Harlekiini-kauden saa availla jälleen Vic Sarin, joka siis ohjaili sen edellisen kokoelman parhaan elokuvan. Voi olla, ettei The Waiting Game aivan samanlaisia mahdollisuuksia tarjoile näteillä maisemakuvilla herkutteluun, mutta toivottavasti se ei mikään lattea lässähdyskään ole. Alkupohjustukset sekä sekalaiset ennakkoselittelyt sikseen ja ensimmäistä yritystä tästä toisesta valikoimasta testiin.
Kiirettä pitää elokuvan tyypeillä, joten loikataanpa sekaan seurailemaan, millaisia pulmia siellä pohditaan. Sarah (Chandra West) on ystävänsä Amyn (Paula Abdul) kanssa järjestelemässä galleriaan avausnäyttelyä ja homman pitäisi olla valmis alle viikossa. Hankkeessa on mukana Sarahin miesystävä Matt (Jonathan Crombie). Matkoiltaan saapuu vielä joukon jatkoksi eno Lowell (Art Hindle), joka on Meksikosta laittanut tulemaan perässään paketin taide-esineitä. Tauluja ripustellaan, mutta yhteisymmärrys sijoittelun suhteen ei aina olekaan helposti löydettävissä, kun mielipiteitä riittää.
Tohinoista huolimatta Sarah päättää ottaa lounaistuokioisen enonsa seuraksi, koska tämä vaikuttaa jokseenkin oudolta sekä poissaolevalta. Kaksikon istuessa puistopenkillä, astelee galleriaan itsensä Carliksi esittelevä tyyppi, joka on kovin kiinnostunut hankkimaan tonttimaata rannasta. Kyseinen alue on kiinteistövälittäjänäkin toimivan Mattin mielestä kohtalaisen kehnoa, mutta Carlin suuret suunnitelmat vievät helposti mukanaan ja saavat innostumaan.
Lieköhän sillä Lowell-enollakaan ihan puhtaat jauhot pussukassa, alkaa katsoja mietiskelemään, kun toinen hetkeä myöhemmin autonsa pohjaa tutkii. Sama epäilevyys jatkuu, kun kotiin päästään, eikä tyyppi turhaan huolissaan olekaan. Niinpä sitä pitää kaikenlaisia toimenpiteitä alkaa harhautukseksi virittelemään. Samalla sitä saattaa ihmetellä, että onkohan tullissa jumittelevassa paketissa pelkästään tuliaisia galleriaan? Kovasti samainen koppa muitakin kiinnostaa.
Salaperäisten vieraiden kerho saa vielä yhden lisäyksen, kun Sarah löytää yllätyksekseen enonsa talosta Timin (Chris Potter), jota ei ole ikinä ennen tavannut. Tilanteen tekee entistä oudommaksi se, että eno on jossakin muualla ja tämä tyyppi luuhailee talossa omine lupineen. Tim esittelee itsensä Lowellin tietokoneavustajaksi, mutta Sarah omat epäilynsä tämän tarinan suhteen omaa. Kuten elokuvan suomennettu nimikin kertoo, niin nyt on kuvioissa vähintään pari odottamatonta vierasta, mutta mitä siitä seuraa, vai seuraako mitään...?
Melko nopeastihan mieleen palailevat viime viikolla ohjelmistossa pyörineet Nora Roberts -elokuvat. The Waiting Game on hieman harmittomampi, sillä rötökset eivät aivan yhtä inhottavia piirteitä omaa. Joukkoon pari toiminnallisempaakin hetkeä mahtuu, mutta eiköhän ole pyritty enemmän siihen, että salaperäisten vieraiden päämäärät ja aikeet katsojan saisivat ihmettelemään.
Samassa yhteydessä saa tokaista, että siinä mielessä jokseenkin löysä jännitysnäytelmä The Waiting Game on. Katsojalle tehdään melko selväksi suhteellisen varhaisessa vaiheessa, että kuka milläkin asialla liikkuu. Niinpä sitä loppupuoli on vähän sellaista väkinäistä asioiden paikoilleen vääntämistä, joka ei juurikaan yllättele. Kun nämä kuviot hoidetaan rutiininomaisen televisiolle tuotetun toiminnan keinoin, niin erityisen viihdyttäväksi ihmeteltäväksi sitä ei kehtaa kehua. Olen saattanut ennenkin mainita, ettei se ruutujen tarkkailu tai sähköpostittelukaan sitä aivan parasta jännitysviihdettä omissa silmissä edusta.
Menon ollessa hiukkasen nihkeää, niin silmät alkavat harhailemaan haikailevin katsein kohti vaikkapa elokuvahyllyn Hitchcock-osastoa. Kun on elämänsä aikana nähnyt suuremmankin määrän tiukkoja ja raastaviakin teoksia samassa lajissa, niin keskinkertaisuus ei ymmärrettävistä syistä kovinkaan suurta innostusta onnistu loihtimaan. Siinä määrin löysästi tässä edetään, ettei kyydistä pääse putoamaan, jos esimerkiksi jääkaapilla käväisee ilman pause-nappulan suomaa taukoa. Ehkä sitten, jos erehtyisi torkahtamaan joksikin ajaksi, niin voisi hetkellisesti jäädä askelen tai pari tapahtumista jälkeen...
Jännitystä painotellaankin enemmän kuin romatiikkaa. Tosin nämäkin sekaisin hienoisesti menevät, kun Mattin kanssa pitkään yhdessä ollut Sarah huomaa suhteen olevan koetuksella. Kaikenlaisia paidattomina haahuilevia houkutuksia talossa vaeltelee, kun pitäisi mietiskellä tulevia häitä... The Waiting Game tuntuu väkinäisesti runnovan kiirehtien romanttiset koukerot lopussa läpi haluttuun päätökseensä. Ratkaisut eivät suuremmin yllättämäänkään pääse, eivätkä oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksiakaan saa aikaan. Niitä kynttilöitä kyllä pikaisesti liekitetään, mutta eipä oikein leisku katsomoon asti, joten kuumotukset jäävät kokematta. Kuvaston suhteen kiltillä linjalla jatketaan ja esimerkiksi tekstin alkupuolella mainittu Sarinin aiempi Hard to Forger on paljon paljastelevampi.
Sitäkin jo tuli alkukappaleissa arveltua, että mahtaakohan The Waiting Game tarjoilla lainkaan sellaista silmäherkkua kuin tuo Sarinin toinen. Siihenkin joutuu valitettavasti katselun jälkeen antamaan kielteisen vahvistuksen. Lowell omistaa ihan kivan metsämökin ja nähdäänpä parissa hätäisessä autoilukohtauksessa harvempaan rakennettua rannikkokylääkin, mutta eipä tällä annilla oikein maisemakuvakiintiötä täyteen pamauteta.
Mitäänsanomattoman elokuvan merkki taitaa olla, jos hyviä puolia pohtiessa mieleen tulee ensimmäisten seikkojen joukossa, ettei se ainakaan ole kovin pitkä kestoltaan. The Waiting Game vaikuttaa kuitenkin ammattitaitoisemmin väsäillyiltä kuin mainitut Nora Roberts -elokuvat. Missään tapauksessa se ei ole samanlaista jatkuvasti töksähtelevää tarinaa kuin vaikkapa Blue Smoke. Seurailu sujuu siis miellyttävämmissä merkeissä. Tarinasta ei vain kovinkaan paljoa irtoa ja kiinnostus karkailee elokuvan pyöriessä milloin minnekin.
The Waiting Game (2001) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti