Minulle kelpaavat tämän lajityypin suhteen ne vanhemmat klassikot ainakin 1970-luvulta lähtien, kuten uudemmatkin tehostevyörytykset. Melko monia onkin tullut nähtyä ja mahtuuhan sekaan kaikenlaista väkinäisempääkin viritelmää. Parhaimmillaan näissä kuitenkin saa viettää parituntisen tiiviissä tunnelmissa joko pienemmän tai suuremman mittakaavan tuhoa seuraillessa ja samalla jännitellen, miten kovaan paikkaan laitetut hahmot koettelemuksistaan selviävät. Dante's Peak ei käsittääkseni ole lajinsa kehutuimpia edustajia, mutta kokeillaanpa, miten se lähtee kärventäviä laavojaan vyöryttelemään kohti ihmispoloisia.
Kovin montaa sekuntia ei ehdi sinänsä kaunista näkymää ihmettelemään, kun eräs vuori jo räjähtääkin, niin että varomaton katsoja kevyesti säpsähtää. Tätä sohvavahtia vainoileva pieni iltatorkkuisuus ainakin katosi siinä samalla, kun taivaalta alkoi sadella tuhkaa ja sitä tulista kiveäkin. Maisemat peittyvät harmahtaviin sävyihin ja pian onkin kaaos sekä paniikki päällä.
Muiden seassa yrittää autollaan eteenpäin tuskailla Harry Dalton (Pierce Brosnan), joka on menossa jokseenkin viime hetkillä hakemaan työtoveriaan ja kumppaniaan. Tuhkasade pitkälti tuhrii näkyvyyden, mutta pakko siitä huolimatta yrittää. Harry löytääkin Mariannen ja saa tämän autoon, sitten kaasua pohjaan ja kohti turvallisempia seutuja. Koko ajan taivaalta tipahtelevien lohkareiden koko kasvaa ja tahtikin tihenee. Kyseinen ajelu ei lopulta lainkaan hyvin päätykään...
Alkupurkausten ja sitä seuranneiden katastrofien jälkeen jätetään väliin neljä vuotta. Dalton jatkaa edelleen ammatissaan, mutta sattuu olemaan lomaa viettämässä, mikä juuri sillä hetkellä tarkoittaa intensiivisiä punnerrusharjoituksia. Puhelin pirahtaa ja siellä soittelee tutkimusyksikköä johtava Paul (Charles Hallahan). Kaskadivuoristosta kantautuu epäilyttäviä merkkejä, mutta ei ainakaan toistaiseksi mitään hälyyttävää. Tarkkailemisen arvoista liikehdintää kuitenkin, joten Paul tahtoo keskeyttää parhaan alaisensa loman ja laittaa tämän matkaan.
Dalton ei pitkää aikaa halua hankaloida vastaan, vaan melko pikaisesti onkin matkalla Dante's Peakiin, joka on tulivuoren läheisyyteen noussut pikkukaupunki. Vierailu sattuu sopimaan kaupungissa meneillään olevien juhlallisuuksien kanssa päällekkäin. Dante's Peak on valittu Yhdysvaltojen toiseksi parhaaksi paikaksi asua alle 20000 asukkaan kaupunkien sarjassa. Pormestari Rachel Wandon (Linda Hamilton) pitäisikin kiitospuhetta yleisölle höpötellä. Muutakin kiirettä riittää, sillä poliittisen uran lisäksi kahvilaa pyörittelee ja kahden lapsen yksinhuoltajana yrittää pärjäillä samaan aikaan.
Samainen kaupunki ei juuri nyt kaipaisi lainkaan aktiivisuutta läheiseltä kerrostulivuorelta. Paikkakunnalle on toimintaansa aloittelemassa merkittävä teollisuussijoittaja, joka toisi tehtaidensa mukana 800 uutta työpaikkaa. Väärien hälytysten huuteleminen olisi helposti kohtalokas isku näille suunnitelmille. Dalton aloittelee havainnointia ja nopeasti päätteleekin, että kuolleet puut, hapan vesi ja turhankin kiehuvina käyvät kuumat lähteet kertovat suuremmastakin vaarasta.
Niinpä Paul saapuu paikalle tutkijaryhmänsä kanssa. Dalton taas on jo hyvää vauhtia käynnistelemässä kokousta evakuointisuunnitelmista, mutta Paul laittaa jäitä hattuun. Hänen mielestään pitää edetä varovaisesti hipsien, koska mukana on kasa taloudellista painolastia. Dalton pitää edelleen kiinni siitä, että kaupungin asukkaiden turvallisuus menee muiden kysymysten edelle. Paul kuitenkin on joukon johtaja, joten ennen suurempia hätäilyjä pitää tehdä lisää tutkimuksia ja tarkasti arvioida saatuja tuloksia. Tulivuoret kuitenkin saattavat olla siinä määrin arvaamattomia, että hetkessä voikin olla jo aivan liian myöhäistä turvalliselle evakuoinnille. Sitä Dalton kovasti haluaa muistutella, mutta toisten mielestä pikkujäristyksiä enempiä ei ole murhetta luvassa. Kuka sitten mahtaa oikein arvailla...?
Dante's Peak ei muihin kommentteihin suunnatun pikakatsauksen perusteella kovinkaan suurta arvostusta nauti, mutta itse tykkäilen siitä kohtalaisen paljon. Välillä sitä haluaa toistella kulunutta lausahdusta, että vähemmän on enemmän. Tässä en tarkoita sitä, etteikö elokuvasta näyttävyyttä löytyisi, vaan lähinnä, ettei se ole mitään tauotonta tehostevyöryä alusta loppuun. Sellaisilla on taipumusta puudutella, kun räiske seuraa räiskettä ilman suurempia suvantoja.
Alkuminuuttien jälkeen tarinaa lähdetäänkin rakentelemaan miellyttävän rauhallisesti. Vähäisempiä merkkejä tulevasta tulipätsistä toki aletaan melko varhain ripottelemaan sekaan, mutta suuremmat tuhot jäävät ensimmäisellä puolikkaalla melko vähäisiksi. Siinä saa katsoja rauhassa tutustua kaupunkiin ja sitä reunusteleviin korkeuksiin kohoileviin kivikasoihin.
Minusta sen voi myös laittaa selvästi positiiviseksi seikaksi, että hahmojen kanssakin pääsee kunnolla viettämään aikaa ennen kuin heitä aletaan tiukkoihin tilanteisiin tunkea. Vaikka vastakkaisia näkemyksiä hahmoilta löytyykin, niin väittäisinpä, ettei varsinaisia pahiksia ole mukaan tähän tarinaan päässyt, ellei sitten halua ahnetta kopteripilottia sellaiseksi laskea. Suurin osa päähahmoista onkin varsin pidettäviä, vaikka paniikin painaessa päälle saattaakin ilmetä taipumusta typeriinkin tai ainakin vähemmän harkittuihin ratkaisuihin.
Hamiltonin esittämän pormestarin kautta saadaan katsojallekin kätevästi selvitettyä tutkimuksissa käytettyä laitteistoa sekä ryhmän työskentelytapoja. Joku saattaa olla sitä mieltä, että vähän turhaa yrittää tällaista tunkea sekaan. Tuohan sellainen kuitenkin edes hiukkasen tunnetta todenmukaisuudesta ja minua vuorijutut kiinnostavat muutenkin, joten saahan niitäkin selitellä. Eikä näiden tutkimustuokioiden esittely tietenkään tarkoita mitään pelkkää käyrien vahtailua monitoreilta, vaan kopterin kyydissä seikkaillaan huipun yllä, kiipeillään irtokivisillä rinteillä ja maastoretkeillään yleisemminkin.
Jos ensimmäinen puolikas edetään verkkaisemmin, niin noin puolivälin kohdilla vuorinaapuri innostuu ärhentelemään enemmänkin ja sitten se onkin pitkälti menoa vaarasta toiseen. Varsinkin osa kaupungin laita-asutuksesta on levinnyt niin lähelle vuoria, ettei sieltä enää kovin kauas kipitetä, kun alkaa poksahdella.
Kertajyrähdyksellä tonnien laavavirrat eivät lähde pursuamaan maankuoren läpi, vaan suurin räjähdys antaa odottaa itseään, kun samaan aikaan mahtava savupilvi kohoilee taivaille. Kyse on kuitenkin lähinnä alkulämmittelyistä ennen kuin valtavat ja pidättelemättömät voimat lopullisesti karkaavat kaupungin sekä sen asukkaiden niskoille.
Jos laittaa tämän soittamaan kilpaa tuhosinfonioiden sarjassa vaikkapa Roland Emmerichin tehostenäytösten kanssa, niin jälkeen tietenkin jäädään. Onneksi näyttävää hävitystä silti riittää ruuduntäytteeksi. Ruuhkaiset tiet lähtevät sortumaan autojen alta, rakennukset repeytyvät kuin paperitalot, paineaalto pyyhkii metsät sekä suuremmatkin esteet tieltään, sekalaista räjähtelyä riittää ja paniikki yltyy entisestään. Pikkukaupunki saakin osakseen sellaisen armottoman kurimuksen, että kodikkaasti siellä vuoren varjossa viihtynyt yhteisö saa tehtäväkseen pitkän ja raskaan urakan paikkojen kunnostamiseksi.
Aivan täysin ei heittäydytä suuremman mittakaavan hävityksen vietäväksi, vaan Dalton ja Wando joutuvat selvittelemään useitakin vaarallisia paikkoja, jotta omat sekä läheisten henget pystyttäisiin pitämään. Matkan varrelle osuu vaikkapa kovin vetistä autoilua ja välillä tie katoaa kokonaan taustapeilistä, kun rinteiltä valuva laava tuhoaa lähes kaiken eteen osuvan. Tai miltä kuulostaisi metallipohjaisella veneellä viilettäminen happojärven laineilla? Miettimistä siis riittää, eikä tietenkään aivan kaikki parhain päin käänny.
Tuhoja kauhistellessa heräili intoa vähän selvitellä, että mitenköhän paljon tekijät ovat ottaneet vapauksia katsojalle tuhoviihdettä tarjoillakseen. Onnistuinpa harhailemaan tuollaiselle sivustolle, jossa vastaillaan tällaisiinkin kysymyksiin ja mukavasti vielä tähän elokuvaan liittyen:
Frequently Asked Questions About Volcanoes in Movies
Kysymykseen elokuvassa esitetyn purkauksen todenmukaisuudesta on annettu tuollainen vastaus:
"In many but not all respects, the movie's depiction of eruptive hazards hits close to the mark, especially as regards the enormous power unleashed during an eruption. Stratovolcanoes in the Cascade Range and Alaska erupt explosively and produce pyroclastic flows, clouds of volcanic ash, and debris flows (lahars) that behave much as shown in the movie. Lava flows at these volcanoes, though, are usually thick and slow moving, unlike the fluid flows in the movie. Fast-flowing flows of basalt lava are common in Hawaii, though. Real eruptions may be considerably larger or smaller, and affect larger or smaller areas, than those shown in the film."
Laavavirroille on siis ainakin pikkuisen annettu lisää vauhtia, ymmärrettävistä syistä. Muuten vaikuttaisi siltä, etteivät liioittelut hirmuisen räikeitä purkauksen kuvaamisessa olisi. Jos lukaisee samaista sivustoa lisää, niin selviää, että purkauksen yhteydessä esiintyneisiin järistyksiin taas on hiukkasen lisävoimaa laitettu mukaan. Tekstissä mainitaan, että yleensä maanjäristykset jäävät tulivuorenpurkausten yhteydessä sen verran pienemmiksi, ettei niillä ole voimaa tuhota rakennuksia. Tosin voimakkaammatkin järistykset ovat mahdollisia, mutta kohtalaisen harvinaisia. Sitten siihen mieliä polttelevaankin kysymykseen saadaan vastaus, eli ajelevatko tiedemiehet autoilla oikeasti tuosta vain laavavirtojen läpi?:
"No. Any attempt to drive across an active lava flow, even one that has partly solidified to form a thin crust, is likely to lead to disaster. With a temperature of 1,700 degrees Fahrenheit or higher, fresh lava will quickly melt rubber tires and ignite gas tanks. And if a vehicle gets stuck in moving lava, well, you know the rest of the story."
Siellä vastaillaan myös muutamaan muuhunkin elokuvassa esiintyvään yksityiskohtaan. Otetaanpa vielä yksi, jossa vastataan kysymykseen siitä, voiko tulivuori nopealla aikataululla edetä ensimerkeistä purkaukseen:
"Yes. The first steam eruption at Mount St. Helens on March 27, 1980, was preceded by only 7 days of intense earthquake activity. The climactic eruption, on May 18, followed seven weeks later. An eruption of Redoubt Volcano in Alaska on December 13, 1989, was preceded by only 24 hours of intense earthquake activity. But other volcanoes have been restless for months or years before an eruption occurred, and sometimes a period of unrest doesn't produce an eruption at all."
Vastauksessa mainittu St. Helensin purkaus lienee se, mikä on yksittäisistä tapauksista eniten tekijöitä innoittanut. Washingtonin osavaltiosta toki löytyy samantapaisia tulivuoria enemmänkin, mutta lukaisemalla vaikkapa Wikipedian puolelta artikkelin kyseisestä purkauksesta, voinee havaita enemmänkin yhtäläisyyksiä. Lisäksi kyseinen tapaus kuuluu vuosisatansa hurjimpiin Yhdysvaltojen alueella. Jatkolukemista tuhokuvineen löytyy tuolta:
1980 eruption of Mount St. Helens
Mount St. Helens
Mitään tarkkaa todenmukaisuutta tuskin monikaan fiktiivisiltä katastrofielokuvilta tahtoo vaatia, enkä itsekään sellaiseen joukkoon kuulu. Tällainen tavallaan puolitotuudellinen faktaa ja pienoista liioittelua yhdistelevä viritelmä kyllä kelpaa hyvin viihdykkeeksi. Senkin voinee ansioksi merkitä, että elokuva onnistui nostattelemaan uteliaisuutta aiheeseen ja sen seurauksena vähän lueskelinkin noita vuoritarinoita. Tuli siinä näitä ajatellessa myös mieleen, että enpä ole tainnut katsella samana vuonna ilmestynyttä toista tulivuorikatastrofia, eli elokuvan Volcano voisikin lisäillä katselulistalle. Muutenkin vähän tullut näitä vastaan. Ensimmäisenä nähdyistä mieleen tulee televisiolle tehty Supervolcano. Muistaakseni sekin ihan kelvollinen on, mutta häviää selvästi hävityksen näyttävyydessä.
Tutkimusryhmän touhuja katsellessa muistui mieleen vuotta aiemmin ilmestynyt Twister, jossa tuhoisat pyörremyrskyt riehuvat. Senkin katselusta aikaa, mutta menetteleväksi muistelisin. Eniten vastaan laittoi muistaakseni tutkimusryhmien väkinäinen keskinäinen kilvoittelu. Pari viikkoa sitten vilkaisin Tony Scottin ja Denzel Washingtonin hieman arkisemman esityksen katastrofien lajissa, eli elokuvan Unstoppable. Siitä en silloin viitsinyt kirjoitella, mutta lyhyesti voisin kehua sitä tässä. Hölmöstä huolimattomuudesta ja lipsahduksista laitetaan liikkeelle vaikeasti pysäytettävä ja vauhdikkaasti etenevä katastrofi raiteilla. Jännitystä löytyy loppuun saakka ja arkisemmat sankarit ovat siinä määrin uhrautuvaisia, että tämän toiminnan tarkkailu koskettaa katsomossakin.
Jos karkeasti jakaa katastrofielokuvat hahmo- ja tehostevetoisten sarjaan, niin itse taidan kallistua ensimmäisen osaston puoleen. Edellisessä kappaleessa mainittu Unstoppable kuuluu myös noiden enemmän hahmoille aikaa antavien elokuvien joukkoon, samoin tämä Dante's Peak sinne sujahtaa. Kyllähän vähemmän taukoilevia tehostevyörytyksiäkin katselee, mutta varsinkin pariin tuntiin venähtävissä saattaa hengästyminen ja sen jälkeen turtuminen käydä päälle paljon ennen lopputekstejä. Useinkaan hahmojen puolesta ei osaa niin paljon jännittää tai pelätä näissä enemmän vauhtiin panostavissa tapauksissa. Kyllähän esimerkiksi Emmerichin 2012 on varsin komeaa katseltavaa, mutta kaikesta hävityksestä huolimatta vaikutus jää laimeammaksi omalla kohdalla kuin vaikkapa tuossa paljon tapahtumaköyhemmässä junailussa. Kuka sitten mistäkin pitää, mutta itse suosin enemmän näitä paremmin pohjusteltuja kriisejä.
Jaahas, takaisin siihen varsinaiseen aiheeseen vielä hetkeksi... Kauniissa vuoristomaisemissa ehditään alkuvaiheissa viettämään rauhallisempiakin tuokioita ja ihmettelemään nähtävyyksiä, joten pitäähän maisemiakin kehua. Kuvitteellinen pieni vuoristokaupunki vaikuttaa komeine taustoineen oikein viehättävältä. Ylemmiltä teiltä taas löytyy sen verran kivasti kumpuilevia polkujakin, että alkaa tehdä mieli kiskoa retkikenkiä jalkoihin. Wandon anoppi taas asustelee niin ihastuttavassa paikassa, että lähellä unelmia sellainen on. Edessä järvi ja muuten kauniiden metsien ympäröimä. Taustalla tietysti jylhä vuori lumineen. Oi voi...
Dante's Peak ainakin omat odotukset onnistuu helposti ylittämään monessakin mielessä. Roger Donaldson pääsee jälleen näyttämään, että kyllä häneltä näyttävämmän viihteenkin ohjailu onnistuu, mutta onhan se rauhallinen ensimmäinen puolikaskin varsin antoisa ja kiinnostava. Tiukkoihin paikkoihin saadaan mukavasti jännäiltävääkin, kun epätoivoisessa tilanteessa kamppailevan pienen porukan sinnikästä etenemistä seuraa. Toinen puolikas hengästyttääkin kiitettävästi. Milloin ankaralla hävityksellään, välillä taas happi on kokonaan loppua paikkojen rutistuessa ahtaiksi. Mikään täysin virheetön suoritus Dante's Peak ei ole ja esimerkiksi pikaisen ihastuksen tarpeellisuutta voi ihmetellä. Kokonaisuutena varsin mielekästä seurattavaa. Sata minuuttia hujahtaa ohi melko nopeasti ja saa lisää samanlaista haikailemaankin.
Dante's Peak (1997)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti