torstai 12. joulukuuta 2013

Hotel for Dogs (Koirahotelli)

On varmaan menossa kevyin joulukuu ikinä, mitä elokuvavalintoihin tulee. Eikä ainakaan ihan vielä ole tullut aika siirtyä raskaamman ja raastavamman viihteen pariin. Voisi melkein sanoa, että aina vain kepeämpään suuntaan mennään, kun soittimeen päätyy söpöilevä lapset ja eläimet -seikkailu Hotel for Dogs muutaman vuoden takaa.

Näitä tämän lajityypin edustajia on tullut katseltua jo sen verran, että voinee turvallisesti todeta, ettei Hotel for Dogs oman lajinsa terävimpää kärkeä hätyyttele. Ei se tosin huonokaan ole. Esimerkiksi Beethoven-elokuvasarjan kolmas osa on huomattavasti väsähtäneempi ja innottomampi tapaus. Jotta päästäisiin heti alussa kunnolla listauksen makuun, niin esimerkkeinä selkeästi paremmista voisi heitellä vaikkapa seuraavat elokuvat: Fly Away Home, Dreamer, Two Brothers ja Suden arvoitus. Tämä karvaisten kaverien kavalkadi sijoittuu jonnekin sinne välimaastoon.



Alkutekstijakson jälkeen kamera löytää kadulta köyteen kytketyn valkoturkkisen suloisuuden, joka on hieman tympiintynyt odotteluun, ja päättää vapauttaa itsensä tutkailemaan ympäristöään ja etsimään täytettä valittelevaan vatsaan. Sapuskaretki on kohtalaisen onnistunut ja pieni kipittäjä voi lähteä hyvillä mielin etsimään huoltajiaan.

Andi (Emma Roberts) ja Bruce (Jake T. Austin) ovat vähän keljujen puuhien parissa yrittäen kaupata kivipaketteja panttilainaamoihin. Pientä huijausta harrastellaan tosin jokseenkin hyvistä syistä, sillä vilpillä ansaitut rahat sijoitetaan koiran sekä omien suiden ruokkimiseen. Niinpä vain kuitenkin käy, että kiinnihän siitä jäädään ja alkaa matka kohti lastensuojeluviranomaisia.


Virastossa työskentelevä Bernie (Don Cheadle) onkin kaksikolle jo turhankin tuttu ja vähän kyllästynyt näkemään heitä aina vain samoissa merkeissä erilaisiin ongelmiin liittyen. On tullut jälleen aika pitää kurinpalautussaarna, josko siitä kaikkia todennäköisyyksiä vastaan olisi jotakin hyötyä. Kun Bernie on palauttamassa sisaruksia sijaisvanhemmille, niin käy jälleen selväksi, että vikaa saattaa löytyä myös huoltajien taholtakin.

Sijaisvanhemmat (Lisa Kudrow ja Kevin Dillon) ovat itsekin isoja lapsia, joille ei kasvatus ole ihan tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Aika kuluu ennemmin omia heikohkoja rock-räpellyksiä viilaillessa. Tylsemmät jutut saavat pitää huolen itsestään. Bernie näkee parhaimmaksi olla kertomatta vanhemmille lasten viimeisimmistä vaikeuksista. Varoitteleepa kuitenkin sisaruksia siitä, että oljenkorret alkavat olla pitkälti käytetty, ja tulevaisuudessa koittavat ikävät ajat, jos sama meno jatkuu.



Niinpä vain kaksikko on kohta jälleen juoksemassa pimenevässä illassa syrjäkujilla poliisia karkuun. Tällä kerralla omista puuhailuista ei ole kyse, vaan ennemmin tapauksena se väärään aikaan väärässä paikassa...vaiko sittenkään. Lemmikkikoira johdattaa heidät piileskelemään vanhaan hylättyyn hotelliin, jonka yläkerran huoneesta löytyy pari kulkukoiraa pötköttelemästä.

Sisarukset päättävät ottaa tehtäväkseen huolehtia näistäkin. Kaupungista vain tuntuu löytyvän jatkuvasti lisää hylättyjä ihmisen parhaita ystäviä, eikä oikein yhdenkään kohdalla voi ummistaa silmiään, vaan kaikista yritetään pitää huolta. Onneksi huolenpitäjienkin porukka vähitellen kasvaa, mutta koirajoukko kasvaa niin paljon hurjempaa tahtia, että nuorukaisten voimavarat alkavat ehtyä...



Jos tähän alkaisi tarkemmin listailemaan noita käänteitä, niin melko nopeasti tulisi ilmi, että kovin tuttuja polkuja edetään. Pakollisia vähän yli-ilkeitäkin pahiksia, jotka äksyilevät lapsille ja jopa haluavat lopettaa söpöjä koiria, muut vaikeudet tietysti seurana ja sitten lähdetään jälleen hyvissä ajoin kohti parempia aikoja. Jos lajityyppi on yhtään tuttu, niin yllätyksiä ei kannata enempää odotella tarinalta.

No, ainakin itse olin kohtalaisen varautunut tällaiseen, ja toiveet kohdistuivatkin pitkälti aivan muihin juttuihin, joista osa onnistui miellyttämään enemmän, osa taas vähemmän. Yhtenä esimerkkinä positiivisista puolista voisi omasta näkökulmasta mainita nuoren Brucen kehittelemät erilaiset mekaaniset laitteet. Usein tällaiset kekseliäät vimpaimet ja vempaimet onnistuvat ilahduttamaan mieltä, ja niin käy tässäkin tapauksessa. Niitä viritelmiä varsin mukavasti valjastetaan hotellinkin tarpeisiin.



Enemmän kuitenkin sydäntä lämmittää läpi elokuvan vahvasti mukana talsiva huoli hylätyistä ja huonosti kohdelluista lemmikeistä, joka tuntuu olevan jatkuvasti kasvava ongelma nykymaailmassa. Tavallaan yritetään tasapainotella siten, että elokuvan positiivinen vire ja kevyt tunnelma säilyisivät, mutta silti löytyisi tilaa hieman sanomallekin.

Animoidussa alkutekstijaksossa iloinen viuhuhäntä on osana onnellista perhettä, mutta aivan liian usein nämä karvaiset kaverit pääsevät sekalaisten syiden johdosta selviytymään kaduille oman onnensa varaan, josta sitten seuraa jatkuvasti kasvava murheellisten kohtaloiden kokoelma, jota ei kuivin silmin pysty pitkääkään aikaa ajattelemaan.



Tiedä sitten, miten hyvin Hotel for Dogs onnistuu viemään perille viestiä vastuuttomasta lemmikkien hankkimisesta ja kohtelusta, mutta yritetään ainakin, mikä jo itsessään on mielestäni arvokasta. Lemmikin hankkiminen hetken mielijohteesta saattaa vaikuttaa hyvältä ajatukselta, mutta liian usein käy niin, ettei ymmärretä, millaista panostusta se sitten vaatii jatkossa. Lähes kaikki syyt lemmikkien hylkäämiseen ovat mielestäni järjestään huonoja. Milloin se alkuun sulostuttanut uusi ystävä osoittautuu liian hankalaksi tai uutuudenviehätyksen jälkeen innostus katoaa tai halutaan vanhentuneen tilalle uusi pentu... Näitä pitäisi ajatella jo etukäteen, eikä sitten myöhemmin ja lähteä viskaamaan kaveria tielle. Steven Seagalin esittämä toimintamuoto entisiä ajattelemattomia lemmikinomistajia kohtaan on ehkäpä hieman tyly ja kärkevä, mutta mutta (kiroiluvaroitus)...


Jos on päättänyt rakkaasta lemmikistään kuitenkin luopua, niin voisi edes yrittää etsiä sille uuden hyvän kodin tai ainakin viedä sen johonkin eläinsuojaan, joka tällaista toimintaa harjoittaa. Tosin kuten elokuvastakin tulee ilmi, niin ongelma on monissa paikoissa paisunut niin suureksi, etteivät läheskään kaikki eläinsuojat voi pitää löydettyjä lemmikkejä montaakaan päivää. ...Ja siitäpä sitten kertyy lisää niitä vähemmän iloisia kohtaloita.

Elokuvan eläinsuojeluhengessä monet kuvissa vilahtavista lukuisista nelijalkaisista tähdistä etsittiin juuri eläinsuojista. Sydäntä lämmittää tieto siitä, että ilmeisesti suuri osa näistä sai uuden kodin tekemiseen osallistuneiden ihmisten luota. En ole aivan varma, ovatko lopputekstien aikana näkyvät kuvat näistä muodostuneista "uusioperheistä", mutta niin tahtoisin ainakin toivoa...



Jotta ei aivan yksitoikkoiseksi saarnaamiseksi menisi, niin siirrytäänpä vähän hilpeämpiin mietteisiin. Koirasöpöilyä kaipaileville Hotel for Dogs on varsin helppo suositeltava. Sen verran karvaisia kavereita kuvissa lähes jatkuvasti pääsee vilisemään. Eniten ruutuaikaa kähveltävän nappisilmän lisäksi löytyy monenkirjava joukko muitakin karvanaamoja, jotka saavat kyllä sydämen huokaamaan. Välillä varsin villiksikin yltyvää kaaosta katsellessa ei oikein voi olla ajattelematta, miten hankala tietyt kohtaukset on ollut saada taltioitua. Nähdyn perusteella Thor Freudenthal ei kuulu niihin ohjaajiin, joiden mielestä lasten ja eläinten kanssa työskentely on yhtä painajaista. Tai jos on, niin sitten Hotel for Dogs on luultavasti ajanut tyypin hermoromahduksen partaalle. Suloisuutta elokuvasta siis löytyy vähintään riittävästi...tai jos ei jostakin syystä riitä, niin voi vaikka yrittää etsiä katseltavaksi dokumentin Precious Puppies, joka toimittaa lisää kaunista katseltavaa.



Lukuisista lemmikkikavereista huolimatta ei Hotel for Dogs nyt pelkkää koiruutta koiruuden perään ole, vaan välillä huomiota saavat myös ihmiselon pienet ja suuremmat murheet sekä ilotkin. Näissäkin yleensä onnistutaan pitämään myönteinen sävy yllä, kun vaikeuksien keskelläkin positiiviset asiat voivat yhdistää ja vieläpä moninkertaistua matkalla.

Komediana Hotel for Dogs ei mielestäni ole kovin kaksinen, tai sitten olen vain liian tosikko tällaisille elokuville. Vanhempien tyhmäilyt eivät innosta juuri lainkaan, mutta koirien tempaukset ja Brucen idearikkaat rakennelmat kyllä vetävät suuta hymyyn silloin tällöin. Koskettavia hetkiä löytyy jonkin verran, mutta awww-huokauksia reippaasti enemmän. Vaikka Hotel for Dogs ei elokuvana olisi niin kovin erikoinen, niin tämä lemmikkiasia on kuitenkin sen verran lähellä omaa sydäntä, että ainakin minun on siitä helppoa pitää kohtalaisesti. Aikuisempaa versiota kaipaavat voivat katsella vaikkapa elokuvan Year of the Dog, pienellä laatuvarauksella tosin.



Hotel for Dogs (2009) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti