Viimeksi samaisen porukan kanssa juhlisteltiin joulua ja vuoden vaihtumista alle kuukausi sitten elokuvassa Winnie the Pooh: A Very Merry Pooh Year, eli eipä ero vielä raastavan pitkäksi ole päässyt venähtämään. Taikamaailma-katsauksesta alkaa kuitenkin olla jo hiukkasen kauemmin, sillä suurten keksintöjen parissa pähkäiltiin lokakuussa. Tuolloin katsojaa viihdyteltiin toivomuskaivon ihmeellisyyksillä, vilkkaiden lapsosten vahtimisen pulmallisuuksilla, Kanin tarkasti suunnittelemilla juhlallisuuksilla ja Nasun runoiluilla. Näitä jaksokokoelmia vilkuillessani olenkin jo onnistunut ainakin pikkuisen ihastumaan tähän sarjaankin, vaikkakaan meno ei yleisesti ottaen elokuvien taikaa hätyyttele. Siksipä siis innoissaan lähtee seikkailuihin seurailemaan, millaisia ihania ystävyyden lahjoja tässä tarinanipussa jaellaan.
Nelikon avaa A Very, Very Large Animal (Metsän jättiläinen), jossa jokin hirmuinen hirvitys heti tuleekin varomatonta katselijaa säikäyttelemään, kun kammottava irvistys kuvista tervehtii. Mikäköhän salaperäinen hurja peto on päässyt metsään pujahtamaan, vai olisikohan sittenkin kyse siitä, että Risto esittelee pelokkaalle Nasulle suurennuslasin toimintaa... Tiikeri taustalta yrittää rohkaista toista, että kyllähän pieni possukin on muurahaista suurempi menijä. Kokopähkäilyt saavat hetkiseksi unohtua, sillä vaikuttaa siltä, että eväskinkku on kasvattanut koivet alleen ja samalla Nasun piknik-herkkuja ollaankin hyvää vauhtia kuskaamassa muihin suihin. Kohta Nasukin nakkijonon jatkona on taivailla kiitelemässä, eli reissu on pahasti tuulten teille karkailemassa.
Herkkusadetta saadaankin hiukan myöhemmin ja lässähtäähän Nasukin lopulta kakkunsa keskelle. Pieni koko alkaa pilatun eväsretken päätteeksi taas kovasti murhetta mieleen tuomaan ja tarttuupa toisen suruisuus ystäviinkin. Nasu tilittelee, että pienuuskin vaatisi vähintään tuplakoon ja kovin alakuloiset tuntemukset päässä muutenkin vellovat. No, Puhilla taitaa olla jonkinlainen suunnitelma mielessä, mutta sen toimivuutta tosin uskaltaa jo ennakkoon epäillä, kun muistelee aiempia vastaavia autteluita. Yön pimeydessä pieni porukka hiippaileekin Nasun asumukselle jotakin salaoperaatiotaan suorittamaan. Uuden aamun alkaessa possukaveri nouseekin tavallista korkeammille sorkille ylhäisemmästä näkökulmasta maailmaa ihmettelemään. Huiman kasvupyrähdyksen yhdessä yössä ottanut Nasu ystäviäänkin kummastuneena tihrustelee. Katsomossa kuitenkin on heti selvää, ettei tämä pituuslisäys aivan ongelmitta tule onnistumaan...
Ensimmäinen tarina taitaakin jäädä kokoelman lyhykäisimmäksi, sillä kestoa kertyy vain kymmenisen minuuttia. Jumittelua ei ainakaan tarvitse pelätä, sillä melko paljon mukaan mahdutellaan sattumuksia ja kommelluksia. Kavereilla tietysti aikeet ovat hyvät Nasun itsetunnon kohottelemiseksi ja vaivaakin nähdään, sillä mukana on minipuita ja kaikkea. Hiukkasen harkitsematon juoni johtaa kuitenkin toisenlaiseen lopputulokseen, koska Nasu joutuu huomaamaan, että pikaisesti saavutettu suuruus voi olla yhtä nopsasti katoavaistakin. Riehaantuva lintuparvi palauttelee toisen kivuliaasti alkuperäiseen kokoon ja siitäkös Nasu vallan masentuu ja päättää muuttaa pois, ettei enää olisi harmiksi ja vaivaksi muille. Toteaapa hän itsensä liian pikkuruiseksi yleensäkin olemassaoloon.
Kyllähän alkusatu tavoittelee pienoista haikeuttakin toisen taapertaessa nyssäkkä harteillaan kohti tuntematonta ystävien mietiskellessä, että kohta toinen on pieni muisto vain. Tiikerikin alkaa ehdottelemaan Puhille uutta parasta ystävää ja Kani on samoilla linjoilla, että ehkä upouusi Nasu voisi Puhin murheita lievittää, vaikka nalle tahtoisi tietysti sen vanhan version takaisin. Korvike-Nasun väkertely tuokin mukaan tässä tapauksessa ne koomisimmat kohkailut ja eräs aasikaveri joutuu näiden kokeilujen uhriksi. Yritetään vetistä kutistamista ja vähän muutakin, kunnes Ihaa-parka kieltämättä komean karjahduksen kera kuvista pois singahtaa. Nasu-tarinoista yleensä kyllä tykkäilen ja onhan aralta kaverilta oppinut tietynlaisia juttuja kuuntelemaan, mutta sanoisin, että tällä kerralla painellaan hiukkasen liian innokkaasti itsesäälin mailla toisen höpötellessä olevansa vain surkeaa hukkatilaa ja niin edelleen. No, Puolen hehtaarin metsässä asioilla on tapana saada aurinkoisempiakin käänteitä, eikä Nasun muutto tietysti lopulliseksi jää ja kokoasiakin alkaa asettua mittasuhteisiin mieltä jäytämästä. Puhia mukaillen saakin todeta loppuun, että voihan se sydän olla vallan valtava, vaikka muuten ei karmean karpaasin mittoihin yltäisikään...
Toisena levy laittaa liikkeelle tarinan No Rabbit's a Fortress (Kanin kallis kasvimaa), jossa päästään myyräntöitäkin taas puuhailemaan. Maan alla möyrivä ystäväisemme saakin tunneliaherruksessaan yllättäen kalliota vastaan ja pitää pikkuisen ohjata kaivantoja toisaalle. Samoihin aikoihin Kani on jälleen naputtelemassa erilaisia kieltokylttejä vihannesmaalleen. Niiden toimivuus tosin voidaan taas kyseenalaistaa, sillä hetkeä myöhemmin pari varomatonta tallaaja ja yksi vallaton pomppija samaisella paikalla hämminkiään harrastelevat. Myyrä ehtii mukaan hävitystä lisäämään myllertäen juuresten kasvualustaa alapuolelta. Kuopsutushommaansa Myyrä viimeistelee posauttamalla kasvimaan ainakin osittain pois tunnelien tieltä. Eivätpä sitten enää porkkanoiden juurakot tai muut häiriötekijät pääse kiusaamaan.
Kani tietenkin tulistuu kunnolla tällaisesta toiminnasta ja päättää linnoittaa tiluksensa huolellisesti ja hieman ylivarustelun puolellekin lipsahdellen. Ansoja lähimaastoon hän väkerteleekin ja kasvimaata ympäröimään valtaisan lautahäkkyrän. Toheloiville ystäville julistellaan elinikäistä porttikieltoa, eli ainakin teoriassa arvokkaiden vihannesten pitäisi olla hyvässäkin turvassa. Suunnitelma on niitä hätäisemmin kyhäiltyjä sekä toteutettuja, joten niinpä kaalimaan vartija löytää itsensä sisälle linnoitukseen naputeltuna ilman uloskäyntiä. Kani saakin alkaa taivuttelemaan hetkeä aiemmin karkoittamiaan ystävyksiä takaisin purkupuuhiin. Suuri murtohaaste otetaan lyhyen harkinnan jälkeen vastaan ja konsteja sekä kikkoja monenmoisia kehitellään, mutta murtuvatko muurit, jää nähtäväksi...
Purkupuuhille suodaan hieman enemmän aikaa kuin edelliselle tarinalle, eli noin 15 minuutin verran. Siihen jo saakin useammankin hupsun kommelluksen soviteltua. Tiikerin parhaana ideana on yrittää imuroida Kani turvaan pikkuisen kolon kautta ja kyllähän vekotin kieltämättä hurjasti käy, mutta vähän muuta sinne säiliöön kertyy. Nasulle taas tulee mieleen räjähdysvoimaisempi vaihtoehto ja moni muukin tuntuu ajatuksesta nappaavan. Näiden vekkulien alkaessa huolettomaan tapaansa dynamiittipötkylöillä pelleilemään, saattaa hutilointi mennä hiukkasen vaaralliseksikin ja kohta onkin pelkkä monttu paikalla ja Kanikin menetetyksi jänöksi lasketaan. Täytyy kyllä vähän marista, että tässä tarinassa porukalla tuntuu olevan järkikulta tavallista pahemmin karkuteillä, sillä päättömät ja riskialttiit ratkaisut seuraavat toistaan. Sekin kertonee jostakin jotakin, jos Tiikeri näyttäytyy pahimpia pöllöilyjä hillitsevänä järjen äänenä. Ystävyysaiheiselle kokoelmalle tällainen välinpitämättömyys ja ajattelemattomuus on minusta hiukkasen huvittava valinta. Lopetuskin on outo ja töksähtävyydessään pistää silmiin nähtyjen Puh-tarinoiden joukossa, eikä niinkään myönteisessä mielessä. Vaikka Kanille enemmän ruutuaikaa antavista jutuista usein tykkäilen, niin sopinee sanoa, ettei tämä viritelmä parhaiden palojen joukkoon pääse.
Valikoiman kolmas viihdekimpale paneutuu vaihteeksi Tiikerin pulmiin, eli kyseessä on napakasti nimetty Stripes (Raidat). Mutaisetkin pomppuleikit ovat hyvässä vauhdissa, mutta likaisia huvituksia seuraa pakollinen pesuhetki, mikä ei ilmeisesti niinkään Tiikerin suurimpiin nautintoihin lukeudu. Kaverit vähän vastentahtoisen loikkijan laittavat ammeeseen ja innostuvat niinkin tarmokkaasti jynssäilemään, että toisen upea raidoituskin puhdistellaan pois. Kylpyveden ja vaahdon keskeltä nousevaa tyyppiä ei enää tutuksi ystäväksi tunnistetakaan, vaan uudeksi tulokkaaksi mielletään. Ongelma siis on ilmeinen ja jotakin pitäisi pikaisesti tehdä.
Pähkäilyä siis seuraa ja siitä ollaan yhtä mieltä, että Tiikereitä on vain yksi ja tällä taas on kaunis raidoitus, joten pitää muita vaihtoehtoja miettiä. Aukoton päättelyketju johtaa ennen pitkää oivallukseen, että ehkäpä raidaton heppu myös pupujen joukkoon kuuluu. Varsinaisen Kanin pitää tietysti alkaa kaikkia kanimaisuuksia opettamaan, mikä on hyvä käynnistellä kasvimaapuuhien parista. Oppisopimuskoulutus pupuilun saloihin saa pikaisen päätöksen hetkellisen hairahduksen myötä, sillä koulutettava tuumailee, että voi kai nälkäiselle toukalle vähän antaa tomaattia haukattavaksi. Seuraavaksi onkin palkittu tomaattikasvusto tärviöllä ja Kanin hermot jälleen riekaleina. Parasta siis pohtia jonkinlaista muuta minuutta.
Tämä Tiikerin identiteettikriisi on minusta pikkuisen sukua tarinanelikon avanneelle Nasun pienemmyyspulmailulle ja keston suhteenkin samoissa mitoissa liikutaan, kun noin 11 minuuttia kellottuu täyteen. Monenlaista uutta persoonallisuutta testaillaan, mutta kun eivät millään luontevilta tunnu, niin mistäpä helpotusta pitäisi etsiä? Karhuilusta tulee lähinnä päänsärkyä, eikä loikkivainen vekkuli noin vain joulukuuseksikaan tahdo jämähtää. Siinä missä Ihaasta yritettiin Nasulle korviketta väsäillä, yritetään itsensä hukannutta Tiikeriä sulloa moneen muottiin, mutta vähän laihoin tuloksin. Niinpä sitä päädytään pimenevään yöhön hieman murheisenakin mietiskelemään ja haikean laulunkin kautta kyselemään, että mikä heppu siellä nahkan alla lopulta asustelee. Ihan mukava ja opettavainenkin pieni tarina saadaan aikaan ja väittäisinpä, että homma pysyy paremmin hyppysissä kuin edellisessä yrityksessä.
Viimeinenkin osuus antaa päähuomion Tiikerille, sillä vuorossa on Tigger's Shoes (Tiikerin kengät). Jos edellisessä pätkässä nähtiin tavallista paljon alakuloisempi Tiikeri, niin sellaiset tuntemukset on onneksi unohdettu jonnekin kauas ja riehakkuus on jälleen pomppuihin löytynyt. Puolen hehtaarin metsän puuhia seuraillut toki tietää, että Kanilla on ennenkin ollut sanottavaa Tiikerin levottomista loikista, eikä samaisten heppujen yhteentörmäystä voida tässäkään tapauksessa välttää. Kaalikiireet kasvimaalla kuitenkin estävät Kanin osallistumisen mihinkään mittavampiin mittelöihin, joten pitäisi helpompi pikaratkaisu häiriköivään Tiikeriin keksiä.
