Lotta på Bråkmakargatan (Se pikkuinen Lotta)

Vastenmielisen äänekkäästi elämöineen Sandlerin sekoilun jälkeen tekee mieli ihmetellä jotakin paljon rauhallisempaa, kilttiä sekä kaunista. Sitäkään ei lainkaan pahalla katsota, jos vaikka sattuisi herkän ja herttaisen puolelle lipsahtelemaan... Elokuvahyllyn Astrid Lindgren -osastolta löytynee jotakin sellaista, mikä näihin toiveisiin vastailee. Säästelenpä vielä sitä saariston lasten viimeistä seikkailua ja valikoin hiukkasen uudempaa elokuvaversiota. Näitä Lotan seikkailuja tuli ostettua taannoin pari kappaletta, eikä niitä varmaan enempää taida elokuvamuodossa ollakaan. Peräkkäisinä vuosina ne ilmestyivät, eli 1992 ja 1993.

Ripauksen yli 74-minuuttinen elokuva ei välttämättä kovin yhtenäistä kokonaisuutta esittele, vaan se on päädytty kasailemaan muutamasta pikkutarinasta, joiden kesto seikkailee 10 ja 20 minuutin välillä. Minua tämä ei suuremmin häiritse, koska samansuuntaisiin ratkaisuihin on muidenkin Lindgren-filmatisointien yhteydessä päässyt tottumaan. Osa näistä jutuista onkin sellaisia, ettei olisi yleensäkään juuri järkeä väkisin venytellä. Tällaisina pienempinä paloina ne toimivat monesti ihan hyvin.

Ensimmäisessä lähdetään tekemään perhettä tutuksi. Päähenkilönä toimii piakkoin viisi vuotta täyttävä Lotta (Grete Havnesköld), jolla on kaksi vanhempaa sisarusta, eli sisko Minna (Linn Gloppestad) ja veli Janne (Martin Andersson). Isää ja äitiä taas esittävät Claes Malmberg ja Beatrice Järås. Ainakin osittaiseksi perheenjäseneksi pitäisi varmaan laskea Lotan rakas nalle, joka yleensä mukaan seikkailuihin pääsee. Samoin naapurissa asusteleva Vuorisen täti (Margreth Weivers) saa usein pieniä vierailijoita aidan toiselta puolelta.

Sadepäivänä ensimmäinen tarina aukeaa. Kauppaa kohti Vuorinen koirineen astelee ja hauvaparka kovin vettyneeltä vaikuttaa. Samaan suuntaan Minna ja Jannekin ovat lähteneet sadekamppeet päällään. Pikkusisko ei tykkää yhtään, kun on joutunut kotiin jäämään ja kapinoivana kirkumisena kiukku purkautuu. Äiti yrittää selitellä, ettei ole niinkään hyvä ajatus lähteä flunssaisena kaatosateeseen loiskuttelemaan. Lottapa ei näitä hyviä neuvoja lainkaan huomioi, vaan livahtaa muiden perään. Voi olla, etteivät muut perheenjäsenet ihan turhaan Lottaa aasiin vertaile, mitä itsepäisyyteen tulee...

Vetisten käpsyttelyjen jälkeen pitää huoneeseen painua, kunnes sieltä on kiltti Lotta valmis ihmisten ilmoille palaamaan. Sisarukset päättävät lääkärileikit käynnistellä ja pienellä potilaalla vaikuttaa olevan niin vakavaa vaivaa, että suuren ruiskeen parantuminen vaatii. Potilas on kuitenkin sitä mieltä, että jospa ei sittenkään ja ne leikit jäävät siihen. Isäkin töistä kotiin palailee ja ihmettelee poikkeuksellista hiljaisuutta, kun kukaan ei satu riehumaan. Pitäähän sitä vähän meteliä saada aikaan ja sitten onkin säpäleitä lattialla. Kolmikko siitä kirmailee Vuorisen pihaan vohvelitarjoilulla herkuttelemaan. Lieköhän herkkuhetkien syytä, että pienimmän ruokahalu siinä määrin pääsee mystisesti katoamaan, että pitää ihan Jumalaltakin sellaista pyydellä takaisin.

Toinen tarina aikaisella aamuherätyksellä lähtee käyntiin. Pitää pedistä varhain pinkaista, että saadaan kaunis kesäpäivä kokonaan hyödynnettyä koko perheen yhteisen retken muodossa. Eväät tietysti pakkaillaan matkaan, eikä nalleakaan sovi unohtaa. Vähän myöhemmin auto jo huristeleekin kohti metsäisiä maisemia. Ajomatkan jälkeen iloiset retkeilijät jonossa laulellen astelevat mäntymetsän polkuja kohti järveä. Mihin sitä aurinkoisen päivän tuhrisikaan? Äidin suunnitelmana on lötkötellä, toiset hetken kalastuspuuhissa viettävät, kunnes kärsivällisyys loppuu. Kalliot kutsuvat vauhdikkaampiin leikkeihin, jotka vaarallisemmiksikin voivat käydä uhkarohkeuden viedessä vähän liian lähelle reunoja. Niinpä sitä yksi ja toinen molskahtamaan joutuu, eikä aivan kuivin turkein olla kotiin palailemassa. Ennen unituokioita on vielä mukava muistella päivän kohokohtia.

Pyöräilyn merkeissä seuraavaa pikkupätkää aloitellaan. Janne ja Minna vauhdikkaasti viilettävät ja sehän saa pienimmänkin kovasti väittämään, että pystyy oikealla pyörällä ajelemaan siinä missä toisetkin. Kunnollinen kulkuväline vain puuttuu, sillä pikkulapsille harjoitteluun tarkoitettu kolmipyörähän ei tietenkään oikeille polkuretkille kelpaa. Sattuupa sopivasti niin, että syntymäpäivä sieltä jo parin yön takaa kurkistelee, eikä toive tietenkään muita yllätä. Kohta Lotta jo saakin viitisen kynttilää puhkuttavakseen, mutta paketeistapa ei pyörää kuoriudukaan.

Itsepäisiä ollaan, niin keinot keksitään. Siispä siis Vuorisen päivätorkkuhetken koittaessa voisi vajasta käydä menopeliä lainailemassa. Katsoja hieman hirvittyneenä seurailee, miten Lotta suuren ja kömpelön pyörän ohikulkijan avustuksella saa lopulta mäen harjalle. Osaa jo vähän arvaillakin, että onkohan kohta polvet verillä ja itku silmässä. Viiletys pikaisesti päättyy pusikkolentoon ja sitten haavaa olisikin paikkailtavana. Täydeksi kurjuudeksiko syntymäpäiväkin taisi kääntyä, vaiko saakohan yllätyksen kanssa kotiin palaileva isä palauteltua hymyä nuorimmaisensa kasvoille?

Viimeisessä osiossa juna odottelee asemalla matkaajia. Äiti lähtee lasten kanssa kohti omien vanhempiensa maatilaa. Pitäähän sitä junassakin ajankuluksi vähän hullutella, mutta äidin mielestä lasien makkaroiminen menee vähän turhankin sotkuiseksi. Taksi porukan perille toimittaa ja sitten päästään toisenlaisiin arkiaskareisiin. Lotan osa taas on vähän ankea, sillä vanhempien sisarusten lähtiessä isoisän kanssa pyöräretkelle, niin toisesta tehdään puolukka-apulainen keittiöön. Aina vain sanotaan, että on liian pieni kaikkeen hauskaan ja eihän sellaista iäisyyksiä jaksa kuunnella. Niinpä Lotta päättääkin hyödyntää oppimiaan asioita, mitä tulee kasvun edellytyksiin. Vähän vettä ja ravinteita, niin pitäisi senttejä nopsasti kertyä lisää, vaiko sittenkään...?

Pienimuotoisen puuhastelun parissa tässä siis ollaan aikaa viettämässä, eli suuria seikkailuja kaipaillen ei näille retkille kannata lähteä. Näistä neljästä tarinasta minua eniten miellyttävät toinen ja kolmas, sillä alkupätkä on vähän hajanainen esittelyosuus ja viimeinen jää jotenkin murjottavaisempana mieleen. Nämäkään eivät kehnoja ole, mutta kaukana isommasta innostuksestakin pyöritään. Senkin takia ajattelin pitää hieman taukoa ennen kuin kokeilen sitä jatko-osaa.

Jokseenkin leikkipainotteinen elokuva on kyseessä ja niinpä mieleen nopeasti tulee viimeisin nähty saariston lasten seikkailu. Väittäisinpä kuitenkin, että tuossa vanhemmassa ne merirosvoleikit kohtalaisenkin vauhdikkaammiksi sekä hurjemmiksi pääsevät yltymään, kun taas Lotta perheineen vieläkin arkisemmissa merkeissä väkertelee. Puuhastelut eivät siis yhtä mielikuvituksekkaita ole, mutta toisella tavalla hyvää juttua kyllä löytyy. Ainakin minua hymyilyttää vaikkapa se Lotan erittäin sinnikäs kamppailu aivan liian suuren polkupyörän kanssa. Sisua ei ainakaan yhtään uuvu, kun toinen tahtoo näyttää, että kyllähän sitä isommankin pyörän hallitsee.

Tietynlaisesta lapsellisuudesta olisi mielestäni turha lähteä marisemaan. Mitä olen nyt näitä Lindgrenin kertomuksiin pohjaavia elokuvia katsellut, niin Lotan seikkailut tuntuvat olevan selkeimmin pienimmille suunnattu. Tähän päällehän tulee vielä sellainen seikka, että Lotan puuhastelut avautuvat omille varttuneemmille silmille ilman lapsuusvuosien muistokultausta. Sinänsä olisi epäreilua lähteä vertailemaan näitä suoraan vaikkapa niiden saariston lasten tai Vaahteramäen Eemelin kujeiluihin. Jälkimmäisissä on varmasti jonkinlaista nostalgialisää myönteisessä mielessä mukana.

Kaunista kuvaa tämä uudempikin elokuva tarjoilee. Vaikuttaa siltä, että monesti saadaan heti alkuun helponoloisesti hyvä mieliala päälle ja niinhän se tässäkin käy. Kesäinen sadepäivä ropistelee ja vesitynnyrissä muovipaatti kelluu kukalla kaunisteltuna. Muuten lelut ovat pihapiirissä vähän vinksin vonksin. Myöhemmin luvassa on miellyttäviä retkeilytuokioita ja kesäistä kukkaniittyä linnunpesineen ihmeteltäväksi. Viimeisessä pätkässä Lotta hartaasti halailee pikkuista vasikkaa. Voi olla, että minua on kovin helppo näillä miellyttää, mutta tällaisia verkkaisia ja lämpimiä hetkosia välillä tykkää rauhoittua vilkuilemaan.

Vaikuttaa siltä, että Johanna Haldin ainoat ohjaukset elokuvien puolella ovat nämä pari Lotan tarinakokoelmaa. Lisäksi aiheesta on televisiosarjaakin tehty vuonna 1992, mutta siitä minulla ei ole parempaa tietoa. Liekö kyse elokuvista leikatusta materiaalista vaiko ihan uusia juttuja sisältää...? Hald on ilmeisesti enemmän elokuvia käsikirjoitellut ja niistä tekisi mieli nähdä ainakin kesäisiä sekä rentoja väreitä nostatteleva Under solen. Se on esimerkiksi Änglagård-elokuvista tunnetun Colin Nutleyn ohjaama.

Suomenkielinen valikko näyttää tämänkin levyn kohdalla bonusten suhteen nollaa, mutta jos vaihtelee ruotsinkieliseen vastaavaan, niin sieltä löytyy se perinteinen Lindgren trailerikela, joka on paisunut jo melkein 20 mainoksen mittaan. Arvokkaampana lisänä kuitenkin toimii lähes puolituntiseksi venähtävä dokumentti Tillbaka till Bråkmakargatan vuodelta 2005. Siinä tekijät pääsevät muisteloimaan. Ajattelinpa säästää sen katselun jatko-osan Lotta 2 - Lotta flyttar hemifrån yhteyteen. Tässä vaiheessa todettakoon, että pikaisella tarkistuksella näyttää siltä, ettei kyseistä dokumenttia valitettavasti ole millekään kielelle tekstitetty.

Vaikka Lotta på Bråkmakargatan ei mielestäni Lindgren-tarinoiden muistettavinta tai parasta osastoa edustakaan, niin saavathan nämä pienimuotoiset puuhastelut kommelluksineen ja höpsöine väärinkäsityksineen hymyä huulille ja hyvää mieltä aikaan. Lämminhenkistä huvitusta siitä syntyy, kun Lotta tahtoo jääräpäisesti näyttää muille, ettei ole milliäkään liian pieni tekemään mitä milloinkin. Jos on sellaista tunnetta, että lätäkköleikit, kohtalaisen rauhalliset retkipäivät ja sellaiset ovat unettavaa katseltavaa, niin ehkei tämä sitten ole lainkaan osuva valinta. Kiireetöntä ja hyväntuulisen harmitonta katseltavaa väittäisin sen olevan. Mielellään sitä pikkuisen tauon jälkeen tahtoo varmaan lähteä tarkistamaan, millaisia kepposia Lotta ja muut jatko-osassa keksivät, joten palaillaanpa myöhemmin asiaan...

Lotta på Bråkmakargatan (1992) (IMDB)