The Search for Santa Paws (Joulukoira joulun jäljillä)

Hairahduin hetkeksi rötösreissuun, mutta nyt on vakaana aikomuksena laittaa jouluvaihdetta uudelleen päälle. Jos nimestä ja söpöstelevästä kannesta haluaa ennakkotoiveita kohotella, niin suloista ja herttaista hömppää sitä haluaisi nähdä. Helpostihan se selviää, miten tällaiset toiveet toteutetaan tämän elokuvan keinoin.

Aivan alas ei tosiaan toiveita tahdo asettaa, vaan senpä verran vaatia haluaisin, että hieman parempaa laatua The Search for Santa Paws tarjoaisi kuin pari päivää aiemmin katseltu Beethovenin jouluinen seikkailu. Oletettavasti pientä ja isompaa koiruutta on luvassa enemmän, joten voi hyvin olla, että näin pääsee käymäänkin...

Ilman sen suurempia ja turhempia jahkailuja suuntaillaan joulupukin pohjoiselle pajalle. Siellä laulu raikaa ja lahjat lukuisat tuosta vain valmistuvat, kun suurella joukolla puuhaillaan. Tonttuisiin asuihin puetut koirakaveritkin osallistuvat aherrukseen. Hauvatkin ihmiskorviin ymmärrettävästi vuhistelevat, kunhan kuulijoilla jouluhenkeä rinnassa riittää.

Paikan pomokin ehtii tohinoita valvomaan hilpeästi laulellen. Pitkää yhteistä taivalta juhlistellaan ja lisää riemukkaita vuosia toivotaan. Joulupukillekin oma erityinen lahja toimitellaan, mutta saatekirje onkin haikeampaa luettavaa. New Yorkissa pitkään lelukauppaa pyörittänyt ja jouluhenkeen vankkumatta uskonut rakas ystävä on joutunut luopumaan hyvistä töistä ja elonpäivistä. Se saa pukinkin väkisinkin hiveman alakuloiseksi.

No, paketista paljastuu vanhan kaverin lahjoittama valkoinen pehmokoira. Tonttujoukoissa ollaan sitä mieltä, että tälle vähemmän vipeltävälle koiralle voisi vähän joulutaikaa laittaa tulemaan. Niinpä se siitä eläväisemmäksi heräilee, kun jättijääpuikko hieman hehkuttelee kipinää. Pukki uudesta kaveristaan innostuu ja toinen saa nimen Paws. Vähän pitää rekiopastusta uudelle koirakaverille antaa ennen kuin kauemmas poistutaan.

New Yorkin kadut eivät kuvissa kovin jouluisena tai talvisena loistele, vaan vaikuttaa vähän siltä, että vesisateessa taivalletaan. No, eipä se henkikään kovin lämpöiseksi ole päässyt kuumenemaan. Hucklen nuori pariskunta on saapunut hiljentynyttä lelukauppaa katselemaan, sillä James on sen isoisältään perinnöksi saanut. Ajatuksena on myydä se niin pian kuin mahdollista ja palailla kotiin Los Angelesiin. Asianajaja ja samalla isoisän ystävä kertoilee, että matkassa pikku mutka on. Ennen kuin James on vapaa kyseisen puodin myymään, niin pitää pyörittää liikettä yhden joulun ajan voitolla.

Jotta saataisiin tunnelmia vielä pikkuisen alakuloisempaan suuntaan säädettyä, niin poiketaanpa orpokodin puolelle. Sinne uusi vanhempansa menettänyt asiakas saapuu. Nopeasti selviää, että paikasta vastaava henkilö pitää yllä tiukkaa kuria. Kovia kokeneilta lapsilta on leikkikalutkin kielletty, eikä joulua juhlistella millään tavalla. Jouluinho on hänellä sen verran voimakasta, että löydetyt koristeet ja asiaan liittyvät muut jutut päätyvät kellarikerroksen polttouuniin kiellettyjen lelujen kanssa. Voisi sitä kai juhlinnat hivenen hilpeämminkin viettää...

Mikään ihme ei olekaan, että pukin pajassakin aletaan huolestumaan New Yorkissa nähtävästä jouluhengen syöksystä. Onkin parasta, että pukki uuden apurinsa kanssa lähtee sinne asiaa selvittelemään. Keskuspuistoon se porovaljakko laskeutuukin, mutta kaikki ei menekään aivan suunnitellusti, kun pukki tulee katuliikenteessä auton kolhimaksi. Muisti katoilee ainakin hetkeksi, ja sitten ollaankin suuren kaupungin kaduilla kohtalaisen pihalla Pawsin vipeltäessä omille teilleen.

James ei edelleenkään kovin innostunut ole lelupuodinstaan, sillä tavarat ovat vähintään vanhahtavia, eikä homma muutenkaan tunnu omalta jutulta. Lisäksi kauppaan ei ole saatu myymäläpukkia, mikä vaikeuttaa joulusesonkia entisestään. No, muistinsa kadottanut oikea joulupukki kuitenkin päätyy kauppaan harhailemaan ja hänelle pestiä tarjoillaan. Vähemmän yllättävää on, että pukukin sopii moitteetta ja muutenkin toimesta saadaan kiinni vähäisellä perehdyttämisellä. Joulupyhät lähenevät pikaista vauhtia, joten vielä olisi paljon tehtävää ennen kuin hymyt saadaan lukuisille kasvoille taiottua, mutta kai pieniä ihmeitä toivoa uskaltaa...

Vähän aikaa sitten vahtailin talvisen koiraelokuvan Snow Dogs. Samaan tapaan tämän kohdalla Disney löytyy taustalta. Jonkin verran tullut nyt nähtyä näitä Disneyn tuottamia piirrettyjen maailman ulkopuolella seikkailevia koiruuksia ja sen perusteella näyttää vähän siltä, että onnistumisprosentti on hivenen heikompi kuin niissä yhtiön animaatioissa. Sitä taikaa ei saada aivan samaan tapaan toimimaan näissä todellisemman elelyn puitteissa operoivissa elokuvissa.

Yhtenä syynä voi olla tietenkin sekin, että samaiset tekijät tuntuvat puskevan kovaan tahtiin liukuhihnalta koiraseikkailuja. Jospa vaikka kliksauttaa ohjaaja Robert Vincen filmografian auki, niin sieltä löytyy kymmenisen koirailua, jotka ovat vuosikymmenen aikana valmisteltu. Käsittääkseni myös muut ovat näihin elokuvasarjoihin osia tehtailleet, joten voi olla, että rutiinilla uutta osaa pusketaan, eikä innostus enää ole mahdottoman korkealla. Toisaalta, jos saamansuuntaista lisäkatseltavaa haikailee, niin sitä helposti löytyy. Kunhan ei erehdy rimaa kovin korkealle nostamaan.

Viimeksi katseltu jouluinen koirailu, Beethoven's Christmas Adventure, edustaa paria astetta kepeämpää kohellusta kuin tämä The Search for Santa Paws. Silti joulun lisäksi muitakin yhteisiä teemoja löytyy ja tässä toisessa niistä yritetään napata pikkuisen tiukemmin kiinni, eikä selvästikään ole pelätty sitä, että katsojien jouluilo heti katoaisi, jos niitä nurjempia puolia erehdytään kaivelemaan.

Beethovenin kohelluksien väliin saatiin ujutettua hivenen asiaa hylättyjen lemmikkien puolesta ja samaa on tässäkin havaittavissa, kun vieraassa ympäristössä seikkaileva Paws päätyy tekemisiin kaduilla asustelevien koirien kanssa. Vaikuttaa siltä, että ainoa näistä hauvoista kiinnostunut ihminen on niitä jahtaileva rankkuri, joka vieläpä sattuu olemaan lasten jouluilot riistävän pahattaren miesystävä. Mitenkäs sitä muutenkaan...

Hylätyt lemmikit eivät ole nyt ykkösasiana, vaan lastenkodin asukkaat saavat suuremman lohkaisun huomiosta tässä tarinassa. Elokuvan alkupuolella Quinn saatellaan uuteen kotiinsa, jossa kova kuri käskyttää, eikä vaikeasta tilanteesta selviämistä haluta ainakaan yhtään helpommaksi tehdä. Moni kaipailee edelleen vanhempiaan, toiset ovat suunnanneet toiveensa hyviin adoptiovanhempiin ja jotkut luopuneet kokonaan näistä toiveista.

Tiedä sitten, onko näissä nyt ihan välttämätöntä viedä ilkeilyä siihen pisteeseen, että lelut matkaavat polttolinjastolla ja leikkimisestä joutuu yksinään yöksi kellariin. On se tietenkin selkeämpää, jos pahat tyypit ja ne pikkuisen paremmat erotellaan toisistaan näinkin jyrkästi, mutta mutta... Esimerkiksi pariinkin kertaan katselun aikana mielessä käväissyt The Christmas Bunny osoittaa, että samoihin teemoihin liittyvää haikeampaa tarinaa voi kertoa vähemmän räikeillä pahisteluillakin. Väittäisinpä vielä, että pupuelokuvassa lopputulos on koskettavampi ja muutenkin onnistuneempi.

Sitä negatiiviseksi vinksahtanutta jouluhenkeä siis yritetään korjailla parempaan suuntaan moninkin keinoin. Iät ja ajat toiminutta lelukauppaa pyörittämään päätyvä parikin saa hengestä nopeasti kiinni, vaikka aluksi mietityttää enemmänkin, miksi puoti on tehnyt vuosien ajan voittoa tasan yhden sentin verran. Muutenkin tahdotaan muistutella, etteivät ne kalliit lahjat ja kimaltavat koristeet välttämättä kyseisen juhlan ydintä edusta.

Jälleen tullaan siihen, ettei kovin positiivista sanomaa julistavaa hyväntahtoista elokuvaa tahtoisi kovin armottomasti lähteä ruotimaan. Jos halutaan tuoda pikkuisen iloa, valoa ja lämpöä paikoitellen kovinkin kurjaan maailmaan, niin tahtoo olla taipuvainen kannattamaan sellaisia tavoitteita. Ainakin omiin silmiin näyttää siltä, että The Search for Santa Paws samoin kuin moni muukin vastaava elokuva roikkuu pitkälti siitä sanomastaan ja hengestään, mitä pidettävyyteen tulee. Jos sydän sattuu samaan suuntaan sykkimään, niin olettaisin, että helposti ainakin pikkuisen positiivisen puolelle päätyy, vaikka elokuva ei aivan kaikilta osiltaan toiveisiin vastaisikaan.

Jos niistä miinuksista tahtoisi jotakin mainita, niin näyttely tuntuisi pikkuisen tökkivän. Vaikuttaa vähän siltä, ettei Richard Riehle ole mikään nappivalinta joulupukin osaan, vaan houhoutteluista huolimatta tuntuu olevan jokseenkin kolkko tyyppi rooliinsa. Joulupukin paja varmaan tarkoituksellakin on tahdottu erotella tavallista maailmaa taianomaisemmaksi visuaaliselta ilmeeltään, joten eipä napista siitä. Muuten elokuvan tehosteet kuitenkin paikoin pistävät silmään vähemmän edukseen.

Joulukoirailua toki löytyy levyltä lisää, jos sellaista haikailee. Hieman satukirjamaisesti toteutettu kestoltaan seitsenminuuttinen The Hucklebuckle Hero kertoilee lisää samansuuntaista tarinaa, mutta lisäilee pari koiravierasta joukkoon. Poistettuja kohtauksia löytyy kymmenisen minuuttia. Jouluinen musiikkivideokin toki on tiensä levylle löytänyt. Vielä näiden päälle useampi traileri ja "laula mukana"-vaihtoehto elokuvaa varten. Elokuvassa kyllä onkin suunnilleen kourallinen lauluja, mutta ainakaan itse en näe, että musikaalikynnys vielä ylitettäisiin.

Tuossa tulikin jo aiemmin mainittua, että samalta tekijäporukalta enemmänkin näitä koirailuja löytyy. Jos itse pitäisi sieltä vaikkapa kolme jatkokatseltavaa poimia, niin jatkaisin jouluhömpällä ainakin tällä hetkellä, eli toivelistalta löytyisivät Santa Buddies ja Santa Paws 2: The Santa Pups. Kolmanneksi heitetään vaikkapa talvinen seikkailu Snow Buddies. Sen verran itseään ehkä uskaltaa väittää tuntevansa, että eiköhän noista ainakin jokin pääse tarkasteluun, kunhan otollinen tilaisuus osuu kohdalle...

The Search for Santa Paws ei aivan niin suurta villitystä saa aikaan, että samantien tekisi mieli lähteä jatkoa klikkailemaan ostoskoriin. Kovin hienovaraisesti ei olla liikkeellä, mitä sen sanoman julistamiseen tulee. Jos pienoinen paasaus jouluisten arvojen puolesta närästelee, niin elokuva varmaan kannattanee jättää väliin. Erinomaisesta toteutuksesta en itsekään tahdo lähteä elokuvaa ylistämään, sillä monesti käy mielessä, että ehkä sen-ja-sen olisi voinut toisinkin ilmaista. Plussiksi laskettakoon se positiivinen henki, pari kivaa musiikkinumeroa ja mukavan värikkäät kuvat, jotka silloin tällöin ruutua kaunistavat. Sellainen ihan menettelevä jouluilu, joka ennemmin ihastuttaa kuin vihastuttaa.

The Search for Santa Paws (2010) (IMDB)