Sherlock Hound: The Rosetta Stone / The Silver Blade Getaway

Jouluelokuvien huiskeessa Sherlock Koiran seikkailut ja rötösselvittelyt ovat joutuneet laiminlyödyiksi, mutta kyllähän venähtänyt tauko ehkä ihan hyväksikin on, mitä mielenkiinnon ylläpitämiseen tulee. Muistutellaanpa mieliin, että viimeksi Thames-joella jokin hurja peto rahtilaivoja kiskoi pohjaan ja toinen tarina vei etsiväkaksikon pohjoista kohti selvittelemään, mitä onkaan kadonneiden taideopiskelijoiden ja väärennösmysteerin taustalla. Vielä ei olla aivan viimeisten jaksojen kimpussa, mutta kunhan tämä parin tarinan tuokio tulee silmäiltyä, niin alkaakin olla jo 20 osaa tutkailtuna.

The Rosetta Stone (The Soseki Kite Battle Over London!)

Tavallista tuulisempanakin päivänä väkeä museoon matkaa ihmettelemään näytteille asetettua kuuluisaa nimikkokiveä, joka on Egyptistä kuljetettu aikoinaan Ranskaan ja myöhemmin päätynyt pohjoisempaan Eurooppaan. Rosettan kivi aiheuttaa katkeruutta sarjassakin, sillä kansallisaarteen oikeasta omistajasta ei olla lainkaan yhtä mieltä. Egyptin edustaja on luonnollisesti sillä kannalla, että kivi kuuluu maalle, josta se aikoinaan vietiin, Ranskan kaveri taas on sitä mieltä, että alkuperäinen viejä pitäköön saaliinaan. Kivestä löytyy egyptiläisen merkkikirjoituksen lisäksi asiaa kreikaksi, joten sitä kautta saadaan yksi osapuoli mukaan vaatimuksiaan esittämään. Luonnollisesti lontoolainen museo tahtoo myös siitä kovasti kiinni pitää.

Kiistely saa melko pikaisen ja kieltämättä yllättävänkin päätöksen kärttyisän muumion heräillessä uniltaan. Sellainen sekaantuminen saa vänkääjät käpälämäkeen painelemaan ja huone suljetaankin ulkopuolelta odottamaan asiantuntija-apua. Illan pimentyessä paikalle useampikin heppu saapuu, mutta vähän ollaan myöhässä, koska muumiosta ovat vain kääreet jäljellä ja Rosettan kivikin on jo hyvää vauhtia leijailemassa kattoikkunoista ulkoilmaan. Eräskin siinä uskoo uneksivansa vain, mutta pakkohan se on myöntää, että näinkin uskomaton ryöstö tapahtuu, mikä taas tuo Lestraden joukkoineen selvittelemään rikosta. Toisaalla Sherlock on kovin tietoinen kivikiistoista, eikä hetkeäkään usko, että muumion henki olisi kähvellyksen takana. Watson veikkailee, että lentokoneella kuljetettiin kivi pois, mutta Sherlock ei siitä teoriasta innostu. Hetken harkinnan jälkeen johtolangasta saadaankin kiinni, joten eipä muuta kuin takkia päälle ja matkaan mars...

The Rosetta Stone tuo etsivien pohdittavaksi kieltämättä vähän mielikuvituksellisemman varkauden, mitä toteutusmenetelmiin tulee. Vinkkiä haetaan Japanissa aiemmin sattuneesta ryöstöstä, jossa katosi vastaavalla tavalla pari painavaa kultapatsasta. Tietysti kaksi kovinkin tuttua luihua heppua pyörii kuvioissa, joten päätekijän pohtiminen ei taaskaan suurin haaste etsiville ole. Eipä siinäkään pitkään kulu, kun onkin jo vahvaa aavistusta, minne saalis halutaan siirtää. Katsojaltakaan näitä seikkoja ei pitkään pimitellä, joten siltä suunnalta ei auta jännitystä etsiä. Ennemmin voinee mainita myönteisenä seikkana omaperäisen loppukahinan, joka hieman erilaista ilmasotaa tarjoilee.

The Silver Blade Getaway (Chase the Airship White Silver!)

Sumuisempaan suuntaan ilmatila menee toisen tarinan alkaessa. Lestraden silmien vahtiessa lastataan arvokasta rahtia vankkureihin ja tieto tästä kuljetuksesta on ilmeisesti vääriinkin korvapareihin kiirinyt. Sehän tarkoittaa sitä, että ohjastajaksi on ujuttautunut tuttu apuri ja muutama ilotulite tuottaa harhautuksen, jonka myötä rattaat lähtevät hiukkasen ennakoitua aiemmin karkuteilleen. Tarkastaja apulaisineen onnistuu jälleen todistamaan olevansa melkoisen hyödytön heppu, sillä takaa-ajo alkaa nolosti ja päättyy vähintään yhtä kehnosti ja kohtalaisen kivuliaastikin. Moriarty ripottelee vielä suolaa haavoihin räiskytellessä taivaalle näkyvän käyntikortin, eli eipä tarvitse Lestradenkaan aivotyötä harrastella tekijän miettimiseksi.

Muutakin jännittävää on vireillä, sillä uudenlainen ilma-alus on piakkoin ensilentonsa tekemässä. Näitä juttuja Watson lehdestä lueskelee ja mainitaanhan siellä pienellä Moriartyn kultakähvellyksestäkin. Moriarty taas on kovin pettynyt, sillä lyhyt uutinen näin näyttävästä ja röyhkeästä varkaudesta on aivan liian vähän palstatilaa. Etusivullehan näillä kepposilla pitäisi päästä! No, ehkä siihenkin keinot vielä löytyvät, koska saalis pitää vielä saada toisaalle kuljetettua. Jos etusivujulkisuutta haikailee, niin ehkäpä eräs paljon huomiota jo ennakkoon saanut lentomatka voisi asiassa auttaa? Lupaavia suunnitelmia monimutkaistaa tietenkin se, että Hound ja Watson pyynnöstä toimivat samaisen lennon turvamiehinä, eli tuttua yhteentörmäystä lienee luvassa viimeisillä minuuteilla...

Tämäkään kultakeikka yhdistettynä hämärähommiin korkeuksissa ei Houndin tielle lopulta kovinkaan kummoista haastetta heitä. Melkeinpä kaverimme saa ilmalennon ajan pysytellä paikoillaan odottelemassa, että muut alkavat osiaan tehdä ja palaset paikoilleen putoilla. Kenties voisi tätä reissua ihan lomamatkaksikin kuvailla, sillä Moriartykaan ei saa mainittavampaa vääntöä loppupuolellakaan aikaan, vaan melkoisen leppoisissa tunnelmissa Hound saa hymyillen seurailla, mitä epätoivoista toinen yrittääkään kehitellä. Samalla olisi myös erinomainen tilaisuus ottaa kerrankin tihutöitään sarjatehtaileva kolmikko kiinni, mutta kun se ei sarjan henkeen sovi, niin annetaanpa kaverusten teilleen karkailla.

Vähän vaisut tunnelmat tämä jaksokaksikko jättää jälkeensä. Molemmat tarinat tosin ilmailuillaan pientä ihastusta saa aikaan, mutta melko vähiin sekin jää. Kumpikaan näistä jutuista ei erityisemmin vakuuta salapoliisipuuhastelun tai toimintaosuuksien puolestakaan. Ensimmäinen ehkä hieman tavallista enemmän pilailee kelmikoplan kustannuksella ja siinä vilinässä ryövärireppanan hammaskalustokin näyttää kärsivän. Lestrade taas saa kadonnutta kultaa jahdatessaan kunnolla muristeluvaihteen päälle ja sen myötä kaasua pohjaan, mutta höpsöstihän sekin jahti päättyy, eikä näistä seikkailuista kannata muille sankarilliseen sävyyn turinoida. Molemmat jaksoista ovat mielestäni sarjan vähemmän muistettavaa tarjontaa ja sijoittuvat tässä vaiheessa heikommalle sekä vähemmän kiinnostavalla puoliskolle katsotuista. Näistä ei valitettavasti oikein innostavaa kertoiltavaa tälle naputtelijalle kertynyt, vaan jokseenkin menetteleväksi 50-minuuttinen lopulta muodostuu.

Sherlock Hound (1984) (IMDB)