Kerrataanpa alkuun edellisen elokuvan tapahtumiakin hiukkasen, eli Malin (Louise Edlind) ja Peter (Torsten Wahlund) pääsivät kesähäitä viettämään ja siitä ajallaan pienokainen perheeseen ilmaantui. Tämä tyttönen aiheuttikin valvojilleen kohtalaisesti huolta ja pikkuruisen murhettakin, kun sekaannusta sekä hävitystäkin syntyi. Lisäksi äidittömäksi jääneen kettupentueen tulevaisuutta yritettiin lapsijoukon toimesta turvata ja lopulta jonkinlainen tulitauko saatiin pentujen sekä niiden turkkeja tahtovan Vestermanin (Manne Grünberger) välille. Saa nähdä, jääkö rauha vain väliaikaiseksi, vai seuraillaanko tässä osassa jotakin aivan muuta, eli kurkistetaanpas, mitä niille saariston lapsille oikein tapahtuukaan...
Iloista musiikkia ja merellistä äänimaailmaa alkuun saadaan lokkien rääky...laulellessa jossakin yläilmoissaan. Näinpä sitä vauhdikkaasti sohvaluuhaaja saadaan oikeansuuntaisiin mielialoihin tuupittua, kun samalla tuttuja rakennuksia kuvissa esitellään. Mitään mieltäjärkyttäviä muutoksia ei ole ympäristössä havaittavissa. Pampulan (Maria Johansson) suurikokoinen lemmikkihauva Laivuri vaeltelee ympäri saarta. Jotakin selvästi etsitään, ja muutama vastaantulija uteleekin, että onkos Laivuri pienet kaverinsa hukkaillut, mutta toinen ei ehdi uteluille häntäänsäkään heilauttaa.
Taitaakin olla niin, että Pampula on Stinan (Kristina Jämtmark) kanssa koiraltaan karkuteille kipitellyt. Tarkkakuonoista Laivuria ei niin vain juksata, joten sieltä jostakin satamarakennusten kattosilta kaksikko löytyykin. Seuraavaksi Pampula juonii jättävänsä Stinan yksin ja karkaavansa Pellen (Stephen Lindholm) kanssa leikkimään. Melkerssonien perheellä onkin sopivasti lounashetki menossa, joten häiriköimään sopii rientää. Nuorimmainen Ninnikin (Kajsa Dandenell) on selvästi kasvanut ja kovasti tahtoo kaikki äitinsä ohjeistukset kyseenalaistaa. Miksi, miksi, miksi...?
Siinä kun Melkerin (Torsten Lilliecrona) rakasta lahjakelloa tutkaillaan, niin muutkin pääsevät kertoilemaan ikimuistoisista tai muuten mukavista lahjoistaan. Stina tokaisee, ettei ole ikinä saanut erityisen muistettavia lahjoja, mutta lieköhän ihan niinkään. Malin taas heittää hieman epätavallisen ehdokkaan muiden mietittäväksi. Parhaana on jäänyt mieleen Melker-isän lahjaksi antama leikkipäivä. Oli silloin aikoinaan oikein mukavaa, kun isä käytti koko päivän tyttären kanssa leikkimiseen, joten eipä sitä enempää tarvitse hienointa lahjaa miettiä.
Malin saa oman lahjansa sen verran kivalta kuulostamaan, että alkaahan nuorempi veli Pellekin Melkeriltä vastaavaa leikkipäivää pyytämään. Pakkohan toisen on näihin pyyntöihin lupautua ja mitäpä sitä turhaan tulevaisuuteen lykkäämään. Kaunis kesäpäivä menossa, joten merirosvoleikit kutsuvat. Pelkästään isän ja pojan välisestä leikkipäivästä ei ole kyse, vaan mukaan temmeltämään lähtee suurempikin joukko. Ulkoilmaan riehakkaasti riehumaan!
Kova jahtileikki pääseekin vauhtiin, kun pahat piraatit pitäisi vangita ja laittaa rangaistuksensa kärsimään. Merirosvokarkulaisten joukossa nopsajalkainen Peter pärjää paremmin, mutta Melker tulee otetuksi kiinni lähes heti. Peterkin yrittää siinä säkkipäisen appiukkonsa keljusti laiturilta mereen opastella, mutta niinpä sitä joutuu juonittelija itse lopulta molskahtamaan ja kavaluudet kostautuvat. Olisihan se outoa, jos näissä elokuvissa ei vaatteissa vesiin kompuroitaisi. Vankeja ei tarvitse kiltisti kohdella, vaan kutituskidutus sekä muut hirvittävyydet ovat vapaasti hyödynnettävissä. Jos ei nyt sentään veitsellä tökättäisi kuitenkaan...
Rosvoleikkien riehaantuessa sisätiloihin, alkaa Malin olla sitä mieltä, että jospa vähän pudotettaisiin kierroksia ennen kuin käy huonosti. Lettutaukohetkelle onkin hyvä paikka ja siinä isä opettaa tyttärelleen lettupannuttelun oikeanlaista tekniikkaa, tai yrittää ainakin. Liian lennokkaan letun Ninni viskaa harakan herkuksi ja tätä mystistä katoamista pikkuisen pähkäillään. No, pieniä huolia sellaiset. Pian päästäänkin jo veneilyretkeä valmistelemaan. Eväskoreja varustellaan ja paattiin enemmänkin porukkaa sovitellaan. Melker osoittaa, ettei valokuvauskaan taida hänen juttunsa olla. Jotta matkaan päästäisiin, niin Ninni ilkikurisen isänsä yllyttämänä tuuppaa Melker-paran mereen kameroineen. Päästään sitten vähitellen liikkeellekin, jottei aurinkoinen päivä kokonaan tuhriudu kuvien räpsimiseen.
Missähän se määränpää tällä kerralla lie? Tarkoituksena olisi matkailla hylättyyn kalastussatamaan, jonka sopivan rapistuneet rakennukset tarjoavat mitä parhaimman ympäristön vielä villimmille rosvoleikeille. Siellä ei tarvitse olla ihan niin tarkka, että missä sitä kirmaillaan. Porukka jaetaan puoliksi kahteen kilpailevaan rosvoryhmään, jotka tavoittelevat erästä "arvoesinettä". Näissä leikeissä eivät rehdit pärjää, vaan parasta olisi kepposia keksiä, niin menestystä irronnee paremmin. Merirosvolippua salkoon ja ketkuilevimmat keljut voiton viekööt!
Tässä vaiheessa voinee todeta, että jos ei elokuvakankaalle siirretty leikkipäivä merirosvopuuhien merkeissä kiinnosta, niin tämä elokuva ei luultavasti antoisinta katseltavaa edusta. Suunnilleen kaksi ensimmäistä kolmannesta viihdytäänkin temmellysten parissa, enkä ainakaan itse siitä valittavien kerhoon painele. Ennemmin väittäisin niin, että elokuvan viimeinen kolmannes on se turhakemaisempi osuus, joka onnistuu hiukkasen hyviä mielialoja tärvelemään ja muutenkin reipasta menoa hyydyttämään.
Harvoinpa sitä näin leikkituokioille omistautuneita elokuvia näkee, ja vaihteluksi mielellään sellaisen katselee. Näiden leikkihetkien seurailu mukavia muistoja herättelee, koska osa puuhailuista kovastikin samanlaisilta vaikuttaa kuin runsaat pari vuosikymmentä sitten omakohtaisesti koetut kesäiset päivät. Saattaahan sitä pikkuisen alkaa haikailemaan köysiradoille kiipustelemaan, kallioille loikkimaan, eikä sekään yhtään vastenmieliseltä ajatukselta vaikuta, että lämpimään meriveteen sitä molskahtaisi polskimaan. Lämmin lepohetki aurinkoisella kalliolla taas kesätuulahdusten avustuksella kuivattelisi...
Sellaista menoahan tämän elokuvan ensimmäinen tunti pitkälti edustaa. Pitkään ja tiiviisti yhdessä työskennellyt näyttelijäporukka näyttää ainakin omiin silmiin aidosti iloitsevan näistä kesäisistä ja hetkittäin kosteistakin leikkituokioista. Eri ikäluokat siellä hyvässä hengessä huvittelevat. Sellaista seuraillessa tulee melkoisen helposti hyvälle tuulelle. Etenkin, kun kaikenlaista kekseliästä on mukaan sekoiteltu. Lepohetketöntä ja repäisevää kohkauskomediaa kaipaavalle Tjorven och Mysak lienee aivan liian rauhallista ja pienimuotoista keppostelua, mutta jos ei tahdo jokaiseen tuokioon jotakin uutta jekkua tai suurempaa meteliä, niin voinee kokeilla.
Aivan kaikki eivät leikkipäivän iloista osaa samalla riemulla nauttia, kuten vaikkapa Vesterman, joka on ajatellut, että kaunis päivä antaa hyvän mahdollisuuden laittaa paikkoja kuntoon. Toisten temmellys työmiehen päivää yrittää moneen otteeseen pilata, kun vaikkapa Ninni päättää antaa Vestermanin juuri tervaamille lankuille suloisen höyhenkerroksen. Välillä toki työhepalle vähän "kauraa" suuhun ja sitten ratsastelemaan. Hommat eivät siis toivotusti edisty ja välillä kaveri joutuu kookkaampienkin leikkijöiden muksauttamaksi. Leikitään, leikitään, niinpä niin!
Kyllähän siellä muidenkin paikat ovat silloin tällöin koetuksella. Melker saa kunnon höykytystä roikkuessaan köydessä muiden katsoessa parhaaksi kaveria kylvettää. No, toisaalta Melker keksii aurinkoavusteisilla säteillä muiden silmiä piinailla, jotta sokaistettuja pääsisi jymäyttämään. Samainen heppu koko satama-alueen savustelee vastaavien tavoitteiden takia. Välillä taas yritetään toisenlaista sukellusyllätystä, jotta aarre omiin kätösiin saataisiin ja löytyyhän yhden ja toisenkin kikkakirjasta paljon muutakin.
Moni intoutuukin kunnolla julmia merirosvo-osia esittämään ja niihin eläytymään. Yleensä lempeä ja kiltti Malinkin onkin yht'äkkiä puukko hampaissaan irvistellen ärhentelevä ryöväri. Pikku-Stina taas tietää, että merirosvoille kiroilu on sallittua ja yltyypä muutenkin uhittelemaan. Yksi poikkeuskin joukkoon mahtuu ja pakko se on todeta, että Peter on varsin kehno merirosvo. Pötköttely kiinnostaa aarretta enemmän ja luvattomia lepohetkiä kertyy. Kovasta kohtalosta varoitellaan, kun Pampula ja Stina kertoilevat, että kelvottomien korvat revitään. Nämä pelottelut eivät mene perille, kun hetkeä myöhemmin Peter tahtoo tunkeilijoitakin suukotella, eikä satamasavustuskaan kiinnosta. Väistämätön siellä odotteleekin, eli vapaamatkustaja on mahdollisuutensa saanut ja edessä on lyhyt reippailu lankulla. Armopalat on popsaistu ja nyt odottelee loppu hain herkkuna. Kyllä se merirosvoelämä välillä tavattoman julmaa osaa olla...
Peter ei tietenkään ainoa laiska lötköttelijä ole, vaan osaavathan ne muutkin välillä nautiskella aurinkoisten kallioiden lämpimistä levoista. Varmaan joidenkin mielestä on hirvittävän tylsää katsella pötköttelyn merkeissä rentoutuvia hahmoja, mutta toisille sellaiset kuvat taas saattavat varsin mukavia mietteitä tuoda. Etenkin näin loskaisten ja lyhyiden päivien vallitessa. Muutenkin jälleen yleistä kiireettömyyttä kiittelisin. Kyllähän merirosvotkin mielensä malttavat ruokahetken koittaessa.
Ensimmäinen tunti siis onkin varsin miellyttävää katseltavaa, mutta sitten otetaan pari askelta vakavampaan suuntaan. Jos paikalle veneiltiin iloisesti ja ehkä pikkuisen pilkallisestikin laulellen, niin samainen paatti pyyhältää toiseen suuntaan illalla kuljettaen mukanaan vähän alakuloisempaa porukkaa. Onneksi Ninni vähän säheltää, niin saadaan edes pikkuisen iloa ja hymytkin kasvoille palauteltua. Olisihan se ikävää lopetella muuten hyvä päivä mutrusuin. Vaahdotuskin on vain väliaikainen kevennys, sillä etenkin Melkerin ja Pellen mielet maassa jossakin määrin ovat. Eihän se tässä haittaa, että lämmintä sovittelua haetaan, vaan että viimeinen kolmannes muuten vain osoittaa suurempia hyytymisen merkkejä ja väsähtäneempää menoa katseltavaksi saa. Taas pitää mennä jännäilevissä merkeissä Vestermanin taloon salaa hiippailemaan. Kun viimeisiin irvistelyhassutteluihin ehditään, niin onkin ihan hyvä paikka todeta, että ehkäpä se olisi Nukkumatin vierailuaika. Unille siis isommat sekä pienemmät, ettei vallan väsähdetä seisaalleen.
Loppupuoli jättää toivottavaa ja laittaa sellaistakin pohtimaan, että ehkä tämä olisi ollut parempi tunnin jaksona siinä televisiosarjan yhteydessä ihan vain siihen leikkipäivään keskittyen. Kyllähän sen ymmärtää, että ehkä elokuvaan halutaan vähän merkityksellisempi päätös kuin että vain laitettaisiin kimpsut kivan päivän päätteeksi kasaan ja mentäisiin kotiin nukkumaan. Tjorven och Mysak sisältää vähän tökkivistäkin viimeisistä minuuteista huolimatta niin paljon mukavaa ja kaunistakin katseltavaa, ettei se mitään kitkerää makua peräänsä jätä.
Maisemiinkin saadaan vähän vaihtelua, kun siirrytään otollisempiin seikkailupaikkoihin. Samansuuntaista kesäistä saarinäkymää elokuva silti edelleen tarjoilee, mikä sopii ihan hyvin. Osasyy näiden elokuvien hankkimiseenhan olikin talvipako kesäiseen saaristoon ja siinä mielessä yksikään osa ei ole pettymystä tuottanut. Aiempiin kahteen verrattuna kuvissa vierailee vähemmän eläinystäviä. Tokihan Laivuri edelleen mukana kuljeskelee, mutta esimerkiksi ensimmäisessä oli lisäksi hylje, lampaat ja pupu näkyvämmissä osissa. Kolmannessa Vestermanin pikkukoira silloin tällöin näkyy, siili käy maitokupilla pikaisesti pari kertaa ja kiiltävien juttujen perässä liitelevä harakkakin vierailee. Sellaista eläinsöpöstelyä on mielestäni kuitenkin selvästi vähemmän ja ensimmäinen elokuva voittaa tässä suhteessa helposti.
Muutakin mukavaa katseltavaa levyltä löytyy... Aiemminkin on tainnut tulla mainittua, että jos sattuu elokuvan jälkeen olemaan ylimääräistä aikaa, niin näiltä levyiltä laittaa mielellään pyörimään Lindgren-elokuvien trailerivalikoiman. Tässäkin tapauksessa niitä löytyy yli kymmenen kappaletta, joiden vilkuilu toimii samaan aikaan mukavien muistojen pikakertauksena sekä samalla innostaa tutustumaan niihin aikoinaan katsomatta jääneisiin teoksiin. Jostakin syystä joidenkin julkaisujen kohdalla on niin, että trailerit löytyvät vain ruotsinkielisistä valikoista ja niin on tässäkin. Muuten on valitettavasti bonusten suhteen kohtalaisen kuivaa. Näihin kyllä jotakin pientä lisäkivaa toivoisi. Monet tekijöistä kuitenkin ovat edelleen elossa, niin luulisi, että jonkinlaista juttua olisi helposti järjestynyt.
Eli nyt olisi enää se viimeinen elokuva näistä näkemättä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin siinä Saltkråkanin nuorempi väki lähtee toisaalle vierailemaan ja seikkailuja etsimään, mutta jospa siitä myöhemmin lisää. Minua Tjorven och Mysak miellyttää pikkuisen enemmän kuin edeltänyt Tjorven och Skrållan, mutta Tjorven, båtsman och Moses edelleen ykköspaikkansa saa pitää. Aiempien mukavan kiireettömällä linjalla kolmaskin jaksaa. Suurten tapahtumien sarjan läpi runnominen ei selvästikään ole ollut tekijöiden huolista suurimpia, vaan leikkihetkien pienempiä iloja on yritetty katsomoon siirtä. Mielestäni siinä onnistutaankin erinomaisesti. Hyväntuulista ja laulelevaistakin leikkiä myönteisin mielin seurailee ja näitä tuntemuksia vielä vahvistelee aavistus siitä, että kesäisten touhujen kuvaaminen on tekijöilleenkin ollut varsin kivaa puuhastelua. Tässä vaiheessa voisinkin huudella, että Tjorven och Mysak on elokuvasarjan hengeltään kepein osa, eikä se ole lainkaan huono juttu.
Tjorven och Mysak (1966) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti