen, mikä rajoittaa perheen pojan televisioaikaa pahemman kerran. Muutenkin erään ja toisenkin hermot alkavat olla kireällä.

Pienoisia talousvaikeuksia kohdannut perhe joutuu kovaan paikkaan. Etenkin Patti ottaa asian raskaasti Sophien viettäessä myrtynyttä mykkäkoulua. Yhteinen alku on vähintään takkuileva. Perhe lähtee päivää ennen joulua vierailemaan Pattin veljen luona. Siellä pojat törttöilevät uusilla ilmakivääreillään ja haavoittavat metsään hylättyä lemmikkikania jalkaan.

Kani toimitetaan eläinlääkärille, joka toteaa, ettei vamma ole kovinkaan paha ja voi parantua itsestäänkin. Toinen ongelma on, ettei kani jostakin syystä suostu syömään. Niinpä eläinlääkäri kehottaa perheen ottamaan yhteyttä seudulla asustelevaan hieman erakoituneeseen ja omalaatuiseen kanikasvattajaan, Betsy Rossiin (Florence Henderson). Tämä suostuukin ottamaan sairaan eläimen tarkkailtavakseen.

Useammankin haavoja ja kolhuja saaneen kohdatessa verkkainen toipuminen pääsee alkamaan. Julia käy auttelemassa Betsyn tilalla samalla kaneista lisää oppien. Patti taas näkee, että tämä kania kohdannut onnettomuus saattoikin olla varsinainen lahja taivaasta, mitä tulee perheen yhteishenkeen. No, kaikkia vaikeuksia ei aivan näin helposti olla voitettu ja vielä on luvassa paljon mutkia matkaan ennen kuin voidaan hiljentyä rauhallisempiin lomatunnelmiin.

Kyllähän The Christmas Bunny jättää tietyiltä osin enemmänkin toivottavaa, mutta kun tekijöillä oli ilmeisesti käytössään varsin rajallinen määrä rahaa ja aikaa, niin puutteita ymmärtää. Lisäksi kaneista lähes yli kaiken pitävänä olen valmis antamaan paljonkin muita juttuja anteeksi, kunhan pörröisiä pupuja pomppii kuvissa.

Pupusöpöilyä toki löytyy, mutta olisihan sitä enemmänkin voinut olla. Ei kuitenkaan tee mieli lähteä tästäkään enempää kitisemään. Kun Julia ensimmäistä kertaa harhailee Betsyn ylläpitämään hylättyjen kanien turvapaikkaan, niin oma ilme oli luultavasti yhtä haltioitunut kuin Julialla. Siellä niitä hyppii paaleilla, lattialla, tarhoissa ja missä milloinkin. Lisäksi pienille on vielä ripusteltu omat joulukoristeetkin.

Minussa kanit ovat oikeastaan aina herätelleet kovin helposti hellyyttäviä tunteita, eikä niitä tässäkään oikein voi välttää. Kun pienet pomppijat yhdistetään muutenkin hieman surumieliseen tarinaan, niin vetistelyhän lähtee täysin käsistä. En muidenkaan lemmikkien kaltoinkohtelua pysty kuivin silmin katselemaan tai ajattelemaan, mutta kanit ovat vielä hieman erilaisessa asemassa. Pieniin ja arkoihin suloisiin pupuihin kohdistuvat ilkeät teot menevät täysin ymmärryksen yli ja toimivat omalla kohdalla melkeinpä määritelmänä puhtaalle Pahuudelle.

Onneksi tässäkin muiden hyvien juttujen ohessa muistutellaan eläinsuojelun tarpeellisuudesta ja oikeanlaisesta huolenpidosta. Jälleen tulee esille, ettei se lemmikki ole mikään pörröinen koriste, jonka voi unohtaa oman onnensa nojaan silloin kun ei jaksa tai kiinnosta huolehtia tai viettää aikaa sen kanssa.

Oikeastaan tämä hylättyjen lemmikkien kuvio sekä perhehuolet sijaiskoteineen tuovat voimakkaasti mieleen vähän aikaa sitten katsellun elokuvan Hotel for Dogs. The Christmas Bunny on draamapuoleltaan selvästi raskaampaa katsottavaa, ja tuo koirailu taas tarjoaa enemmän sitä söpöilyä. Toinen eläinaiheinen elokuva, jossa ihmispuolella käsitellään samansuuntaisia ongelmia, on Fly Away Home, jossa murtunut tyttö alkaa toipua hoitaessaan äiditöntä hanhiparvea. Suositeltavaa katseltavaa sekin on, varsinkin, jos näihin kaipaa enemmän sitä näyttävyyttä. Myös Dreamer, Poika ja ilves sekä Suden arvoitus omaavat vastaavia elementtejä. Kelvollisia katseltavia nekin ovat.

Koska lähes kaikki tekijät olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, niin lähdin vähän klikkailemaan. Tässä elokuvadebyyttinsä tekevä Bolen ainakin näyttäisi tehneen sittemminkin samantapaisia lämminhenkisiä juttuja. Tulossa on A Dog for Christmas, joka vaikuttaa varsin tutulta, mistäköhän johtuu... Myös Holiday Miracle odottelee viimeistelyä. Saattaapi sekin olla kohtalaisen paljon vastaavia tunnelmia ja viestejä omaava. Bolenista on tämän yhden nähdyn elokuvan perusteella vaikea sanoa paljoakaan, sillä vähäpuheisuuden lisäksi Julia viettää merkittävän osan elokuvasta lähinnä murheelliselta näyttäen. Tämän vähän hankalan osan Bolen hoitaa mielestäni hienosti. Jokin perhe-elokuvafestivaali ainakin on nähnyt hänen suorituksensa palkinnon arvoiseksi DVD:n kannen perusteella.

Levyjulkaisusta puhuttaessa tämän elokuvan on tuonut pohjoismaisille markkinoille vähän toisenlaisesta tavarasta tutuksi tullut Another World Entertainment. Siinä saattaa joidenkin kohdalla olla havaittavissa hampaidenkiristelyä, kun aiemmin varsin törkyistä tiirailtavaa levyille laittanut julkaisija on sittemmin ottanut mukaan myös tämän Family Collection -alasarjan. Itse en ole vielä tarkistellut, mitä muita elokuvia firma on tässä sarjassa julkaissut. Kiitollinen olen kuitenkin, jos jaksavat kaivaa enemmänkin tällaisia muuten mahdollisesti vähemmälle huomiolle jääviä perhe-elokuvia esille.

Kevyttä jouluista katseltavaa hakeville The Christmas Bunny ei ainakaan ensimmäisten suositeltavien elokuvien joukkoon kuulu, sillä se tosiaan sisältää keskimääräistä suuremman annoksen sitä raskaampaa taakkaa. Itse en kuitenkaan pidä tätä pahana. Kyllä se jouluhenki sieltä kaivetaan mieltä ja sydäntä lämmittämään. Ajankohtaan toki sopivat vahvasti esillä olevat kristilliset arvot, jotka jättävät kimaltelevat koristeet, kalliit lahjukset ja muut hömpötykset taakseen. Oikeastaan elokuvan kirkkaimmasta pintakiillosta riisuttu visuaalinen ilme tukee tätä sanomapuolta.

Vaikka pupuista pidänkin, niin siitä huolimatta The Christmas Bunny ei mielestäni ole tämän lajin parhaimmistoa. Sen verran hyvä ja koskettava elokuva kuitenkin, että ei tee mieli hirveästi alkaa valituksiakaan listaamaan. Tässä tapauksessa hyvä sanoma ja sen toivotumman jouluhengen etsiminen ikävienkin asioiden keskellä paikkaa paljon. ...Ja sitten tietysti ne suloiset puput. Itse en ainakaan kadu ropojeni sijoittamista tähän. Sydämellistä ja lämminhenkistä menoa, joka onnistuu luomaan mukavasti hyvää mieltä.

Tuli tuossa hetki sitten huomattua, että Nelonen näyttää tämän elokuvan sopivasti jouluaattona aamupäivällä nimellä Tyttö ja jänis. Levyjulkaisun kohdalla suomenkielisenä nimenä toimii tuo Joulupupu. Jos sydämestä löytyy paikka kaneille ja tällaiselle vähän murheellisellekin toipumistarinalle, niin kannattaa katsella. Aivan pienimpien kohdalla voi toki miettiä, että onkohan kyseessä tietyiltä osin vähän turhankin surullista ja raskasta aattokatseltavaa.

Kun lopputekstit olivat rullanneet, ja tuli aika taas sammuttaa valot, niin omaan levysoittimeen päätyi Lisa Gerrardin seesteistä ja enkelimäisen kaunista musiikkia saattelemaan mukavien unien pariin. Seuraava valinta kyseiseltä levyltä sopinee tähänkin päättelemään juttuja uskomattoman kauniin äänen saatellessa hetkeksi jonnekin muualle:

The Christmas Bunny (2010) (IMDB)