Winnie the Pooh: Seasons of Giving (Nalle Puh yhtä juhlaa)

Puhista on paljon riittänyt puhetta ja taas sitä lisää saadaan, eikä näillä näkymin ole tähän jäämässä. Lahjojen parissa pyörivien joulupukkielokuvien ja kirkkaiden valojen sekä koristeiden lietsoman kärhämöinnin jälkeen heitetään hetkeksi päähuomio pois muovisesta kimaltelusta, tiputetaan tympeät naapurisodat pois kuvioista, lasketaan kuumina käyviä kierroksia ja rauhoitutaan seuraamaan Puolen hehtaarin metsän suloisen väen rauhallisempaa joulun juhlistelua. Epäilemättä luvassa on mainittuja koitoksia reippaasti herttaisempaa iloa sekä onnea, ja sehän kelpaa mainiosti. Eivätköhän ystävykset kaikkea kivaa pientä puuhastelua keksi, joka parhaimmillaan käy rintaseutujakin mukavasti lämmittelemään. Liekkiä tuikkuun, tunnelmaa tupaan ja pari kupposta kuumaa joulujuomaa, eikä muuta kuin nautiskelemaan hyvästä höpsöilystä ja höpöttelystä.

Tuttu karhukaveri heti vähemmän eläväisessä muodossaan moikkailee Riston huoneessa vakiopaikallaan nököttäen. Asiaan kuuluu, että ennen metsään menoa suoritetaan pikainen kierros ja kurkataan Riston hujanhajan lojuvaa lelukokoelmaa, mutta vaihteeksi tämä toteutetaan animaatioavusteisesti. Jälki tosin jää kauas siitä kodikkuudesta, jota aidommilla leluilla lavastaen saadaan aikaan. Pöydältä löytyvän kirjan avautuessa kuitenkin päästään tutumman piirrostyylin vietäväksi ja tunnin ajaksi kaverusten kommelluksia katselemaan.

Kertoja tässäkin tapauksessa juttujensa kera katsojan saattelee sivujen toiselle puolelle pikkuisen taikaisempaan maailmaan. Vuodenajat viuhuvat kuvissa kohti viileämpiä päiviä ja laulaen mietiskellään näiden parhaita puolia. Melkeinpä yli-iloisesti vaihtuvia ilmanaloja juhlistellaan samalla kun vanhemmista Puh-teoksista lainatut lyhyet välähdykset tunnelmia nostavat. Kertailuihin ja muihin muisteloihin ei paria minuuttia enempää aikaa tuhrita, mikä onkin ihan hyvä, sillä kokonaiskestoa ei ole kertynyt kuin hitusen yli tunti.

Pian onkin jo aika päästää Tiikeri vauhtiin, sillä tämä on alkavasta talvesta mielettömästi innostunut. Kumpareen päällä kaveri on jo valmiina mäkilaskun ennätykset murskaamaan, mutta Puh tahtoo vähän touhun mielekkyyttä kyseenalaistaa, koska lumi uupuu täysin ja lautasukset eivät välttämättä maata vasten erityisen liukkaasti luisuvaisia ole. Kaverukset päätyvät pähkäilemään, että mikähän lie vialla, kun on talven ensimmäinen päivä, mutta talvisuutta ei missään ole nähtävissä. Puhkin viisarittomasta kellostaan yrittää ongelmaa pähkäillä, mutta oletetun tuloksetonta sekin tuumailu on. Nyt kaivataan viisaampien neuvoja!

Kani on suuren aherruksen päätteeksi saanut koko kotikolonsa jynssättyä kiiltelevään kuntoon ja juuri samaisena hetkenä Tiikeri kavereineen lampsii avoimin ovin sisään tuoden mukanaan melkoisen roskaisen myrskytuulahduksen, josta kovasti raatanut jänönen ei lainkaan tykkäile. Tahtoopa hän alkaa muristelemaan, mutta leppyy pikaisesti tajutessaan, että porukka on jälleen vailla nokkelamman neuvoja. Pitäisi saada selville tarkka päivämäärä ja Kani on ainoa aidon almanakan omistava henkilö, mutta apua tästä kalenterista ei oikein ole, koska hurja tuulahdus on huomaamatta kelaillut vuorokaudet helmikuulle murmelipäivään pysähtyen.

Kolmen kuukauden loikka kovasti ihmetyttää, kummastuttaa ja hiukkasen kauhistuttaakin kaveruksia. Talvi uhkaa jäädä kokonaan välistä ja eräskin poloinen pohtii, että viilettikö se joulukin tuosta vain menemään. Huh-huh! Kani tietää, että nyt ajankohtaisinta on etsiä asiansa osaava säämurmeli, jotta saataisiin selville, ollaanko jo kevääseen siirtymässä. Tuloksettomien etsintöjen jälkeen Nasusta tehdään korvike, joka koloon tuupataan. Piposilmäisenä on vaikea mistään mitään erottaa, joka tulkitaan merkiksi varhaisesta keväästä ja siitäkös Kani riemastuu. Kamala kylmä talvi jää kokematta ja päästään heti mukaviin kevätpuuhiin. Siivoukset ja mikä tärkeintä, kasvimaahommat odottavat. Tietäähän senkin, että tästä sääsekoilusta suurempaakin sekaannusta saadaan aikaan, kun tuuletettaviin tupiin tupruaa paksua lumikinosta ja varhaisporkkanatkin hautautuvat valkoisen peitteen alle...

Ensimmäinen vuodenaikojen mysteeristä vaihtelua selvittelevä tarinaosuus on levyn lyhyin, kun kestoa kertyy vain noin 11 minuuttia. Saadaanhan siinäkin ajassa toki mielekästä säheltelyä syntymään. Jos yhden vihannekset kätköihin karkaavat, niin toisen hunajapurnut lumiukoksi naamioituvat, mutta nämä ovat vain pikkupulmia. Itseensä Kanin avustuksella pettynyt Nasu lähtee osaavampaa säämurmelia etsimään, josko sellainen voisi vielä kaiken paikata. Toinen pikkuinen poloinen nenu kinoksissa sinnikkäästi ennustajaa huhuilee ja lumisille teilleen taapertelee. Nasun harharetkien kautta pääsee koko porukka jälleen kerran osoittamaan, että vain hetkisen hölmistyksen höpsähtäminen isompikin vain vaatii...

Oikea päivämääräkin saadaan selville, mikä linkittelee kaksi ensimmäistä tarinaa löyhästi yhteen, vaikkakin välissä taas laulellaan sekä vanhoja koitoksia muistellaan. Taitaa olla yksi Puhin suosikkijuhlapäivistä tulossa, sillä kiitospäivää pitäisi alkaa valmistelemaan. Marraskuun lopulla siis ollaan ja lumikinokset katoavat  hetkiseksi syksyisempien kuvien tieltä. Risto ja Puh tapaansa tarinoivat ja kiitospäivää pohtivat. Puh tietysti on kiitollisin loistavista ystävistään ja laulaen alkaa hyväntuulisuuttaan kotimetsäänsä levitellä. Tarttuuhan se muihinkin, kun toinen oikein onnellisena kiertelee ilosanomaansa julistamassa.

Kaverukset kerääntyvät yhteisiä juhlallisuuksia valmistelemaan ja jokainen tuo tullessaan pientä purtavaakin. Hyviä herkkuja pöytään kertyykin kivasti, mutta sitten paikalle marssii Kani kainalossaan tarkat suunnitelmat. Ei, ei ja vielä kerran ei! Kiitospäivää ei näin voi viettää, vaan pitää noudattaa vakiintuneita tottumuksia ja perinteitä! Pöydästä pitää tietynlaista popsittavaa löytyä, eli karpaloita kaivataan ja kalkkunakin kaapata pitäisi. Jokaiselle löytyy oma hommansa hoidettavaksi, kun Kani pääsee järjestelmällisempää menoa käynnistelemään.

Kasvimaan tuotteilla itsensä pitkälti ravitseva Kani on niin ennaltaohjeistetun täydellisen kiitospäivän lumoissa, että katsoo kalkkunan olevan onnistumisen kannalta ehdottoman tärkeä ja sen pyydystäminen lankeaa Puhille ja Nasulle. Yleensähän se menee niin, että Kanin suunnitelmat ja käytännön toteutus eivät täysin kohtaa ja hyvät lähtökohdat pienimuotoiselle katastrofille taas ilmassa leijaileekin, sillä Puh ja Nasu eivät edes tiedä, että millainen epeli kummallinen kalkkuna mahtaa olla. Nasu tietysti kuvittelee, että jokin hirmuinen hirvitys luultavasti, mutta niinpä vain kaksikko jahtiin lähtee ja ansoja virittelemään...

Toinen tarina tuo tullessaan pikkuisen enemmän kommellusta ja kestokin venähtelee noin 19 minuuttiin. Räjähteleväisiä kokkauspuuhia ja piirakan käristelyä tuhannessa asteessa, eli eipä leipuroida ihan perinteisten oppaiden mukaan. Tiikeri taas pääsee vauhtiin karpaloita kahmiessaan ja siinä samalla lietsoo itseään kaikkien aikojen parhaaseen kiitospäivään. Puh ja Nasu saavat itsensä näppärästi ansakuopan pohjalle kaivettua, mutta säkkiviritelmään jokin hurja villipeto napsahtaa. Näitä osasia summaillessa onkin Kapteeni Kaaoksen aika ottaa komento ja lässäyttää kaikki lupaavat valmistelut sekamelskeiseksi hupailuksi.

Kiitospäiväkekkereiden jälkeen jo uusia juhlallisuuksia puskee, sillä kolmannessa tarinassa talviset tuulahdukset jälleen metsän saapuvat ja niiden mukana joulukin tuloillaan on. Koristelut etenevätkin hyvää vauhtia ja Kengu on pienoisen Ruun kanssa myös ehtinyt apujoukkoihin. Nasu hiljalleen pujottelee paukkumaissia naruun ja nallekaveri tekee työtä tyhjäksi hotkien askartelumateriaalia minkä ehtii. Ihaa on sotkeutunut omanlaisekseen valoköynnökseksi, mutta kaipa se siitä vielä edistyy. Postikin jouluisia tervehdyksiä kiikuttelee ja Kani kovasti innostuu saadessaan kirjeen Kessiltä.

Kaikki eivät tiedäkään, mikä kaveri se Kessi oikein on, joten koristelupuuhat saavat hetkiseksi keskeytyä Kanin kertoillessa tarinaa suosikkilinnustaan. Eräänä myrskyisenä iltana ystävykset olivat tuulessa ja tuiskeessa porkkanaa pelastelemassa, kun kauempaa hätähuuto korviin kiiri. Pieni Kessie oli pesineen joutunut hurjien puhurien riepoteltavaksi ja jo hyvää vauhtia kiitämässä surman suuhun, mutta toimeliaan Kanin päättäväiset yritykset pikkulinnun pelastivat. Niinkin kovasti jänö Kessieen heti tykästyy, ettei aio jättää toista pelkän hätäavun varaan, vaan päättää pidemmänkin ajan pienokaisesta huolehtia. Äänekkään lintuvauvan kasvattaminen kyllä paikoin hermojakin koettelee, mutta onpa puuhassa silti palkitsevatkin puolensa.

Viimeiseksi säästelty jouluinen osuus on tarinakolmikon mittavin, eli pituudeltaan noin 25 minuuttia. Pitäähän sekin edelleen sisällään kommelluksen ja toisenkin vaahtotulvan vallatessa kotikolon ja Tiikerin tärvellessä porkkanamaan, eikä pomppuhurjasteluakaan lainkaan laiminlyödä. Kuitenkin lopettelussa halutaan selvästi painotella herkempää puolta ja erityisesti vilauttaa välillä kovinkin ärhäkän Kanin sielun lämpöisempiä sopukoita. Myöhemmin ilmestynyt Winnie the Pooh: Springtime with Roo samoissa teemoissa liikuskelee, mutta pikkuisen toisenlaisten koukeroiden kautta. Kani turhan usein tuittupäisyyttään esittelee, joten vastapainoksi tällainen sydämellisempi tarinointi kelpaa mainiosti. Jääräpäisyydestä ei tosin niin helpolla eroon päästä, mutta haikein mielin joutuu jänökin toteamaan, ettei toisen vapauden vieminen edes huoleen vedoten kovin kilttiä ole. Surullisuutta ja haikeutta irti päästäminen toki mukanaan tuo. Alakuloisuudessa rypeminen ei onneksi Puh-tarinoiden henkeen kuulu ja niinpä yhteisiin riemukkaisiin hetkiin tätä tarinanippua päätellään.

Kivoja tunnelmia ja tuokioita toki tähänkin tuntiin mukavasti mahtuu, mutta mistään talvisesta animaatioklassikosta ei ole kyse, vaan jälkeen jää joidenkin osa-alueiden suhteen hieman huitaisten hutkaistu vaikutelma. Takakansi lupailee viittä laulua, joista valitettavasti ei iki-ihastuttavuuksia löydy, vaan lyhyt ja unohdettava luonnehtii musiikkipuolta paremmin. Yhteinen kiitospäivälaulelu (Our Thanksgiving Day) mukavimmat väreet nostattelee ja toisena suosikkina toimikoon tarinoiden välissä kuultava Seasons of Giving, joka on Disneylle paljonkin kappaleita säveltäneiden Shermanin veljesten tuotantoa. Neljä uutta kappaletta ovat peräisin Michael ja Patty Silversherilta, mutta näistä tosiaan vain yksi erottuu edukseen. Ainakin osittain syitä vähäisempään panostukseen löytyy siitä, että tämä kokoelma tosiaan on televisiolle tehty.

Winnie the Pooh: Seasons of Giving vertautuu tavallaan katselemiini Taikamaailma-koosteisiin, sillä mukana on pari tarinaa samaisesta sarjasta The New Adventures of Winnie the Pooh. Kolmikon avauksena toimii sarjan toiselta kaudelta löytyvä tarina Groundpiglet Day, kun taas Kanin ja Kessien tuttavuutta tutkaileva osuus on ensimmäisen kauden jakso Find Her, Keep Her. Nämä siis ovat vuosilta 1988 ja 1989. Nipun tuorein tapaus on keskimmäinen osio, eli A Winnie the Pooh Thanksgiving, jonka Disney tuotti vuonna 1998 kiitospäivän televisioerikoiseksi. Piirrosjäljen suhteen pitää siis tyytyä elokuvista selvästi jälkeen jäävään lopputulokseen. Myöhemmin ilmestynyt erikoisjulkaisu laittoi levylle mukaan pari bonusjaksoa samasta sarjasta, eli sieltä pitäisi löytyä sellaiset tarinat kuin The Wishing Bear ja Magic Earmuffs. Oma kiekko on kuitenkin kuivahko lisukkeiden suhteen, eikä näitä jaksoja sieltä löydy, vaan pelkästään koristelu- ja värittelypuuhaa pienemmille. No, The Wishing Bear jo entuudestaan löytyy kokoelmasta, sillä se on avaustarinana Taikamaailma-koosteessa The Magical World of Winnie the Pooh: Little Things Mean a Lot!. Toinen olisi kyllä ollut ihan mukava yllätys, mutta ehkä se jostakin muualta vielä tulee vilkaistua...

Varsinainen jouluelokuva tämä ei sinänsä siis ole, mutta kyllähän valon ja lämmön juhlakin osansa huomiosta saa. Mitä jouluisiin Puhisteluihin tulee, niin aikomuksena ei todellakaan ole jättää asiaa tähän, vaan hyllyssä odottelee parikin aiheeseen liittyvää kiekkoa. Niitä kuitenkin säästelen lähemmäs varsinaisia pyhäpäiviä, joten niistä myöhemmin lisää höpistään. Puh-elokuviin ei tätä koostetta oikein mielellään vertailisi jo mainituistakin seikoista johtuen. Seasons of Giving luontevammin sujahtaakin Taikamaailma-kiekkojen sekaan ja siinä seurassa se edustaa mielestäni hyvää keskitasoa. Erityisesti miellyttää, että päätökseksi on valikoitu pieni tarina suurista sydämistä, joka jouluhenkeen erinomaisesti sopii ja sitä edelleen välittää paljon paremmin kuin vaikkapa blogissa viimeksi kommentoitu hirvitys. Onkin oikein mukavaa lopetella tätä tarinaa pienten ystävysten kerääntyessä yhdessä kauniin kuusen ympärille iloista juhlaansa viettämään.

Winnie the Pooh: Seasons of Giving (1999) (IMDB)