Pettson & Findus - Tomtemaskinen (Viiru ja Pesonen joulupuuhissa)

Vähän aikaa sitten ohjelmistoon ponnahtanut Joulupukki ja noitarumpu veikeän ilmeensä ja puuhienkin kautta herätteli innostuksen viimeinkin vilkaista, millaiset joulupirskeet tämä ärähteleväisestä ukosta ja kujeilevasta kisusta koostuva kaksikko saa aikaan. Kaikista kolmesta aiemmin blogissa kommentoimastani Viirun ja Pesosen vipellyksestä olen tykkäillyt ja jostakin syystä nämä talviset tohinat ovat ennakko-odotusten suhteen korkeimmalle kipaisseet. Millään en voi uskoa, että näinkin lupaavat lähtökohdat onnistuttaisiin tunaroimaan, vaan luulenpa ennemmin, että lähestyvä joulu ystävyksistä niitä puolia parhaita katsojien iloksi tuo ja suo. Elokuvahan ilmestyi aikoinaan joulumarkkinoille vuonna 2005, mutta minäpä tässä jälkijunan jälkijunassa puksuttelen kymmenisen vuotta myöhemmin kohti omaa ensi-iltaani...

Viirun ja Pesosen viehättävää maailmaa lähdetään lumisten puiden kautta katselemaan ja avaus heti ihastuttaakin. Polulta poiketaan metsän ihmeitä tutkailemaan ja havupuiden suojissa pari peuraa yrittää lumipeitteen alta popsittavaa löytää. Komeiden kuusien seassa varsin kookkaita talvisieniäkin kasvaa, jotka eivät välttämättä pohjoiseen luontoon kuulu, mutta näissä tarinoissa sellaisiakin vinkeyksiä tavataan. Kameran kulkiessa verkkaisesti metsikön läpi löydetään myös erikoiset epelit omista talvitouhuistaan. Lumitöitä pitää ahertaa toisten luistellessa ja kalastellessa läheisellä jäätiköllä. Eipä malta sammakkokaan talvihorrokseen vaipua, vaan vipellykseen on taipuvainen.

Jostakin kauempaa kuuluu innokasta ääntelyä ja kunhan sinne ehditään, niin Viiru-kissa parin lapsen kanssa leikkien temmellyksestä tavataan. Joulupukista tiedotellaan hiihtokissalle, joka näistä jutuista siinä määrin innostuu, että kipaisee häntä viilettäen kotia kohti. Mukkelis makkelis katti katolta laskettelee ja saa niskaansa reippaan kasan viilentävää valkoista höttöä. Pesosella on tuttuun tapaan jonkinlainen kummallinen härpäke valmistusvaiheessa verstaan puolella ja sinnehän Viiru suunnistelee pukista puhelemaan.

Kaverusten jutellessa pukkiasioista käykin ilmi, ettei kyseinen herra olekaan pitkiin aikoihin Pesosen mökissä käväissyt. Viirulle kuitenkin muistutellaan, että ilman tätä vierailuakin on saatu ihan hyvät joulut järjesteltyä, mutta kisu kuitenkin tahtoo tietää, miksei pukki lahjasäkkinsä kanssa tällaisia pistäytymisiä ole heille suonut. Pesonen alkaa muistella lapsuuttaan ja mainitsee, että pukille pitäisi toivomuskirje hyvissä ajoin lähettää. Vähän erikoisia nämä lapsuusmuistelot ovat, sillä ukko kertoo kissakaverilleen, että lapsenakin hänellä oli parta ja muutenkin näytti ihan samalta, vaikkakin paljon pienemmältä. No, joka tapauksessa Viiru innostuu kovin ajatuksesta, että jouluaattona saataisiin punaisiin pukeutunut kaveri käväisemään.

Keksimiset saavat hetkeksi unohtua, kun tulee pari mutkaa matkaan ja kiireellisempiä seikkoja päässä pyörii. Kahvihetki onkin hyvä sellaiseen paikkaan sovitella ja siinä samalla tietysti voi pukille osoitettua kirjettäkin luonnostella. Pesonen kyseleekin, että mitä kaikkea Viiru tahtoisi, sillä onhan toivomuskirje ilman toiveita vähän laimea lappunen. No, suksiparin toinen puolikas olisi kyllä tarpeellinen harrastusväline ja toiseksi toiveeksi kirjataan yllätys. Varsinainen pyyntö kuitenkin on se pukin kotikäynti, jollaista Viiru ei ole vielä saanut kertaakaan kokea. Ikkunan viluisemmalla puolella lunta tupruttelee lisää pihapiiriin ja uusista hiutaleista onkin helppoa lähteä yhteisvoimin toivomuslyhtyä pyörittelemään. Pesonen siinä kokemattomampaa toveriaan ohjeistaa, että valot laitetaan lyhtyyn yöksi ja kirjeen sisällään pitävä pallo päälle. Jos aamun valjetessa lyhty on pengottu osiksi, niin tietää, että kirje on lähtenyt tonttupostin vietäväksi kohti pukin pajaa.

Seuraavaksi pitäisi malttaa torkkua yön yli, mutta eihän siitä tahdo tulla mitään, kun toinen jännittyneenä tarkoilla silmillään lyhtyä vahtii. Pesonen toki tietää tontut niin neuvokkaiksi ja oveliksi, että ikkunasta näkyvän valenukkujan helposti tunnistavat. Muistutteleepa hän ystävälleen, että taitaa jäädä tontulta käynti väliin, jos kissa ei vahtipaikaltaan poistu unten maille. Pesonen jatkaa tonttujuttujen höpöttelyä levottomalle tarkkailijalle ja saa pientä hermoiluakin aikaiseksi, sillä nämä maalailut voidaan vähemmän herttaisiksikin tulkita. Väsy lopulta voiton vie ja aamulla pihalla odottelee iloinen yllätys, sillä lyhdyn lähistöltä löytyvät pienet jäljet, jotka johtavat talolta pois. Kirje on siis teilleen lähtenyt ja Viiru jo julisteleekin pukin saapumisen varmaksi.

Mieltä ei voi millään malttaa, vaan pitäähän uteliaan kisun lähteä jälkiä seuraamaan. Pitkälle ei päästä, kun jo kertyvä lumi polun peittää ja samalla Viiru ajautuu harhapoluille, jossa kohtaa vekkulin ja pikkuisen kummallisenkin posteljoonin. Yhdessä sitä maailman maukkaimmalla kielellä hassutellaan. Hyviä hetkiä ja kutisuttavaa odottelua latistelevat pahakielisen Kososen puheet joulupukin olemattomuudesta, mistä pitää tietysti kotona rupatella. Toinen on vasta saanut tassunsa koko ajatukseen kiinni ja sitten löytyy tällainen äreä naapuri, joka tahtoo lannisteluillaan koko jouluilon ankeuttaa. Viiru rientääkin tohkeissaan Pesosta herättelemään ja kyselemään, onko näissä väitteissä mitään perää. Pieni kissa ei niinkään lahjoista välitä, vaan pukin tapaaminen on paljon tärkeämpää ja jos tämä jättää saapumatta, niin saavat sitten kaikki tulevatkin joulut jäädä viettämättä. Pesonen joutuukin vastentahtoisesti lupaamaan, että kyllä se pukki aattona ovelle ilmestyy ja vain hetkeä myöhemmin saa katua, että meni antamaan lupauksen, jota ei voi pitää. Stressi kasvaa ja huoli lisääntyy Pesosen pähkäillessä ratkaisua pulmaan. Lieköhän tulossa surkeuksien surkeuteen huipentuva jouluaatto, vai olisikohan jonkinlaisesta koneesta kenties pelastukseksi...?

Aiemmin katsottuihin samaisen kaksikon seikkailuihin vertaillessa joulupuuhat muodostavat eheämmän kokonaisuuden. Viimeksi kun muistihukan vaivaamina muisteloitiin, niin selkeästi eroteltavia osioita löytyi helposti useampiakin ja samaan tapaan edettiin vuosisummauksessa, jossa Viirun syntymäpäivien lisäksi kertyi paljon muutakin kertailtavaa. Lähes pari vuotta sitten vilkaistu postioperaatio myös episodimaisen rakenteensa omaa, mutta jouluelokuva nitoo pienet tarinat seikkailuineen tiiviimpään pakettiin. Onhan niitä sivupolkuja ja harharetkiä talvisine tohinoineen tässäkin, mutta liitoskohdat eivät niin selvästi silmille syöksähtele, eikä tarvitse paljoakaan aiempia sattumuksia toistella.

Jälleen homman henkenä on, että pienistäkin kepposista ja puuhailuista iloa irtoaa, eikä kaikki aivan sopuisassa yhteisymmärryksessä sujukaan. Kanat ja Viiru yltyvät taas vähän kärhämöimään, sillä kanajoukko ei mitään pelottavaa pukkia jouluvieraaksi tahdo, vaan vastatoiveensa toisen harmiksi esittää ja seurauksena tietysti on villiintynyt kaaos kanalassa. Välillä ehditään piiloleikkisillekin Viirun viilettäessä kätköstä kätköön ullakon sopukoissa ja Lucian iloinen kulkuekin yllätyskyläilynsä järjestää. Pesonen ei ole taloudessa ainoa keksijänhattua päässään pitävä, vaan Viirukin pääsee osoittamaan, että kyllähän hänestäkin keksijäkisuksi on ja varsin näppärän automaattisen kahvipannun tuosta vain pyöräyttelee vieraita ilahduttamaan.

Nämä tällaiset edustavat lähinnä harmitonta huvitusta, mutta naapurin keljuileva Kosonen päättää osaltaan lisätä Pesosen joulustressiä lupaamalla tämän puolesta sata veistettyä puutonttua kylän joulumarkkinoille. Siinäpä sitä ihmettelemistä ja murehdittavaa lisää, kun toinen tuo naureskellen ja ivaillen pölkkykasan pihaan ja vitsailee, että alapas ukko vuolemaan. Muutenkin vaikuttaa siltä, että Kosonen on kenties tavallistakin teräväkielisemmällä tuulella, eikä joulumielestä ole tietoakaan, kun toisen huolista kovin ilahtuu. Vahingonilo se siellä sydäntä värisyttelee, mutta kuten kuvioihin kuuluu, niin tajuaapa hänkin viimein, ettei ole lainkaan kiltisti toista piinaillut. Se onkin sitten sovittelevampien sanojen sekä tekojen paikka.

Uusia tuttavuuksiakin talvisilla retkillä kohdataan, sillä matka joulukuusen löytämiseksi johdattelee kaksikon yksinäisyyttä potevan metsänvartijan leirinuotiolle kuuntelemaan kaunista soittoa ja vähän rupattelemaankin. Joulukuulumisia vaihdellessa Pesosen mieltä kiusaava puutonttutilauskin kuin itsestään pääsee ratkeamaan. Taas saadaan yhdessä todeta, ettei kannata lannistua harmittelemaan, vaan oikukkaat ongelmat saattavatkin osoittautua ihmisiä yhdistäväksi ja iloa luoviksi sattumiksi. Nämä pienet käänteet ongelmista onneen ovatkin merkittävä osa Viirun ja Pesosen tarinoiden viehätystä, eikä tietysti sovi unohtaa väliin mahtuvia pähkäilyvaiheita, jotka usein toki pienoiset murahtelunsakin sisältävät.

"Sinä olet lurjustellut!"

Ärähtelyjä siis tähänkin tarinaan saadaan sopimaan, sillä niihinkin Pesonen on taipuvainen. Kova keksimisurakka odottelee ratkaisujaan, päälle kaikki muut puuhat ja unissa painajaismainen joulupukkirobottikin häiriköi, niin yritäpä siinä sitten pysyä kylmäpäisenä... Viiru taas tulkitsee toisen hermoilut siten, että masennus on ukkoparan yllättänyt joulun kynnyksellä, kun tämä näinkin juhlavien päivien edellä kaikkea joutavan ankeaa sekä arkista päässään pyörittelee. Liesiä, lämmittämistä, arkkuja...plääh! Lannistuminen jo kurkistelee oven takaa, mikä entisestään lisää ärinää ja kiristelee välejä. Vilkas kissakaveri saakin nopsasti porttikiellon verstaaseen, mistä taas toinenkin pikkuisen tulistuu. Olkoon sitten kiukkuinen ukko enemmänkin keskenään, jos ei kerran hauska seura kelpaa!

Onneksi sitä osaa odottaa, ettei riitoja tietenkään loputtomiin venytellä tai päästetä muutenkaan käsistä karkailemaan isommaksi vihasteluksi, vaan sovittelu sulostuttaa tunnelmia ja erimielisyydetkin saadaan hoidettua pois mieliä kiusaamasta. Hyvät tuulet puhaltelemaan pääsevät ja uutta joulupuhtiakin mukanaan tuovat.. Näissä auttavat pienet ihmeet, joita alkaa joulun lähestyessä sattumaan lisääntyvissä määrin. Onkohan sitten lähistöllä hiihtelevällä ja pikkuisen erikoisella posteljoonilla tekemistä näiden tapahtumien kanssa...? Muitakin hullunkurisuuksia kuvioissa seikkailee, eikä aina ihan auttavaisessa mielessä. Onhan aiemmin nähdyissä elokuvissakin erilaisia pikkuotuksia vilahdellut ahkerasti kuvissa, mutta tässä muklat pääsevät merkittävämmin vaikuttamaan tapahtumiin pihistellessään sitä, tätä ja pikkuisen tuotakin. Viiru yrittää Pesoselle selittää, ettei näille vipeltäjille suuttua kannata, koska näpistely ja pakeneminen muklien lempipuuhaa on. Myöhemmin Viiru lähteekin selvittelemään kadonneiden kimpsujen ja kampsujen mysteeriä talon seinien väliin sekä lattioiden alle. Kätköistä kaikenlaista viritelmää ja omanlaistaan maailmaa löytyykin, mikä vähän muistuttelee elokuvasta The Secret World of Arrietty. Mielessä heräileekin ihmettelyä, että onkohan Sven Nordqvist saanut aikoinaan innoitusta näihin hivenen ilkikurisiin viilettäjiinsä Mary Nortonin saduista...

Pelkkää kiirettä, kommellusta ja keksimistä ei kaksikon jouluvietto tietenkään ole, vaan kunhan puuhia puolipakollisia saadaan pois tehtävälistalta, niin voidaankin alkaa pudotella kierroksia ja istahtaa rentoutumaan ja nauttimaan oleilusta. Kauniisti koristeltua kuusta liekehtivine kynttilöineen kelpaa katsella kaiken aherruksen jälkeen ja ehkä jouluvieraitakin luvassa lie. Suloisiin ja herttaisiin tunnelmiin päästään, mutta vähän valittelisin siitä, että odotetut juhlat laitetaan pakettiin kovin hätäisesti. Osittain tämä johtuu arvatakseni siitä, että aiemmin mainittu varhaisempi syntymäpäiväelokuva myös jouluosuutensa sisältää ja päällekkäisyyksiä on ehkä haluttu vältellä. Siitä huolimatta olisi voinut vaikka tovin ja toisen kauemmin viipyä kylän joulumyyjäisissä, jonne päästään vain pikaisesti kurkistamaan. Jos kerran valmisteluihin hartaasti aikaa käytellään, niin voisi sitä kai muutaman minuutin enemmänkin uhrata jouluilojen seurailuunkin.

Jouluisuudesta vähäsen viehätystä varastelee myös paikoin oudonkin haalea värimaailma. Jos ottaa vierelle vertailtavaksi vaikka sen syntymäpäiväelokuvan jouluosion kuvia, niin ero on huomattava. Kyllähän niistä sitä kaivattua lämpöä pikkuisen enemmän huokuu ja osittain tästä johtuen väittäisinkin, että vanhempi versiointi tavoittaa juhlakauden kodikasta ja miellyttävää tunnelmaa paremmin. Muutenkin samainen Viirun ja Pesosen ensimmäinen elokuvaseikkailu on piirrostyyliltään lähempänä kirjojen vähän rähjäisempää tyyliä. Uudemmistakin toki tykkään, sillä mukana on valtavasti kiinnostavia yksityiskohtia ja ympäristö muutenkin kekseliäs sekä ihastuttava. Näyttää kuitenkin siltä, että uudemmissa elokuvissa ollaan menty puhdistetumpaan suuntaan, mikä ei välttämättä ole niinkään positiivinen seikka. Satuin tuossa selailemaan pariakin Nordqvistin kirjaa ja ymmärrän kyllä, jos alkuperäisteosten kuvituksiin tykästyneet eivät niinkään välitä uudistuksista ja siistitymmistä linjoista. Minusta kuitenkin edelleen uusimmassakin animaatiossa on kuvissa havaittavissa hyvää kotikutoisuutta, eli ainakaan vielä ei ole mihinkään ylikiillotettuun katastrofiin päädytty.

Kirjoista puhuttaessa voisi mainita, että joulutohinoiden ideat ovat peräisin Nordqvistin vuonna 1994 ilmestyneestä teoksesta Viirun ja Pesosen joulupuuhat (Tomtemaskinen). Animaatio ei koko kirjaa alku- ja lopputekstiensä väliin saa mahtumaan, sillä runsaat 70 minuuttia kestävänä mitta ei aivan riittäisi, joten karsintaa on harrasteltu. Ruotsissa vuonna 1993 ensiesityksensä saanut joulukalenterisarja Tomtemaskinen käsittääkseni ehti näitä tarinoita ensimmäisenä pyörittelemään, sillä kirjana ne julkaistiin tosiaan vasta seuraavana vuonna. Itse en ole nähnyt kyseisestä joulukalenterista kuin muutaman jakson, joten tässä vaiheessa animaatioelokuvan ja televisiosarjan vertailu on vähän turhaa puuhaa. Sen verran voi kuitenkin kommentoida, että kumpaisessakin ja toki myös kirjassa yhtenä pääpuuhana ja -pulmana on joulupukkikoneen keksiminen sekä rakentelu. Ruotsissa ainakin on kaksikon joulukalenterikin levyjulkaisunsa saanut, mutta vielä en ole sitä itselleni ostellut, sillä ehkä turhankin toiveikkaana odottelen jonkinlaisen tekstityksen sisältävää versiota. Voipi olla, että vaikkapa seuraavana jouluna näitäkin jaksoja ihmetellään...

Kirjoituksen alkupuolella mainitsin, että toiveet kohtalaisen korkealle aseteltiin, eikä tässä pettyneenä tarvitse onneksi parkuakaan. Paikoittainen haaleus tosiaan vähän ihmetyttää, mutta yleisesti ottaen nämä joulupuuhat ovat kovin mielekästä kummasteltavaa. Minusta ne muodostavat neljästä nähdystä parivaljakon animaatioelokuvasta tasaisimman ja samalla eheimmän kokonaisuuden. Päätarinan sekaan saadaan sujuvasti ja saumatta ujutettua monenmoisia pieniä seikkailuja tai kommelluksia. Välillä käväistään tuulettamassa päätä hyppyrileikkien parissa, kun vallan hurjia loikkia suoritetaan ja jatketaan viiletystä vaikkapa lumipallomuodossa. Toisena hetkenä taas se ystävyyskin koetukselle joutuu, mutta saapa samalla kaverukset parin ärhäkämmän tovin kautta kenties aiempaakin enemmän toisiaan arvostamaan ja nämä lämpöiset tuntemukset katsomossakin otetaan mieluusti vastaan. Vastaavia mukavia väreilyjä herättelee sekin, että huolien ja murheiden keskellä apua alkaa yllättävistäkin suunnista löytymään, eikä yhden anneta taakkansa painamana surujen syövereihin painua. Hassuja kommelluksia, kekseliäitä ideoita, omanlaisiaan ajatuspolkuja sekä ihastuttavia muistoja Viiru ja Pesonen jälleen kerran tarjoilevat ja luulenpa, että niistä nautin vielä tulevina jouluinakin.

Pettson & Findus - Tomtemaskinen (2005) (IMDB)

Sainpas lukaistua kirjankin, joten tuolla vähän höpöttelyä eroavaisuuksiin liittyen ja pikkuisen muutakin:

Viirun ja Pesosen joulupuuhat