Kani pohtii, että pomppuhaasteen tarjoaminen varmaan pitäisi kaverin kiireisenä, ja niinpä jänömme johdattelee Tiikerin korkean kallioseinämän äärelle. Kani vielä juttelee, että tavoitteena olisi yhdellä pompulla huipulle asti loikata, mikä laittaa Tiikerillekin palan kurkkuun. Kyllähän Tiikeri hypyn, toisen ja montakin jaksaa yrittää, mutta tehtävä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Toistamiseen häiriköity Kani alkaa selittämään erään hurjan pupun legendaa. Maailman parhaasta pomppijasta taitaa olla kyse, eikä tämän mainioilla hyppykengillä olisi minkäänlainen ongelma kalliosta selvitä. Niinpä Kani jatkaa juksailuaan kertoen tietävänsä itse, mistä voisi löytää mahtiloikkiin kantavat ihmekengät. Voisipa hän niitä Tiikerillekin lainata...
Viimeisessäkin osiossa kaverille vähemmän ystävällistä kepposta viritellään, sillä eivät ne pompputossut ilman taka-ajatuksia lahjaksi lähde, vaan Kani laittaa reilusti lisäpainoja jalkineisiin. Aivan kaikkia nämä Kanin jekkuilut eivät niinkään huvita tai naurata, vaan muilla tekee ennemmin pahaa seurailla, miten Tiikeri pakkomielteisesti yrittää lyijynraskaat tossut jaloissaan loikkia itseään henkihieveriin. Niin pitkälle touhu päästetään menemään, että Tiikeri jo öisinkin unipomppii samaiselle jyrkänteelle harjoituksiaan jatkamaan. Pelokkaampien keskuudessa alkaa taas liikkua huhu, että öisin metsässä loikkii hehkutettu legendojen hurja jänis raivokkaasti kenkiään etsien, joten sekaannuksia seurailee. Pikkuhiljaa Kanikin alkaa tulla katumapäälle ja pitäisi miettiä, miten tehtyjä virheitä sekä kepposia tulisi lähteä oikomaan ja hyvittelemään. Toisen tarinan tapaan tämä 11-minuuttinen lopettelu huokuu hieman ihmeellistä sävyä, jos taas palautetaan kokoelman otsikko mieleen. Sen verran sydämellisempää menoa on Puhin ja kumppaneiden toimesta tullut nähtyä, ettei tämä pöhkö kenkäjuttu välttämättä ensimmäisten joukossa olisi mukaan päätymässä, jos pitäisi valikoida nippu rakkaudesta ja välittämisestä kertovia pätkiä.
Keljusta tai ilkeästä sävystä syytteleminen saattaisi olla pienoinen yliluonti, mutta sanoisinpa silti, etteivät nämä jaetut ystävyyden lahjat aina aivan onnistuneimpia valintoja ole. Taikamaailma-koosteiden joukossa Love and Friendship ei siksikään erityisen korkealle ponkaise, hyppytossuilla tai ilman. Kokonaiskestoltaan 53-minuuttisen valikoiman parempaa puolikasta edustavat minusta ne hiukkasen enemmän haikeutta omaavat tarinat, eli Nasun surkuttelut ja Tiikerin karkailevat raidat tällä kerralla plussat ansaitsevat. Eiväthän nuo pari muutakaan nyt ihan kurjia juttuja ole, mutta ehkä harkintaa olisi voinut enemmänkin harrastella, niin olisi teeman kannalta eheämpi ja elähdyttävämpi paketti saatu aikaan. Opetusosastolla taas tuttuun tapaan korostellaan, ettei yhden lempipuuha välttämättä toista samoissa määrin innosta ja että lahjoistakin voi monella tapaa riemuita sekä nautiskella. Tälläkin kerralla levy on kohtalaisen laiha bonusten suhteen, sillä yksi lyhyt ajanvietepeli ja laulu on mukaan livautettu. Hiukan hajanainen neljän tarinan nippu ei aiemmin nähdyistä kokoelmista kovin kaukana perässä laadullisesti laahaile, mutta enpä sitä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan.
The New Adventures of Winnie the Pooh (1988 - 1991) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti