Petsamon kuvia
Tämä hiukkasen alle kuusi minuuttia kestävä lyhytelokuva vie kauas kohti Pohjoista jäämerta ja samalla Suomen nykyisen itärajan toiselle puolelle. Dokumenttipätkän valmistuessa vuonna 1935 Petsamo oli edelleen osa Suomea. Tarton rauhan yhteydessä se oli liitetty osaksi maata vuonna 1920, mutta tämä liitos ei erityisen pitkäaikaiseksi jäänyt, sillä talvisotaa seuranneessa rauhassa siitä luovutettiin osa takaisin Neuvostoliittoon ja jatkosodan jälkeen koko alue palautettiin. Lienee selvää, ettei näin lyhyessä ajassa kovinkaan kattavaa kuvausta maa-alaltaan melkoisen suuresta silloisesta kunnasta pystytä tarjoilemaan. Varsinkin, kun mukana ei ole lainkaan kertojaa tai juuri välitekstejäkään. Levyjulkaisun myötä dokumenttiin on kuitenkin lisätty musiikiksi kappale Muistoja Karpaateilta Willy Larsenin esittämänä, eli ihan äänettömästä teoksesta ei (enää) ole kyse.
Kuvalliselta tarjonnaltaan dokumenttia voi hyvinkin hajanaiseksi koosteeksi luonnehtia, eikä näistä mitään erityistä kirkasta suurta ajatusta tunnu taustalta löytyvän. Kunhan kuvia Petsamosta, kuten nimikin vihjailee... Alkupuolella nähdään pari lyhyempää otosta kaduilta, jonka jälkeen vaihdetaan eräänlaiseen valokuva-albumimoodiin, jossa esitellään lähinnä merkittäviä rakennuksia pikaiseen tahtiin. 1900-luvun alussa rakennettu Alaluostarin kirkko ainakin on helposti tunnistettavissa. Näissä kuvissa se vielä varsin hyväkuntoiselta näyttää, mutta talvisodan alettua ja Neuvostoliiton miehittäessä alueen, ryöstettiin kirkosta esineistöä ja lisäksi tulipalo vaurioitti rakennusta.
Liinahamarin sataman tunnistaa myös ja tuoreempiin kuviin vertaillessa voinee todeta, että alueen rakennus ja kehitys oli kuvausaikaan vielä alkuvaiheessa. Satama-aluekin kärsi toisesta maailmansodasta englantilaisten pommittaessa sitä 1940-luvun alussa. Suurin osa satama-alueen rakennuksista kuitenkin säästyi tuholta. Rakennusten lisäksi nähdään tietysti jylhää pohjoista maisemaakin ja lopussa loikataan ankkurinsa nostavan laivan kyytiin ja purjehditaan pois. Olisi ollut kyllä ihan kiva, jos dokumentin kylkeen olisi saanut vaikka jonkin saatetekstin tai haastattelun. Yksinään se ei tällaisen satunnaisen katselijan silmiin kovinkaan kiehtovana tai lumoavana valitettavasti onnistu näyttäytymään.
Petsamo
Liinahamari
Alaluostarin kirkko
Parkkina
Lemmenjoki
Pieni loikka Petsamosta kohti länttä vie katsojan Lemmenjoelle, mutta edelleen pohjoisessa viihdytään, sillä Norjan rajalle ei mikään mahdottoman pitkä matka ole. Lemmenjoki on viitisen vuotta uudempi kuin edellinen, eli ilmestynyt 1940 ja päästääpä se ääneen myös kertojan, joten ei tarvitse mykkiä kuvia katsella. Tämä heppu paikoin innostuu enemmänkin hehkuttelemaan ympäröivän luonnon ihanuutta ja heti alkuun kehuukin Lemmenjoen Lapin kauneimpien nähtävyyksien joukkoon. Myöhemmin tunnelmoidaan soutamisen ihanuutta rauhallisen ja paikoin jylhissäkin uomissa virtaavan joen kristallinkirkkaassa vedessä. Hehkutteleva höpöttely helpottaakin mukavasti heittäytymään lyhyehkön jokiseikkailun vietäväksi.
Lemmenjoki vie katsojan kullankaivajien matkaan, vaikkakin se sijoittuu ajassa joitakin vuosia varsinaisen kultaryntäyksen edelle. Käsittääkseni kultakuume poltteli pahimmin mieliä Lemmenjoen seutuvilla 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa. Erik Blomberg ja Eino Mäkinen tekivätkin kaivuuinnostuksen kohoillessa parikin lyhytdokumenttia aiheesta, eli sellaiset teokset vuodelta 1948 kuin Lemmenjoelta ja Kultaa ja hiekkaa. Ilmeisesti ainakin 1940-luvun alussa huuhdontapaikat olivat melko hankalan taipaleen takana noin välineistön siirtelyn kannalta. Tässäkin pätkässä nähdään, miten vuoroin veneellä ja välillä taas kantaen kimpsut sekä kampsut verkkaisesti kulkeutuvat kohti määränpäätä. Iltanuotiolla kyllä sääksien suloisen surinan keskellä istuskellaan ja puuhastellaan, mutta varsinaista kullanhuuhdontaa ei kuvissa juurikaan nähdä.
Vähän siitä saa napista, että seitsemän minuutin mittainen jokiseikkailu ehtii antamaan lähinnä pieniä makupaloja pitkältä matkalta. Kun katselee muiden reipasta kiipustelua, niin laittaapa se samalla omatkin keuhkot haikailemaan, että pääsisipä pian tunturipolkujen raikasta ilmaa nuuskuttelemaan. Itse olen viimeksi Lemmenjokea veneen kyydissä huristellut ja sen rannoilla käpsytellyt vuoden 2013 syksyllä, ja silloin pikkuisen vaeltelutunnelmia summailinkin. Tavallaan ilahduttaa mieltä, ettei jokimaisema runsaan 70 vuosikymmenen aikana tunnu ratkaisevasti muuttuneen, vaan pääpiirteiltään paikka on helposti tunnistettavissa. Väittäisin myös, että parantuneista kulkuyhteyksistä ja lisääntyneestä retkeilystä huolimatta sitä rauhaa ja hiljaisuuttakin edelleen löytyy. Olisi kuitenkin kiinnostavaa nähdä, millaista hulivilinää kultakuumeen huippuvuosina samoilla seuduilla olikaan.
Pohjola poroilla ajaa
Dokumentti-iltamani viimeiseksi valikoitui vuonna 1948 valmistunut poroihin enemmän huomiota kiinnittävä pätkä, eikä sekään pituudeltaan hirmuiseksi paisumaan pääse, vaan suunnilleen seitsemään minuuttiin kesto taas jää. Kertojana toimii Yrjö Haapanen, ohjaajana Holger Harrivirta, jolle IMDB listailee lisääkin lyhyitä dokumentteja samalta vuosikymmeneltä. Kuvaajaksi on merkkailtu Aimo Jäderholm, eikä hänellekään ilmeisesti tällaisten dokumenttien kuvaaminen ihan pariin kokeiluun jäänyt. Näiden herrojen tuotannosta ihan mielellään katselisi vaikkapa seuraavat myös kohti pohjoisia maisemia seikkailevat teokset: Joulupukin työpaja, Laulu tunturille ja Suomen pohjoisin kylä. Näitä ja muitakin samantapaisia olisi kiva tällaisten koosteiden kautta elokuvahyllyyn hankkia. Tosin voi olla, että jokin taho on niitä jo julkaissutkin, enkä vain ole tilanteen suhteen kovin hyvin kartalla. Mainittakoon samalla, että etenkin näiden vanhempien kotimaisten suhteen Elonet-sivustolta löytyy paljon paremmin tietoa kuin IMDB:n puolelta. Esimerkkinä vaikkapa mainitut:
Laulu tunturille
Suomen pohjoisin kylä
Joulupukin työpaja
Kesyjä peuroja, eli poroja tässä kuitenkin ihmetellään ja kertoja mainitsee porojen hyödyntämisen juontavan vuosituhansien taakse. Kuvissa nähdäänkin kulkue, jonka tielle on tulossa hyisempää tuulahdusta ja kenties tuimempaakin myrskyä. Hiukan siinä samalla höpötellään porojen etenemisvauhdista, päivämatkoista ja kuljetettavista kilomääristä, mutta eipä tätäkään dokumenttia miksikään informaatioähkyksi edes vahingossa miellä. Kulkueen taukotoimia ja lähtövalmisteluja seuraillaan, mutta mitään sen syvällisempää perehdytystä poroavusteisen liikkumisen saloihin ei ole luvassa. Ilmeisesti kuvauksiin osallistunut porukka on turisteja kuskaamassa ja lopussa päästään Kilpisjärven maisemiin. Parista edellisestä dokumentista poiketen, Pohjola poroilla ajaa vaihtaa kesäisemmän menon talvikauteen, eli lunta ja jäätä löytyy ja paikoin viluiset viimat katsomossakin tuntuvat. Liekö sitten näiden haastavampien olosuhteiden ansiota, mutta kuvanlaatu on noita vanhempia elokuvia heikompi ja samaa voi sanoa ääniraidankin suhteen.
Satuinpa jokin aika sitten huomaamaan, että vastaavanlainen kokoelma lyhytdokumentteja Lapin maisemista on julkaistu myös sarjassa Suomalaisten oma historia. Yksi levy keskittyykin Lappiin ja Kainuuseen, ja pikaisella vilkaisulla näyttää siltä, ettei sisällössä ole päällekkäisyyksiä tämän hankkimani koosteen kanssa, eli hyvinkin voisi senkin hyllyyn lisäillä. Vähän lyhyeksi jäi tämä avausiltamani, eikä mikään ongelma sinänsä olisi istuskella vaikka kaikkikin kerralla läpi, mutta tosiaan tahdon tällaista harvinaisempaa herkkua hivenen säästellen annostella. Ensimmäisestä kolmesta dokumentista yksikään ei erityisen upeana tai kiehtovana näyttäydy. Jos Lappi ei satu suuremmin kiinnostamaan, niin näiden suosittelut voikin melko pitkälti unohtaa, sillä elokuvina nämä ovat jokseenkin hapuilevia ja kömpelöitäkin, eikä heti tule mieleen, että näissä olisi isompaa potentiaalia satunnaisiksi viihdykkeiksi. Kolmikosta omaksi suosikiksi laittaisin retkeilyn Lemmenjoella ja samalla toivon, että jatkossa levyltä paljastuu kattavammin aiheisiinsa pureutuvia teoksia...ja tietysti reippaasti niitä lumoavia pohjoisia kuviakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti