Speaking of the Devil (Siinä paha missä mainitaan)

Ajatuksena oli suoda Terence Hillille toinen peräkkäinen sooloilu elokuvan Super Snooper jälkeen. Harmillisesti en onnistunut löytämään sitä etsimääni elokuvaehdokasta siedettävässä ajassa, joten saa jäädä hyllyjen perusteellisempi penkominen toiseen kertaan. Järjestelyä ne kyllä kaipaisivatkin, muttei ehkä siitä tilitellä sen enempiä tässä vaiheessa.

Jos Terence ei suvaitse katseltavaksi ilmaantua, niin kukapa muu olisi parempi korvaaja kuin Bud Spencer... Uusintakierros on päässyt siihen vaiheeseen, että kokoelmasta löytyvät kommentoimattomat Spencer-elokuvat alkavat järjestään olla B-osastoa...tai allekin. Kai näitä tänne väleihin saa soviteltua. Speaking of the Devil ei mitään suurempaa vaikutusta tehnyt, mutta valitsin sen lyhyehkön keston takia ja senkin, etten ole nähnyt sitä kuin kertaalleen, jos oikein muistelen. Eiköhän se ole toistaiseksi samalla uusin Spencerin elokuva, josta olen täällä höpötellyt, vaikka sekin tietysti on yli kahden vuosikymmenen takaa.

Tähtitaivaalla sitä tuikkeessa haahuillaan. Iso pomokin ilmeisesti ilmaantuu paikalle tiedustelemaan asuinpallomme tilaa apulaiseltaan. Hänenkin mielestään kiusauksia ja houkutuksia on hyvä olla olemassa, jotta ajatus vapaasta tahdosta toteutuisi. Apulainen vain varoittelee, että vastapuoli on ehkä saamassa pienoista yliotetta. Ikuinen kamppailu hyvän ja pahan välillä siis jatkukoon.

Valkoisiin pukeutunut Victor-enkeli käy katselemassa esimiestensä golfia ja saa uuden homman, joka ainakin alkuun vaikuttaa mitättömältä. Tulevaisuusarkistoja penkomalla on löytynyt eräs sielu, jota ei saisi pahuuksille menettää, vaan varmistaa, että tämä yksilö valitsee oikean puolen. Hänelle olisi luvassa merkittävää roolia tulevaisuudessa ja vastapuoli tahtoo toki hänet houkutuksilla turmella.

Victor sieltä taivailta liitelee ja hänen vastineensa alamaailmasta on Veronica Flame, joka joutuu viemäreistä kiipustelemaan. Mutta kuka sitten onkaan näiden houkuttelujen kohde ja keskinäisen kilpailun nappula? No, tietenkin Bull Webster (Bud Spencer), joka taksikuskina toimii. Sellaista tietoa hänestä kertoillaan, että vaikka nykyään kunnollinen mies onkin, niin takana on luopiomainen nuoruus. Näkökulmasta riippuen Bull olisi hyvä saada näille teille palaamaan tai niitä välttelemään loppuun asti.

Bullin kauan poissa kotoa ollut tytär on tekemässä paluuta, mukana vielä nuori poika, mistä Bull onkin erinomaisen yllättynyt. Samaan aikaan Bullin taksiyhtiötä houkutellaan myymään tontti pois ja lopettamaan liiketoiminta. Bull ei tahtoisi myydä, mutta laskut painavat niskaan ja kilpailija on ovelan laina-ansan keksinyt. Jostakin pitäisi repäistä suurehko kasa rahaa kuukauden loppuun mennessä. Useamman päivän taksituksen tilaava Veronica vaikuttaakin taivaan lahjalta, vaikka pahat siellä on mielessä.

Toivottomien taistojen mies Bull asettuukin mahtavaa Rockwoodia vastaan. Kilpailija katsoo Websterin lähinnä kiusankappaleeksi, joka ei suurempaa uhkaa pysty aiheuttamaan. Kohtalo pienellä ohjauksella kuitenkin vie tarinaa siihen suuntaan, että alkaa näyttää pahemmalta Rockwoodin kannalta. Mukana tietenkin säheltävät nämä ylä- ja alakerran lähettiläät tilannetta sotkemassa. Otteet kovenevat ja Bull joutuu siinä hankalampiinkin valintatilanteisiin. Sielusta väännetään edelleen, mutta Bullin suurin pahe vaikuttaa olevan mässäily, mikä on vasta kolmannen asteen syntiä. Kunnollinen voitto vaatisi sen, että Veronica saisi kaivettua Websteristä ensimmäisen luokan sikailijan. Mitä Bull sitten mahtaakaan päättää, kun setelit suuret silmissä vilkkuvat...?

Enzo Barbonista olen aiemminkin täällä höpötellyt, mikä ei varmaan suuri ihme ole, sillä mies on ohjastellut Spenceriä ja/tai Hilliä lähes kymmenessä elokuvassa. Jos kiinnostaa aloittaa näiden yhteistöihin tutustuminen, niin edelleen suosittelen niitä Trinity-elokuvia (1 ja 2). Vähän karkeasti voisi ohjeistaa, että laatu laskee, mitä tuoreempiin tapauksiin päästään. Speaking of the Devil on viimeinen ohjaus Barbonilta Spencerin kanssa. Eihän häneltä sen jälkeen enää tullutkaan kuin yksi ohjaus. Kirjoitusapuna on toiminut poika Marco Barboni.

Spencerin ja Barbonin pari vuosikymmentä kestänyt yhteinen taival ainakin tämän elokuvan perusteella on taipuvainen loppumetreille hyytymään. Toki Budillakin varmaan ikäkin jo rajoittaa ja se näkyykin, mutta siitä huolimatta turhankin väsähtänyttä on monin paikoin. Bud kuitenkin on jatkanut uraansa vielä näihin päiviin saakka, vaikka tahti ymmärrettävästi onkin selvästi hidastunut. Näyttää siltä, että miehen pitäisi esiintyä lähitulevaisuudessa varsin tähtirikkaassa lännenelokuvassa The Angel, the Brute and the Wise. Saa sitten nähdä, mitä on luvassa, jos yleensä valmistuu, mutta Budin aiottu osa ei kai suuren suuri taida olla.

Speaking of the Devil on katseltu lähivuosina, mutta siitä huolimatta en muistanutkaan miten vahvasti se komediaa painottaa. Valitettavaa tämä on siksi, että ne vitsit ja hupailut ovat lähes järjestään melko heikkoa huvitusta. Oikeastaan yhtään kovin hyvää juttua ei tule mieleen. Toki Budin taitolistalle voidaan lisäillä, että onhan miehestä viuluvirtuoosiksikin. Varhaisemmassa vaiheessa kaveri päästään vähän pyörryksissä on, mutta sitäpä taas ei merkkailla hänen mahtavimpien näyttelyhetkiensä listalle.

Puolen tunnin kohdilla alkaakin jo ihmettelemään, että niin, olikos sitä tappelurähinää lainkaan luvassa. No toisen samanlaisen ja vähän päällekin saa odotella ennen kuin päästään kovakourailemaan. Viimeisellä neljänneksellä on luvassa vauhdikkaampaa kaahailua, kun taksipataljoona romutuksen hengessä hieman kisailee. Onhan siinä aiemminkin lämmitelyksi tarjolla takaa-ajoa. Yli 70 minuuttia pääsee vierähtämään ennen kuin mätkimisen makuun päästään. Budin muita muksimisia muistellessa joutuu kyllä toteamaan, että kovin vaisua on.

Speaking of the Devil ei mikään rasittavin pohjakosketus ole, mutta runsaat 94 minuuttia käyvät monin paikoin vähän pitkiksi. Jutut ovat mitä ovat, niin saattaa katselijaa alkaa väsy vaivaamaan ja lopputekstien odotuskin varhaisessa vaiheessa tulla ajankohtaiseksi. Bud toki täystyrmää edelleen, mutta aivan liian harvoin. Mitään kovin hersyvää hyvän ja pahan kamppailua ei kannata odotella, vaan meno pidetään paria pikkutuhmuutta lukuun ottamatta varsin kilttinä. Elokuva edustaa sitä unohdettavinta osaa Spencerin filmografiassa niiltä osin, mitä olen onnistunut vilkuilemaan. Tuskinpa tarvitaan enää kolmatta kokeilua, koska potentiaali mielipiteen merkittävälle muutokselle on kovin alhainen, eikä oikein yksittäisissä huvitteluissakaan onnistuta.

Speaking of the Devil (1991) (IMDB)