Viirun ja Pesosen joulupuuhat

Monesti on tullut mainittua, että voisihan niitä elokuvia innoittaneita kirjojakin lueskella ja vieläpä jonkinlaista vertailuakin harrastella, mutta kovinpa harvinaista ja laiskaa on tämä touhu osaltani ollut. Sain kuitenkin näppeihini kauniisti kuvitetun kirjan, jossa Viiru ja Pesonen joulunviettoaan valmistelevat, joten animaatioversion ollessa vielä hyvin muistissa, ajattelin kirjastakin hiukkasen höpötellä. Elokuvasta tosiaan enemmänkin tykkäilin, kuten aiemmistakin kaksikon seikkailuista, niin siinäkin mielessä on kivaa vaihtelua kurkistaa kirjojen puolelle, että miten kaverusten kepposet ja sanailut siellä sujuvatkaan.

Sven Nordqvistin kirja ilmestyi vuonna 1994 nimellä Tomtemaskinen, suomeksi siis Viirun ja Pesosen joulupuuhat. Kuten elokuvan yhteydessäkin totesin, niin samoja tarinoitahan ilmestyi jo edellisen vuoden ruotsalaisessa joulukalenterisarjassa Tomtemaskinen. Siitä en ole nähnyt kuin jokusen jakson, jonka perusteella ei uskalla mitään kattavampia vertailuja harrastella. No, nähtyjen osalta voinee sanoa, että pääpulmana sarjassakin on joulupukkikoneen kehittely ja nikkarointi, mutta paljon muutakin mukaan mahtuu ennen kuin aattoluukkua availlaan. Mielestäni näkemissäni jaksoissa vilahti sellaisiakin juttuja, joita kirjasta ei löydy. Onkin oletettavaa, että yhteiskestoltaan noin kuusituntiseen joulukalenteriin onkin pitänyt vähän enemmän tekemistä pohtia. Tai tässä tapauksessa kai niin, että myöhemmin julkaistusta kirjasta on osa näistä televisioseikkailuista napsittu pois.

Omiin kätösiin eksynyt kirja on 3. painos vuodelta 2002 ja kirjoitukseen liitetyt lainaukset sen sivuilta ovat peräisin, samoin hivenen heikkolaatuiset kuvat. Sivuja 17 lukuun jaetussa teoksessa on 129 kappaletta, mutta valittu fonttikoko on kohtalaisen suuri ja paikoin suuremmiksi karkailevat kuvat haukkaavat yli puolet sivusta. Niinpä tämä luku-urakka ei hirmuisen hurjaa aikauhria vaadi, vaan jos hotkaista haluaa, niin eiköhän siitä selviä suunnilleen parissa tunnissa. Itse kuitenkin annostelin tarinat kolmelle illalle. Näin iloa riitti pidemmälle, eikä tunnelman tuhriintumisestakaan oikein ole pelkoa, sillä kyseessä ei kuitenkaan ole mikään teos, joka laittaa lähes väkisin seuraavan sivun kääntämään kunnes loppu häämöttää.

"Tuo kuulostaa mukavalta, Viiru! Pesonen sanoi. -Kylläpä ne englantilaiset osaavat! Eikös mekin tehdä niin? Ripustetaan vain sukka lieden ylle, niin saadaan aamulla paketti ja tiedetään pukin käyneen. Niin yksinkertaista! Hieno idea, Viiru, eikö totta?"

Samanlaisissa tunnelmissa ja näkymissä kirjakin lähtee liikkeelle kuin vähän aikaa sitten vilkaistu piirretty, eli Pesosen tilukset lumi on kauniisti koristellut ja joulukuun alkua vietetään. Heti ensimmäisessä luvussa Viiru pääseekin perille joulupukin olemassaolosta ja kovasti tahtoisi saada tämän aattona kyläilemään. Pesosen lapsuutta kirjan puolellakin muutamalla sanalla sivutaan ja tietysti toivomuskirjettä vartioiva lumilyhtykin tehdään tonttupostia varten. Malttamaton Viiru tosin vähän mittavammin leikkii aikaa kuluttaakseen kuin elokuvassa, mutta muuten samojen juttujen parissa noin suurpiirteisesti touhua ja tohinaa käynnistellään. Toinenkin luku pääasiassa tutuissa merkeissä menee, eikä isompia yllätyksiä elokuvan nähneille ole luvassa. Mitä nyt naapurin lapsoset kylässä käväisevät, kun elokuvan puolella heidät tavataan heti alussa Viirun kanssa leikkimästä.

"Pesonen oikein innostui taas. Hänen ikioma nerokas päähänpistonsa oli, että kaikki oli äkkiä mahdollista. Tavallaan koko laitos oli jo nyt valmis. Oli hankittava vain riittävän iso laatikko, niin kaikki sujuisi kuin rasvattu."

Kolmannessa luvussa päästäänkin pähkäilemään suurinta pulmaa, kun joulupukkilupaukset on ukkoparasta irti kiskottu, eli ajatus mekaanisesta korvikkeesta alkaa heräilemään ja sellaisen puuhastelun Pesonen yrittää naamioida automaattisen lämmittäjän väkertelyksi kissakaveriaan harhauttaakseen. Pukkikoneen ideointi ja ongelmien ratkaisu jatkuukin läpi kirjan viimeisiin lukuihin saakka ja minusta ainakin vaikuttaa siltä, että kirjasta se haukkaa suuremman osuuden kuin elokuvasta, johon on monipuolisempaa menoa ujuteltu. Ymmärrän kyllä, ettei välttämättä olisi animaatioviihteestä loistokkainta seurailla Pesosen tuumailua itsekseen milloin minkäkin seikan tai yksityiskohdan parissa. Kyllähän kirjassakin Viirunkin kommelluksia ahkerasti seuraillaan, mutta pohtimisen parissakin toveja tuhritaan reippaasti.

"Tähän mahtuu tyyny poikineen. Tätä olemme myyneet hyvin, tätä kun näet voi käyttää yhteen jos toiseenkin tarpeeseen. Jotkut kärräävät kottikärrynsä tämmöiseen yöksi. Jotkut taas lähettävät itsensä rautateitse. Käy näet paljon halvemmaksi lähettää laatikko kuin matkustaa junassa tavalliseen tapaan. Tämän voit sisustaa miten itse mielit. Voit lastata mukaan kiikun ja lampun ja istua kaikessa rauhassa juoruakoilta ratkaisemassa ristisanoja. Kissankin voit ottaa mukaan kenenkään huomaamatta. Ja mikäli haluat nukkua, voit sijoittaa erillisen laatikon tämän kylkeen...katsos näin...voit ojentaa siihen jalkasi ja nukkua oikonasi. Ihmeellistä, vai? Kokonainen makuuosasto samaan hintaan kuin laatikon lähettäminen!"

Viides luku uhrataan melkein kokonaan laatikko-ostoksille ja tämä osuus on elokuvasta jätetty pitkälti pois. Kylän kaupassa Linnea ja Henrik esittelevät aivan tietynlaista laatikkoa kaipaavalle Pesoselle koppia kaikenlaisia ja kyllähän sitä myyntipuhetta pulppuaa ja valikoimaa riittää monenlaisiin tarpeisiin. Jopa oman säästöluokan nukkumaosaston kehitteleminen junaan onnistuu tuosta vain, kunhan oikeat säilytystarvikkeet ostelee... Kuudennessa luvussa taas tulee kuvioihin mukaan vahvemmin Viirun kasvava kyllästyminen ukon syventyessä kiehtovien keksintöjen maailmaan. Levottomaksi menee kattikaverin vipellys ja hammasrattaiden parissa puuhasteleva Pesonen taas alkaa rähistelemään toisen hulivilistelystä.

"Viiru istuskeli pöydällä pyöritellen palloa takakäpälissään kuin lihapullaa. Se odotteli että tapahtuisi jotakin mukavaa. Pesonen pohti tuijottaen samalla Viirun edestakaisin heiluvia tassuja. Äkkiä ukko näytti vetävän henkeä aivan kuin olisi mielinyt nähdä jotain pöydän läpi. Juuri tuommoiselta hän näytti yleensäkin älyttyään jotakin erinomaista."

Ärinän ja murinan mukana kasvava stressi kulkee ja joulupukit unissakin riehuvat jokseenkin uhkaavastikin. Unistelut kirja venäyttelee selvästi elokuvaa mittavammiksi, sillä pelkästä pukkipainajaisesta ei tässä versiossa ole kyse, vaan Pesonen saa odottamatonta ideointiapuakin, kun unikuvissa käväisee 1600- ja 1700-luvuilla elänyt ja vaikuttanut tunnettu ruotsalainen keksijä Christopher Polhem. Tiedä sitten, miten tarkasti Pesonen pystyy tämän mekaanisia ihmeitä pursuavan työpajan päästään kehittelemään, mutta selvää kuitenkin on, että yön jälkeen ajatus jälleen rullailee jouhevammin ja kenties uusia vaihtoehtojakin mielessä vilkahtelee. Viirun erinomainen automaattinen kahvipannukin saa ansaitusti kirjassakin tunnustusta toimivuudestaan, mikä mainittakoon näin keksinnöistä rupatellessa.

"Mutta et ole ennen ajatellutkaan kovin ahkerasti, Viiru väitti. Nykyään sinä sen kuin mietit ja mietit. Jos minä sanon jotain, sinä vain vastaat "mmmmmm". Jos sanon, että Kososen sonni seisoo takanasi ja aikoo puraista pääsi irti, sinä vastaat taas vain "mmmmm". Sekö on seurustelua, mitä?"

Puolivälin kohdilla kisu alkaa lopullisesti kyllästyä siihen, kun toinen jatkuvasti ajatuksiinsa uppoutuu, luuhaa puuverstaassa tuntikausia ja laiminlyö parasta ystäväänsä. Luku yhdeksän taitaakin kirjassa olla se, jossa hyväntuulisuus etäämmille kaukomaille toivotellaan ja kumpikin vuorostaan päreitään polttelee. Suunnilleen samoja ratoja elokuvassa välirikon suhteen edetään, vaikkakin tekstimuodossa Viiru vähän kauemmin seikkailee ullakolla piilotellessaan. Tällainen toki alkaa molempien mieliä kaivelemaan ja sopua olisikin lähdettävä hieromaan. Pesonen tuloksettomien etsintöjen yhteydessä ehtiikin tuskailemaan pilanneensa jouluilot ja mietiskelee siinä samalla, että ehkä se verstaassa väkertely on pitkälti oman huvituksen vuoksi harrastelua. No, onneksi kirjassakaan ei pitkävihaan heittäydytä ja katkeruuksia kasvatella, vaan jo seuraavana päivänä huomattavasti iloisempia tuntemuksia kaivellaan esille.

"Meillä kirjeenkantajilla on omat lakimme. Mutta me emme noudata niitä. Me annamme määräyksille piutpaut. Me olemme oikein taitavia siinä hommassa. Me olemme harjoitelleet. Kirjeenkantajan ensimmäinen ohje on "Älä eksy". Mutta minä tein sen joka tapauksessa. Heti kertaheitolla. Tämä on näet ensimmäinen päiväni kirjeenkantajana 27 vuotta kestäneen kirjeenkantajakoulun jälkeen. Minulla on jaettavani vain yksi paketti ja yksi kortti, mutta silti olen eksyksissä. Ja nyt minulla on nälkä."

Metkan kirjeenkantajan kohtaaminen venähtelee kirjassa pikkuisen pidemmäksi ja tämä hauska heppunen sivuilla puheliaampana ja ainakin hiukkasen omaperäisempänäkin tyyppinä näyttäytyy. Jutut vuosikymmeniä kestävästä postikoulutuksesta väkisinkin hymyilyttävät. Elokuvassakin samainen kaveri osaa juuri oikeina hetkinä maisemiin ilmaantua ongelmia oikomaan ja osuvia lahjojakin jakelemaan, ja tavataanhan häntä useammassa luvussa kirjassakin. Posteljoonista siirrytäänkin sujuvasti Lucia-kiertueelle, jolloin Viiru pääsee viilettämään kynttiläisine päineen ympäri asumusta. Elokuvassahan vastaava kierros näyttäytyy pienimuotoisena kaaoksena kanakuoron vauhkoontuessa, mutta kirjassa samainen toiminta astetta hartaampaa hommaa on, kun Viiru laulellen jouluiloa ja -valoa levittää talon moninaisille asukkaille.

"Minä olen kyllästynyt väittelemään kaikenmaailman kissojen ja rottien ja kanojen kanssa. Tämä on ihan mieletöntä. Minä haluan olla rauhassa ja tehdä omaa työtäni ja pitää tavarani tallessa. Ja nyt haen kirveen ja isken lattian mäsäksi!"

Pesoselta on tottunut pientä ärähtelyä, murahtelua ja murjotusta odottelemaan, kun on noita elokuvia vilkuillut muutaman, mutta ruuvin katoamista seuraava riehaantuminen kirjan puolella pääsee yllättämään. Ukollahan kiehahtaa kunnolla Viirun puolustellessa ruuveja ja muita tarpeellisia juttuja keräilevää muklaa. Pesoselta ei lainkaan sympatiaa tällaiselle harrastelulle löydy ja kirvesraivo ottaakin miekkosen valtaansa. Tiedä sitten, liekö sokaisevasta vihasta höpöttely liioittelua, mutta ainakin päättömästi ukko aikoo lattialankut pilkkoa paloiksi. Minusta tällainen räväkkyys vähän pistää sivuilta silmään, eikä oikein tunnelmiin sovi. Elokuvien kautta on tosiaan syntynyt käsitys harmittomammasta äksyilystä, eikä kirveen kanssa riehuminen kovinkaan ilahduttavaa seurattavaa ole. Siksipä sanoisinkin, että on ollut ihan fiksu päätös jättää päreiden polttelut hiukan laimeammiksi elokuvassa.

"Kunpa ukko ei vain suuttuisi, Viiru pohti. Enimmäkseen hän on kiltti, mutta silloin tällöin saattaa kamalasti häijyillä, erikoisesti jos hän on etsinyt jotakin tuntikausia."

Pahasti kuumenneiden tunteiden jälkeen on toki tarpeellista vähän pudotella kierroksia ja kirjassa se hoidetaan paneutumalla neulontahommiin. Vuoden varrella kulahtaneita vaatteita pitää pikkuisen paikkailla ja lisäksi pukkinukkeakin vähitellen väkerrellä kasaan. Sopivasti saadaankin joulutarvikekauppias käväisemään kylässä ja tässäkin taas näkyvämpiä eroja elokuvaan ilmenee. Kaverilta tuntuu kaikenlaista kiinnostavaa löytyvän laukusta ja lisäksi jututkin vähän teilleen karkailevat hintojen heitellessä huimasti. Hyvää höpöttelyä näin jokuselle sivulle saadaankin ja samalla Pesosen mieli piristyy, kun tuosta vain yllättäen löytyy tarpeellisia osia koneeseen ja samalla tulee joululahjapussukoitakin lihotettua.

Jouluaaton lähestyessä alkavat samalla kaikenlaiset pienet ja hyvinkin kaivatut ihmeetkin kaverusten lähipiirissä lisääntyä. Yöllinen hipsijä ullakolla johdattelee taikaparran luo ja muitakin aina vain vaikeammin selitettäviä sattumia polulle kertyy. Viirun ja Pesosen maailma on muutenkin mukavalla tavalla vinksahtanut, eikä todellisuutta täysin orjallisesti toistele, joten kyllähän tällaiset tonttumaiset tekoset sekaan sujahtavat ilman suurempia säröjä. Kirjaa lukiessa käväisi mielessä muutamaankin kertaan, että onkohan samoja juttuja ruudulta seuraillessa mennyt näitäkin ohi. Hyvinkin mahdollista se toki olisi, sillä kuten on tullut todettua, niin monesti taustoillekin kaikenlaista kiinnostavaa sijoitellaan, eikä kaikkea välttämättä yhdellä vilkaisulla huomaakaan. Tarkemmin silmin siis joskus uusintakatselun pariin...

"Hiljattain siivoilin oksien alustaa, keräsin neulaset ja kävyt isoksi kasaksi ja sitä rataa. Eilen taas kävin tarkastelemassa sieniä, että niillä oli kaikki hyvin. Jäljellä on enää neljä. Kun nekin paleltuvat pois, on entistäkin vähemmän tekemistä. Hohhoijaa, nyt glögi kiehuu."

Joulukuusen jäljillä talsiessaan ystävykset päätyvät hieman hukassa olevan metsänvartijan luo, kuten elokuvassakin pääsee käymään. Ruutuversiossa tapahtumia on kuitenkin tiivistelty ja muutenkin muokkailtu. Kirjassa ehditään tämän taustoista pikkuisen enemmän tiedottelemaan kaverin kertoillessa, ettei entisen kalastajan ole lainkaan helppoa näihin hommiin heittäytyä varsin vähäisellä perehdytyksellä. Pikkuisen pidempään pähkäilläänkin puuvartioinnin pulmallisuutta ja tuleepa sekin sanottua, että aivan toisenlaista elelyä yksinäisyydestä kärsivä metsänvartijakin haikailee. Haaveet vievät vuoria kohti ja kauniisti tämä vielä Viirulle ja Pesoselle viulullaan soittelee. Kyseessä onkin kaikin puolin kiva kohtaaminen kumpaisessakin versiossa, vaikkakin elokuvassa tämä tapaaminen linkitetään tiukemmin toiseen sivupolkuun.

"Kaikki on mennyt päin mäntyä, Pesonen ajatteli. Minähän aioin rakentaa pukkikoneen ilahduttaakseni kissaa, mutta sen sijaan tämä pahastuu, koska minä muka unohdan hänet. Tai jätänkö rakentamatta koko koneen? Oikeastaan taidankin touhuta vain omaksi ilokseni. Niin asia on."

Päivää ennen jouluaattoa vielä viimeisiä paketointeja harrastellaan ja kovan työn takana ollut joulupukkikonekin alkaa olla toimintavalmis. Pesonen kyllä edelleen hirmuisesti murehtii, että miten se tosipaikan tullen toimiikaan ja onkohan luvassa järkyttävä pettymys tätä vierailua pian kuukauden odottaneelle kisulle. No, joulu voi paikoin taikamaistakin aikaa olla ja niinpä kaksikko varsin miellyttävän aattoillan vietettäväkseen saa. Siitä ilosta pääsee myös lukija kirjan loppupuolella nautiskelemaan, kun pienistä paketeista paljastuu kaikenlaista toivottua ja pukkikin osoittautuu vähän eläväisemmäksi tapaukseksi, eikä lainkaan vaikuta lahjasäkkiä kankeasti ojentavalta mekaaniselta viritelmältä.

"Minä lupaan ja vannon kautta hattuni ja ainoan häntäni, että minä en ole eläissäni ottanut yhtäkään ruuvia, en ainakaan tänään. Mutta jos sinä kuitenkin saat selville, että minä olen syyllinen, otan urhoollisesti vaikka raskain sydämin rangaistuksen vastaan. Mutta olen silti viaton hamaan kuolemaani saakka."

Elokuvan ja kirjan eroista onkin jo ehditty paasailemaan, mutta pari merkittävämpää juttua voisi vielä lopuksi merkkailla muistiin. Elokuvassa Kosonen pyörii ahkerasti kuvioissa mukana ja pikkuisen pirullisella tavalla järjestelee omasta mielestään hauskana jäynänä Pesoselle lisää joulustressiä valtavan veistourakan muodossa. Kirjan sivuilla Kosonen lähinnä mainitaan ja koko sivupolku puutonttuineen puuttuu täysin. Itse en lähde näistä lisäyksistä narisemaan, sillä sitäkin kautta saadaan vaihtelua pukkipulmaan ja lisäksi lopulta Kosonenkin ymmärtää vinoilut jättää ja vaihtaa sovittelevampaan mielentilaan. Lopetuksetkin poikkeavat toisistaan kohtalaisen selvästi, sillä kirjassa kaksikko jää kahdestaan jouluyöhön hiljentymään illan pimetessä ja sivujen loppuessa. Elokuvassa taas käväistään tosiaan kylän yhteisessä joulutapahtumassa, vaikkakin vähän pikaisesti. Aiemmassa kirjoituksessa tulikin tosiaan mainittua, että olisihan niitä voinut vähäsen venytellä. No, joka tapauksessa kumpikin päätös osaltaan hyvin toimii.

Kirjaa en lähde miksikään maailman elähdyttävimmäksi lukuelämykseksi hehkuttelemaan, mutta mielellään kaksikon hiukan hassuiksi karkailevia höpöttelyjä sekä kommelluksia tässäkin muodossa tutkailee. Silloin tällöin sanailu sivuilla on pikkuisen töksähtelevää, mutta monesti juttu taas luistaa siinä määrin sujuvasti ja kekseliäästi, että hymyjä helposti syntyy. Jos kirjallinen ilmaisu onkin välillä vähäsen karua, niin sitä täydentelee kivasti veikeä kuvitus, jonka suhteen ei ainakaan ole kitsasteltu. Määrällisesti kansien väliin mahtuukin reilusti yli sata piirrosta, eli melkein yksi jokaiselle sivulle. Joukkoon on päätynyt reilusti sellaistakin kuvastoa, joka mieltä kiehtovasti kutkuttelee ja kutsuu tarkemminkin tutkailemaan. Väittäisinkin, että viimeisten sivujen piirrosten kautta saadaankin helposti napattua kiinni rauhallisesta ja erittäin miellyttävästä aattoillasta. Sympaattinen kaksikko onkin mukava tilapäisesti näissä merkeissä hyvästellä. Saapi siinä Pesosen tapaan mielessään todeta, ettei ehkä kaikkea ihmeellistä sekä kummallista kannata yrittää puhki pähkäillä...

"Pesonen seisoi yhä paikallaan ja yritti käsittää asioita joita ei käsittänyt. Tapahtui niin paljon kummallista, mitä ei pystynyt selittämään. Oli oltava vain iloinen, että oli saanut olla mukana jossakin käsittämättömässä."