Winnie the Pooh (Nalle Puhin elokuva - Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä)

Näyttääpi uhkaavasti siltä, ettei sitä tilaamaani Puhin jouluista elokuvaa Winnie the Pooh: A Very Merry Pooh Year millään saada ajoissa toimitettua, joten se saa jäädä odottelemaan muuta ajankohtaa, valitettavasti. No, ehkei sitä nyt enempää itkemään aleta, vaan katsellaanpa sitten toista seikkailua. Saattaa myös olla hyvä pitää vähän taukoa jouluelokuvista, niin jaksaa sitten muutaman katsella lisääkin.

Puh-elokuvia on tullut ennenkin katseltua ja niistä vähän kirjoiteltua. Tämä vuoden 2011 elokuva kuitenkin edustaa tuoreempaa laitaa. Yhdysvaltojen puolella se kelpaa Disney-klassikkojen sarjaan, mutta Suomessa se ei sille listalle ole jostakin syystä päässyt, mikä vähän sotkee yhtenäisyyttä. No, itse en ala tämän seikan takia hiuksia kiskomaan.

Odotuksia kuitenkin nostatteli se, että kyseinen animaatio on käsittääkseni "päästudion" tuotosta poiketen niistä muista alkuperäisen jälkeen ilmesyneistä Puh-elokuvista. Voinee siis toivoa ainakin animaatiolta enemmän, vaikka tosin olen sillä kannalla, että varsin miellyttävää jälkeä moni muukin noista piirroksiltaan edustaa.

"This could be the room of any small boy, but in fact, it's not. It is the room of one young boy in particular named Christopher Robin. Now, Christopher Robin has a very active imagination, not to mention the uncanny ability to collect things. Big things, small things, sticky things... but his favorite things are his stuffed animals. Ah, there they are now. A charming and eccentric cast of characters. And his best friend among them is a bear named Winnie the Pooh, or Pooh for short. Together, they have many unusual adventures, that all happened right here in the Hundred Acre Wood."

Jotta ei katsojaa täysin vieraannutettaisi, niin jälleen avautuu ovi huoneeseen, joka saattaisi olla aivan kenen tahansa pikkupojan, mutta sepä kuuluu eräälle Risto Reippaalle. Kaikenlaista vähän vanhahtavaa leikkikalua sekä erikoista kokoelmaa sieltä löytyykin. Muiden kimpsujen ja kampsujen seassa on toki joukkio tutunoloisia pehmoeläimiä. Heidän toilailujaan tietenkin sitä seurailemaan lähdetään.

Nämä kaverit olisi tarkoitus kartalta etsiä ja alkaa ihmettelemään, mitäköhän sitä keksitään. John Cleese tässäkin kertojan ominaisuudessa tiedottelee, että Puhille olisi luvassa tärkeä tehtävä. Nallemme tosin tahtoisi aamutorkkuja venyttää, mutta se ei nyt sovi. Tärkeimmistä tärkeimmät ensin, eli murisevaan masuun pitäisi täytettä löytää. Hunajavarasto on tyhjäksi herkuteltu, mikä ei sinänsä tämän karhun kohdalla kovin tavatonta ole.

Päästäänhän siitä pikkuhiljaa etenemään siihen pähkäiltävään pulmaankin. Eli eli...Ihaan häntä on jonnekin kadonnut ja pitäisi keksiä, miten sitä lähdettäisiin korvaamaan. Ihaa vain tuttuun tapaansa tyynesti toteaa, että puuttuva osanen selittääkin kaiken. Pöllö taas on kirjoituspuuhissa ja tarkoituksena olisi saada omat legendat ja nerokkuuden tuikkeet paperille muistelmien muodossa. Suostuupa pikkuisen hupsuja ystäviään tässä ilmenneessä pulmassa auttelemaan.

"Have you ever had one of those days when you just can't win, Eeyore?" 

"Yup, I know how that feels."

Kaikille tulee jakaa tiedote tästä häntäjahdista. Parhaan korvikkeen löytäjälle lupaillaan palkkioksi hunajapurnua. Se pohtiminen onkin vaikeampaa kuin olettaa voisi, sillä mikään ehdotettu viritelmä ei tunnu hännän virkaa hoitavan kunnolla, vaikka vähän kaikenlaista sovitellaan. Lopulta päädytään Kengun kudelmaan, mutta tilapäiseksi sekin osoittautuu. Pulmia ilmenee lisää, kun Puh löytää Riston talolta lyhyen kirjeen. Vaikeita sanoja, joten jospa Pöllö ne osaisi tulkita?

Sitten taas lueskellaan ihan mitä sattuu. Tosin osasyy lienee lappusen raapustelijassakin... Pöllö tulee sellaiseen päätelmään, että jälleen on hirvityksen kauhistus päässyt tapahtumaan ja Risto-parka on siepattu. Toisen kaappaaja ei ihan mikä tahansa vempula olekaan, vaan pelottava Poisa, joka tuntee kaikenlaiset kauheudet. Poisan tuhoisia taipumuksia sekä tapoja yhdessä kauhistellaan ja yllytään pelkoja kasvattelemaan. Asia on suunnilleen niin, että kaikki hyvät jutut, mitä maa päällään kantaa, tahtoo Poisa tärvellä.

Kaveri kuitenkin on saatava takaisin ja Pöllö innostelee muita tarttumaan toimeen. Kukapa muukaan operaation komentajaksi kuin Kani. Häneltä suunnitelma sekavanlainen tietenkin löytyy ja tomera käskyttäjä saa joukkoihin motivaatiota ja pienet jalat kipittämään. Yleensä lempeä Kengukin saa kasvoilleen taiottua varsin tuiman ilmeen. Yhdessä olisi tarkoitus ansakuoppa katalalle kaappaajakelmille kaivaa ja Risto samalla pelastaa. Onnistuuko se vai yleensä mikään, jää nähtäväksi...

Viimeksi tuli katseltua Puh-elokuva noin kuukausi sitten. Sattuipa vähän epäsovivasti, kun se oli Winnie the Pooh's Most Grand Adventure. Lyhyenä kertauksena voisi mainita, että siinähän kanssa lueskeltiin Riston jättämää viestiä ja päädyttiin siihen, että hyvä ystävä on joutunut Kallon vangiksi. Häntä sitten joukolla lähdettiin etsimään vaaroja uhmaten. Voisi ainakin väittää, että tiettyä samankaltaisuutta kyllä löytyy noin tarinankin puolesta. Nämä tällaiset antaa kuitenkin helposti anteeksi ja voi keskittyä seurailemaan tätä uuttavanhaa etsintäreissua.

Ensimmäisen (ja joidenkin mielestä ainoan) Puh-klassikon jalanjäljilläkin tallustellaan. Kirjan sivuilla seikkaillaan ehkäpä jopa ahkerammin tässä uudemmassa elokuvassa ja samalla kekseliäämminkin. Tulevathan ne kirjan sivuilta karanneet kirjaimet eräässä vaiheessa kirjaimellisesti kaveruksia auttamaan ylös pinteestä. Varhaisemmassa vaiheessa Puh taas päivittelee, että tarinahan liikkuu aivan liian nopeasti sanojen vilistessä jalkojen alta niin vauhdikkaasti, ettei mukana tahdo pysyä.

Itse tahtoisin lähteä ainakin pikkuisen samoista asioista paasaamaan, sillä mielestäni sivupoluille olisi sopinut enemmänkin harhailla. Elokuvan kesto levyllä on tunnin verran, joten olisi sitä saanut vähän enemmänkin olla. Varsinkin, kun ottaa vielä huomioon sen, että lopputekstit lähtevät käyntiin 52 minuutin kohdilla. Sitä lopputekstijaksoa onkin hyvä paikka kehua tässä välissä. Tarinan tiettyjä kohtia kertaillaan pehmoleluavusteisesti, mikä toki sopii hyvin henkeen. Senkin jälkeen meno pidetään eläväisenä, kun piirretyt ystäväiset tahtovat siellä tekstien seassa edelleen harrastella kaikenlaista. Kannattaakin seurailla loppuun asti, sillä tekstien jälkeen löytyy vielä lyhyt kohtaus, jossa kammottava Poisa marssii kuviin. Hui hui!

Levyltähän löytyy viisi pidennettyä tai vaihtoehtoista kohtausta lisää, joiden tarjoamat 14 lisäminuuttia kyllä kelpaavat, koska elokuvaelämys itsessään vähän lyhyeksi jää. Näitä kaikkia ei ole loppuun asti animoitu, sillä ne on päädytty poistamaan tai korvaamaan jo melko varhaisessa vaiheessa. Ennen jokaista elokuvan ohjaajakaksikko hieman kertoilee, miksi kyseiset minuutit pois jäivät.

Vaikuttaa siltä, että nipsittiin ja napsittiin, jotta tarinassa saataisiin pidettyä parempaa vauhtia, eikä olisi liikoja harhailtu. Kumpikin näistä on mielestäni kohtalaisen huonoja syitä sekä selityksiä, kun kyseessä kuitenkin on Puh-elokuva. Jos muistelee vaikka sitä ensimmäistä, niin siinä henki oli kaikkea muuta kuin tällainen tiivistely.

Mitä sieltä poisto-osastolta sitten löytyykään? Heti ensiminuuteille olisi tarjolla jatkoa, kun masulaulelua on lisää luvassa. Toinen poisto taas esittelee joukon Kanin ystäviä sekä sukulaisia. Itse olisin kyllä halunnut sen kohtauksen elokuvaankin. Eihän pupuja voi koskaan liikaa olla... Tämä sympaattinen vipeltäjäjoukko sai tekijöiden mukaan poistua, jotta homma pysyisi yksinkertaisempana. Höh! Ihaan saapuminen kuviin koki myös ihmetystä herättelevää typistystä. Ehkä sitä lähes kymmenminuuttista lopputekstijaksoa olisi voinut vauhdittaa ja jättää elokuvaan enemmän katsottavaa? Sivupolut ja tietynlaiset jumittelut kuuluvat Puh-elokuvaan ehdottomasti ja tarinan virtaviivaistaminen näitä karsimalla on mielestäni hassua ja typerääkin. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi niitä mahdottomasti kerrytellä, mutta esimerkiksi 90 minuuttia olisi vielä siedettävä kesto. Tiikerin esittelyä taas muokattiin uusiksi, sillä alkuperäinen ajatus toisteli liikaa...no, sitä alkuperäistä elokuvaa. Niinpä hänelle laitettiin vihulaiseksi ilmapallo. Viides ja viimeinen kohtaus taas antaa enemmän aikaa Puhille pohtia Ihaalle korvaavaa häntää. Oikeastaan yksikään näistä ei ole laadullisesti sellainen, että pois olisi omasta mielestä joutanut, mutta ei kai sille mitään voi. Ehkä tässä nyt tuli poistoista paasattua ihan riittävästi.

Nipsimisistä huolimatta sekaan on tietenkin saatu ujuteltua kaikenlaista huvittavaa. Muutenhan juttu olisi paketissa aivan liian pikaisesti. Eihän nyt niin kiireellistä saa olla, etteikö ehdittäisi pieniä hölmöilyjä kurkistelemaan. Näitähän sitten löytyy. Jos tässä kertailisi niitä omalla kohdalla muistettavimpia hieman.

Punaisen pallon kanssa kamppaillut Tiikeri alkaa eräässä vaiheessa kovakouraisesti kouluttaa Ihaasta kakkostiikeriä avukseen. Se onkin sen verran kolhuinen pomppuoppitunti, että auauauau! Ihaa-parka... Tietenkin se Kanin kasvimaa pitää samalla hävittää. Jos Ihaa saa kärsiä Tiikerin aivoituksista, niin samansuuntaista osaa on luvassa Nasulle Puhin hunajankähvellyssuunnitelmassa. Loppuun asti harkittu? No mutta tietysti Nasu-kuoma! Hetkeä myöhemmin toinen tupsahtaa pieni pää edellä pörisijöiden pesään. Kolmantena esimerkkinä vaikkapa se pulma, kun melkein koko porukka kuoppaan kopsahtaa ja Kanin hermot ovat hersyvän kireällä. Toiset touhuavat parhaansa mukaan, mutta kun ei kelpaa niin ei sitten kelpaa.

Hermostuvaiseen Kaniin liittyen tulikin mieleen, että vähän turhankin kevyin mielin hän tuntuu kavereitaan mukiloivan. Ehkä on vähän herkkähipiäistä tällaisia mainita, mutta tuntuu jotenkin tarpeettoman ilkeämieliseltä, kun katselee, miten Kani Puhin pollaa poksauttelee. Siis näin Puh-elokuvaan soviteltuna... Voi myös olla, etten vain ole aiemmin onnistunut kiinnittämään vastaavaan kaltoinkohteluun huomiota näitä katsellessani.

"As Pooh watched the honey honey away, his honey honey honey honey..."

Laulut kuuluvat tietenkin asiaan ja niitä kaipailevalle onkin ainakin määrällisesti hyviä uutisia, sillä pienet ystävät innostuvat useampaankin otteeseen musikaalisiksi. Perinteinen alkulaulukin löytyy, kun kavereita kartalta etsitään. Näyttelijöiden lisäksi usein ääneen pääsee Zooey Deschanel. Tuntuu vähän siltä, että näiden kappaleiden suhteen on haluttu painottaa vauhtia ja hauskuutta herkkyyden sijaan, josta voisin vähän napista. Kappaleet ovat sinänsä hyviä ja tarinaan sopivia, mutta Deschanelin tulkinta kuulostaa omiin korviin paikoitellen hieman innottomalta. Yksi riemastuttavimmista taitaa olla Puhin hunajahuuruinen luritelma Everything is Honey, joka kyllä tempaisee mukaansa, vaikka ei keltainen tahma maistuisikaan.

Levyltä löytyviä bonuksia tulikin jo aiemmin esiteltyä, mutta mainitaan vielä siellä seassa oleva lyhytpiirretty The Ballad of Nessie. Aluksi vähän ihmettelin, että mitenköhän tämä nyt Puhiin liittyy, mutta ilmeisesti tätä pätkää pyöriteltiin teatterikierroksella ennen elokuvaa. Itse katselin nämä käänteisessä järjestyksessä, mutta tuskinpa se suuri virhe on. Kyynelten tärkeyttä ja tunteiden valloilleen päästämistä siinä sympaattisessa viisiminuuttisessa painotellaan Nessien epätoivoisesti etsiessä uutta kotilampea.

"Yes, Piglet. Through a dark wood fraught with peril, on a mission of life or death. It is a task of great complexity, but I have full confidence that you shall return victorious and rescue us from the abyss. Go forth, Piglet, and we shall await your return, for weeks if necessary."

Kai sitä on jälleen tullut turistua (melkein) riittävästi yhdelle elokuvalle. Noista joistakin valituksista huolimatta näistäkin seikkailuista pidän. Animaatio on värikästä ja eläväistä, mikä toki sopii vähän vauhdikkaampaan puhisteluun. Siinä mielessä kivasti leikitelläänkin, kun pari tuokiota antaa mukavia mahdollisuuksia toisenlaiseen tyylittelyyn. Aina uutta kaipaaville Puh-elokuvien runsaampi tiirailu ei liene miellyttävintä puuhaa, sillä toistolla on näissä paikkansa. Jälleen pienen Nasun rohkeutta koetellaan, vaikka pelkoja ei aivan niin järkälemäisiksi kasvateta kuin toisessa mainitussa kadonneen ystävän etsinnässä. Muutenkin teemat ovat tuttuja ja sitä odottaakin. Siinä ystävän tuikitarpeellinen häntä tassussa mietiskellään, että lieköhän se oma masu se, mikä menee kaiken muun edelle. Paljastamattakin lienee selvää, miten tällaisissa tilanteissa nämä pikkuiset valitsevat. Ehkä meno ei ole aivan niin herttaista kuin mitä Puhin ja muiden elokuvissa on parhaimmillaan esitelty, mutta lämpöistä ja enimmäkseen hyväntuulista kuitenkin.

Sanailun suhteenkin on onnistuttu hienosti, sillä sen verran hykerryttävän hölmöä, mutta samaan aikaan kekseliästä se monin paikoin on. Varmasti jotakin meni korvien ohikin, joten voi jo tässä vaiheessa alkaa itselleen uusintaa perustelemaan. No, ehkä annetaan ajan kuitenkin laukata vähän eteenpäin ja siinä välissä sitten vaikkapa ne pari katselematonta Puh-levyä ja jotakin aivan muuta. Puhista pitävien sydämellisten seikkailujen ystävien kannattaa tietenkin tämä elokuva ihastella läpi vaikka useampaankin kertaan.

Winnie the Pooh (2011) (IMDB)