Sune tai Lasse, miten vain, on näemmä lomaillut perheineen jo parin vuosikymmenen ajan elokuvien ja television puolella. Minulle tätä varhaisemmat seikkailut ovat ainakin toistaiseksi vieraita. Ymmärrettävistä syistä näyttelijätkin ovat vaihtuneet pari kertaa vuosien kertyessä. Kokeilenpa kuitenkin hypätä tässä välissä Anderssonin perheen kyytiin, kun ollaan lähdössä Kreikkaan pakettimatkan merkeissä.
Ruotsin kesässä sadetta taivaalta ropsahtelee, mutta eipä se uimakoulun viimeisiä tunteja tietenkään estä, sille meno on muutenkin vetistä. Moni hytisten seisoskelee ja odottelee, että yksi innokas saa omat kroolauksensa päätökseen. Sune (William Ringström) taas on valinnut toisenlaisen strategian. Jalka on napsahtanut yllättäen poikki ja niinpä pitää lusia tunnit opettajan kanssa katoksen alla muiden polskiessa.
Tietenkään tällaisella löhöilysuorituksella ei saa opituista uimataidoista todistavaa lappusta hyppysiin. Oppitunnit kuitenkin ovat ohi, joten joutaapa se valekipsikin vaikkapa epäonnisen uimaopettajan päähän kopsahtamaan. Kotiin sitten vain seurailemaan, miten Anderssonien perheessä valmistaudutaan kesäloman tuleviin koitoksiin. Aikomuksena olisi taas kerran toteuttaa perinteinen kesäreissu asuntovaunulla. Niinpä äiti Karin (Anja Lundkvist) isosisko Annan (Hanna Elffors Elfström) kanssa tavaroita jo pakkaileekin. Jälkimmäistä tosin kuumottelisi enemmän lähteä erään Martinin kanssa viettämään lomapäiviä saareen. Sunen pikkuveli Håkan (Julius Jimenez Hugoson) taas sukeltelee kylpyhuoneen puolella.
Töistä palailevalla Rudolf-isällä (Morgan Alling) on jännittävää kertoiltavaa perheelle. Niinpä sitä radio huutamaan perhekokouksen merkiksi. Muut kerääntyvät vaivaantuneina pöydän ympärille Rudolfin pitkittäessä esitystään, joka paikalle raahautuneita lähinnä tympäisee. Siinä sitten odotellaan ja odotellaan, mitä tulossa on, eikä valittu huumorilaji ainakaan suuressa suosiossa ole ilmeistä päätellen.
Rudolf kuitenkin yllättää perheensä, sillä työkaveri Ralf on tarjonnut kutkuttelevan tilaisuuden. Ralfilla olisi varattuna matka Kreikkaan, mutta vaimo ei halua lähteä, niinpä Rudolf voisi mennä tilalle, kunhan tekee vähän rästihommia Ralfin puolesta. Rudolf tietenkin esittää samaisen asian perheelleen niin, että tämä oli aivan oma ajatus. Toistuvat vierailut hyttysten herkkuna sikseen ja kohti Kreikan aurinkoa. Perhe innostuukin välittömästi näistä suunnitelmista. Sunekin pääsisi kunnolla kokeilemaan niitä uimataitojaan ja kaikkea! Ralf tietysti soittelee hetkeä myöhemmin, että lähteekin itse mielellään. Hieman kelju temppu häneltä, kun jättää ylityöt toisen tehtäväksi ja itse pinkaisee rantalomalle...
Rudolf-parka ymmärtää, ettei enää oikein voi perua jo luvattua reissua. Niinpä sitä tabletin kanssa vessaan riipaisevia päätöksiä tekemään. Samaisen matkan tilaaminen viisihenkiselle perheelle maksaa yli 60000 kruunua ja itkua vääntäen sekä vapisevin sormin tilausnappia painetaankin. Se on rahasta pihille Rudolfille kova paikka, kun ilmaisesta lomasta tuleekin kymmenien tuhansien paukku, huh huh! Tehty mikä tehty, joten se siitä ja lomasuunnitelmien pariin.
Horisontissa hehkuva matka Kreikan lämpöön saa nuorison haaveilemaan lomaromansseista. Kumpikin ottaa kumppaniinsa yhteyttä, että ehkä tähän väliin sopisi lyhyt tauko suhteilussa. Asiat saadaan selvitettyä tai sotkettua ja matkaan päästään. Toki jo lentokentän turvatarkastuksessa Rudolf näyttää mitä luvassa lienee, kun pitää nolostella kunnolla. Sune-poika jatkaa samansuuntaisilla pöllöilyn poluilla. Perille päästään kaikesta huolimatta ja sama meno jatkuu.
Tuttujakin heti löytyy, kun samalle pakettimatkalle on päätynyt Karinin tuttava Sabina tyttärensä Heddan ja miesystävänsä Pontuksen kanssa. Hedda kiinnostaa Sunea ja Pontus sattuu olemaan tuttu uimaopettaja, joten tästä sitten sotkua saadaankin aikaan. Rudolfille taas kirkastuvat ostetun matkapaketin sisältämät etuisuudet. Niinpä hän suunnitteleekin, että muuten maksullisia juttuja ilmaiseksi "All Inclusive"-kortilla nauttien saadaan kirpaiseva hinta pois mieltä masentamasta. Pitääkin siis "törsäillä" kunnolla, jotta lisäpalvelujen saldo saadaan vastaamaan maksettua hintaa. Jos tämä logiikka ei avaudu, niin se lienee murheista pienimpiä katsojan näkökulmasta...
Jos näiden kuvailujen perusteella saa käsityksen todella tyhmästä elokuvasta, niin eipä kovin väärin tule pääteltyä. Enhän sitä odotakaan, että lomakomediaa lähdettäisiin kovin raskaan idearepun kanssa väkertelemään, mutta nyt voi sanoa, että eväät ovat olleet kovin niukat, elleivät täysin olemattomat. Katsojan kärsittäväksi heitellään sen verran kammottavaa kuonaa, että käykin jo mielessä, purkaako ohjaaja-kirjoittaja Hannes Holm mahdollista inhoaan kohdeyleisöön tässä elokuvassaan.
Kreikan puolelle saavuttaessa viimeistään tulevat varsin ikävät väreet kaveriksi, kun liiankin hyvin rentoutuneen vaimon poskia Rudolf läpsyttelee virkailijan seuratessa näytöstä vaivaantuneena. Ilme katsomossa on hyvinkin samanlainen, eikä siitä juuri pääse piristymään, koska samanlaista menoa onkin luvassa enemmänkin. Vakava varoitus huvitusten vasteenmielisyydestä annetaan hyvissä ajoin, mutta sinnikäs katsoja tietenkin pelotteluista huolimatta kärsii hirveydet läpi. Laittakaa pahintanne väkinäisten irvistysten ja surkeiden vitsien kera!
Jo ennen laskeutumista ehditään muistelemaan Lasse Åbergin elokuvissa toheloivan Stig-Helmerin kohelluksia, kun Rudolf selittää, miten hauskaa oli toisen yrittäessä tilata mehua kattonapista lasiin. No, Rudolf ei tietenkään ole oikea kaveri muiden typeryyksille naureskelemaan. Yhden nähdyn elokuvan perusteella Stig-Helmer vaikuttaa tavallaan sympaattiselta kömpelykseltä, Rudolf taas ei sellainen ole. Katsojan kannalta siinä on selvä ero, onko kyseessä hyväntahtoinen säheltäjä vaiko möykkäävä öykkäri. Stig-Helmer menee mielestäni ensimmäiseen osastoon, Rudolf perheineen jälkimmäiseen.
Rudolf jälkikasvuineen toistuvasti pahoinpitelee "vahingossa" erästä nuorempaa kanssamatkustajaa. Mitään hauskaa tai huvittavaa siinä ei mielestäni ole, kun Lisa joutuu kerta kerran jälkeen kovakouraisen kohtelun sivulliseksi uhriksi. Kertonee jälleen tekijöiden huumorintajusta ja yleisön hahmottamisesta paljonkin, kun tällaista tavaraa on pitänyt sulloa sekaan useampaankin kohtaukseen.
Sellaista en väitä, etteikö myötähäpeä voisi hyvinkin huvittavaa olla, mutta se taas vaatii sellaisia taitoja, joita tältä porukalta ei selvästikään löydy. Ilmaista lounasta tarjotaan, niin pitäähän sitä tietysti porsastella kunnolla ja syöpötellä itsensä ihan romuksi. Anderssonin perhe parkkeeraa itsensä muiden asiakkaiden esteeksi noutopöytään ja katsomossa saa taas kerran todeta, että eipä naurata, ei sitten millään.
Vaikuttaakin siltä, ettei katsojaa ole haluttu armahtaa edes yhdellä kunnollisella kepposella. Kohkausta ja metelöivää menoa tietenkin saadaan lisää, kun vauhtiin päästään. Pontus-parkakin joutuu toistuvan kiusanteon kohteeksi. Hänen tarkoituksellinen hakkaamisensa on lähinnä vastenmielistä ja tekee Anderssonin pojista entistä rasittavampia. Rudolfiltakin karkailevat työt käsistä, kun verotus vesien vietäväksi päätyy. Hui hai sentään, eipä voisi vähempää välittää.
Pitäähän loppupuolella vähän vakavammassakin mielessä pohtia perheen ja toisenkin pulmia. Se on karmivaa katseltavaa, kun sydämetön elokuva yrittää parissa minuutissa sellaisen yht'äkkiä taikoa. Yritys on epätoivoinen, eikä ainakaan tämä katsoja liikutu yhtään Junen huolista kadonneen vetovoimansa (oliko sellaista ikinä?) suhteen tai muistakaan nousevista ongelmista. Kokemus onkin pitkälti samanlainen kuin tuossa taannoin kärsitty Furry Vengeance. Kumpikin näistä on oiva esimerkki siitä, ettei edes kelvollista perhekomediaa ihan valot sammuneina saa aikaan.
IMDB tiedottelee, että ruotsalaisia Sunen seikkailuja on tehty tavallaan kolmeen otteeseen eri esittäjien kanssa. Ensimmäinen sarja Sunes jul on ainakin saamiensa pisteiden perusteella huomattavasti parempi ja myös sitä seurannut elokuva Sunes sommar on kehujakin keräillyt. Nämä ovat siis vuosilta 1991 ja 1993. 2003 käynnistynyt sarja Håkan Bråkan ja seuraavana vuonna ilmestynyt elokuva Håkan Bråkan & Josef ovatkin pistekeskiarvoiltaan jo paljon alempana. Tämä nyt katseltu aloitti kolmannen aallon ja lisää olisi parin elokuvan verran eli vuoden 2013 Sune på bilsemester ja viime vuoden puolella ilmestynyt Sune i fjällen. Jos on muiden katsojien pisteytyksiin luottaminen, niin samaa karseutta nämä kaksi muuta uudempaa taitavat olla. Hetkisen ajan mietinkin autolomailun hankkimista, mutta tiedä nyt siitä enää. Jos tulee tarvetta piinata itseään, niin tiedänpä pari oivaa ehdokasta sellaiseen tarkoituksee...
Jos tahtoo pohjoismaista lomakomediaa katsella, niin vaikkapa se Lasse Åbergin ohjaama ja tähdittämä Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten on paljon viihdyttävämpää ja mukavampaa seurailtavaa. Stig-Helmerin matkakaveriksi tahtoisi mielellään toistamiseenkin lähteä ja onneksi niitä seikkailuja hyllystä jo löytyykin odottelemassa. Kuukauden alussa katseltu Risto Jarvan Loma on myös hyvä valinta. Näistä löytyy sentään huvittavia kömmähdyksiä ja muutenkin miellyttävää menoa, kun taas Anderssonin perheen sekoilut lähinnä rasittavat ainakin tämän yhden kokeilun perusteella.
Taitaapi olla niin, että Sune i Grekland - All Inclusive merkkautuu siihen komedioiden ikävään kerhoon, jonka jäsenet eivät kertaakaan onnistu naurattamaan. Sellainen saa lähinnä ärisemään ja kärisemään, mitä tässä onkin tullut antaumuksella harrasteltua. Silloin tällöin vilahtelevista kauniista kuvistakaan ei paljoakaan saa lohtua irti, kun kamalaa kohkausta läpi elokuvan tungetaan kurkusta alas.
Eipä ollut lainkaan sellainen leppoisa ja hyvän tyhmäilyn maustama lämpöinen lomailu kuin olin toivoillut, vaan noin 90-minuuttinen piina, joka alkoi siinä määrin hermoja kiusata, että piti venyttää elokuvailtaa ja katsella suunnitelmista poiketen perään edes hiukkasen parempaa huvittelua. Pahimpia pöllöilyjä pois mieltä kiusaamasta tai jotakin siihen suuntaan. Joka tapauksessa Hannes Holmille ja kumppaneille voisi laittaa sellaiset huutotervehdykset, että ei todellakaan näin!
Sune i Grekland - All Inclusive (2012) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti