Vuorikiipusteluelokuvia tulee harvakseltaan katseltua ja innokkaasti yritän uusiinkin tarttua tilaisuuksien tullen. Yksi viime vuonna nähdyistä muistettavimmista seikkailuista olikin erästä epäonnista vuorenvaltausta kuvaava North Face. Näissä jo pienistäkin virheistä usein ankarasti rankaisevat olosuhteetkin luovat hyvät puitteet jännittäville tarinoille, joten kai sellaista uskaltaa toivoa tältäkin vuonna 2011 ilmestyneeltä kukkulaiselta koettelemukselta.
Heti ilmestyykin kuva mahtavasta lumihuipusta, jonka terävät rinteet hiukkasen haastaviltakin näyttävät. Kyseessä kuitenkin on vain tuotantoyhtiön tekaisema tunnelmiin sopiva alkupätkä, joten ihan niin vauhdikkaasti ei huipuille häivytä. Tosin eipä siinä tarvitse montaakaan sekuntia kauemmin kärvistellä...
...Kun jo ollaankin iskemässä kiipeilykalustoa kiviaineksen rakoiluihin. Kolmen kiipeilijän porukka on nousemassa erästä rinnettä ylöspäin ilmeisesti kokeneimman johtaessa joukkoa selvästi edellä kahta alempana odottelevaa. Robin (Alec Newman) verkkaiseen tahtiin edetessä ylhäällä, alhaalla onkin pikkuisen joutoaikaa ihastella maisemia ja puuhastella muutakin.
Joukon kokemattomampaan osastoon lukeutuva Alex (Garry Sweeney) tahtookin hieman maisemakuvia räpsiä, varsinkin kun taustat antavat sellaiseen aivan loistavan mahdollisuuden. Siinä asetelmia hakiessa jalka vähän huolimattomasti sijoitellaan ja kun ylempää aletaan köyttä kiskomaan, niin onkin katastrofi lähellä. Alex syöksyy Alisonin (Melissa George) kanssa uhkaavasti alaspäin, mutta turvaköysi pelastelee. Kolhuja toki kiviseinämää pitkin vierimisestä väistämättä seuraa ja tilanne toimii hyvänä muistutuksena siitä, että pienikin lipsahdus saattaa olla samalla se viimeinen. Virheet eivät yksinkertaisesti ole näissä paikoissa lainkaan toivottavia.
Kolmikko kuitenkin niillä kolhuilla selviää ja ehkä jotakin samalla opitaankin. Päivän kääntyessä kohti iltaa, on aika suunnata ryhmän vuokraamalle mökille, joka ei liioilla mukavuuksilla retkeilijöitä hemmottele. Onpahan kuitenkin katto pään päällä. Samaisessa mökissä odottelevat ryhmän loput kaksi jäsentä, Ed (Ed Speleers) ja Jenny (Kate Magowan). Vetoisat ikkunat ja kolkot nurkkaukset eivät niin pääse hytisyttämään, koska jostakin kaapista löytyy ainakin parin pullon verran nestemäistä lämmikettä.
Illalla onkin hyvää aikaa tarkistella pikkuisen niitä kolhujakin ja yrittää rentoutua tulevia retkeilykoitoksia varten, sillä aamulla pitäisi olla reissua jatkamassa. Tuleepa samalla esille, ettei kyseisestä ympäristöstä paljoakaan kannata yrittää soitella, sillä verkkojen kattavuus on kovin olematonta. Yökin jo saapumaisillaan tahtoo olla, joten aika hiljentymiselle ja petiin peiton alle pötköttämään? Ehei, vaan korttipöydässä laulu raikaa. Suloiset sävelet tosin on unohdeltu jonnekin, mutta eipä se tunnelmaa pilaa.
Semiriehakkaan myöhäisillan jälkeen reippaina aamuun heräillään ja vähitellen viisikko matkaan pääsee. Alkutaival ei mitenkään erityisen vaativalta näytä, kun loivilla rinteillä ja metsäisissä maisemissa tallaillaan. Leppoisat retkeilytunnelmat muuttuvat kuitenkin eräällä taukotuokiolla. Alex kuulee jostakin kauempaa ääntelyä, jotka tulkitsee ihmisen huudoiksi. Muut ovat samaa mieltä ja siitä sitten selvittelemään, mistä onkaan kyse. Kaipaako joku mahdollisesti loukkaantunut retkeilijä apua, onko sattunut kiipeilyonnettomuus vai kenties jotakin muuta...?
Hieman kauempaa maasta löytyy hengitysputki, mikä tietenkin nostattaa ikävät väreet. Löytyypä porukasta sellaisiakin, joiden mielestä tässä vaiheessa olisi oikea aika kadota aivan muihin maisemiin. Lopulta kuitenkin ollaan sitä mieltä, ettei voida vain poistua paikalta. Maahan haudatusta laatikosta löytyy nuori tyttö, jonka alkuperä arvellaan itäisen Euroopan suuntaan. Pitkää aikaa ei tahdota jahkailla, vaan porukan parhaat kiipeilijät Rob ja Alison erkaantuvat muista. Tarkoituksena olisi kahdestaan laskeutua vauhdikkaasti vaativaa rinnettä alas ja kipittää suorinta tietä apua etsimään. Ikävämpi juttu vain, että perästä tulee kavereita, jotka eivät lainkaan näistä suunnitelmista tykkää...
A Lonely Place to Die useampaankin otteeseen yrittää katsojaa yllätellä, enkä väittäisi, että ainakaan joka kerta kallioihin kopsahdettaisiin. Omalta osalta tuli pikkuisen pilailtua käänteitä etukäteen kansitekstit tavailemalla, vaikka eipä se oikeastaan muuta paljastele kuin sen, että maahan haudatusta laatikosta löytyy siepattu ja tämä tulee elokuvassakin vastaan ennen kuin ensimmäinen kolmannes on ohitettu. Heh, näemmä samaan tapaan tässä itsekin käänteitä selostelen.
Jahdin käynnistyttyä luodaankin nopeasti sellainen ilmapiiri, että oikeastaan kuka tahansa saattaa päättää päivänsä kovinkin varoittamatta tuosta vain. Ei oikein osaa etukäteen sanoa, kuka sinne saniaisten sekaan seuraavaksi sukeltelee viimeistä kertaa... Ihmeteltäväksi ja arvailtavaksi jää, että kelle käy huonosti ja keille sitten vieläkin huonommin. Tällainen jatkuvasti niskassa hengittelevä tunne uhkaavasta ja lähenevästä vaarasta saakin tuotettua varsin jännittäviä hetkiä muutamaan kohtaukseen. Siinä alkaa kynsien jäytäminen olla jo lähellä, kun kohti viimeisiä selvittelyjä edetään.
Sitä ei auta lähteä kiertelemään ja kaunistelemaan, että varsin armottomiksi tässä paikoitellen heittäydytään. Muut muuttuvat noin vain nirhailtaviksi, kun miljoonasaalis on vaarassa. Siinä ei kauaakaan mietitä, vaan voidaan hyvinkin julmia keinoja käyttää. Elokuva on onnistuneesti rakenneltu, sillä ainakin omasta mielestä toiminta menee jatkuvasti hengästyttävämpään suuntaan lopun lähestyessä.
Tietenkin raakailu sopii kuvioihin, sillä voisi kuvitella, että sieppaukset sekä kiristykset ammatikseen valinneet tyypit eivät niitä mukavimpia kavereita ole. Pariin otteeseen alkaa pikkuisen siltäkin vaikuttaa, että yritetäänköhän nyt hivenen liikaa luoda jotakin ylikylmiä ja tunteettomia pahiksia. Esimerkkinä vaikka neuvottelukeskustelut kahvipöydässä. No, vaikka ei naurettavuuksiin mennäkään, niin ainakin siinä onnistutaan, ettei juuri sympatiaa kyseisiä tyyppejä kohtaan ole varastossa, kun sen maksun aika lopulta koittaa.
Olen sen verran runsaasti kaikenlaisia elokuvaraaisteluja nähnyt, ettei tämän teoksen kuvastolla päästä edes lähelle hurjimpia hirvityksiä. Tuskinpa tekijöilläkään on ollut tavoitteena varsinaisesti verijuhlilla shokkeja aiheutella, vaan olisin taipuvaisempi kuvittelemaan, että tyly sävy on ennemmin ollut se, mitä haetaan. Sanoisinpa, että siinä ainakin onnistutaan ja A Lonely Place to Die tiettyinä hetkinään huokuukin varsin inhottavia väreilyjä. Takakannesta löytyy sellainen kehu kuin: "Osuu kuin luoti silmien väliin." Tietyssä mielessä olisin halukas allekirjoittelemaan sellaisen kommentin.
Toiminta ja jännitys hoidetaankin pääosin vähintään tyydyttävällä tavalla, mutta eipä tietenkään aivan kaikkeen voi olla tyytyväinen. Jahtikuvioiden ilmaantuessa mukaan saavat vuorikiipustelut ymmärrettävistä syistä jäädä johonkin myöhempään reisuun. Toki edelleen on tarjolla korkealta jyrkänteeltä laskeutumista ja juoksentelua komeissa sekä vaihtelevissa maisemissa. Odotuksiin nähden tämä yllätys kuitenkin on vähemmän mielekäs ja niinpä sitä haikailee, että olisikohan retkeilyosuudelle voinut mahdollisesti uhrata muutaman lisäminuutin.
Etenkin alkukohtaukset saavat innostuksen nousemaan, että eiköhän kiipeilymielessäkin ole varsin jännittävää katseltavaa luvassa jatkossakin. Tällaiset toiveet hiipuvat, kun lähimpään kaupunkiin johtavalta reitiltä ei oikein tunnu esteitä vuorten muodossa enää löytyvän. Tiukkaa kiipeilyelokuvaa haikailevalle en lähtisikään tätä ensimmäisenä suosittelemaan. Jos toiveissa on korkeammas sijoitettu ja tylyäkin toimintaa kiipeilyn lisäksi sisältävä elokuva, niin mielestäni vaikkapa Renny Harlinin Cliffhanger on paljon sopivampi valinta. Se onkin pitänyt jo pitkään uusia, mutta aina joku tarjokas onnistuu tunkemaan edelle. Luulenpa kuitenkin, ettei niidenkään vuorien kutsua loputtomiin pysty vastustelemaan...
A Lonely Place to Die sisältää tietenkin myös sitä ihasteltavaa jylhempääkin maisemaa. Etenkin sieltä alkupuolelta näitä jaksoja löytyy kohtalaisesti, joten pienoisesta pettymyksestä huolimatta mikään lyttäys niidenkään suhteen ei ole ansaittu. Skotlannin vähän karummat maisemat onnistuvatkin paikoitellen aiheuttamaan mukavia väreilyjä. Varsinkin alkutekstijaksosta löytyy kovin kaunista kuvaa, jota mielellään ihmettelee. Siinä vaiheessa ollaankin vielä paljon rauhallisemmissa tunnelmissa.
Osa näistä kuvissa vilahtelevista kumpareista näyttää sen verran loivemmilta, että saattaisi uskaltaa itsekin kiipustella kohti korkeampia paikkoja. Skotlanti muutenkin on silloin tällöin mielessä poltellut. Eihän niiden huippujen aina tarvitse niin teräviä olla ja jyrkkien rinteiden ympäröimiä... Myös mäntymetsät sammalineen vaikuttavat paikoitellen erittäin kotoisen näköisiltä. Kuvien perusteella uskaltaisi väittää, että helpostihan noissa maisemissa lomansa viettäisi. Mieluummin tosin niin, että saisi rauhassa patikoida ja paikkoja ihmetellä. A Lonely Place to Die ei välttämättä tarjoa parhaita mahdollisuuksia verkkaisempaan tunnelmointiin, vaan eiköhän hiljaisten nuotiohetkien tiirailuun löydy aivan toisenlaisia teoksia.
Elokuvassa ilmeisesti halutaan painottaa jahtaajien taholta tulevaa uhkaa, mutta itse olisin toivonut sinne sekaan hieman enemmän sitä ympäristön tarjoamaa haastettakin. Toki hyisen virran vietäviksi joudutaan ja muutakin pientä pulmaa eteen ponnahtaa, mutta suuremmat koettelemukset jäävät tässä mielessä kokematta. Siellä mökissä haaveillaan Eigerin pohjoisrinteen haasteista, joita testaillaankin jo mainitussa elokuvassa North Face. Samassa yhteydessä Alison pohtii, että huipulta pudotessaan lipsahtaneelle suodaan vielä 30 sekunnin verran mietiskellä kaikkea sitä, mitä onkaan tullut tehtyä. Aivan sellaisia (viimeisiä) hetkiä A Lonely Place to Die ei toiveista huolimatta tarjoile.
Kiipeilyä kaipaavien kannattaakin se North Face kyllä katsella ja pienoisin varauksin vaikkapa K2: The ultimate High. Deadly Pursuit taas on jylhiin maisemiin suuntailevaa ihmisjahtia myös melko armottomassa hengessä, vaikka paikoitellen huumoria sekaan livautteleekin. Ainakin toistaiseksi se miellyttää hiukkasen enemmän kuin tämä käsiteltävä tapaus.
Elokuvan ovat kirjoittaneet Julian ja William Gilbey, joista Julian toimii myös ohjaajana. Nimet ovat toki tuttuja, mutta aiemmat elokuvat ovat aiheiltaan vaikuttaneet sellaisilta, ettei niin innokkaasti ole tullut haalittua katseluun. Rise of the Footsoldier tosin on pyörinyt hyllyjen perukoilla useamman vuoden ajan, joten kaipa sen ainakin voisi vilkaista. A Lonely Place to Die on kuitenkin sen verran pätevää menoa, että ihan mielellään herroilta jonkin samansuuntaisen tai pikkuisen kevyemmänkin elokuvan katselisi. Väkivaltaiset tarinat katurikollisuudesta eivät tällä hetkellä niin paljoa kiinnosta kuitenkaan.
A Lonely Place to Die on ehdottomasti niitä elokuvia, joiden taustoihin tahtoisi lisukkeiden muodossa uppoutua, mutta valitettavasti kotimaisen DVD-julkaisun hankkinut joutuu tyytymään lopputekstien vieressä pyöriviin "kotivideoihin". Levy siis on bonusten suhteen rutikuiva. Pitääkin laittaa harkintaan vaikkapa Englannissa julkaistu Blu-ray, josta löytyy yli tunnin verran dokumenttia ja tekijöiden kommenttiraita.
Puuttuvat lisämateriaalit eivät tietenkään itse elokuvasta estä nauttimasta. Kaikilta osin se ei toiveisiin onnistunu vastaamaan, mikä edeltävistä tilityksistä varmaan tuleekin ilmi, mutta ehkä kaiken halutun sullominen runsaaseen 90 minuuttiin olisi ollut jokseenkin haastavaa, ellei mahdotontakin. A Lonely Place to Die on selvästi haluttu pitää tiiviinä ja tahti vauhdikkaana. Kunhan kunnolla liikkeelle nytkähdetään, niin sitten suurempia hengähdystaukoja ei olekaan enää luvassa.
Hahmoistakaan ei ole haluttu tehdä yli-inhimillisiin ponnistuksiin kykeneviä supersankareita, vaan kyvyiltään rajallisia sekä päätöksiinsä epävarmastikin suhtautuvia melko tavallisilta vaikuttavia tyyppejä. Perässä armotta pyyhältävät pahikset taas osoittavat, että karuista maisemista huolimatta julmuuden kukat ovat voimissaan. Etenkin puoliväliin saakka maisemat vievät monesti omassa katsomossa suuremman huomion, kun yrittää taustakuvastoa tarkastella, mutta ehtiihän niitä tapahtumiakin seurailemaan. Elokuvan väittäminen kauniiksi katseltavasi saattaisi olla jokseenkin outoa, sillä usein varsin ilkeiksi heittäydytään. Jos sattuu kovin herkkä olemaan rajumman menon suhteen, niin sitten tämä varmaan on väärä valinta.
Minulle A Lonely Place to Die on armottomuudessaan ja ajoittaisessa arvaamattomuudessaan varsin otollista jännitysviihdettä, joka etenkin ensimmäisellä puolikkaallaan sijoittuu tavallista kiinnostavampiin ympäristöihin. Kuvatkin pidetään usein sen verran laajoina, että nämä näkymät pääsevät kunnolla loistamaan. Ehdottomasti hyvä elokuva lajissaan, mutta ensikatselu ei niin suurta vaikutusta tehnyt, että haluaisi sen erinomaisemmaksi alkaa hehkuttaa. Saapi nähdä, josko mahdollinen uusinta vielä laittaisi säätämään sitä mielipidettä johonkin suuntaan...?
A Lonely Place to Die (2011) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti