Vuosi sittenhän aloitus oli kohtalaisen samansuuntainen, kun käynnistely tapahtui silloinkin Jackie Chanin elokuvalla. Armour of God tosin on hieman seikkailuhenkisempi, mutta siitä huolimatta sanoisin, että kyllähän Rumble in the Bronx myös kelpaa kauden avausteokseksi, sillä sen verran kovaa toimintaviihdettä sieltä muistin mukaan löytyy. Voisin jo varoitella, että höpötys saattaa päästä venähtämään, koska tämäkin elokuva tarjoaa kätevän tilaisuuden tarinoida Jackien tekemisistä muutenkin, mutta nyt se elokuva pyörimään...
Alkuun taivailla kiitelee lentokone, joka New Yorkiin on tuokion kuluttua laskeutumassa. Muiden mukana matkustamosta maihinastuu Keung (Jackie Chan), jota Bill-setä odottelee vastassa. Veljenpoika on saapunut runsaaksi viikoksi vierailemaan. Matkan päätarkoituksena on osallistua sedän häihin, joita parin päivän sisällä olisi tarkoitus tanssia. Autolla jatketaan Manhattanin läpi kohti Bronxissa sijaitsevaa sedän ruokakauppaa sekä asuntoa. Siinä samalla Keungille tulee selväksi, että Bronxin kaduilla meno saattaa vähän villiäkin olla.
Asunnolle päästään ja nopeasti Keung huomaakin isänsä vanhan harjoitteluvälineen. Niinpä sitä pitääkin heti alkaa antamaan iskuja puu-ukolle. Näppärästi sekä napakasti se käykin ja samalla katsojalle selvinnee, että jos ongelmia ilmenee, niin Keung luultavasti osaa pitää huolen itsestään ja laittaa ilkeilijöille vähän vastaan.
Billin tuleva vaimo haluaisi pois kaupungista maatilalle elelemään, joten kauppakin on laitettu kaupattavaksi. Yksi kiinnostunut ostaja on Elaine (Anita Mui). Hinnasta lähinnä enää neuvotellaan, mistäpä muustakaan. Bill kehuu, että toiminta on pitkään ollut tuottoisaa ja lisäksi häiriköt ovat jättäneet hänet rauhaan. Sopimukseen päästäänkin ja Bill voi lähteä häitään valmistelemaan. Keung mukavana kaverina lupautuu auttelemaan Elainea ennen kuin palailee takaisin kotiinsa.
Seuraavana yönä kaduille kertyy äänekästä porukkaa, kun pitäisi pikkuisen kaksipyöräisillä kisailla käteispalkinnosta ja paremmuudesta. Keung meteliin heräilee ja hetken kuluttua ymmärtää, että sedän lainaama arvokas limusiinikin on parkkipaikalla pahasti ajolinjalla. Sekaantuahan sitä pitää, mutta voinee samalla olettaa, ettei sellaista niin vain unohdetakaan, kun toisten kisat pilataan.
Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Billin menestyksekkäät murheettomat vuodet kauppiaana eivät ole Elainelle periytymässä, vaan vähemmän lupaavasti häiriköintiä ja varastelua alkaa esiintymään. Tilanteen mennessä uhkaavaksi kassalla, päättää Keung näyttää, että taitavat sitä muutkin tarvittaessa kovemmat otteet. Ilkimykset eivät oikein tykkää, kun nenät murtuvat ja anteeksikin pakotetaan pyytelemään. Siitä eteenpäin Keung onkin pitkälti merkitty kaveri kyseiselle joukolle.
Näiden tapahtumien jälkeen Keung ei paljoa enää ehdikään rentoutumaan, vaan yleensä saa kaduilla kulkiessaan seurakseen vähemmän toivottuja tyyppejä, jotka tahtoisivat toisen piestä hengiltä ja ovat siinä samalla valmiita vaarantamaan sivullistenkin terveyden. Homma menee vielä pari pykälää vakavammaksi, kun sekaan saadaan miljoonien arvoiset varastetut timantit. Niiden perässä onkin sitten porukka vielä pahempia rötöstelijöitä, jotka ovat herkkiä ampumaan ensin ja kyselemään myöhemmin. Kovia otteita ei ainakaan yritetä välttää näiden herrojen havitellessa takaisin kadotettua saalistaan. Takaapa ainakin sen, ettei elokuva pääse ennen loppuaan juurikaan hyytymään.
Monen muun Chanin elokuvan tapaan myös Rumble in the Bronx sai tiivistystä osakseen, kun siitä lähdettiin lyhentämään länsimarkkinoille paremmin soveltuvaa näkemystä. Sinänsä kyse ei ole sensuroinneista, vaan lähinnä vauhdikkaamman etenemisen takia tehdyistä leikkauksista. IMDB:n puolelta löytyy tarkempi listaus kohtauksista, joita on päädytty lyhentämään tai poistamaan länsileikkauksesta. Kyseisen selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että toimintaan ei ole juurikaan koskettu, vaan poistot liittyvät enemmän kaupassa tapahtuvaan häiriköintiin sekä keskusteluvoittoisempiin hetkiin.
Niinpä siis tämä katsomani versio varmaankin näyttäytyy hieman toiminnallisempana kuin tekijät alkujaan ovat suunnitelleet. Täysmittaisen aasialaisen version ja länsilyhennyksen välinen ero ajallisesti on käsittääkseni noin 15 minuutin luokkaa, joten aivan olemattomista nipsimisistä ei ole kyse. Katselemani kotimaisen levyjulkaisun kesto on 85:54. Aikomuksena on jossakin vaiheessa hankkia vertailtavaksi myös se pidempi versio, mutta sepä on toistaiseksi tekemättä. Elokuvasta on myös muita versioita liikkeellä, mutta niiden kohdalla erot jäävät ymmärtääkseni vähäisemmiksi.
Jos on joskus sattunut lueskelemaan Jackien ajatuksia liittyen näihin ulkopuolisten tekemiin muokkauksiin sekä poistoihin, niin on varmaan tullut selväksi, ettei hän ole yhtään innostunut sellaisesta puuhastelusta, vaan tuntuu inhoavan sitä, että eri maiden levittäjät haluavat hänen elokuvistaan mielivaltaisesti poistella juttuja tehden niistä töksähteleviä toimintakoosteita. John R. Littlen ja Curtis F. Wongin Jackien haastatteluista koostamassa kirjassa Jackie Chan tähti toteaa seuraavalla tavalla asiaan liittyen:
"With Hong Kong directors, we're not as powerful as American directors, so we're not going to sue you. And, after all those years, we've just gotten used to it. Like for fifteen or twenty years, we just let them cut our films. The Hong Kong filmmakers are used to having their films cut. Besides, Chinese is not the national language. In America, everybody is used to listening to American English, so when our movies - which were originally shot in Chinese - were released in this country, it was all dubbing, dubbing, dubbing, dubbing. So the editors thought it was much simpler to just cut everything that was dialogue, which makes me ashamed. I really hope that one day I can direct here and then nobody can cut my film. Even though I am famous now, they will still cut a half hour from my film."
Tämänkin elokuvan kohdalla pari poistoa liittyy siihen, kun Jackie yrittää saarnata ilkivaltaa ja näpistelyä harrastelevia paremmiksi ihmisiksi. Kieltämättä tällaiset kohtaukset silloin tällöin näyttäytyvät vähän hassuina, kun aletaan mäiskeen jälkeen paasaamaan. Rumble in the Bronx -elokuvan lyhyempään versioon onkin jätetty lähinnä pätkiä tästä puolesta, kun Jackie suorin sanoin kertoo vastustajiensa olevan yhteiskunnan pohjasakkaa. Jackie itse kuitenkin kokee tarpeelliseksi tuoda elokuvissaan esille tätäkin puolta, kuten hän samaisessa kirjassa asian muotoilee:
"I always tell the actors and actresses in Hong Kong, "We have a responsibility to do something positive for the society". We should show bad things on the screen as little as possible, because we are the role models. Everybody watches us. Everybody wants to copy us as role models. If, for example, you have the hero in a movie take a cigarette out of his mouth and throw it on the floor, everybody will then take their cigarettes out and think that it's all right to throw them on the floor. That's a bad thing. How many children have learned from movies that it's OK to kill people? Too many. They rob banks, rape women, these kinds of things. So in my movie, even if somebody else drops a newspaper, I will have my character go and pick it up and throw it in the newspaper basket. Why? Maybe you don't care, but I do care. I don't care, if you care or not, but I, myself, do care. That's my responsibility."
Ehkä Jackie hieman yliarvioi yleisön halukkuutta kopioida kaikkea elokuvakankailla näkemäänsä toimintaa, mutta tällainen suhtautuminen kuitenkin selittää hänen elokuviensa tiettyjä puolia. Samalla tietenkin sitä, miksi Jackie usein välttelee kovemman väkivallan käyttämistä omissa elokuvissaan.
Mitä siihen rankempaan väkivaltaan tulee, niin väittäisin, että Ruble in the Bronx tipahtaa Jackien filmografian hurjemmalle puoliskolle. Toimintakohtauksia ei ole yhtä voimakkaasti sävytetty huvittavalla keppostelulla, vaan näyttää siltä, että verenmaku suussa paikoitellen mennään. Paras esimerkki lienee kohtaus öisellä sivukujalla, jossa ansaan houkutellun Keungin on vuoro saada kovempia kolhuja. Pullot viuhuvat ilmassa ja sankariparka saa osuman toisensa perään lopulta lyyhistyen kadulle verisenä makaamaan. Keungin sirpaleinen rankominen näyttääkin varsin hurjalta. Tunnelmat ovatkin hieman toisenlaiset kuin Jackien kevyemmissä hassutteluissa. Samaa voisi sanoa timanttikavereista, jotka löytävät esimerkiksi hakesilppurille toisenlaista käyttöä.
Itsehän en tietenkään ole ensimmäisenä valittamassa, jos toimintaelokuvassa potkinta yltyy hivenen hurjemmaksi. Oikeastaan toimintapuolesta minulla ei juurikaan valittelemista ole. Jackien näyttävintä temppuilua se ei mielestäni edusta, mutta erittäin viihdyttävää ja napakkaa katseltavaa se pitkälti on. Löytyyhän seasta sitä Chanille tyypillistä kikkailuakin, mutta yleisesti ottaen asenne on suoraviivaisempaa sekä tuimempaa tylytystä suosivampi.
Jo ensimmäinen kaupassa tapahtuva rähistely viittaakin voimakkaasti tähän suuntaan ja Jackie tekee vastustajilleen ja katsojille selväksi, että kannattaa varautua hiukkasen kovanyrkkisempään tappeluviihteeseen. Tämä ensimmäinen mittavampi toimintakohtaus lupaileekin varsin hyvää menoa, kun kaupassa käynnistyvässä rähinässä ei paljoakaan myyntitavaraa suojella. Voisikin sanoa, että Keung saa aikaan enemmän hävitystä ojentaessaan niitä varastelevia häiriköitä. Katsoja kuitenkin kiittää ja kyselee, että saisiko toisen samanlaisen.
Siihen pyyntöön Jackie ja kumppanit tietenkin vastaavat, ja vieläpä siten, ettei kovin pitkään tarvitse odotella seuraavaa toimintatuokiota. Sivukujilla käynnistelläänkin pikaisesti toista vastaavaa, eikä hyytymistä tarvitse pelätä. Jackien pomppiessa seinillä voikin suu hymyssä ennemmin todeta, että vauhtia on löytynyt lisää ja temput ovat menossa riehakkaampaan suuntaan. Luulisin kyllä, että tällaiset näytökset kelpaavat sellaisillekin katsojille, joiden mielestä Jackien tutummat temppuilut menevät liikaa pelleilyn puolelle.
Vieläkään ei ole nähty tarvetta suuremmalle tauolle, vaan eihän Keung ehdi edes kunnolla toipumaan, kun lisää onkin jo luvassa. Kolhuja saanut sankari ehtii aamulla kadulle ja sitten onkin jälleen jahti käynnissä. Suosittu tyyppi ilmeisesti kyseessä ja saakin seuraajiltaan viilettää karkuun minkä pääsee. Vauhdikasta sekä vaihtelevaa uhkarohkeaa temppuilua pitää harrastella, että pääsisi mopopojilta turvaan. Täpäriä tilanteita riittää, kun ahtaassakin parkkihallissa pitää pakoraot etsiä. Toisten päristellessä perässä Jackie juoksee, loikkii ja kiipustelee, minkä kykenee.
Tätä varsin tiiviiksi ryhmittymäksi ketjutettua kolmen kovan toimintakohtauksen sarjaa kyllä kiittelisin. Taukoja ei pahemmin mahdu väliin, mikä tosin saattaa niistä poistoistakin johtua. Alkaahan siinä Keungin epätoivoisen pakomatkan aikana katsomossakin jo hengästyttää. Nämä saavat päätöksen näyttävän sekä uhkarohkean loikan muodossa Jackien hypätessä parkkihallin katolta kujan yli toiseen rakennukseen. Ohjaajana toimiva ja stuntmiehen taustaa omaava Stanley Tong kokeili itse etukäteen kyseistä hyppyä turvavaljaat päällä, mutta oli sitä mieltä, että niiden kanssa loikka ei näytä hyvältä. Niinpä Jackie päätyi hyppäämään tasanteelle varsin minimaalisin turvajärjestelyin.
Elokuvan parhaiden toimintakohtausten joukkoon pitää tietenkin laittaa sekin pätkä, kun Keung saa tarpeekseen toisten riehumisesta Elainen kaupasta ja päättää lähteä häiriköiden kerhotiloihin makselemaan kalavelkoja. Hyvää rähinää siellä saadaankin aikaan, eikä ainakaan vastustajista tule pulaa. Jackien liikehdintää katselee ilokseen ja samalla tulee viimeistään selväksi, että tämä lohikäärme murisee ja raivoaa tarvittaessa. Eipä siis kannattaisi liikoja mennä ärsyttämään. Koska kyseessä on eräänlainen varasto, niin Jackien kätösiin löytyy kaikenlaista aseeksikin kelpaavaa suksista ja pakastuslaitteista lähtien. Jos tällaista mäiskettä yhtään arvostaa, niin väittäisin, että Rumble in the Bronx esittää vallan viihdyttävää katseltavaa. IMDB:n triviaosasto tietää kertoa, että kyseistä kohtausta kuvattiin 20 päivän ajan, eli eipä ihan hetkessä saatu sitä remuamista filmille.
Loppukoitosten lähestyessä on selvästi haluttu vaihtaa näyttävämpään menoon, mikä hieman harmittaa, koska omalla kohdalla ne mätkinnät toimivat paremmin kuin erinäinen ajoneuvoavusteinen mittavampi hävitys. Pahisten ilmatyynyalus viilettää ensin vesistöissä Keungin vesihiihtäessä omaperäisesti siellä takana. Sitten onkin aika vaihtaa kuivalle maalle. Tietenkin romutusta seuraa, kun varsin kookas alus siellä ruuhkan seassa omia reittejään etsiskelee. Kyllähän nämäkin ihan kivaa katseltavaa ovat, mutta sanon kuitenkin, että parhaat toimintakohtaukset nähdään paljon ennen lopputekstejä.
Jos erilaiset esineet saavat kolhuja osakseen, niin sama pätee myös esiintyjiin, onhan sentään Jackien elokuvasta kyse. Jackie itse pienempien vammojen lisäksi onnistui murtamaan nilkkansa hypätessään sillalta ilmatyynyaluksen kannelle. Tämä hetki näyttäytyy elokuvassakin varsin tuskallisena. Chan itse kertoo, että kyseessä oli sellainen pikkustuntti, johon suhtautui jokseenkin välinpitämättömästi ja sitten menikin pieleen, kun keho pääsi kääntymään, mutta jalka pysyi samassa asennossa pitävällä pinnalla.
Luonnollisestikin tämä sattumus vaikeutti kuvauksia. Jackien ja Jeff Yangin kirjassa I Am Jackie Chan kertoillaan:
"I broke my ankle while jumping onto a hovercraft in Rumble in the Bronx. After the bone was set and a cast put on, I was told to stay off my feet until it healed. But I had a movie to finish! I went back to the set and put a sock on my broken foot, painted to look like a sneaker."
Siten sekin ongelma saatiin korjailtua varsin näppärästi! Tiedä sitten, olikohan niin viisasta kuitenkaan, sillä Jackie on myös maininnut, että tämä vamma vaikeutti hänen liikkumistaan myöhemmin ja esimerkiksi juoksulenkit piti puolittaa, joten ehkä olisi ollut parempi malttaa toipua kunnolla...
Lopputekstien aikana nähtävässä mokakelassa onkin tuohon mainittuun onnettomuuteen liittyvää kuvaa, kun Jackie laittaa tosiaan kipsinsä päälle lenkkitossuksi maalatun sukan. Heh, sen verran se pullottelee, ettei oikein voi olla huomaamatta eroa terveeseen jalkaan verrattaessa. Muutenkin nämä pätkät elokuvan lopussa ovat hurjaa katseltavaa, ja alkaakin ennemmin ihmettelemään, ettei kellekään kai kovin pahasti päässyt käymään. Muiltakin esiintyjiltä tosin hajoili paikkoja, mutta ymmärtääkseni mitään kauhean vakavaa loukkaantumista ei onneksi päässyt käymään.
Muista kuvauksiin liittyvistä haasteita Jackie tilittelee:
"Because of production concerns, Vancouver doubled as the Bronx. And yes, I know there are no mountains in New York City! At first we tried to maintain the illusion, avoiding shooting angles that would show the mountains. We even hired people to paint graffiti on the walls. But then we had to paint over it all at the end of the day. In the end, I decided to forget about trying to simulate New York, figuring that people shouldn't be watching the scenery so much as the action anyway..."
Olen melko pitkälti samoilla linjoilla Jackien kanssa. Toivottavampaa on, että tällaisessa keskitytään ennemmin siihen olennaiseen kuin kauheasti aikaa ja rahaa kuluttavaan taustojen realistiseen suuntaan viilailuun. Toisenlaisissa elokuvissa lienee tärkeämpää panostaa niihin taustan yksityiskohtiin pikkuisen enemmän.
Tätä hieman turhankin tinkimättömältä vaikuttavaa suhtautumista voinee yrittää ymmärtää senkin kautta, että Jackiella oli menneisyydessä pari kohtalaisen epäonnistunutta yritystä murtautua Yhdysvaltojen markkinoille. Näistä aiemmista kokeiluista kirjoittelin elokuvan The Cannonball Run yhteydessä. Rumble in the Bronx oli Jackien sekä taustajoukkojen (Leonard Ho ja Raymond Chow) mielestä se elokuva, johon pyrittiin panostamaan aiempia yrityksiä enemmän ja tekemään Jackiesta tähti Yhdysvalloissakin. Tavoitteena oli tehdä kansainvälinen Hongkong-elokuva, joka vetoaisi yleisöihin sekä idässä että lännessä ja olisi se lopullinen menolippu läntiseen menestykseen.
Rumble in the Bronx ei kassoihin kilahtaneissa dollareissa mikään suunnaton jättimenestys ollut, mutta tuotti kuitenkin hyvin. Jackie kertoo, että Yhdysvalloissa tulos oli avausviikonloppuna kymmenen miljoonaa dollaria, mikä oli ilmestymisen aikaan enemmän kuin mihin mikään muu aasialainen elokuva oli pystynyt. Yhdysvaltojen teatterikierros tuotti kokonaisuudessaan 30 miljoonaa dollaria ja Aasiassakin elokuva oli suuri menestys.
Levittäjänä toiminut New Line Cinema ei Jackien mukaan maksanut oikeuksista kovinkaan suurta summaa, mutta lupaus yhtiön markkinointikoneiston laittamisesta hänen sekä elokuvan taakse oli kovin houkutteleva. Tarkoituksena oli markkinoida Jackie uusille laajoille yleisöille maailman suurimpana toimintatähtenä. Vaikka yritysten tulokset eivät aivan heti konkreettista tulosta tuottaneetkaan, niin voinee vähintään todeta, että juuri Rumble in the Bronx oli se elokuva, mikä laittoi liikkeelle Jackielle näihin päiviin asti jatkuvan suosion sekä seurannan Yhdysvalloissakin.
Kirjassaan I Am Jackie Chan hän kertoilee turhautumisestaan Hollywoodin menoon. Elokuva teki hyvää tulosta ja tarjouksia tuli, mutta ne tuntuivat johtavan vain loputtomiin keskusteluihin sekä palavereihin, eikä mitään konkreettista ilmennyt. Tutut tuottajat kuitenkin kehottivat olemaan kärsivällinen. Niinpä Jackie kävi välillä tekemässä useampiakin elokuvia muissa maisemissa. Saavutettu menestys takasi, että näinkin nimi pysyi tunnettuna Amerikassakin:
"Between all the meetings, Willie and I returned to Hong Kong, where I kept making films: Thunderbolt, Police Story IV: The First Strike, and Mr. Nice Guy. All three were also bought by U.S. studios for American release."
Saipa Jackie sitten 5.1.1997 kunnian painaa kätensä sekä jalkansa nimikirjoituksensa kera Hollywoodin sementtiin, mikä oli ollut toiveena pitkään. Taisi se nenäkin sinne eksyä... Lopulta sinnikkyyttä palkittiin, kun Jackie pyydettiin Rush Hour -elokuvan tähdeksi. Siitä eteenpäin hän onkin tasaisesti vieraillut Amerikan puolella tekemässä suuremman luokan toimintakomedioita.
Ura tosiaan on jatkunut kansainvälisesti menestyksekkäänä, mutta tahdonpa väittää, että laadullisesti Rumble in the Bronx edustaa sen puolen parhaimmistoa. Rush Hour -elokuvien pari ensimmäistä osaa ovat ihan hyviä, mutta eivät läheskään yhtä hurjia. Kyllähän tykkäilen paljonkin esimerkiksi Chanin ja Owen Wilsonin elokuvista Shanghai Noon ja Shanghai Knights, mutta jos lähdetään toimintakohtauksia vertailemaan, niin on helppo todeta, että Jackie oli paljon kovemmassa vedossa runsaat viisi vuotta aiemmin.
Jackie lienee yleisestikin niitä tyyppejä, jotka eivät itseään kovin löysään kuntoon päästä, mutta voisi olettaa, että tämän elokuvan kuvausten alkaessa oltiin vielä tavallistakin tiukemmassa iskussa. Edellisenä vuonna nimittäin ilmestyi Drunken Master 2, joka on ehdottomasti Jackien parhaita ja sisältää erittäin vaativia toimintakohtauksia. Varsin hyvässä vireessä Jackie sen jälkeen olikin. Tietenkään Rumble in the Bronx ei samalle tasolle kiipeä, mutta ainakin omalla kohdalla arvostus sen suhteen on noussut kohtalaisen paljon uusintojen myötä. Nykyään se varsin nautinnollisena toimintaelokuvana silmille näyttäytyykin.
Vuonna 1997 kuollut Jackien luottotuottaja Leonard Ho saatteli Chanin yhteistyöhön Stanley Tongin kanssa, koska oli sitä mieltä, että näiden kahden tyylit toimisivat hyvin keskenään. Jackie siitä kirjassaan kiitteleekin kertoen Stanleyn mahdollistaneen muutamia hänen uransa näyttävimmistä kohtauksista. Kaksikko aloitteli yhteistä taivaltaan pari vuotta aiemmin ilmestyneessä elokuvassa Supercop, josta niitä näyttäviä toimintahetkiä kyllä löytyykin. Sitä seuraavana vuonna Jackie teki kaveriaan ja yhtiötään auttaakseen lyhyen ja hassuhkon esiintymisen Tongin elokuvassa Once a Cop, jonka tähtenä potkii Michelle Yeoh.
Rumble in the Bronx ilmestyi 1995 ja jo seuraavana vuotena Tongin ja Chanin yhteinen Police Story IV: The First Strike saikin ensi-iltansa. Siitäkin olen nähnyt vain lyhyemmän leikkauksen, jonka katsomisesta on vuosia aikaa. Varsin hyväksi kuitenkin muistelisin. Sen jälkeen tauko pääsikin venähtämään, koska seuraava Tongin ohjaama ja Chanin tähdittämä elokuva ilmestyi vasta 2005, kun The Myth teattereihin pääsi. Sitten onkin taas ollut hiljaisempaa, mikä johtunee siitä, että The Myth on Tongin viimeisin ohjaus. Nyt kaksikolla kuitenkin on kehitteillä uutta projektia, koska Kung Fu Yoga on suunnitteluvaiheessa. No, odotellaan nyt rauhassa, että tuleeko siitä lopulta mitään.
Vaikkapa tuo suunniteltu elokuva ilmestyisikin, niin uskallanpa jo etukäteen väittää, että Chanin ja Tongin huimimmat yhteiset hetket on jo nähty pari vuosikymmentä aiemmin. Supercop ja Rumble in the Bronx edustavat sen verran kovaa rytinää, että eivätköhän ne tule jäämään tämän kaksikon parhaiksi yhteisiksi saavutuksiksi toimintaelokuvien joukossa. Siitä huolimatta luulisin, että tulevakin kyllä omia silmiä kiinnostaa.
Rumble in the Bronx on tosiaan sen verran pätevä toimintarutistus, että helppo sitä on lajityypin ystäville tuputtaa. Chanista pitäville luulisi kelpaavan vieläkin paremmin, ellei sitten hurjempi Jackie laita jostakin syystä vastaan. Itse olen mieltynyt pikkuisen enemmän niihin Jackien leikittelevämpiin teoksiin, joissa taistelutuokiot helposti venähtelevät vauhdikkaiksi temppu- ja kohellusjuhliksi. Siitä huolimatta suoraviivaisempi ja kovanyrkkisempi viihdekin välillä oikein hyvin kelpaa. Rumble in the Bronx sattuu vielä olemaan erittäin viihdyttävää sekä sujuvaa sellaista. Kyllähän se uuden elokuvavuoden liikkeelle helposti kenkii.
Rumble in the Bronx (1995) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti