torstai 10. joulukuuta 2015

Joulutarina (Christmas Story)

Edellisen kirjoitelman lopussa tulikin pähkäiltyä, että voisinpa jatkaa kotimaisen jouluelokuvatarjonnan parissa, koska sitäkin osastoa nurkissa pyörii ja esitetyistä vaihtoehdoista Juha Wuolijoen ohjaama vähän mielikuvituksettomasti nimetty teos valikoituikin seuraavaksi viihdykkeeksi. Vaikka ilmestymisestä alkaa pian olla kymmenisen vuotta, niin minulle elokuva on edelleen melko vieras tapaus, eikä siitä ole tullut hirmuisesti luettua. Muilta kuultu palaute on kuitenkin ollut pääsääntöisesti myönteistä ja lisäksi yhdessä pääroolissa esiintyvä Hannu-Pekka Björkman kuuluu kotimaisten näyttelijöiden suhteen suosikkien joukkoon. Varovaisen positiivisten odotusten saattelemana levy soittimeen siis sujahtelee.

Kertojan rooli lankeaa tässä tapauksessa joulupukille itselleen, joka viekin katsojan heti vuosien myötä suureksi paisuneen legendansa alkulähteille. Revontulet taivailla rauhallisesti tanssahtelevat, kun hiljalleen alkutekstien kautta kelaillaan vuosia taaksepäin historian hämäriin. Aivan nykyaikaista asuinrakennusta ei silmien eteen ilmesty, vaan hivenen koruttomaan korpimökkiin käväistään kurkkaamaan. Nelihenkisellä perheellä on yöllisiä murheita, sillä Aada-vauvan kuume on kovasti noussut ja pitäisi lähteä viemään pienokaista hoitoon. Äiti herättelee Nikolas-pojankin (Jonas Rinne) tiedotellakseen tilanteesta. Perheen koti sijaitsee etäämmällä kylästä, ja sinne pitäisi pimeässä jalkaisin tarpoa. Jo aiemmin on sadellut mittava lumikerros ja lisää tupruttaa koko ajan, joten ihan kevyt patikkaretki ei ole luvassa. Isä tuo tupaan kasan polttopuita, joiden kanssa kodin pitäisi pysyä lämpimänä saapumiseen saakka. Havainnollistaapa siinä samalla kellosta pienelle pojalleen, että milloin oletettavasti matkoiltaan palaavat.



No, kolme neljännestä perheestä häviää teilleen tummaan yöhän Nikolaksen jäädessä mökkiä lämmittämään ja sisarelleen puusta lahjaa veistelemään. Kuluu tunti, toinen, useampikin ja aamu vähitellen valoaan tuo. Nikolaskin siirtyy ulos lumenluontihommiin, mutta perhettä ei vain kuulu takaisin. Sisällä polttopuut alkavat käydä vähiin ja kello jatkaa kulkuaan, kunnes ovelta kuuluu koputus. Valitettavasti isä, äiti ja sisko eivät oven takana odottele, vaan kylästä on saapunut pari miestä, jotka kovin vaikeina alkavat sanomisiaan kertoa. Pienelle pojalle tuodaankin maailman surullisimpia uutisia joulun kynnyksellä. Perhe oli pimeässä yössä harhautunut heikkoihin jäihin oikaistessaan järven yli ja hyytäviin vesiin kaikki kolme ovat oletettavasti hukkuneet.

Alakuloisissa ja kovin surullisissa tunnelmissa toinen alkaa vähäisiä tavaroitaan pakkailemaan, sillä selvää lienee, ettei nuori Nikolas voi jäädä yksin talveksi kotimökkiin. Veistelypuukko vielä mukaan niin voidaankin kolmestaan lähteä kohti kylää taivaltamaan pakkaspäivään. Mikään helppo paikka tämä ei kyläyhteisöllekään ole, vaan kokouksen merkeissä keräännytään pohtimaan, mikä olisi paras tapa menetellä. Tietenkin toisesta ja kovia kokeneesta haluttaisiin huolehtia, mutta ajat ovat niukat monellekin perheelle. Kylässä kiertelevä ja käsitöitään kauppaileva Iisakki (Kari Väänänen) pääsee ulkopuolisena esittelemään tilannetajuttomuuttaan ja huumorinsa hiukkasen surkeaa tilaa ehdottelemalla, että jospa tuupataan poika muun perheen perään, niin ongelma ratkeaa kertaheitolla.



Muiden harmitellessa ja surkutellessa Hannus (Mikko Leppilampi) ja Kristiina (Minna Haapkylä) varoivaisesti ehdottavat, että he voisivat ottaa Nikolaksen perheeseensä. Hannus siinä sovittelevasti puhelee, että kalaa on kertynyt pikkuisen ylimääräistä, joten ainakin kuluvan talven yli yksi ylimääräinenkin suu pystyttäisiin ruokkimaan. Kristiina ehdottelee, että muutkin toki ovat tervetulleita avustustalkoisiin. Kokouksessa päästään yhteisymmärrykseen, että jokainen kylän viidestä perheestä huolehtii Nikolaksesta aina vuoden kerrallaan. Perheenvaihtopäivä osuu kohtalon ohjaamana juurikin jouluun. Iisakkikin pääsee vielä toistamiseen ilkeilemään, kun ilmoittelee, ettei pienen pojan suuret surut pätkääkään kiinnosta tai kosketa.

Hannuksen perhe siis ottaa ensimmäisen vuoden mittaisen huoltovuoron ja vähitellen pitkä talvikin siitä pois vaeltelee. Kesäisempiä puuhia päästään harrastelemaan ja vähitellen Nikolas alkaa ystävystyä paremmin Eemelin kanssa ja hiljalleen riemukkaampiakin hetkiä viettämään. Syksy tietenkin kesän kannoilla hiipii ja ajan kuluessa suuri surukin alkaa vähitellen lujinta otettaan hellittämään. Lienee selvää, että pienessä yhteisössä ihmiset tulevat väkisinkin tutuiksi ja kiintymystä syntyy puolin ja toisin. Pian jo talvi torppia lumikuorrutuksella koristeleekin ja ensimmäinen perhevaihto vartoilee. Tunnelmat ovat vähän haikeat Nikolaksen muuttaessa Heinon perheeseen, mutta samassa kylässä sitä edelleen jatketaan.



Lämmin syli ottaa seuraavassakin osoitteessa vastaan ja näin joulun kynnyksellä Nikolas jatkaa aloittamaansa tapaa tehdä ja antaa pieniä lahjoja kiitokseksi läheisilleen. Ensialkuun hän veistelee lahjan edesmenneelle sisarelleen ja edellisen huoltajaperheensä lapsille. Vuosien vieriessä ja perheiden vaihtuessa väkerrettäviä lahjoja ymmärrettävästi kertyy jatkuvasti lisää, minkä myötä Nikolas alkaa jakaa käsityönsä jouluyönä, jolloin lapset löytäisivät ne seuraavana aamuna. Ensimmäinen viisivuotiskierros lähestyy loppuaan, mutta kuudennen vuoden myötä seuraa myös käänne pahempaan. 13-vuotiaaksi varttunut Nikolas (Otto Gustavsson) on jälleen yhdessä kohtalon risteyksessä, sillä kesä on ollut vaikea. Syyspakkaset ovat kurittaneet viljasadon olemattomiin ja samaan aikaan on vieläpä pahaa kalakatoa viereisellä järvellä esiintynyt.

Koko kylä on jälleen tiukilla elannon suhteen ja vapaaehtoiset huoltajat uutta kierrosta aloittamaan ovatkin vähissä. Käsiä ei nouse ja näyttää siltä, että Nikolas on jäämässä katovuoden uhriksi. Sattuupa niin, että Iisakki saapuu kaupparekensä kanssa paikalle tavaroitaan myymään. Pienen tovin jälkeen Nikolaksen onneton kohtalo miehen mieleen muistuu ja taas tulee esille, ettei kaverin vaivoina suuri sydän ainakaan taida olla. No, hän kuitenkin marssii kyläkokoukseen ja monen yllätykseksi ehdottaa, että voisi ottaa pojan hoidettavakseen seuraavaksi vuodeksi. Lieköhän jotakin taka-ajatusta taustalla, mutta vaihtoehtojen vähäisyys käytännössä tarkoittaa, että Nikolaksen olisi parasta tällaiseen vaihtoehtoon totutella.



Haikeiden hyvästien aika onkin edessä ja kenties pysyvämpienkin, sillä Iisakki kohtalaisen etäisyyden päässä elelee. Nikolas haluaa vielä yhden lahjakierroksen tehdä kaikkia rakkaitaan muistaakseen sekä kiittääkseen. Pikku-Aadakin kauniin pienoiskeinutuolin jäälle saa mahdollisesti viimeistä kertaa. Koko kylän väki kerääntyy yhteen kertoakseen teilleen lähtevälle Nikolakselle, että hän on yhteisönsä rakastama lapsi, mutta niin vain eri suuntiin elon polut matkoineen ja mutkineen vievät. Iisakki taas tahtoo murheellisen lähdön hetkelläkin olla tarpeettoman tyly. Kirkkaana talvipäivänä kaksikko hevoskyydillä laukkaa pois ja pimeys laskeutuu paljon ennen ylle kuin määränpäähän ehditään.

Pitkään ja raskaan matkan jälkeen Iisakki tekee heti nuorelle oppipojalleen selväksi, että tässä talossa ei joutilaita aleta elättämään, joten Nikolas saa heti hommiin ryhtyä. Aikaa ei ole leikeille ja muille tyhjänpäiväisyyksille, vaan töitä on tultu tekemään, vieläpä tiukan kurin alla. Aikaisin aamulla lyhyen eväshetken jälkeen puutyöverstaaseen kaksikko laskeutuu ja Nikolaksen kasvoilla näyttääkin vierailevan hivenen haltioitunut ilme. Sitäpä ei tarvitse ihmetellä, sillä puutyöt ovat sydäntä lähellä ja Iisakin verstas tarjoaa erinomaiset puitteet ideoiden toteuttamiselle sekä taitojen kartuttamiselle. Oppitunnit ovat melkoisen kovakouraisia, eikä tämä tuttavuus erityisen ystävällisissä merkeissä liikkeelle lähde. Aikaa ja yhteistä taivalta on kuitenkin siinä määrin edessä, että vihamielisyydetkin voivat aivan toisenlaisilla tunteilla korvautua...



Mitään suuria tai mahdottomia toiveita ei tullut elokuvan raahattavaksi kasattua, mutta jo ennen puolta väliä alkoi vahvasti tuntumaan siltä, että tässäpä sitä seuraillaan tämän jouluelokuvakauden ainakin toistaiseksi kirkkaimmin tuikkivaa tähtöstä. Kaiken muun hyvän lisäksi se valokaan ei pelkkään kimallukseen jää, vaan lämmittää syvemmältäkin ja kiehtovuuskin saadaan kiitettävästi säilytettyä melkein loppuun asti, vaikkakin ihan viimeisestä käänteestä voisi mahdollisesti hieman tuhahtaakin.

Jotenkin tuli oletettua, että alle 80-minuuttinen elokuva kelaisi suunnilleen pikavauhtia joulupukin alkuaskeleet matkoilleen ja siirryttäisiin jo varhaisessa vaiheessa tutkimaan aikuisikään ehtineen kaverin edesottamuksia. Kestossa mitattuna urakka jakautuu melko tarkkaan puoliksi nuoremman ja vanhemman Nikolaksen välillä, sillä Hannu-Pekka Björkman pääsee tosiaan roolissa kuviin vasta kun reippaasti yli puoli tuntia on tapahtumia tutkailtu. Kyllähän välillä vuosia vauhdikkaamminkin viilettää ohi, mutta maltetaan pysähdellä tarkemminkin seurailemaan tiettyjä jaksoja, joten jatkuvan poukkoilun kärsimättömät vaikutelmatkin vältetään.

Kiireettömyydestä olen monia muitakin perhe-elokuvia kiitellyt ja Joulutarina ansaitsee myös kehuja siinä suhteessa. Se ei oikeastaan edes yritä höttöisillä ja irrallisilla vauhtipätkillä lisätä toiminnallisempaa puolta. Ehkäpä kohtaus poroaitauksessa selkeimmin fyysisemmän komedian puolelle kurkkii ja muusta elokuvasta hivenen eroaa, mutta silläkin perusteltu paikkansa on. Etenkin alkupuolen arkisuus hyötyy huomattavasti siitä, ettei olla kiihdyttelemässä kohtauksesta toiseen salamavauhtia, vaan hahmoille ja katsojille annetaan aikaa ottaa uudet käänteet vastaan ja niitä rauhassa sulatellakin.



Mitä tulee siihen joulupukin legendan synnyttämiseen ja kehittelyyn, niin mielestäni Joulutarina on melko kekseliäs tapaus, mutta säilyttää silti suurimman osan ajasta saman arkisen sävyn, joka alusta alkaen mukana kulkee. Elokuva antaa omat selityksensä eräänä jouluna alkavalle lahjaperinteelle sekä siihen liittyvälle välineistölle. Kunhan ikää tulee lisää ja paketteja odottavien lasten määrä kasvaa, niin kuvioihin ilmestyy reki poroineen ja saadaanhan ne tonttuapuritkin tarinaan melko saumattomasti ujutettua. Pikkuhiljaa heräilee halu levitellä jouluiloa laajemmallekin säteelle, mikä tarkoittaa suunnitelmia suurempia ja tarvetta miettiä lahjakierrostakin enemmän, jotta kaikki sujuisi tavoitteiden mukaan.

Ehkei tässä nyt koko joulupukkilegendaa käydä kohta kohdalta läpi, eikä tietenkään tarvitsekaan. Jos vaikka vertaillaan noihin aiemmin joulukuussa katseltuihin joulupukkielokuviin, niin onhan tarinan kääntely tällaiseen muotoon vähintään omaperäistä ja erittäin virkistävääkin. Kimallusta ja möykkää on ehdottomasti vähemmän, mutta se katsotaan tässä tapauksessa pelkästään eduksi. Sanoisinkin, että arkisen ja satumaisemman maailman yhdistely toimii loistavasti melkein läpi elokuvan. Lopetus tosin pienen särön tähän vaikutelmaan tekee, mutta kai se oli tavallaan pienoinen pakkokin. Pienine kauneusvirheineenkin Joulutarina kirmaa kovin kaukana useimpien näkemieni joulupukkielokuvien edellä. Nikolaksen halu omistaa elämänsä ilon levittämiseen on ainakin jossakin määrin tarttuvaakin, sillä se ruudun toisella puolellakin mukavasti lämmittää.



Nikolaksen polttava halu nousta nuoruutensa suruista ja osoittaa kiitollisuutta lahjojen kautta ei ole asioista ainoa, joka saa mielekästä värinää aikaan. Vihamielisyys saattaisi olla hieman liioiteltu luonnehdinta Iisakin ja Nikolaksen yhteisen polun alkupäästä, mutta ankaraa asennetta ja kovakouraista kohtelua kyllä esiintyy reilusti. Vuosia kuitenkin on edessä, eikä elokuva tässäkään suhteessa onneksi enempiä hoppuile, vaan välien lämpeneminen tapahtuu asteittain välillä pieniltäkin vaikuttavien seikkojen tai sattumien kautta, minkä varaan on hyvä elokuvan sydämellisyyttäkin pohjata.

Ilkeästä ärähtelystä ei erityisen pikaisesti olla iloisen ystävyyden tuokioihin siirtymässä, ja mielellään tätä sydänten mittelöä seurailee. Kumpikin on kolhunsa saanut, mutta toinen on vuosien kovettama sekä katkeroittamakin. Ikijäästä ei kuitenkaan kyse ole, vaan vähitellen hellempien tuntemusten osoituksetkin alkavat yhteiseen arkeen hiipiä ja näistä helposti nauttii ja saa siinä silloin tällöin silmiäkin kuivailla. Kauemmas jäänyt kylä kokee kukoistuksen vuosia ja samanlainen aurinkoisempi jakso Nikolaksen sekä Iisakin elämään onnea säteilee. Viimeisten halausten tullessa ajankohtaiseksi saakin palakurkkuisena ja itkusilmäisenä tunnelmoida näitä haikeita hetkiä.



Maisemakuvistakin tykkäilevälle Joulutarina on herkkua alusta loppuun. Surullinen tarina saa alkunsa äärettömän kauniissa talvinäkymissä ja vastaavia sitten riittääkin viimeisille minuuteille saakka. Talviturkin niskaansa saava kylä näyttää kovin viehättävältä ja viluisesta vuodenajasta huolimatta lämpimältä. Samansuuntaisin sanoin sopii Iisakin erämökkiä kuvailla. Kenties tunturin rinteellä kaukana muista on jokseenkin yksinäistä, mutta terassilta ja pihalta avautuvat maisemat varmasti ovat monenkin mieleen. Upeita ulkokuvia taltioitiin Levillä ja vieläkin pohjoisemmas piti joidenkin otosten perässä pinkaista, sillä osittain myös Utsjoella tekijäporukka hääräili. Käsittääkseni kaikkea toivottua ei noin vain löytynyt ja esimerkiksi taloja piti rakentaa sekä lavastaa. No, jos olen oikein ymmärtänyt, niin talven viluisuutta ei ainakaan tarvinnut tehostekeinoin kankaalle loihtia, vaan kyseisenä vuonna luonto kyllä piti huolen siitä, että asteet painuivat pakkaselle vähintään riittävästi.

Pelkkää lumea, jäätä ja höyryävää hengitystä kuvissa ei nähdä, vaikka kyseessä onkin vahvasti talvea painottava tarina. Muutkin vuodenajat vuoroillaan vierailevat, vaikkakin monesti pikaisesti. Suomalainen luonto pääseekin monipuolisesti ihastuttamaan elokuvan edetessä. Liplattelevien purojen ja vihertävien puiden muodossa toki vähemmän, mutta nähdäänhän niitäkin. Näistä muodostuva lähes katkeamaton kauniiden kuvien virta tekee elokuvan tiirailusta jatkuvasti ilahduttavaa puuhaa ja parhaimmillaan väreilyt viipyilevät iholla pitkään. Jo näiden tuntemusten toistamisen toivossa Joulutarina tulee kyllä uusittua useammankin kerran.



Kuvaus ansaitsee minusta ylistystä muutenkin kuin vain siitä, että kameran eteen on komeaa näkymää löydetty, sillä kädenjälki on laadukasta sisäkuvissakin. Jouluiseen henkeen hyvinkin sopien kuvista löytyy monesti hiljaisuutta ja hartautta, kun hahmojen rauhallista väkertelyä seuraillaan. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kynttilöiden lämmintä ja tunnelmallista valoa hehkuvat hetket Iisakin puuverstaalla. Kovinkaan paljon näissä ei edes tarvitse tapahtua ja silti huomaa olevansa miltei hypnotisoitunut tuijottelemaan sekä ihmettelemään. Parhaasta kuvauksesta voitettu Jussi-patsas varmaan oikean osoitteensa löysikin tässä tapauksessa ja kohtalaisen suuresta yleisömenestyksestäkin Joulutarina sai nauttia. Epäilemättä siihenkin on suuri merkitys juurikin viehättävällä kuvauksella, joka melkoisen kimpaleen tunnelmalisää elokuvaan suo.

Kuvauksiin ja tekijöiden mietteisiin olisikin mielellään jonkin lisämateriaalin kautta kurkannut, mutta DVD-julkaisulta löytyy valitettavasti pelkkä traileri. Blu-Rayn kansi taas tiedottelee, että sieltä tekemisdokumenttia löytyisi, mutta omasta hyllystä sellainen ainakin toistaiseksi puuttuu. Jos joku on kiinnostunut antamaan vaikkapa joululahjaksi tällaisen verkkaisemman sekä arkisemman kauniin joulusadun heikommin suomea ymmärtävälle, niin levyltä löytyy puhe myös ruotsiksi ja norjaksi. Tekstitykset taas ovat suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi.


Huonoja puolia ei sattuneesta syystä tahdo paljoakaan pohtia, eikä niitä juuri esiinnykään. Jos näitä pikaisesti muistelee, niin ehkä kertojaa käytetään vähän yli tarpeidenkin ja muutenkin elokuva on paikoin turhan selittelevä. Rauhallisesti soljuvien kuvien kautta moni seikka selviäisi ilmankin, että ne hetkeä myöhemmin ääneen höpötellään. Niin, ja se lopetus ei edelleenkään kovin hyvin kokonaisuuteen sovi. Pieniä töyssähdyksiä nämä tällaiset ovat muuten erinomaisessa jouluelokuvassa, eikä näistä katselu katkeruuteen karkaa.

Toistuvistakin surullisuuksista sekä haikeuksista huolimatta väittäisin, että Joulutarina pohjimmiltaan on erittäin hyväntuulinen ja lämminhenkinen elokuva, jossa sydämellisyyteen on panostettu kunnolla. Herkistelyt kulkevat matkassa läpi elokuvan ja niiden seurassa positiivinen vire, joka kauniita sekä lämpöisiä kuvia ihastelevalle ja arvostavalle tarjoaa vielä lahjasäkillisen hyvää mieltä. Välillä tämä saadaan aikaan ihan vain ihmettelemällä kaksikon lähes sanatonta yhteistyötä puutöiden parissa tai sitten jonkin pienensuuren oivalluksen kautta. Yhteisöllisyyttä, ymmärrystä ja ystävyyttä tässä etsitään ja pienoisten vaikeuksien kautta paljon löydetäänkin. Sydäntä miellyttävästi kutkuttelevat teemat vielä kääräistään kiireettömään ja kauniiseen pakettiin talvitaikaa huokuvien kuvien avulla. Kaikkiaan Joulutarina onkin herttainen, herkistävä ja harraskin elämys, joka ainakin omalla jouluelokuvalistalla kaappaa ansaitun paikan aivan kärkijoukosta.



Joulutarina (2007) (IMDB)

2 kommenttia:

  1. Joulutarina kuuluu kanssa yksiin omista suosikkijouluelokuvistani. Saa nähdä kerkiänkö kirjoittaa tästä jossain välissä vielä ennen tätä joulua oman arvosteluni.
    Olet saanut minulta Liebster tunnustuksen: http://videonauhanaikaa.blogspot.fi/2015/12/joulumieli.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottasti aikaa löytyy, vaikka eihän tuo ihastuttava elokuva ihan heti ole vanhenemassa. Kiitos huomiosta ja yritän vielä tämän vuoden puolella jonkinlaisia vastauksiakin kyselyihin naputella. :)

      Poista