Jouluaatto on käynnistymässä useammassakin kodissa vähän vaihtelevissa tunnelmissa. Ainakaan Matti (Pertti Sveholm) ei ole vielä onnistunut pääsemään juhlahenkeen, vaan keittiön puolella on menossa vaimon tiukka tenttaaminen liittyen lähinnä siihen, kuka mahtaakaan oikeasti olla lähitulevaisuudessa syntyvän pienokaisen isä. Kesken kinkunpaiston ja kinastelun lapsivesi valahtaa lattialle, mikä laittaa väliaikaisen stopin riitelylle ja pakottaa suuntaamaan kohti sairaalaa.
Vähän hiljaisemmassa ja yksinäisemmässä asunnossa taas Erkki (Kari Heiskanen) on valmistautumassa illan joulupukkihommaa varten. Kun sen aika koittaa, niin käy nopeasti selväksi, ettei kyseessä ole ihan pelkkä palkattu vierailu tuttavaperheen luokse, vaan tilanne karkaa kohtalaisen vauhdikkaasti vaivaannuttavan ja kiusallisen puolelle. Erkillä on myös vähän suunnitelmia aattoillan päätökseksi, eivätkä nekään mitään erityisen jouluisia ole.
Kolmikosta viimeisenä kuviin saapuu Rauno (Timo Torikka), joka kiirehtii lentokentältä kohti hotellia. Nykyisin Ranskassa asuva mies viettää Suomessa harvemmin aikaansa, mutta on tullut jouluksi vierailemaan ja hoitamaan tiettyjä perhevelvollisuuksia. Hänenkään kohdalla joulu ei aivan iloisinta puoltaan tarjoile, vaan niinpä vain Raunonkin tie vie sairaalaa kohti.
Sairaalassa toisiinsa törmäävät Matti ja Rauno, kumpikin rikkinäisissä ja liikuttuneissa tunnelmissa. Matti on jo aiemmin ehtinyt soittaa Erkille, ja pyytää tämän lasilliselle juhlistamaan uutta isyyttä. Kun ei Raunollakaan (enää) ole oikein mitään suunnitelmia illaksi, niin kaksi muuttuu kolmeksi ja sopivan juhlapaikan etsiminen voikin alkaa.
Jouluaaton ollessa kyseessä tämä onkin jokseenkin haasteellinen tehtävä. Aloittelupaikka laittaa ovensa kiinni iltakuudelta, eikä kolmikkoa oikein innostaisi talsia talvituulessa mitään loputonta lenkkiä. Niinpä sitten vain kolkuttelemaan karaokeravintolan ovelle, joka sekin tosin sattuu olemaan suljettu. Niinpä vain paikan omistaja (Aake Kalliala) saa kaivettua itsestään jouluhenkeä...toki setelitukun ja juomalupausten pienoisella myötävaikutuksella.
Janoiset pääsevät viimein pöytään ja niin varsinainen illanvietto voi alkaa. Edellisestä kolmikon yhteisestä tapaamisesta onkin ehtinyt vierähtää ilmeisesti useampia vuosia. Muisteltavaa ja kuulumisten vaihtamista siis riittää. Kuitenkin jokaisella on oikeastaan vähän raskaampiakin uutisia tai sanomisia sydämellään, joita ei pysty kovin pitkään pitämään pinnan alla, varsinkin, kun tietyt aiheet tulevat jutuissa muutenkin melko lähelle.
Vähän tummanpuhuvampaa ja alakuloisemmissakin tunnelmissa liikuskelevaa jouluelokuvaa on siis Mika Kaurismäki kumppaneineen kauppaamassa. Tietynlaista jouluhenkeä on toki havaittavissa, kun loppu alkaa lähenemään, mutta tiedä sitten, vastanneeko Kolme viisasta miestä kovinkaan hyvin sellaista elokuvaelämystä, mitä ihmiset yleensä tähän ajankohtaan sijoittuvilta tarinoilta toivovat.
Jos haluaa kokea kevyemmän ja hilpeämmän jouluisen elokuvatuokion, niin kannattaa varmaan hypätä suosiolla tämän yli. Kipupisteitä ja konflikteja ei vältellä, ja välillä on olemassa hyvätkin mahdollisuudet sille, että tilanne karkaa kovinkin synkäksi. Voimasanat lentelevät usein suuntaan ja toiseen, eikä väkivallaltakaan täysin vältytä.
Vastapainoa toki löytyy, ja hyvä niin, sillä muuten kyseessä olisikin varsin lohduton elokuvahetki synkkien aatosten ja suunnitelmien äärellä. Ennen kuin tilanteet pääsevät karkaamaan täysin käsistä ja raivo hallitsemattomaksi, niin ymmärrys, kuunteleminen ja välittäminen astuvat väliin. Kyllähän siinä silloin tällöin silmäkulmakin saattaa kostua, kun vielä sittenkin saadaan otettua pari askelta taaksepäin ennen kuin on liian myöhäistä.
Muistelisin, että pari vuotta sitten tapahtunut ensikatselu kyllä aiheutti katsomossa enemmän kuohuntaa. Toki uusinnan hetkelläkin vielä tietyissä kohtauksissa oli kiitettävästi jännitettä ja koskettavia tunnelmia, mutta yhtä tehokasta vaikutusta ei enää aiheutunut. Sitä en sinänsä ihmettele, sillä elokuva oli edelleen varsin hyvin muistissa.
Karaokeravintolassa tapahtuva illanvietto antaa hyvän tekosyyn laittaa kaikki hahmot vuorotellen laulelemaan. Kappaleet toki on valittu siten, että ne kertovat vähän hahmojen taustoista, tunnelmista ja mietteistä siinä samalla. Valitettavasti ne kyseiset laulut (Juice Leskinen: Rakkauden haudalla, Kaksoiselämää, Asko Raivio: Tyhjää ja Yö: Joutsenlaulu) eivät omalla kohdalla oikein iske, vaikka tässä yhteydessä menettelevätkin. Etenkin viimeisin on niin kulunut ja kaltoinkohdeltu humalaisten tulkitsijoiden toimesta, että vaikea siihen on enää minkäänlaisella vakavuudella suhtautua. No, kaipa nämä ovat kuitenkin turvallisia valintoja. Laajasti tunnettuja, ja saattavat liittyä useammankin katsojan elämän merkittävämpiin hetkiin.
Kolme viisasta miestä on hyvä ja hieman erilainen jouluelokuva, mutta erityisesti toisella katselulla paikoitellen tökkiväkin. Pitkään muilla mailla elokuvia tehnyt Mika Kaurismäki teki onnistuneen paluun suomenkielisten elokuvien pariin, mutta hänen parhaakseen en menisi kehumaan, kuten jotkut ovat asian nähneet. Pitkälti improvisioiden ja tiiviissä yhteistyössä näyttelijöiden kanssa rakennellut kohtaukset tarjoavat pienimuotoista ja inhimillistä draamaa, joka kyllä lämmittelee katselijankin sydäntä mukavasti. Toivoa yritellään herätellä epätoivoisiinkin tilanteisiin, ja kohtalaisesti Kolme viisasta miestä siitä suoriutuukin. Elämän pieniä ja vähän suurempiakin iloja sekä suruja löytyy, ja kyllä siellä välimaastossakin seikkaillaan. Kun se uusi aamu viimeinkin on tuloillaan, niin varsin hyvällä mielellä huomaa olevansa.
Aamun sarastaessa elokuvan hahmot pysähtyvät ja herkistyvät vielä hetkeksi laulua kuuntelemaan ennen teilleen poistumista. Samainen kappale sopinee hyvin tähänkin rauhoitteluksi:
Iloista ja rauhallista joulua kaikille!
Kolme viisasta miestä (2008) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti