Jacky Bonnot (Michaël Youn) tuskailee tiedä sitten kuinka monennen työpaikkansa menetyksen kanssa. Aina vain menee huonompaan suuntaan, kun pitää haaskata keittiö-Mozartin lahjoja pikaruokapaikoissa, joiden kanta-asiakkaat eivät hyvästä ruoasta paljoakaan ymmärrä. Hermothan siinä nopeasti menevät, ja jälleen uudet potkut odottavat, sillä pomoilta ei ymmärrystä löydy. Ei mitään turhia hienosteluja tai erikoisuuksia, vaan asiakkaat kaipaavat ranskalaisia perunoita ja muita saman sarjan kokkauksia.
Toisaalla asemansa jo vakiinnuttanut oman alansa arvostettu kuuluisuus Alexandre Lagarde (Jean Reno) on myös ajautunut ongelmien äärelle. Osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Lagarde on kaavoihinsa jämähtänyt vanha jäärä, jonka mukana pyöriminen on vain haitaksi omalle nimikkoravintolalle. Pitäisi vähän tuuletella paikkoja. Modernit suuntaukset kunniaan ja samalla säästötalkoot päälle ajan henkeä noudatellen. Siellä etsitäänkin kuumeisesti tekosyitä Lagarden irtisanomiselle. Yhtenä riittävänä syynä toimii se, jos kävisi vaikkapa niin hassusti, että Lagarden ravintola menettäisi yhden tähden lähitulevaisuudessa odottelevassa arviossa.
Jackyllakin tilanne menee tiukemmaksi, sillä naisystävä on kuitenkin viimeisillään raskaana, ja olisi hyvä, jos jotakin tulojakin pystyisi hankkimaan kohta laajenevalle perheelle. Niinpä tulee aika niellä se ylpeys ja ottaa vastaan pesti talojen maalaamisen parista. No, Jacky ei silti malta olla hylkäämättä sitä varsinaista intohimoaan, vaan hänen on pakko sekaantua muiden kokkailuihin, vaikkapa sitten ikkunasta neuvojaan huudellen. Pienimuotoista menestystäkin pääsee syntymään, vaikkapa sitten palvelutalon asiakaskunnan keskuudessa.
Tavallaan tämä on Jackylle hyvä käänne, sillä menestyksekkään sekaantumisen tuloksena Lagarde saa tietää hänestä. Jacky tuntee käytännössä kaikki Lagarden vanhemmatkin reseptit, mistä myös on etua. Siinä sitten tulee tilaisuus siirtyä koeajalle Lagarden keittiöön. Toisaalla taas ollaan varmaan hyvinkin kiitollisia, kun palkkatyö tuosta vain vaihtuu vähän epämääräisillä ehdoilla tapahtuvaan palkattomaan harjoitteluun, jonka jatkumisesta ei ole minkäänlaisia takeita.
Kun kaksi oman alansa ehdotonta huippua yhdistää voimansa saman keittiön puolella, niin sen kriittisen tähden säilyttämisen pitäisi olla lastenleikkiä. Vai onkohan kyseessä sittenkin räjähdysherkkä yhdistelmä, joka saa aikaan ennemmin myllerrystä ja hallitsematonta kaaosta...? Siihen hektiseen sekasotkuun mukaan vielä Lagarden isännöimä televisio-ohjelma, josta voi ponnistaa anonyymiin kuuluisuuteen, jos sellaista sattuisi kaipailemaan.
Ravintolakokkailun nousevan tähden, eli kasvisten kanssa kommunikoivan vihanneskuiskaajan ja keittiötaiteen vanhan konkarin yhteissähellykset ovat paikoin sellaista vuoristorataa, että katsomossa ainakin huvittaa ihan kivasti. Pelkästään herkkuaterioiden saloja ei ratkota, vaan myös niille suhdepulmille löytyy aikaa. Eihän siitä voi seurata muuta kuin onnistumisia, kun tämä kaksikko lähtee viini-illan päätteeksi pienoisessa tuiterissa hoitamaan asioita kuntoon...
Värikäs alkutekstijakso lupailee varsin kevyttä hassuttelua hyvässä hengessä ja sellaista The Chef pitkälti elokuvapöytään tarjoileekin. Pituuskin pysyy alle 90 minuutissa, joten kyllästymään ei ehdi. Tuskinpa taito tällaisiin elämäniloisiin ja aidonoloisiin komedioihin pelkästään ranskalaisten yksinoikeus on, mutta melko usein siellä tunnutaan näissä hyvin onnistuvan. The Chef on jälleen yksi mukava esimerkki sellaisesta.
Suositusnurkkauksessa tänään jälleen muutama samansuuntaisten aiheiden parissa seikkaileva maukas sekoitus. Jean Reno ehti jo vähän aiemminkin tehdä romantiikkaa ja ruokaa yhdistelevän elokuvan, siinä tosin henki astetta tai paria vakavampi ja painotukset enemmän suhdepuolella, eli kyseessä on Jet Lag. Jos taas haluaa nähdä vastapainoksi äärimmäisen kontrolloitua ja harkittua ravintolamenoa, niin sellaiseen mahdollisuuden tarjoaa mielenkiintoinen dokumentti Jiro Dreams of Sushi, jossa jo ikääntynyt päähenkilö on vuosikymmenten viilauksen myötä kohonnut oman taiteensa arvostetuksi huipuksi. Muita tässä blogissa kommentoituja ruokaa ja rakkautta yhdisteleviä kelvollisia elämyksiä ovat vaikkapa Woman on Top, Tortilla Soup, The Mistress of Spices ja viimeisenä suklaalla herkutteleva Chocolat.
Se muista hömpistä. Luulisin, että The Chef makoisaa komediavälipalaa kaipailevien lisäksi miellyttää ruoasta innostuneita. Eipä se mikään dokumentti keittiötaidon saloihin ole, mutta saattaapa kuitenkin tarjoilla vähän innostusta uudenkin kokeilemiseen. Mistään mestariteoksesta ei ole kyse, mutta itse ainakin koen saaneeni sellaisen elokuvatuokion kuin tilausta tehdessä toivoinkin. Reno ja Youn kyllä puuhasteluillaan viihdyttävät vähintään kohtalaisesti. Aivan kaikki jutut eivät mitään suurempaa neroutta ole, mutta kyllä niitä maalinsa löytäviä on mukaan vähintään riittävästi sijoiteltu. Hyväntuulista huttua, jonka varmaan toistamiseenkin mielellään vilkaisee.
The Chef (2012) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti