Christmas at the Riviera

Jaahas, sieltä se joulukuu jälleen vierähti rullailemaan. Olisikohan se hyväkin tekosyy vaihtaa vähintään puolittain jouluelokuvamoodiin? Saattaapi olla, kun on näitäkin teoksia kertynyt jonoon vuoroaan odottelemaan. Toki tänä vuonnakin on jo tullut vilkaistua jouluiseen aikaan sijoittuvia elokuvia, mutta nyt aikomuksena olisi vähän kattavampi repäisy. ...Ellei sitten kyllästyminen käy alkumetreillä kimppuun. Mitään jouluelokuvakalenteria ei kuitenkaan ole tarkoituksena harrastella. Uuvahtaisin varmaan jo ennen kymmentä "luukkua".

Joulukauden viralliseksi avauselokuvaksi valikoitui paristakin syystä Christmas at the Riviera. Ensinnäkin takakannen perusteella se saattaa olla tummasävyisemmän menon puolelle kallistuva tapaus. Toiseksi ei siitä oikein muutenkaan jouluisia väreitä ole heräillyt. Ehkä on parempi siis, jos ne herttaisemmat ja lämpöisemmät joulusadut säästellään myöhemmille päiville.

Eastbournessa sijaitsevan pienemmän hotellin henkilökunta aattovalmistelujen parissa ahertelee. Paikan apulaisjohtajana hääräilevä Ashley (Reece Shearsmith) on lähetetty kuusiostoksille. Saadaanhan se joulupuu lopulta paikan yläparvekkeelle pystyteltyä, mutta puuhat ovat vasta aluillaan.

Ashleylla olisi reippaasti omasta mielestään erinomaisia ehdotuksia hotellin jouluvieton parantamiseksi. Lankoja tiukasti käsissään pitävä Barry kyseisiä ideoita pilkallisesti kuuntelee ja hylkää ne järjestään. Lopulta vielä päättää pikkuisen nöyryyttää kakkosmiestä muun henkilökunnan edessä. Eiköhän Riviera-hotellissa vietetä juhlallisuudet aivan samaan tapaan kuin aiempina vuosinakin...

Nöyrtymään joutuva Ashley ei muutenkaan suurempaa kunnioitusta henkilökunnan keskuudessa nauti. Nyt toiset saavat vielä lisäsyitä pilkkailla kynnysmatoksi katsomaansa työkaveria. Yllättäen Ashleylle tulee kuitenkin tilaisuus astua pomon saappaisiin, kun Barry joutuukin lähtemään jouluksi isänsä seuraksi sairaalaan. Nyt olisi tarjolla hyvä mahdollisuus näyttää, että kyllähän se tiukka pomotus apulaisjohtajaltakin onnistuu.

Tutustutaanpa pikkuisen jouluasiakkaisiin, joista ensimmäisinä esitellään uranosteessa oleva pappi Miles (Alexander Armstrong), joka on lähdössä lomailemaan vaimonsa Dianen (Anna Chancellor) kanssa. Kummallakin vaikuttaisi pulmailtavaa olevan. Jahkailun jälkeen Diane sujauttaa kirjahyllyn kätköistä löytyvän piilopullon matkakaveriksi. Miles saa ikävän puhelun, jossa kerrotaan, että syrjähyppy on paljastunut ja toimittajat ovat siitä innokkaina juttuja kynäilemässä. Paha paikka juuri ylenemisen kynnyksellä, eikä asia tunnu olevan sellainen, että siitä helposti eroon pääsisi. Hermolomaa ei siis ole luvassa.

Toisessa asunnossa isä ja poika ovat lähdössä samaista määränpäätä kohti. Videovaikeudet vähän hidastelevat ja tunnelma kiristyy, kun isä kertoo ostaneensa pojalleen potenssilääkettä. Perheen äiti on kuollut puoli vuotta aiemmin ja kyseessä on erilainen joulu, eikä tietenkään mikään erityisen iloinen. Tämän kaksikon aika kuluu pitkälti äidin tuhkauurnan kanssa säheltäessä. Isä yrittää sinnikkäästi poikaansa parittaa, mikä saa toisen entistäkin kiusaantuneemmaksi.

Kolmantena pääparina on Huntin pariskunta, joka saapuu hivenen aiottua myöhemmin hotelliin. Mies pääseekin heti suosikkiharrastuksensa pariin, eri erinäisistä asioista valittamiseen. Sitä onkin sitten jatkossa luvassa reilusti lisää oikeastaan aina, kun kamera hänet löytää. Tarinan edetessä alkaa käydä selväksi, että jatkuva valitus ja muiden kiusaaminen on vuosien vieriessä vienyt ystävät ja muun perheen. "Hilpeää" menoa siis sielläkin...

Mitä sitten saadaan aikaan, kun mainitut vieraat ja muut hotelliasiakkaat pääsevät keskenään vuorovaikuttamaan ja hieman kaaoksen vallassa operoiva henkilökunta omat sotkunsa siihen päälle söheltää? Luvassa ikimuistoinen jouluaatto ja -päivä vai jotakin ihan muuta?

Ennakkoarvelut tummasävyisemmästä komediasta eivät ainakaan paljoa pieleen menneet, vaan vähän alakuloisemmista aiheista sitä huumoria yritetään taikoa. Eikä se tietenkään automaattisesti kehnoa elokuvaa tarkoita, vaan usein sitä huomaa hihittelevänsä sellaistenkin hupailujen parissa. Christmas at the Riviera ei kuitenkaan satu sen lajin valioihin kuulumaan.

Tekijöillä ainakin on intoa riittänyt, mitä tulee päähahmojen nurjien puolien esittelyyn. Tietenkin useimmista ihmisistä "vika" ja toinenkin löytyy, mutta niiden lähes tauoton tykitys ja vyörytys saattaakin enemmän uuvuttaa kuin huvittaa. Ainakin omalla kohdalla tässä käykin niin. Ne outoilutkaan eivät välttämättä aivan toivotulla tavalla onnistu hykerryttämään. Siinä sitä itseltään kyselee, että onko tämä meno kiusallisella tavalla hauskaa vaiko vain vaivaannuttavaa. Valitettavasti vaaka kallistuu melko selvästi jälkimmäistä vaihtoehtoa osoittelemaan.

Vaikeus tuntuu toista seuraavan ja aina vain keksitään epätoivoisempia tapoja sekä valheita niiden selvittämiseksi. Erityisesti pappimme näissä puuhissa loistaa. Jouluhengessä yhden epäonni on toisen ilo ja mukana tuntuu olevan sellaisiakin hahmoja, joiden tarkoitus on heittää lisää löylyä. Sitten sivusta vahingoniloisena hykerrellen katsellaan, miten kaikki menee vain huonompaan suuntaan.

Kilometrien päästä tietysti näkee, että eiköhän sinne loppuun ole ajatuksena sijoittaa muutama lämpimämpi ja jonkinlaista ymmärrystä ja rauhaa huokuva tuokio. Ongelmana vain saattaa olla, että kun on noin 80 minuuttia korosteltu hahmojen vähemmän pidettäviä piirteitä, niin tilanteen keikauttaminen toiseen suuntaan siinä vaiheessa muutamassa minuutissa on hivenen hankalaa. No, enhän itsekään näitä tyyppejä alkanut vihaamaan, mutta toisaalta ei hirveästi pysty välittämäänkään läheskään kaikista. Jouluhenkeä siis etsitään vaikeamman kautta, mutta itse sanoisin, että jää löytymättä.

Hieman hauskaksi aiottua kohkaamistakin toki löytyy. Suurin osa sekaannuksista tuntuu sattuvan keittiön puolella tai sitten liittyvän mainittuun tuhkauurnaan. Marssiihan reipas joulukulkuekin pihalammen heikoille jäille ja rätsähtää siitä poks pohjaan. Hilpeys nyt on näissäkin vähän niin ja näin, joten komediana Christmas at the Riviera liikkuu lähinnä keskinkertaisen laitamilla.

Mikään erityisen onnistunut jouluelokuvakaan ei ole kyseessä. Lumenpuutteesta en lähde purnaamaan, mutta ilon ja valon juhlaa vietetään hivenen liian rähisevässä hengessä. Joulupäivän hämärtyessä iltaa kohti, moni lähtee sinne baarin puolelle lohtua etsimään suurissa ja suuremmissa annoksissa. "Erilaisen" jouluelokuvan tekeminen ei itsessään kovin kaksinen saavutus ole. Vaikeampaa on saada ankeus luontevasti taittumaan lämpöä kohti ja siinä ei oikein onnistuta.

Tässäkin yhteydessä tekee mainita vaikkapa sellaiset jouluiset elokuvat kuin The Christmas Bunny, Tokyo Godfathers ja Kolme viisasta miestä. Näistä viimeisenä mainittu lienee sävyiltään lähimpänä tätä nyt käsiteltävää tekelettä. Jokaisessa noissa lähtökohdat ovat jokseenkin lohduttomat, mutta pienin askelin pystytään etenemään kohti parempaa huomista. Vieläpä siten toteutettuna, että se katsomossakin liikuttaa, eikä niin, että kotisohvalla lähinnä toivottaisiin, että joskohan se voisi jo loppua. Piikittelevien jouluisten komedioiden joukosta voisi nostaa esille elokuvan Love Actually, jossa näytetään vähän mallia, miten hankalammistakin aiheista hauskuutta revitään.

Christmas at the Riviera on pieni televisiotuotanto, mikä varmaan selittää osaltaan, miksei siitä juuri puhuta jouluelokuvia listaillessa. Toisena merkittävänä syynä olettaisin olevan, että tuskinpa se on yhtään sellainen, mitä monet jouluelokuvilta toivovat. Tämän hotellivierailun kutsuminen jonkinlaiseksi pahoinvoinnin kokoontumiseksi olisi varmaan vähintään pientä liioittelua. Siihen suuntaan kuitenkin. Sitä en kiellä, etteikö tällainenkin huumori voisi joidenkin kohdalla toimia, mutta jos vaikka tahtoo koko perheelle yhteistä hassua ja herttaista joulukatseltavaa, niin tätä en todellakaan lähtisi kauppaamaan. Hieman ankeasti tämä jouluelokuvarupeama siis pääsi nytkähtämään liikkeelle. Pidetään kuitenkin mieli positiivisena, että eiköhän sieltä paljon parempaakin silmien eteen vielä eksy.

Christmas at the Riviera (2007) (IMDB)