Odotuksia nostatteli tieto siitä, että Röllin sydän on Pekka Lehtosaaren kirjoittama ja ohjaama elokuva. Toisaalta niitä toiveita vähän hillitsivät etukäteen luetut arviot, joista monikaan ei ollut mitenkään ylistävä. Lisäksi elokuvan saama pistekeskiarvo IMDB:n puolella ei ainakaan mistään kaikkien ihastelemasta mestariteoksesta kerro.
Lehtosaari käynnistelee elokuvansa satuperinteitä kunnioittaen, kun kertoja aloittaa varsin tutulla sanaparilla "olipa kerran". Ensimmäisen minuutin aikana selvitellään ymmärryksen sydämen legenda. Sen tekivät aikoinaan keskenään vuosituhansia taistelleet haltijat, jotka lopulta näkivät loputtoman sotansa turhuuden. Ymmärryksen sydän kuitenkin kätkettiin huolellisesti, ettei kuka tahansa sitä löytäisi. Erilaiset olennot sitä turhaan etsivät ja vähitellen se painui unohduksiin.
Vuosia on vierinyt ja kaikenlaista elelyä siinä sivussa, mutta nyt on tullut jälleen tarve tälle sydämelle ja aika sen etsimiselle. Aikojen kuluessa erinäiset otukset ovat käyneet välinpitämättömämmiksi ja kylmemmiksi ympäröivää luontoa kohtaan. Niinpä Luontoäiti on päättänyt vastata samansuuntaisesti. Kun ei kerran millään mitään väliä, niin kaikki vaikkapa kiveksi kovettukoon. Menninkäisten metsä on jo harmaata murikkaa ja pikkuhiljaa sama katastrofi on lähenemässä Röllimetsääkin.
Röllit toistaiseksi kuitenkin viettävät vielä huolettomia aikoja mielipuuhiensa parissa, eli pahaa-aavistamattomia kulkijoita säikäytellen ja kotimetsässään telmien. Kun Rölli (äänenä kukapa muukaan kuin Allu Tuppurainen) eräänä päivänä törmää Milli Menninkäiseen (äänenä Saija Lentonen), niin nämä huolestuttavat uutiset saavuttavat röllien kylänkin. Ensin he toki aikovat aterioida mukavan menninkäisen pois päiviltä, mutta muuttavat kuitenkin mielensä, kun eivät kerran muitakaan metsässä hyppeleviä popsi.
Kylän viisain kokoaa joukon saunomaan, jossa Löylynhenki kertoo tarinoita ja opastaa röllejä, miten kannattaisi toimia. Seuraavana aamuna pieni retkikunta onkin jo liikkeellä kohti talvista maata, jossa sydän ikijäässä löytäjäänsä odottelee. Vaarallinen matka vie poikki suuren veden sekä kammotun vaaleanpunaisen maan, joka tartuttaa inhan söpöä väriään kulkijoihinkin. Sydämettömiä röllejä kuitenkin pelottaa kaikista eniten se matkan päässä odotteleva sydän, joka saattaa olla kaiken rölli-sivistymättömyyden loppu. Sydämettömät siis varokoot!
Lapsuusvuosien tuokiot Röllin seikkailujen parissa ovat vähän haalistuneet kohti kadotettujen muistojen unholaa, mutta sen verran jotakin on tallella, että voi sanoa Lehtosaaren näkemyksen olevan pikkuisen söpöilevämpi ja vauhdikkaampi. Lapsellisuudesta en lähde jakelemaan tuomioita kummankaan suuntaan, sillä muistelisin, että olihan se alkuperäinen Röllikin melko lapsellinen otus. Missään tapauksessa en sitä minään pyhäinhäväistyksenä pidä, että Lehtosaari päätti viedä Röllin vaihteeksi animaatioseikkailujen maailmaan.
Animaatio tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia aivan toisenlaisille seikkailuille ja mielikuvitus saa liitää vapaammin. Toisaalta osa sen alkuperäisen viehätystä on varmaan monien kohdalla ollut tietynlainen yksinkertaisuus ja halpuus, mitä tuotantoarvoihin tulee. Tarkasti viimeistellystä ja Suomen mittakaavassa suurtuotantoa edustavasta animaatioversiosta nämä puolet on pitkälti hiottu pois, eli siinä mielessä osa taiasta on kadonnut. Siitä Röllin ilkikurisuudesta on myös saattanut pyyhkiytyä pikkuisen animaatiomuunnoksen tuoksinnassa.
"Tämä on se, mistä elämässä on oikeasti kysymys."
Sitä puutetta yritetään paikkailla vauhdilla. Mahdollisuus siirtyä aivan toisenlaisiin maailmoihin onkin päätetty hyödyntää, eikä samoissa paikoissa tai yleensä paikoillaan pitkiä aikoja viihdytä. Heh, välillä jopa toivoo pieniä hengähdystaukoja, kun alle 80 minuuttia kestävä elokuva porhaltaa menemään vailla jarruja.
Huumoriakin löytyy, ja mielestäni se on monesti hengeltään vähintään samansuuntaista kuin alkuperäisessä sarjassa. Yleistä tyhmäilyä ja kohellusta kyllä riittää. Paikoin meno yltyykin varsin hyväksi pöllöilyksi. Kun siinä painajaisluolassa mietitään varpaanvälietanoita ja siivoushulluja iilimatoja, niin hymy nousee väkisinkin. Tai kun pesu- ja pusuosasto käyvät armotta kimppuun. Myös laivassa käyty kinastelu on varsin miellyttävää juttua. Vastapainoksi toki löytyy reipas kasa vähemmän huvittavaa hassuttelua.
Piirrosjäljestä en paljoakaan valittamista keksi. Se vaikuttaa enimmäkseen erittäinkin eläväiseltä ja luotu maailma rikkaalta. Pieniä yksityiskohtia riittää sen verran, että vauhdikkaimman menon aikana luultavasti osa niistä vilistää iloisesti ohi silmien uusintoja odottelemaan. Värikkyydestä ei ole pulaa ja ainakin omaa sydäntä lämmitti toistuvasti kuviin vaivihkaa tai näkyvämmin ilmestyvät metsää kansoittavat pienet vipeltäjät. Puput, linnut, oravat, heppaset ja muut täyttelevät sitä söpöilykiintiötä varsin kiitettävästi.
Lehtosaari on tullut monille tutuksi Ghibli-elokuvien kotimaisten versioiden tekijänä. Tiedä sitten, miten paljon hän lopulta on niistä innostusta omaan elokuvaansa ammentanut, mutta samantapaisia piirteitä ainakin löytyy. Esimerkkinä vaikkapa huoli luonnosta, joka useammassakin Miyazakin elokuvassa tulee esille. Samoin tämä sydänasia vaikuttaa tutulta. Elokuvan loppulaulussa olin havaitsevinani myös yritystä siihen suuntaan.
Eikä siinä mitään, jos innoitusta haetaan vähän muiltakin, kun ei mistään suorasta kopioinnista kuitenkaan ole kysymys. Miyazakin tapauksessa innoittajaksi on valittu omasta mielestäni paras mahdollinen lähde. Ne pienet herkät hetket, joiden ajaksi seikkailun pauhu saa tauota tuokioksi kuitenkin pitkälti puuttuvat tästä Lehtosaaren seikkailusta. Monesti ne ovat avainasemassa siinä, minkä takia ne Ghibli-animaatiot usein onnistuvat iskemään suoraan sydämeen. Kyllähän Lehtosaarellakin selvästi yritystä sydämelliseen menoon on, mutta siinä missä Miyazakin elokuvia katsoessa saa usein olla pyyhkimässä silmiä, niin Röllin sydän jättää kylmemmäksi tässä mielessä.
Musiikin elokuvaan on säveltänyt Tuomas Kantelinen, mutta jostakin syystä siitä ei paljoakaan jäänyt mieleen. Saattaa olla, että musiikki oli miksattu turhankin taustalle ja peittyi kaiken seikkailun ja kohkauksen alle. Muutamia laulujakin kuullaan, mutta ne ovat lähinnä mukiinmeneviä, eivät paljoakaan sen enempää. Loppulaulussa on kyllä yritystä kauniiden tunnelmien pariin, mutta jos haluaa tässäkin kohtaa jatkaa Ghibli-vertailua, niin ei ihan riitä.
Tässä tuli nyt listattua kaikenlaisia valituksia, mutta ei Röllin sydän silti mielestäni huono elokuva ole. Puutteistaan huolimatta se on kaunista katseltavaa ja enimmäkseen viihdyttävää seikkailua. Jos Lehtosaari jossakin vaiheessa päättää palata animaatioelokuvia ohjailemaan, niin mielelläni vilkaisen, että mitä sieltä olisi tulossa.
Kokonaisuudessaan Röllin sydän on positiivinen pieni elokuvaelämys. Vaikka Tuppuraista ei nyt nähdäkään, niin on hänen äänessään jotakin lämmintä, joka saattaa olla lapsuuden nostalgiaakin, muttei sillä niin väliä. Muutenkin elokuvassa on paljon hyvää, joka tässäkin tekstissä saattaa jäädä pikkukitinöiden alle, toivottavasti ei kuitenkaan.
Sanomaakin löytyy, kun sydämen vaaroilla toistuvasti pelotellaan. Sen lisäksi, että sydän rinnassa on raskas taakka, saattaa se myös pehmentää pään latelemaan hieman pimahtaneita elämänviisauksia, puhumattakaan yleisestä hempeyttämisestä. Ja mikä pahinta, voipi olla, että se myös pyyhkäisee kaikenlaisen sivistymättömyyden kauas pois. Varokaa siis pienokaiset ja vähän isommatkin! Kyllähän elo ilman sydäntä on vallan vaivattomampaa ja vähemmän oikukasta.
Tässäkin tapauksessa viimeiset sanat suotakoon elokuvan loppulaululle:
Minna Frimodig: Sydämen saan
"Sydämen saan
On maailma harmaa, haavat kalvaa
Toivoni murhaa, on kaikki turhaa
Ystävän uuden jo kuulen, se laulaa hiljaa
Mä nään auringon ja sen loisteen
Se murheet sulattaa
Surut haihtuu ja mä tiedän nyt mitä aion
En jää hämärään, en pelkää pimeää
Kun kohta sydämen saan
Kun kaipaus turtui, jäätyi, murtui
Sen alta mä uuden, löysin tilaisuuden
Tunteita toistaa, loistaa, nyt päivä parhain
Mä nään auringon ja sen loisteen
Se murheet sulattaa
Surut haihtuu ja mä tiedän nyt mitä aion
Nousen seisomaan, nyt astun valoisaan
Kun kohta sydämen saan
Jos liityt seuraan, ei määränpäätä tarvi lain
Ja uuteen maailmaan sun kanssas mä jään
Mä nään auringon ja sen loisteen
Se murheet sulattaa
Surut haihtuu ja mä tiedän nyt mitä aion
Mä nään auringon ja sen loisteen
Se murheet sulattaa
Surut haihtuu ja mä tiedän nyt mitä aion
En jää hämärään, en pelkää pimeää
Kun kohta sydämen saan
Sydämen saan"
Röllin sydän (2007) (IMDB)
Kurkistelin kulisseihin ja niistä naputtelin hieman tarinoita talteen:
Trivianurkkaus 9: Röllin sydän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti