Lassie-elokuvienkin suhteen varauksia löytyy, sillä viime vuoden puolella katsellut pari seikkailua (1 ja 2) eivät todellakaan mitään parhautta ole. Silloin taisinkin pohtia, että ehkä koirakaverin uudemmat juoksentelut voisivat sopia minulle paremmin, joten hankin pari sellaista kokeiltavaksi. Vuonna 1994 ilmestynyt versio on tästä kaksikosta se vanhempi, eikä mistään ihan uutukaisesta voidakaan puhua, sillä 20 vuoden ikään sekin on jo ehtinyt. Toivekkain mielin matkaan ja katselemaan, millaisia pulmia koiramme joutuukaan ratkomaan.
Mukavissa merkeissä ainakin aloitellaan, sillä kauniisti kumpuilevalle ja vihertävälle seudulle lähdetään. Taivailla harhaileva kamera löytää ennen pitkää lammaslaumaa paimentelevan kovin tutultä näyttävän koiran. Valkoturkkiset määkijät siellä koiraa kiertävät ja tahtovatpa tämän hetkiseksi piiritellä, kun ympyrä on muotoutumassa.
Ihmisasutukseltaan harvemmat vihräet laitumet vaihdetaan ainakin hetkeksi Baltimoren vilskeisempiin kuviin. Turnerien nelihenkinen perhe on suuren muutoksen edessä, koska on päätetty Steven (Jon Tenney) saaman työtarjouksen takia pakkailla kimpsut sekä kampsut ja jättää tutut kulmat ainakin runsaaksi puoleksi vuodeksi taakse. Rakennusurakoitsijalle on tarjoiltu sen verran houkuttelevaa hommaa toisaalta, että mielellään tilaisuuteen tarttuu.
Jotkut ovat selvästi innokkaampia muuttelemaan kuin toiset. Erityisen koville uhkaava maisemien vaihtaminen vaikuttaisi ottavan nuorelle pojalle ja niinpä Matthew (Tom Guiry) poistuukin kesken pakkaustohinoiden rullalautailemaan. Pienempi sisko Jennifer (Brittany Boyd) taas on innokkaampi lähtemään ja äitipuoli Laura (Helen Slater) yrittää epätoivoisesti tasapainoilla tilanteessa jonkinlaisena sovittelevana voimana.
Määränpäänä toimii Virginian osavaltiossa sijaitseva Franklin Fallsin pienempi kylä, jossa alle 150 henkeä kotiaan pitää. Aivan tikkaa viskaisemalla paikkakunta ei ole valikoitunut, vaan sattuupa uusi talo olemaan Steven menehtyneen vaimon synnyinkoti. Kilometrejä on paljon taitettavana ja Turnerit lopulta muuttokuormansa kanssa pääsevätkin liikkeelle. Isoveli ilkeilee Jenniferille edelleen. Aiemminhan hän toiselta mukavan Lassie-elokuvatuokioisen eväsi ja nyt takapenkillä yritetään käytännöllisin esimerkein romuttaa toisen uskoa joulupukkiin. On se julmaa... Ilta pimentyy ja samaisella tiellä on sattunut ikävä onnettomuus, eikä kovin kaukana ole sekään, että perheen menopeli romuletkaan liittyisi.
Alkukuvissa esiintyvä Lassiekin on tähän sotkuun joutunut, kun on ollut lampaita kuljettavan omistajansa kuormurikoirana. Lassie selviää, mutta omistajaa lähdetään valmistelemaan viimeiselle matkalleen. Turneritkin koiran huomaavat, mutta jatkavat kuitenkin matkaansa. Myöhemmin läheisellä huoltoasemalla ruokataukosta pitäessä samainen hauva tekee selväksi, että kovasti tahtoisi mukaan loikata. Pakollisten vääntöjen jälkeen Steve suostuu ajatukseen ja koira takapenkille lasten seuraksi sujahtaa.
Entisen vaimon isä Len (Richard Farnsworth) on muuttajia kaupallaan odottelemassa. Synkistelevä Matthewkin ainakin hetkellisesti piristyy. Lyhyesti kuulumisia vain vaihdellaan, koska ajomatkaa on jäljellä edelleen. Rankkasadekin kimppuun käy ennen kuin perille päästään. Talolla odottelee mukava sähköttömyyden yllätys, eli pimeässä vain tavaroita purkamaan ja aloilleen asettumaan. Matthew on jo sitä mieltä, että jospa vain heitettäisiin lusikat lopullisesti nurkkaan, kun kaikki ankeutta järjestään on.
Uusi aamu siitä kuitenkin avautuu ja Lassie on ensimmäisenä rientämässä ulkopuuhiin. Tutkittavaa ja tehtävää riittää kaikille. Steve kiirehtii tapaamiseen ja muut jäävät kotia järjestelemään. Omat tutustumiskierrokset tehtyään Lassie vie Matthewn väkisin lenkkeilemään ja näyttääpä tälle mukavan pienen metsälammen, jonka köysiviritys innostaa toisen veden viileyttä arvioimaan. Eihän se hyvä olisikaan koko päivää murjotella sängyllä pötkötellen, joten molskis vain.
Koko muuton mielekkyys kyseenalaistuu heti ensimmäisenä päivänä, sillä Steven rakennusurakka peruuntuu. Pitkä työpätkä uhkaa vaihtua täyteen toimettomuuteen. Lähteäkään ei huvittaisi, sillä Steve on haaveillut kasvattavansa lapsensa maaseudun rauhassa ja turvallisuudessa. Matthewkin alkaa viihtyä selvästi paremmin ystävystyessään koulussa tapaamansa Aprilin (Michelle Williams) kanssa. No, ehkä jotakin tilapäistä työtä ja tekemistä Stevelle löytyy, jotta perhe voi tehdä paikasta kotitilansa...
Tämä on sellainen Lassie-versiointi, että ensimmäinen puolikas ihastuttaa ja jälkimmäinen ainakin melkein vihastuttaa. Kovin tympiväksi seurailu menee, kun lopun lähestyessä hyvät jutut unohdetaan tai jätetään taka-alalle keskittymällä kaikenlaiseen väkinäiseen vääntöön. En lähde huutelemaan, että se ensimmäinen puolikaskaan mitään maagisinta elokuvaihanuutta olisi, mutta ehdottomasti kuitenkin sellaista seurattavaa, että saa odottamaan enemmän ja kuvat hyväntuulisuutta katsomoonkin taikovat.
Varmaan olen aiemmissakin yksinpuheluissa turhautuneena tivaillut, että onko tällaisiin perhe-elokuviin aivan pakko niitä pahiksia tunkea mukaan. Ainakin silloin tällöin ilmankin pärjättäisiin. Tässä elokuvassa sellaisena saa toimia paikkakunnan suurin lammasfarmari Sam Garland poikiensa kanssa. Kyllähän pieni rajakiistely vielä menettelisi, mutta kun asiat eivät tietenkään siihen jää.
Toista puolikasta tämä jatkuvasti kärjistyvä pahistelu ankeuttaa sekä tympeyttää huomattavasti ja melkein onnistuu viemään mukavan maun koko hommasta. Siinä vaiheessa, kun lapsosillakin alkavat mahdolliset murhatyöt silmissä kiillellä, niin melko kauas on päästy tuntia aiemmista tunnelmista. Koiraparkaakin on tällaisen tyhmäilyn takia tarvinnut kiusata. Jee-jee ja huoh sentään. Jos jotakin kiinnostuskäyrää lähtisi elokuvasta piirtelemään, niin loppua edeltävä lasku luultavasti kääntyisi melkoisen jyrkäksi.
Onhan tällainen draamailu jännitteineen varmaan helppo ja houkuttelevakin keino tekijöille yrittää piinata sydämiä katsomossa, mutta väittäisin, ettei elokuvassa oikeastaan olisi ollut mitään tarvetta näille koukeroille. Ensimmäisellä puolikkaalla esitellään joukko sellaisia mahdollisuuksia, joista olisi voinut saada aikaan paljon paremman perhe-elokuvan, mutta monet niistä pitkälti unohdetaan tai huiskitaan hätäillen epätyydyttäviin ratkaisuihin.
Esimerkkeinä näistä valitettavasti hiukkasen laiminlyödyistä elementeistä voisi mainita vaikkapa Matthewn orastavan ystävyyden Lassien sekä Aprilin kanssa. Siitä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Esimerkiksi Fly Away Home onkin paljon koskettavampi samantapaisia piirteitä omaava tarina kasvusta ja sielun arpien hoitamisesta. Potentiaalia olisi kyllä löytynyt, mutta mikäpä siinä sitten, jos tahdotaan ennemmin toistaa ne kovin arvattavat kärhämät ja vieläpä vastenmielisesti toteutettuna. Tämä katsoja sanoo sellaisille, että yöks ja voihan tylsyys.
Samoin olisi voitu hiukkasen enemmänkin syventyä siihen, miten Matthew alkaa jälkikäteen tutustua äitiinsä, jota on jo alkanut uhkaavasti unohtaa. Äidin vanhat levyt ja päiväkirjan kautta avautuvat haaveilut edustavat huomattavasti mielekkäämpää seurattavaa. Joku voisi tietysti sanoa, että tylsää sellainen olisi. Itse kuitenkin arvelisin, että ainakin paljon lämpimämpi lopputulos näin syntyisi. Onhan se mönkijöillä pöristely ja yleinen ilkeily ainakin näennäisesti vauhdikkaampaa ja toiminnallisempaa, mutta eipä sellaisesta näin esitettynä suuriakaan tuntosia saa irti kiskottua.
Uutta ja vanhaa maataloutta halutaan vähän vastakkain asetella ainakin pikkuisen kärjistellen. Moderni meno esittäytyy piittaamattomampana ja häikäilemättömänäkin toimintana, kun taas pienimuotoisempi puuhastelu nähdään lämpöisemmässä valossa. Koko perhe ja ystävätkin osallistuvat auttamisen ilosta. Nykyaikainen tila mukavuuksineen näyttäytyy virheettömien seiniensä ja terävien nurkkiensa kanssa kolkkona sekä hengettömänäkin ympäristönä. Hiukkasen ränsistyneistä perhetiluksista taas löytyy sitä kodikkuutta enemmän. Tätä perheen yhteistä puuhastelua ja väkertelyäkin olisi mielellään kauemminkin katsellut, mutta sekin osuus valitettavasti kiirehditään läpi.
Tulikohan sitä jo tarpeeksi tiliteltyä ja negatiivisuuksissa pyöriskeltyä...? Tietenkään ei sovi unohtaa niitä hyviä puoliakaan, koska tosiaan sellaisiakin löytyy. Aivan täysin näitä mukavia tuokioita jälkimmäinen puolisko ei saa pois pyyhkäistyä. On ihan mukavaa seurailla, miten kiukutteleva Matthew siinä vähitellen muuttuu. Lassie opettaa uudelle ystävälleen vastuuta ja velvollisuutta, kun kaksikko löytää metsästä henkihievereissä olevan pienen karitsan. Sitä lapset alkavatkin yhteisvoimin palauttaa parempaan vointiin ja kun tästä katsomosta eläinsöpöilylle helposti herkistyvä toljottelija löytyy, niin näitähän toki mielellään ihastellaan.
Lassie itse on vahvasti menossa mukana, mikä ei aina ihan selvyys ole, kuten vaikkapa tekstin alussa mainitun ensimmäisen elokuvan katsomalla voi todeta. Päivitetty versiokin tästä koirasta on neuvokas, toimelias ja rohkea tapaus, joka ei jätä ystäviään pulaan. Pelottomuudesta osoituksena toimii vaikkapa kohtaus yöllisessä luolassa, jossa Lassie asettuu vastustamaan hieman villimpää ja ilkeästi irvistävää murisijaa. Kaverin petiä vahditaan, koulumatkoja yhdessä taitellaan ja muutakin lämminhenkistä touhua harrastellaan, mitä tällaisilta elokuvilta toivookin.
Nämä jalkailut sekä jolkottelut antavatkin hyvän tilaisuuden esitellä kaikenlaisia kivoja paikkoja ja katsojaa kauniilla kuvilla ilahduttaa. Kesä tietysti lähestyy jo loppuaan, mutta saapuva syksy läheisiä metsiä kovin miellyttävästi väreillään koristelee. Maisemamatkaajankin kannalta se ensimmäinen puolikas on ehdottomasti antoisampaa katseltavaa, kun uusia seutuja ihmetellään, eikä vielä ole vastaavaa kiirettä kuin mitä myöhemmin ilmenee.
Lassie on muutenkin teknisesti sujuvaa seurattavaa ja töksähtelyt löytyvät tosiaan sieltä tarinan puolelta. Ohjauksesta vastaa pitkän yli 50-vuotiseksi venähtäneen uran teatterielokuvien ja television puolella tehnyt Daniel Petrie. Ansiolistalle ehti kertymään suurehko määrä teoksia ja pikaisesti tarkasteltuna vähän kaikenlaista sieltä näyttäisi löytyvän. Jostakin syystä minulle Petrien filmografia on jäänyt vieraaksi, enkä ole kymmenien ohjausten joukosta onnistunut näkemään kuin muutaman.
Siinä missä Lassie edustaa Petrien uran iltapuolta, niin Michelle Williamsille se taas oli aivan ensimmäinen elokuvarooli. Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin Williams nauttiikin jo isompaakin arvostusta. Roolivalinnatkin ovat usein sellaisia, että kiinnostavatpa ne monesti tässä katsomossa. Melko varmasti tässä blogissa tullaan hänen myöhempiä elokuviaan jossakin vaiheessa enemmänkin ihmettelemään.
Kaikesta edeltäneestä kitinästä huolimatta olen sitä mieltä, että tämä vuoden 1994 versio minua enemmän viihdyttää kuin pari muuta mainittua. Se tosin kertoo vähän siitäkin, etteivät nuo muut kovin kaksisia elokuvia ole, vaan ensimmäinen niistä on jopa kamalan kehno. Eniten harmittelee sitä, että tämä Lassie omaa potentiaalia olla paljon mielekkäämpi ja koskettavampi perhe-elokuva. Tympivyyksiä painotellessa suurin viehätys siltä riistetään matkan edetessä. Ensin toiveet saadaan kohoteltua melko korkealla ja sitten ne toistuvien ja tarpeettomien ilkeilyjen avulla romautetaan rotkoon.
Pettymystä onkin turhaa lähteä kieltelemään, mutta onneksi tosiaan hyvyyksiäkin sekä herttaisuuksiakin mukaan mahtuu. Vielä en ole valmis Lassie-elokuvien suhteen luovuttamaan, vaan ainakin se kymmenisen vuotta ikää kerännyt vuoden 2005 Lassie tulee katsottua. Jossakin vaiheessa sitten taas uusin toivein ja pienoisin peloin kokeilemaan, josko neljäs yritys saisi kunnolla ihastelua aikaan.
Lassie (1994) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti