Edy Rodriguez (Alfred Molina) on ripustelemassa kotitalonsa eteen tervetuliaislakanaa, sillä poika Jesse (Freddy Rodriguez) on saanut kierroksensa Irakissa valmiiksi. Aivan vammoitta sieltä ei ole selvitty, mutta yhdessä osassa kuitenkin ja kaverit ovatkin jo matkalla lentokentälle hakemaan toista kotiin viettämään joulua perheen kanssa.
New Yorkista kohti samaa osoitetta suuntailevat Edyn toinen poika Mauricio (John Leguizamo) ja hänen puolisonsa Sarah (Debra Messing). Kun vielä hieman myöhemmin Roxanna (Vanessa Ferlito) saapuu paikalle, niin Edyn ja Annan (Elizabeth Peña) kaikki lapset alkavatkin olla saman katon alla. Vielä mukaan joukko ystäviä ja tuttavia, niin eiköhän siitä jonkinlainen juhlinta aikaan saada.
Kuulumisia vaihdellaan ja toisille pikkuisen naljaillaankin. Ennen pitkää muita alkavat Jessen sotakokemuksetkin kiinnostaa, mutta tämä on niistä kovin vaitonainen ja Edy puuttuu tilanteeseen selittäen, ettei sellaisia välttämättä tahdo heti alkaa kertailemaan. Erityisesti Sarah tuntuu saavan osakseen pienoista pilkkaa, kun tahtoo päästä sisälle miehensä ja tämän perheen kulttuuriin. Kukaan ei kuitenkaan ainakaan vielä ole toisten kurkkuun käymässä, vaan ennemmin kaikilla tuntuu olevan ihan hauskaa ja mukavaa.
Vaikka niitä sekä näitä lähinnä jutustellaan ja pikkuisen ehditään tyynysodan hengessäkin muksimaan, niin vähän pitäisi pihatöihinkin venyä. Pelkästään laiskaa lötköttelyä ei siis ole luvassa. Edy on päättänyt viimein kaataa vanhan vääntyilevän puun talon edestä, sillä se on jo pitkään häirinnyt vaimon näköaloja. Yrittäjiä on useampia ja rankempaa välineistöäkin, mutta eipä puuvanhus niin vain suostu nitkahtamaan. Kovilla puheilla koitokseen lähtevät perheen miespuoliset jäsenet joutuvatkin jokseenkin noloina hommasta luopumaan.
Nämä epäonnistumiset eivät ole pahinta, mitä porukka jouluna kohtaa. Ilmeisesti jokin jäytää Edyn ja Annan välejä. Siinä sitten hetken ja toisen verran kiusaantuneina ihmetellään ruokapöydässä, kun Anna ilmoittaa aikeistaan. "Vitsi" ei moniakaan naurata ja vähän ajan kuluttua selviää, että tuskinpa sellaisiksi sitä ikinä tarkoitettiinkaan.
Näissä tunnelmissa sitten pitäisi valmistautua yhteisiin juhlallisuuksiin. Samoihin aikoihin vanhat ja uudetkin suhteet tuovat omat pulmansa joulusoppaan. Erityisesti Jessellä tuntuu olevan vähän mietittävää, että mitä sitä tekisi. Perheellä on omat odotukset ja toiveet, mutta samaan aikaan Irakin tapahtumat kasaavat syyllisyyttä niskaan. Yllätysten joulu kyllä saadaan aikaiseksi, mutta onkohan sekään sitten aivan niin kivaa kuin kuvitella saattaisi...?
Alkupuolella vähän karvat nousevat pystyyn heikommasta huumorista varoittelemaan, kun Luis Guzmán ja kumppanit vitsiä heittelevät. Jutut ovat tyyppien mukaan erinomaisen hyviä, mutta eiväthän ne ole... Nothing Like the Holidays ei kuitenkaan näihin nojaa, vaikka vastaavia juttuja matkan varrella tasaisesti heitelläänkin.
Huumorista huolimatta tosiaan lähdetään sinne draamapainotteisemman komedian suuntaan käpsyttelemään. Aiheesta olisikin saanut aikaan helposti vakavamman ja katkerammankin joulutilityksen. Välillä kävi mielessä, että muutamilla muutoksilla voitaisiinkin lähteä tavoittelemaan tanskalaisen elokuvan The Celebration tummanpuhuvia juhlatunnelmia. No, sellainen perhesiteiden ravistelu ei selvästikään ole ollut aikomuksena tekijöillä. Ehkä hyvä niin, saattaisi joillakin mennä joulutorttu väärään kurkkuun, kun tulisikin oikein yllätysten joulu.
Synkeiksi ei siis tahtomalla tahdota heittäytyä, mutta onhan mukana varsin paljon sellaista vähemmän iloiseksi katsottavaakin kaivelua. Etsitäänhän ne tuliaseetkin taskuista, kun olisi vanhoja asioita selviteltävänä. Murheita riittää märehdittäväksi useammallakin tyypillä, joten jos sitä iloisuutta ensisijaisesti (joulu)elokuvalta tahtoo, niin tämäpä ei välttämättä ole ensimmäinen elokuva, jota tekisi mieli suositella. Varsinkin, jos sattuu olemaan niin, että tietynlainen "muiden asiat edellä on omia"-juttu rasittelee...
Nothing Like the Holidays ei hyvästä näyttelijäporukasta huolimatta oikein saa tempaistua mukaansa. Liekö sitten se arkisuus syynä siihen, että jouluisuuskin jää hieman pimentoon. Löytyyhän sitä juhlavampaa menoakin toiselta puoliskolta, mutta eipä se kuitenkaan ole elokuvan pääasia. Joulukoristelut ja sellaiset jätetään suosiolla muiden elokuvien hoidettaviksi. Paljon enemmän Nothing Like the Holidays kuitenkin miellyttää kuin tuo tekstin alussa mainittu edellinen jouluelokuva, joten jos siis näitä tahtoo suurkulutella, niin vähintään sellainen kädenlämpöinen 90-minuuttinen on luvassa.
Nothing Like the Holidays (2008) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti