Ethan (Mark Duplass) hyppää hetkeksi kertojan saappaisiin ja alkaa valaista sitä, miten hänen ja Sophien (Elisabeth Moss) yhteinen taival alkunsa sai. Ensitapaaminen muistuu mieleen taianomaisena, kun jo puoli tuntia ensisilmäysten jälkeen seikkailu oli hyvässä vauhdissa kaksikon livahtaessa jonkun takapihalle luvattomalle kuutamouinnille. Molempia tilanne kovasti kutkutteli ja enemmänkin ehdittiin ihastumaan siitä huolimatta, että talon omistaja ei niinkään näistä pulikoinneista välittänyt, vaan tuli romanttista iltaa poikki räyhäämään. Ethan kuitenkin muistelee kaihoisasti kyseistä päivää, ehkä jopa elämänsä parhaina hetkinään.
Sittemmin on menty naimisiin, villeistä seikkailuista vaihdettu arkeen ja huoliakin on enenevissä määrin alkanut kertymään. Ethan onkin yrittänyt toisintaa alkuihastuksen tunnelmaa, mutta eipä väkinäinen kopiointi tunnu taikaa takaisin tuovan. Sen saa pariskunta karvaalla tavalla taipua toteamaan pulahtaessaan hääpäivänään samaiseen uima-altaaseen herätelläkseen jännittäviä ja hauskoja karanneita hetkiä uudelleen henkiin. No, eipä tule omistaja tällä kerralla murisemaan ja kutisutteleva jännitys vaihtuukin nopeasti surullisiin mietteisiin. Onkohan yhteinen onni lopullisesti Ethanin ja Sophien hylännyt...?
Aivan noin vain pari ei tahdo antaa aikoinaan miellyttävien ja lämpöisten lieskojen hiipua ja kokonaan kuihtua, vaan ennen lopullista luovutusta he päättävät pyytää neuvoja ammattiauttajalta (Ted Danson). Avioliittokriisiä lähdetään käymään läpi jutustelemalla ja pianoharjoituksella yhteisen sävelen palauttamiseksi. Yhtenä ongelmana tuntuu olevan luottamuspula, eikä pari millään kykene löytämään yhteisymmärrystä, miten pitäisi edetä. Anteeksianto on katoavaiseksi luonnonvaraksi päässyt, kun taas toisen tekemisten armottomampi tarkastelu ja arvostelu lähtenyt nousuun. Avioliittoneuvojalle siis selviteltävää sotkua kyllä riittää.
Keskustelujen jälkeen terapeutti tuumailee tovin ja toisen, jonka jälkeen ottaa esille ehdotuksen kahdenkeskisestä viikonlopusta viihtyisässä "pakopaikassa". Siellä Ethan ja Sophie voisivat rauhassa selvitellä välejään virkistävässä ympäristössä. Samaiselta reissulta moni muu pariskunta on palannut täysin uudistuneena riitansa sopineina ja hullaantuneina. Ideat ovat toki erittäin tervetulleita tulehtuneeseen tilanteeseen, joten eipä mene aikaakaan, kun jo ollaankin mökin portilla koodia näpyttelemässä. Mökissä tai seudussa ei ainakaan ole valittelemista ja aiempien vieraiden ylistävät kommentit kuvallisessa vieraskirjassa innostelevat suhdetalkoisiin, eli optimistisissa tunnelmissa päästään viikonloppua aloittelemaan.
Reissu nytkähteleekin ihan leppoisissa ja mukavissa merkeissä liikkeelle. Illallisen kaverina tunnelmaa keventämään kulautellaan vähän viiniä ja poltellaan rentoutumisessa auttavia yrttejä. Ethan kuitenkin väsähtää melko nopeasti ja torkkujen jälkeen ilmeneekin selviteltävää. Parilla on kovin erilaisia näkemyksiä illan tapahtumista. Voisiko olla, että väsymys yhdistettynä päihdepuuhiin on laittanut mielikuvituksen laukkailemaan ja unen sekä todellisuuden pikkuisen sotkeutumaan? Pari ei enää lähde näitä sattumuksia yötä vasten jauhamaan, mutta käänteet vaikuttavat sen verran erikoisilta, että aamulla niihin odotetusti palaillaan. Oudot tilanteet seuraavat toistaan, eikä näille enää olekaan kovin helppoa selityksiä keksiä tai tarkoitusta niiden takaa kaivella, mutta kesken kaiken ei oikein tee mieli paikaltakaan poistua...
Varsin vauhdikkaasti The One I Love nykäisee itsensä irti romanttisten (draama)komedioiden tavallisista koukeroista, sillä edellä selostetut tapahtumat haukkaavat vain noin 15 minuuttia 88 minuutin kokonaiskestosta, eikä tarvitse lopunkaan suhteen pelätä, että ihan perinteisimpien ratkaisujen äärellä taiteiltaisiin. Omaperäisyys ja yllätyksellisyys kuuluu ehdottomasti vahvuuksiin, mutta samalla sopii todeta, ettei niistä täyttä potentiaalia onnistuta irti kiskomaan. Ensimmäinen puolikas etenee sujuvasti ja hauskasti, mitä tietysti tulikin toivottua, mutta puolivälin kohdilla sävy muuttuu ja jää vähän sellaistakin vaikutelmaa, että on mennyt sormi suuhun ideoiden suhteen.
Siitä pitää kyllä kiitellä, ettei näitä erikoisia käänteitä lähdetä liikoja selittämään. Luultavasti siinä kävisi lähinnä niin, että minuuttimäärä venähtäisi reippaasti ja saisi ihmeteltäväkseen selittelyjen suhteen kömpelöä kompurointia. Siistiä paketointia ja kattavia vastauksia kaipaavalle katsojalle elokuvan lopettelu saattaakin olla harmillinen, sillä ei se oikeastaan mihinkään selkeästi vastaa, vaan lähinnä heittää lisää kysymyksiä ja muutenkin jättää varaa arvailuille. Minusta kuitenkin on ihan mukavaa, että edes välillä tätäkin lajityyppiä yritetään pikkuisen tuuletella uusilla kikkailuilla, vaikka se sitten tarkoittaisikin hieman arvoituksellisempia ja mutkaisempia polkuja, eikä välttämättä tyydyttävimpiä vastauksiakaan esittäisi.
Karkeasti jaettuna valittelut liittyvät enemmän toisen puolikkaan antiin, kun taas suurin osa kehuista menee avauspuolikkaalle, mikä noin elokuvaelämyksen kannalta on kohtalaisen latistavaa seurattavaa. Kiehtovien arvoitusten lisäksi alkupuoli onnistuu huvittelussakin kohtalaisen hyvin. Sinänsä vakavistakin asioista höpötellään, mutta kevyemmällä sävyllä ja jokseenkin ilkikuriseenkin tapaan. Mainittakoon myös, että jutustelut usein myös voimasanoja sisältävät, mikä onkin osasyy korkeaan ikärajaan Yhdysvaltojen puolella. Mistään karkeuksien sarjatulesta tai räävittömyyksillä tykittelyistä ei kuitenkaan ole kyse. Mitään tiivistä vitsikimaraakaan ei kannata odotella, sillä tarinan edetessä vakavampi puoli alkaa korostumaan.
Kiristyvien välien myötä toisella puolikkaalla huumorikin menee selkeästi tummempaan suuntaan. Siis kyllähän olen usein huomannut pirullisemmillekin piikittelyille hymyileväni, mutta The One I Love ei paljoakaan siinä sarjassa kykene tarjoamaan. Toisaalla osoitettu kekseliäisyys ei oikein ole näihin heittoihin siirtynyt, vaan monesti ollaan lähempänä ankeaa katkeruutta kuin mitään aidosti hauskaa. Itse en siis osaa pitää viimeistä kolmannesta kovinkaan onnistuneena, jos sitä komediana tarkastellaan. Vitsiyritelmiä edelleen löytyy, vaikkakin tahti harvenee lopun lähestyessä. Näistä ilkeämpää laitaa edustavista sanallisista sivalluksista ei oikeastaan yksikään erityisen terävänä hykerryttänyt tai juuri muutenkaan mieleen jäänyt kovinkaan kaksisena oivalluksena.
Harvemmin sitäkään osaa romanttisten elokuvien kohdalla erityisen positiivisena juttuna pitää, että lopun lähestyessä on kallistumassa enemmän eroavien polkujen kannalle. Onhan jo alustakin selvää, ettei pari onnellisimpia aikojaan ole elämässä, joten sinänsä osaa vaikeuksia odottaakin, mutta Ethanin ja Sophien välillä lisääntyvä arvostelu, epäluuloisuus, katkeruus ja kiukkukin alkaa katsomossa siinä määrin voimia ja intoa haukkaamaan, ettei viimeisten valintapaikkojen koittaessa hirmuisesti jaksa elää mukana, vaan tuntuu jokseenkin yhdentekevältä, että millaisiin ratkaisuihin päädytään. Sinänsä hiukan huvittaa, että suunnilleen tunnissa saadaan katsomon puolella tunnelmat vinksautettua innostuneesta odotuksesta välinpitämättömyyteen. Minusta osasyy on siinäkin, että toinen puolikas yrittää hiukkasen huonolla menestyksellä kutkutella enemmän mieltä, eikä montaakaan sydämellistä hetkeä ole enää luvassa. Varmasti moni kokee samaiset kuviot vääntöineen paljon herkullisempina, sillä näemmä IMDB:n keskusteluosiollakin erityisesti loppu on runsaastikin puhetta saanut aikaan.
Vaikka vähän vaisua kokemusta itse saakin harmitella, niin siitä huolimatta ainakin lajityyppiä enemmän seurailevien kannattaa antaa mahdollisuus, etenkin jos ei niinkään tykkää sokerisiirapista. Itsekin valittelujen lisäksi kohtalaisesti hyviä puoliakin onnistuin löytämään, eli mikään kurjisteleva koettelemus ei ole kyseessä, kunhan lähinnä on taipuvainen hiipumaan alkuinnostuksen jälkeen. Tapa, jolla luottamusta ja kumppanin haaveita käsitellään, on ainakin osittain kiehtovaa seurattavaa ja siitäkin voisi kehua, ettei yritetä enempiä vältellä niitä arkojakaan paikkoja. Sitten tietysti kauniin kesäiset kuvatkin onnistuvat helpohkosti mieltä piristämään, sillä mökki tosiaan sijaitsee lehtipuiden ja kauniiden niittyjen keskellä, eikä aurinkokaan ole kovalla kiireellä piiloonsa karkailemassa. Epätasainen ja paikoin uuvuttavakin kokonaisuus tästä kaikesta saadaan aikaan, mutta jättääpä se jälkeensä kuitenkin halun palata toistamiseenkin elokuvan pariin...
The One I Love (2014) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti