Sopivasti punanuttuinen heppu pullottava lahjapussukka selässään asteleekin juhliin iloisesti ihmisiä tervehtien. B&R Toys on järjestänyt henkilökunnalleen tällaisen jouluisen tilaisuuden ennen lomia. Menestystä on kuluvana vuotena kertynyt, mistä kiitoksia julistellaan hyvin myyneelle Dolly-nukelle, mutta osa kehuista menee myynnin parissa työskenteleville Susanille ja Scottille (Tim Allen). Yleisön joukossa pyörivä pukki pakettejaan jakelee ja Scott käyttää tilaisuuden hyväkseen muistutellessaan, ettei kyse pelkästään ole lelujen väkerryksestä ja myynnistä, vaan myös arvoista toiminnan taustalla.
Kotimatkalle miekkonen siitä vähitellen lähtee ja kaduillekin jouluhenki on tuuliaan puhallellut, sillä koristeita, kirkkaita valoja sekä hilpeää laulua on nähtävissä sekä kuultavissa. Lapset ihastelevat lelutarjontaa näyteikkunoista ja Scottin naapurustossakin villit lumileikit ovat vauhdissa. Aivan tavallisinta perhejoulua Scott ei ole kotiinsa menossa viettämään, sillä hän on eronnut Laura-vaimostaan (Wendy Crewson). Laura onkin uuden miesystävänsä Neilin (Judge Reinhold) kanssa tuomassa Charlie-poikaa (Eric Lloyd) viettämään jouluaattoa isänsä luokse. Scott vähän hermostuu kuullessaan, että Neil on mennyt sellaisia pojalle höpöttelemään, ettei joulupukkia laisinkaan ole, vaan mielikuvituksen tuotetta koko ukko on. Tällainen selän takana toteutettu haaveiden romutus hieman kaveria kiukuttaa ja naljailua seuraa.
Charliekaan ei ole erityisen innostunut jäämään isälleen yöksi ja kovasti äidiltä tivailee, että kai tämä jo aamupuuron aikaan on tulossa noutamaan. Näistä vähän erimielisistä lähtökohdista pitäisi alkaa kaikille riemukasta jouluaattoa puuhaamaan, eli eipä muuta kuin kokkausohjelma pyörimään ja mallia ottamaan juhla-aterian valmistamiseksi. Uunista ei herkkua suostu tulemaan, vaan lämpimät lieskat ennemmin sieltä taloon hehkuaan ja savuaan suovat, joten tarvetta vaahtosammutinharjoituksillekin ilmenee. Scottin harmitusta lisätäkseen poika juttelee Neilin olevan kaiken muun hyvän lisäksi erinomainen kokkikin ja sekös isää ilahduttaa... Kaksikon ilta jatkuu ravintolan puolella, jossa kohtalotoverit kansoittavat naapuripöytiä ja valikoima alkaa olla vähissä. Ehkei tämä niiden ikimuistoisempien jouluillallisten joukkoon lukeudu.
Töksähdellen illasta yöhön siirrytään, sillä joulusatuilukaan ei ota sujuakseen, vaan menee pienimuotoiseksi vääntämiseksi uskosta. Jonkinlainen hatara yhteisymmärrys saavutetaan ja Charlie tahtoo luultavasti hyvinkin piakkoin saapuvalle joulupukille jättää evästä herkuteltavaksi. Yön hiljentäessä naapuruston katolle kopsahtaakin joku kolistelemaan. Levottomasti nukkuva Charlie pomppaa sängystään ja kipittää isänkin herättämään. Scott toki tahtoo pojalleen vakuutella joulupukin olevan olemassa, mutta oma usko on päässyt hiipumaan. Niinpä ajatukset yöllisestä vieraasta saavat miettimään hätänumeroa. Pakkohan se kuitenkin on mennä ulos kurkistamaan, että mikä heppu katolla hääräilee.
Scott huikkaa kiipustelijalle, että mitä siellä touhutaan, jolloin juuri piippuun sujahtamaan valmistautunut pukki lipsahtaa luisuun ja muksahtaa maahan. Vieläpä niinkin raju tipahdus on kyseessä, että lahjahanskat ripustetaan pysyvästi naulaan. Scott löytää nutun taskusta kortin, jossa ohjeistetaan tällaisten tilanteiden sattuessa pukeutumaan samaiseen jouluasuun, jonka jälkeen pitäisi porojen kyytiin loikata. Lienee selvää, että Scott pohtii tämän olevan lähinnä hourulan hommia, mutta Charlie vaatii isäänsä tekemään ohjeiden mukaan. Jostakin sopivasti ilmestyykin tikapuut kohti kattoa, jossa reki poroineen odottelee. Poika jo on seikkailuun singahtamassa Scottin yrittäessä järkeillä tapahtumien kulkua. No, pohdinnat sikseen, sillä vähän vahingossa reki nytkähtää liikkeelle ja sitten se onkin jo menoa.
Paljon ei vaadita aiempaa työkokemusta, eikä mitään perehdyttämisiäkään ole aikaa järjestellä. Porojoukko löytää omin avuin tiensä seuraavaan paikkaan ja kunhan pukuun sonnustautunut Scott lahjasäkkiin tarttuu, niin tämä liitelevä kapine hänet savupiipun ylle kyydittää ja sinne sovittelee. Ensimmäinen piippupujahdus on toki pikkuisen kolhuinen, mutta eihän sitä heti mestariksi kehitytä. Muutenkin opettelua on luvassa, sillä hetkeä myöhemmin hauva haukkaa ja hälytysjärjestelmä ulisee. Lahjat tulee kuitenkin jaettua, mutta vielä riittää paikkoja käytäväksi. Johtoporo Comet pikkuisen muristelee motivaatiopulasta kärsivälle korvikepukille ja naapurikatolle lentorata seuraavaksi vie. Siellä on pukin vuoro ärähdellä pienelle tytölle, jonka jälkeen kierros jatkuu. Aamun sarastellessa lelujako alkaa olla lopuillaan, mutta Scott ei pääse vieläkään helpotuksesta huokaisemaan. Suhteellisen onnistunut lahjakierros on vasta alkua, sillä tämän punanutun pukeminen saattaa johtaa pikkuisen vakavampaan ja pitkäkestoiseen sitoutumiseen...
Hieman ikäviin ennakkopelkoihin ja nihkeään olotilaan itsensä asettanut katsoja saa ensimmäisen kolmanneksen aikana pientä vahvistusta oletuksilleen, mutta yllättävän vähäistä kuitenkin. Missään vaiheessa ensimmäinen puolituntinen ei ala hermoja kohtaan mitään totaalista sotaa virittelemään, eikä Allen-showkaan mihinkään rasittavuuksiin riistäydy. Oikeastaan sopiikin sanoa, että siinä puolivälin lähestyessä pitää niitä kitkeriä asenteita alkaa nieleskelemään, sillä The Santa Clause on matkalla vähintään mielekkääseen suuntaan ja tasaisin välein hörähdyksiä ja hyväksyviä hymyjäkin saa aikaan, mikä ei ole lainkaan tavallista koko perheen "hulvattomien" (loma)komedioiden joukossa. Ehdottomasti parempi näin kuin vaikkapa 90 minuuttia kiristelevää pipoa ja kärvistelyä.
Nähdäänhän alkupuolella ilmavaivaisia pöristeleviä poroja, mutta yllättävän vähän The Santa Clause lopulta yrittää vastaavilla nauruja kirvoitella. Samoin äreämmän Scottin koheltelu ja paikkojen rikkominen kärsimättömänä joulu-ukkona on töksähtelevämpää huttua. Isän ja pojan valtaansa kaappaava jouluiluinnostus on kuitenkin mukavaa seurailtavaa. Charlie on selvästi halukkaampi heittäytymään porojen vietäväksi, mikä alkaa muissa kysymyksiä herätellä. Toisen harjoitellessa innostuneena poro-ohjastelua huoneessaan, niin sepä laittaa Lauran ja Neilin kovin mietteliäiksi. Poika on selvästikin otteensa todellisuudesta menettänyt ja Neil alkaa jokseenkin epätoivoisesti tenttailemaan toista takaisin joulupukittomaan sekä tontuttomaan maailmaan. Charlie kuitenkin tahtoo pitää sinnikkäästi kiinni näkemästään ja kokemastaan, mikä omanlaisensa törmäilyt takaa.
Scott onkin kovempi pähkinä purtavaksi, sillä ihan kevyellä suostuttelulla hän ei ole näitä puuhasteluja jatkamassa. Ensin alkaa kehossa näkyä nopeita muutoksia, sillä parrankasvu yltyy huimaan kiriin ja vatsakkuuskin vauhdikkaasti lisääntyy. Pikainen harmaantuminen vielä kaupanpäälliseksi, niin siinä onkin jo seliteltävää sekä selviteltävää. Lääkäri tosin juttelee, että napostelut sitä masua kasvattavat, temppuilevat hormonit partaa puskevat ennätysvauhtia ja sattuipa se keski-iän harmaantuminen vielä samaan pakettiin. Hiljalleen joulupukki livahtaa myös mieleen, jolloin Scott alkaa aivan uudenlaisella innostuksella lelupuuhiinkin paneutua. Miehen kohtalo on vähän sama kuin pojallaan, eli ympärillä olevat pudistelevat päitään päivitellen, että nyt tonttutouhut otetaan aivan liian vakavasti. Neilkin hyvää hyvyyttään tahtoisi Scottille palveluksiaan tarjota ennen kuin toinen kokonaan joulupukkeiluun pääsee hupsahtamaan.
Elokuvan myötä Allenin pisteet omissa silmissä ainakin pikkuisen nousevat, mikä ei erityisen vaikeaa ole, sillä aiemmin katsellut tekeleet kaverilta ovat olleet hyvinkin heikkoa tai suorastaan kuonaosastoon kuuluvaa tavaraa. IMDB:n mukaan Allenille 1994 oli erityisen menestyksekäs vuosi, sillä The Santa Clause nousi ilmestyessään viikon katselluimmaksi, samaan aikaan hänen tähdittämänsä televisiosarja Home Improvement oli katsojatilastojen kärjessä ja hattutempun täydentää Allenin kirjan Don't Stand Too Close to a Naked Man tuolloinen nouseminen myyntilistojen huipulle. Elokuvamenestys pukin kamppeissa ei ihan suorinta tietä tullut, sillä rooli oli ilmeisesti alkujaan Bill Murraylle kynäilty. Mitä olen Murrayn juttuja nähnyt, niin hiukan hankalaa mieltää, että hän ainakaan parhaimmillaan tällaisessa olisi.
Muitakin tarjokkaita pukiksi pukin paikalle oli, mutta Chevy Chasen osallistuminen taas estyi päällekkäisten aikataulujen takia. Chasea olisinkin paljon mieluummin tässä katsellut, sillä useampaakin astetta hauskempana heppuna häntä pidän ja alkuun kärttyisän perheenisän osakin vaikuttaisi sopivalta. Allenin tiellä oli muitakin esteitä, sillä Disney tosiaan oli elokuvaa tekemässä ja yhtiöllä ainakin tuolloin oli voimassa politiikka, jonka mukaan rikosrekisterin omaavia henkilöitä ei palkata. Allenilta tällaista menneisyyttä löytyy, mutta hänen kohdallaan tehtiin poikkeus. Ihan pikkurikkeenä hänen hairahdustaan ei voi pitää, sillä Tim jäi kiinni hallussaan yli puoli kiloa kokaiinia, josta olisi voinut elinkautinenkin napsahtaa. Ilmiantamalla kauppiaita Allen sai soviteltua tuomionsa siten, että pääsi ehdonalaiseen vuonna 1981, eli alle kolme vuotta pidätyksensä jälkeen.
Kokaiinikepposteluista kirjoittelu ei välttämättä jouluisinta puuhaa ole, mutta ilmeisesti Allenkin on siitä järkeistynyt ja rauhoittunut. Vastaavia tuhmuuksia ei elokuvassa kuitenkaan harrastella, vaan kiltillä linjalla seikkaillaan. Jopa niinkin putsatulla, että teatterikierroksen jälkeen on päätetty siivoilla seasta yksi pikkutuhma vitsikin pois. Tulikin tuossa vähän aikaa sitten kiiteltyä toista joulupukkitarinaa siitä, ettei pahiksille ole ollut tarvetta ja samat kehut voisi tässäkin esittää. Isän ja pojan kallistuessa kohti jouluisempaa taikamaailmaa syntyy tietenkin pienoista perhekriisiä, mutta eipä selvästikään ole tahdottu ylimääräisiä sekä itsetarkoituksellisia ilkeilyjä sovitella sekaan. Olisihan se kieltämättä vähäsen vaikeaakin alkaa luonnostaan sympaattisesta Reinholdista mitään pahistelevaa isäpuolta tekemään, ja onneksi ei edes yritetä. Edelleenkin ihmetyttää, miksi niin usein ilmankin pärjäileviä perhe-elokuvia yritetään tusinailkimyksillä "piristellä", mutta hyvähän se, ettei aivan kaikki halua näitä kaavoja seurailla.
Joulupukin ja tonttujen hääräillessä pakettiretkien parissa päästään jälleen odotetusti kurkkaamaan sinne lahjapajankin puolelle. Edellisessä kappaleessa mainittuun animaatioon verrattuna otetaan useampikin askel kohti vanhahtavampaa väkerrystä. Porokyyti kuljettaa myös katsojat viluisemmille seuduille ja tässäkin tapauksessa tukikohta on sijoitettu viimoilta sekä tuiskuilta turvaan paksujen jääkerrosten alle. Pohjoisnavan hyytäviltä tuulahduksilta kätketty paja onkin iloisesti tanssivien tonttujen kansoittama joulu-ukon valtakunta, jota elävöittävät monenkirjavat värit sekä riemukas vilinä. Uusille ideoillekin tilaa löytyy, eikä jääräpäisesti vain vanhoissa hyvissä keinoissa pitäydytä. Niinpä saadaan rekeenkin hieman modernimpaa kalustoa, joka lahjaretkissä helpottelee. Nämä maisemanvaihdokset ovatkin mukavaa piristystä, vaikkakin pohjoisemmat otokset pikkuisen tummempina pidetäänkin.
Elokuvassakin joulupukin herkkumieltymyksiä sivutaan ja jos tahtoo pukillekin kelpaavaa pitsaa, piparia ja lämpöistä kaakaojuomaa tekaista, niin levyltä löytyy kolmiosainen kokkikoulu tähän tarkoitukseen ja siellä tonttuapureitakin hyörii mukana. Tonttuiluun silmäyksen tarkemman ottaa seitsemänminuuttinen pikkuinen kurkkaus, jossa selvitellään, mitä oikeastaan tarkoittaa olla lahjatonttu. Pelkkä lelujen tehtailu ei riitä, vaan pitäisi olla unelmoivaa poltettakin matkassa. Tämä hiukkasen hassutteleva kooste kiertelee paketointiharjoitustenkin parissa ja toivekirjelinjan kautta loppuunsa. Levyn bonusosastoa ei siis erityisen pulskaksi ole kasvateltu ja muutenkin höttöiseltä vaikuttaa.
The Santa Claus sai myöhemmin myös jatkoa, kun kahdeksan vuotta alkuperäisen jälkeen ilmestyi The Santa Clause 2 ja pari vuotta siitä kolmas osa The Santa Clause 3: The Escape Clause. IMDB:n pistekeskiarvojen perusteella ainakin lievään alamäkeen luisutaan, mutta ensimmäisen osan myönteisten tuntemusten jälkeen ainakin seuraavan vielä ihan mielellään tiirailee. Avausosassa ohjaajana toimi John Pasquin, joka on tehnyt Allenin kanssa enemmänkin yhteistyötä, mutta jatko-osat taas on viimeistelty Michael Lembeckin ohjaksissa. Hän näyttää tehneen paljon hommia televisiokomedioiden puolella, mutta onhan niitä perhe-elokuviakin seassa. Sittenhän sen näkee, millaisia käänteitä tässä komennossa on luvassa...
Koko trilogiaa en ajatellut peräkkäisinä iltoina ahmaista, mistään yhden illan maratonista puhumattakaan. Vaikka The Santa Clause selvästi positiivisen yllätyksen puolelle kallistuu ja on ihan kivaa keppostelua, niin ei näillä eväillä kuitenkaan mitään suurta ihastusta omassa katsomossa synny. Parhaimmillaan The Santa Clause on ihan perushyvää komediaa, mutta löytyy niitä notkahduksiakin ja loppupuolella tapsutellaan jo kohti nolottavuuksien rajoja. Jos sinänsä harmitonta ja huvittavaa jouluista katseltavaa koko perheelle etsii, niin eiköhän tämä teos niihin toiveisiin vähintään kohtalaisesti onnistu vastailemaan. Toisaalta taas, jos hivenen lapsellisemmat tonttuilut hermoille käyvät, niin mitään kovin mielekästä tarjottavaa ei taida löytyä. Pidetäänpä pieni tauko Allenin joulupukkitouhuista ja sitten uutta puhtia täynnä palaillaan ihmettelemään, miten miljoonasivuinen kilttien pilttien lahjalista toisessa osassa selvitellään ja onko mukana kenties mutkikkaampiakin koukeroita...?
The Santa Clause (1994) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti